|
|
Post by Latu on Dec 17, 2010 20:32:59 GMT 3
Kapun omat sivutKutsutaan: Kapu Syntynyt: ?.1.2009 Sukupuoli: tamma Rotu: suomenhevonen Säkäkorkeus: 168 cm väri: liinaharjainen rautias Koulutustaso: KO:HeA RE: 60cm Kasvattaja: ? Omistaja: Latun Talli Hoitaja: Karoliina, joka myöskin kirjoittaa hoitokirjaan.
|
|
|
|
Post by Karoliina on Dec 23, 2010 18:28:30 GMT 3
23.12.2010. Kuka karsinasta kurkistaa?
Siitä oli noin alle vuosi, kun viimeksi olin piipahtanut oikein kunnolla entisessä Nuuhkussa, jonka nimi nykyään olikin Latun Talli. Ihme, että vielä muistin, mistä kääntyä mille tielle ja missä oli mikäkin kuoppa, johon saattoi minä hetkenä lentää nenälleen, jos sellaiseen sattui astumaan. Olinhan aloittanut noin viikko sitten suloisen Lunni-issikan hoidon, mutta tallilla ei ollut tullut siltikään käytyä aikaisemmin, kuin nyt. Nyt minulla oli siihen aivan valloittava tilaisuus. Ratkaisuni tähän oli nimeltään Kapu. Olin kuullut huhuja, että Latu oli hankkinut tallilleen liinaharjaisen suomenhevostamman, joka ei ollut enään mikään nuori ja vetreä varsa. Kapu oli kuuleman mukaan kokenut elämässään yhtä sun toista, paljon varsoja ja muuta, jotka kuuluivat vanhan rouvan elämään. Sisälläni oli herännyt pieni kipinä, Kapu kuulosti juuri sellaiselta hevoselta, joista olin aina pitänyt. Aivan erilaiselta kuin Lunni, tamma oli kuuleman perusteella rauhallinen, pitkäpinnainen ja erittäin kiltti. Pakkohan minun oli tietysti soittaa jo samana päivänä Latulle, että onnistuisiko Lunnin vaihto Kapuun. Melkein hypähdin läpi rivitalon katon, kun lupa herui. Onneksi sentään pysyin nahoissani, eikä pöksytkään lähteneet jaloista.
Askelsin rentona tallipihaan, joka oli pimentynyt huomattavasti. Ilta teki tulojaan, kello löi jo puoli kuusi ja synkät varjot lankesivat metsikön ylle. Talvikenkieni kärjet olivat täynnä valkoista lunta, jota olin koko matkan potkiskellut. Vedin paljaat käteni esiin takintaskuista, tyhmänä olin tietysti jättänyt tumppuni kotiin. Manasin kohtaloani samalla, kun kuljin tallin ovelle. Kiskaisin ulko-oven auki ja siristelin silmiäni hetken kirkkaassa valossa. Lopulta astahdin sisälle, tuntien, kuinka puinen ovi pamahti selkäni takana kiinni. Vedin syvään henkeä. Haistoin samalla niin hevosten, heinien, purujen kuin lannan tuoksua. Tuoksu oli huumaava, oli mukavaa päästä oikein kunnolla hevostelemaan pitkästä aikaa. Oven viereisestä karsinasta kurkisti punaruunikon, luultavasti arabialaisen täysiverisen pää. Hymyilin nappisilmälle, hipaisten sen samentin pehmeää turpaa nopeasti. Hymyssä suin lähdin kulkemaan tallin käytävää pitkin, lueskellen samalla nimikylttejä. Äsken kohtaamani hevosen nimi näytti olleen Nath, eli Neiti Natunen. Lempinimi huvitti hiukan, mutta se tuntui sopivan tammaneidolle, kuin lumiukolle porkkana.
"Missäköhän on Kap.." Kerkesin aloittaa, kun samassa huomasin seisovani karsinan edessä, jonka nimikyltissä luki "Kappukino". Hymyillen nostin katseeni karsinaan, josta pilkisti rautiaan takapuoli. Voi miten hyvä ensitapaaminen, ajattelin huvittuneena, kun suomenhevostamman peräpää oli ensimmäinen asia, jonka hevosesta näin. Silmäilin tamman karsinaa. Se oli nätti, luultavasti itsetehty, ja siitä huokui oman käden jälki. Entinen Nuuhku oli paljon muuttunut viime näkemästä, mutta oli silti kodikkaan oloinen. Katsellessani ympärilleni, en huomannut, kuinka Kapu oli kääntynyt katsomaan tulijaa. Vasta tamman pärskähtäessä kovaan ääneen, hoksasin sen seisovan turpa minuun päin. Väläytin suokille hymyn, kun se tunki turpansa karsinan v-aukosta käytävälle. Annoin tamman nuuhkia hetken kättäni, ennen kuin rapsutin sitä otsalta. Kapu tuntui nauttivan, sille teki varmaan hyvää saada vanhoina päivinään paljon huomiota. Olihan se itse antanut sitä paljon nuoruudessaan omille varsoilleen. Uskoisin tamman opettavan minulle vielä paljon uutta, niin hevosena olemisesta, kuin niiden kanssa toimimisessakin, vaikka olinhan itsekkin toki ollut monen monta vuotta hevosten kanssa tekemisissä. Taisi tässä olla tutustumista kerrakseen, ajattelin, sivellen vielä hetken suokkitamman turpaa. Lopulta rouva vetäytyi karsinan perälle syömään heiniänsä ja minä lähdin kulkemaan takaisin tallin ovelle, valmiina tulemaan taas huomenna uudestaan. Ihan kunnolla hoitamaan.
|
|
|
|
Post by Karoliina on Mar 6, 2011 11:32:35 GMT 3
(Kiitos oman laiskuuteni, tarinan olisi pitänyt ilmaantua jo viime kuun lopulla, mutten sitten muistanut sitä lisäillä päivikseen. Tapahtumat voivat olla vähän "jälkeenjääneitä", Eppukin varmasti jo paljon isompi, kun tämän tarinan mukaan : D)
06.03.2011. Mummosta vielä kerran äidiksi...
- Aika tempun menit tekemään, virnistin Kapulle, katsellessani sen suloista tammavaavaa, joka kurkisteli emänsä takajalkojen välistä ujon oloisena minua. Rapsuttelin Epun emää rauhallisesti, jotta pikkuinen hoikkakoipi uskaltautuisi tulla tutustumaan. Suokkivaava tutkiskeli iloisena Kapun häntää ja nuuhki kinttuja, sitä ei nyt huvittanut tulla hoitajatytön ihasteltavaksi ja lässytettäväksi. Rapsuttele sä vaan mammaa, mä teen omiani! Hymähdin ajatukselleni ja kaivoin taskusta pienen pätkän porkkanaa Kapulle. Iloisesti suokki nappasi sen kädestäni ja herkutteli parempiin poskiin. Rapsutin vielä kerran Kapua otsasta, ennen kuin vedin käteni karsinasta ulos ja tartuin riimuun karsinan ovessa. Pakkohan hoitokopukkaa olisi harjattavakin, jos sitä vaivautuu edes joskus katselemaan...
Raahattuani harjapakin Kapun ja Epun karsinalle, ryhdyin hommiin. Sukelsin suokkiperheen karsinaan ja lykin Kapun läskistä ahteria edestäni. Hampaat irvessä sain tarpeeksi tilaa hääriä hevosen ympärillä ja aloittelin kumisualla harjaten mamman selkää. Eppu seisoskeli hintelöillä jaloillaan kauempana ja tuijotti minua ruskeilla, mantelin muotoisilla silmillään iloisesti ja veitikkamaisesti. Oli iloinen yllätys kuulla Latulta pari päivää varsan syntymän jälkeen, että Kapu-mummo oli saanut vielä yhden pienokaisen. Yksikään hoitohevoseni ei ollut vielä saanut tähän päivään mennessä vaavileita, paitsi yksi. Silloin en vain sattunut olemaan hevosen elämässä, saati edes nähdä varsaa, kuulinkin vasta siitä kun palasin takaisin hevosta hoitelemaan. Sain itse ottaa yhteyttä vaavan omistajaan ja päästä tutustumaan edes hetkeksi varsaan. No, parempi niin, kuin kuulla vain tarinoita hoitajapiiristä, kuinka ihana se oli, kuinka sen silmät säihki ja plaa plaa...
- Mitä pikkuinen?, hymyilin Epulle, joka uskaltautui hiukan lähemmäksi minua. Ei sillä, että se pelkäsi tulla luokseni, se vain kiusasi. Se ei nyt jostain syystä tahtonut tulla luokseni, vaan halusi kiusata sillä, että pysytteli kauempana. Naurahdin, kun varsa hypähti takaisin karsinan kulmanurkkaan. Kapu katsahti vaavaansa hiukan mystisesti ja pärskähti. Kai vanhaa suomiputtea rupesi vauvojen kaitseminen riittää, se tahtoi vain nauttia vanhuudestaan ja siitä, kuinka sitä hellittiin ja paijattiin. Vaihdoin toiselle puolelle kylkeä ja rupattelin kaikenlaista niin Kapulle, kuin Epullekkin. Liinaharjainen varsa katseli touhujani ja hiippaili jalkojeni juureen. Se tarttui farkkujeni lahkeista ja koitti kiskaista minut kumoon. Naurahtaen vetäisin jalkani irti sen kidasta ja kyykistyin rapsuttelemaan Eppua.
- Ihana sä oot, ei sillä, etteikö siinä ois jotain epäselvää, naurahdin tammalle, joka hamuili hiuksiani. Suin Epun omalla harjalla sen varsakarvaa ja tutkailin sen upeaa harjapehkoa. Otsatukka kierähti nätisti kiharalle, kun pyöritin sitä sormeni ympärillä. Hetken rapsutteluita ja halailuja vastaanottaen Eppu palasi takaisin emänsä taakse riekkumaan. Harjasin Kapun loppuun ja ojensin pari omenalohkoa eläkeläis mummolle. Taputin sen vanhahkoa kaulaa ja annoin Kapun nuuhkia villatumppujani hetken aikaa. Latu oli pyytänyt, että veisin pakkasen laskettua Kapun ja Epun hetkeksi pihalle ulkoilemaan.
- Lähteekö neidot nyt ulos?, kysyin suomenhevosilta, jotka napittivat minua molemmat. Naurahtaen naksautin salmiakkiruutuisen riimunnarun Kapun harmahtavaan riimuun. Talutin tamman perässäni käytävälle, joka sai Epun koikkelehtimaan emänsä perään vauhdikkaasti ulos karsinasta. Varmistin, että suokkivaava oli perässä, ennen kuin lähdin taluttamaan Kapua ja tämän holtitonta varsaa pihalle tepastelemaan. Avasin ulko-oven ja Kapu seurasi varsansa kanssa ulos hentoon auringonpaisteeseen. Lumi kimalsi kauniisti, kun auringon kirkkaat säteet osuivat sen pinnalle. Eppu oli mielissään, päästyään hiukan kirmaamaan rinkulaa tallipihassa. Kutsuin varsaa pari kertaa luokseni, sen lähtiessä hortoilemaan tallista poispäin ja vauhdikkaasti. Mutta aina tammavarsa palasi iloisesti takamustaan heitellen ja hontelot jalat joka ilmansuuntaan viuhuen. Päästin suokkiperheen tarhaan rellestämään ja jäin portinpielelle itse huokailemaan. Olin iloinen, että Kapu sai hiukan vanhoihin luihinsa eloa, kun kirmasi vaavansa kanssa ympäri tarhaa. Epusta kasvaisi varmasti iso ja kaunis suokkitamma.
|
|
|
|
Post by Karoliina on Apr 16, 2011 11:58:19 GMT 3
16.04.2011. Miks sä lähet pois?
Juoksin sen minkä vain jaloistani pääsin. Jokaisella askeleella roiskautin ilmaan ison kasan mutaa ja tunsin, kuinka sitä iskeytyi myös farkuilleni. Kirosin mielessäni sitä, muttei se ollut nyt tärkeintä. En voinut pysähtyä, en vain voinut. Latu oli tänään aamulla soittanut ja kertonut Kapun kohtalosta. Olin aluksi aivan järkyttynyt ja liikuntakyvytön, eihän se voi vielä mihinkään lähteä? Mutta, kun ajattelin asiaa hiukan järkevämmältä kannalta, se olisi ehkä Kapulle se kaikkein paras mahdollinen ratkaisu. Jarrutin tahtiani hiukan, että sain vedettyäni tyhjiin keuhkoihini hiukan ilmaa. Tunsin kuinka rintaa puristi ja hengitykseni vinkui ja rohisi, mutten voinut vielä luovuttaa, enää olisi jäljellä vain yksi mutka...
Suorastaan heittäydyin sisälle talliin. Vihdoinkin pääsin perille! Matka tuntui loputtomalta juoksemiselta, ihan kuin en koskaan pääsisi määränpäähäni. Voi minkä käänteen sainkaan syntymäpäivilleni, joutuisin luopumaan taas yhdestä... Raahasin raskaan kehoni tutulle karsinalle, joissa seisoi väsynyt ja selvästi vanha suomenhevostamma. Katsoin tuota surullisen silmin. Kapu jaksoi silti vielä työntää päänsä käytävälle ja vaatia rapsutuksia, vaikkei se ollutkaan enää elämänsä kunnossa. Kahmaisin samettisen turvan syliini ja sivelin sitä hennosti. Voi että maailma olikin julma! Toiset saivat olla elämänsä voimissa, toisten piti valmistautua tuonpuoleiseen. Tunsin kuinka jo nyt kaipasin tuota vanhusta, jolle pystyi kertomaan kaiken ja purkamaan inhottavatkin tunteensa. Pystyin myös kuvittelemaan, kuinka Eppu ihmettelisi äitinsä lähtöä, minne äiti oikein lähti? Se oli vielä sen verran nuori, ettei ymmärtäisi. Olin kuitenkin iloinen, että Kapun ei tarvitsisi enää kärsiä ja kuinka se oli saattanut vielä vanhoinakin päivinään maailmaan ihanan tammavarsan. Uskoisin, että Eppu muistuttaisi minua vielä pitkään ihanasta äidistään, suomenhevosesta, jota en koskaan voisi unohtaa. Päästin Kapun pään syleilystäni ja tamma astui sisemmäs karsinan uumeniin. Raotin varovaisesti karsinan ovea ja näin, kuinka sen karva ei enää kiiltänyt entiseen tapaansa. Sen jouhet olivat takkuuntuneet ja silmistä oli kadonnut se kiilto, jonka näin, kun sain Kapun hoitohevosekseni. Astuin lähemmäs tammaa ja sivelin sen hoikkaa ruumista. Suomenhevonen vain seisoi ja ummisti silmänsä.
- Ei hätää, kohta sun on parempi olla, kuiskasin Kapulle. Olin oppinut jo luovuttamaan hevosen pois maan päältä ilman, että kyynelehtisin heti. Mutta tiesin, että itkun aika olisi sitten myöhemmin. Mutta niinhän sitä sanotaan, että ei voi ikävöidä, jos ei ole rakastanut. Ja minä välitän.
---------------
Joo, tarinasuoni ei nyt oikein pulppua, mutta ainakin yritin (=
|
|
