Walk I or not? 30.4.2013Tallilla menin tällä kertaa aluksi hengaamaan muiden hoitajien luokse.
- Moikka! Kylläpä tuolla sataa, vastasin kuivaten naamaani.
- Näytät aivan uitetulta koiralta, Lynn naurahti. - Etkai vaan pyörällä tullut?
- Tulin tulin, sanoin ja aloin avaamaan sadetakkini vetoketjua.
- Hullu, joku tyttö tokaisi virne huulillaan. - Minä tulin autolla ovelle asti!
- Ja minä kohotin kuntoa eli vähensin riskiä tulla lihavaksi, säästin bensakuluja ja äitini aikaa, sekä jätin päästämättä automatkan saasteet luontoon, sanoin tytölle vastineeksi.
- Pistä paremmaksi, sanoin vielä, vaikka hän oli jo mennyt tuppisuuksi.
Sain viimeisetkin päällysvaatteet kuorittua kuivamaan ja rojahdin alas sohvalle.
- Kaatakaapas joku mulle kuppi kaakaoo, pyysin tarratessani aikakausilehteen. Kääntelin sivuja, mutta mitään järkevää luettavaa ei ollut. Heitin lehden takaisin pöydälle ja otin Tuulen tuoman kaakaokupin vastaan kiittäen.
- Etkö sitten kahvia juo? joku kysäisi.
- Nää, ukki opetti että siitä tulee musta napa.
- Hah hah haa, vai uskot sinä naavaparran juttuja!
Muutama hoitajista tirskui lausahdukselle, mutta jätin ne omaan arvoonsa. En jaksanut nyt ajatella niitä, pääkopassani ajatukset vaelsivat päätallissa kyhjöttäviin hevosiin.
- Lähdetkös sinä Tuuli taluttelemaan Floraa kaverikseni? Voitaisiin kentälle mennä, sanoin ja heivasin ruhoni ylös. Nakkasin jo sadevaatteita ratsastustamineitteni päälle.
- Vai että tuonne rakeiden hakattavaksi pitäisi lähteä, kuului Tuulin vastaus. Hän kuitenkin heitti tiskirievun lavuaarin reunalle pyyhittyään pöytiä kaakaota läikyttelevien nuorten jäljiltä.
- Tullaan tullaan, hän myöntyi ja kipaisi hakemaan omat sadevaatteensa.
Tarvoimme yhdessä kohti päätallia rakeiden hakatessa niskaamme. Tallissa jätimme sadevaatteet kuivamaan varustehuoneeseen, ettei harjatessa karvat tartu märkään takinpintaan. Otimme matkaamme molempien harjat. Karsinassa tervehdimme hevosia ja harjasimme niinkuin aina ennenkin - ensin palauteltiin hevosten mieliin keitä olemme, ja sitten vaan hyvää oloa hevosille tuottamaan harjaillen ja hieroen. Luke tietysti taas käytiin huolella läpi käsin.
Tänään laitoimme hevoset eri riimunnaruihin - Luke varmaan jo osaa kulkea riimun päässä. Tallikäytävä oli sinänsä turvallinen paikka hieman opetella. Pian kuitenkin avasimme ulko-oven. Silloin Luke tietenkin jähmettyi paikalleen.
---
Mitä ihmettä tuo on? Miksi vettä tippuu taivaasta? Missä se iso keltainen mollukka on? Miksi taivas on harmaa? Eikö sen kuuluisi olla sininen? Miksi vesi tulee taivaasta? Miksi vettä pitää hakea hanasta, kun sitä tulee taivaastakin? Onko se juotavaa? Minne vesi menee? Miten se tulee taivaasta? Onko vaarallista mennä veden alle? Hyökkääkö se? Miksei äiti vie minua turvaan? ÄITII!----
Luke kääntyi katsomaan Floraa ja hörähti. Sen pitkä tuumailutuokio on päättynyt. Flora heilautti hiemn päätään, mutta ei eväänsäkään liikuttanut pihalle. Siispä näytin hevosille mallia, ja ne ymmärsivät. Astuin Tuulin kanssa ulos sateeseen. Kutuimme hevosia tulemaan oerässä, ja piakkoin Luken uteliaisuus voitti. Kun sadepisarat tipahtivat sen päähän, se laski sitä alespäin, mutta pian tottui.
- Näille varmaan olisi pitänyt laittaa sadeloimet? juolahti mieleeni yllättäin.
- Minä haen, Tuuli sanoi ojentaessaan ohjat ja pinkaisi juoksuun. Äkkiä hän näkyikin jo tulevan takaisin kentän kulmalla loimia retuuttaen.
- Voikiitos Tuuli, sanoin ja hymyilin.
- Eipä kestä.
Lukelle piti totuttaa tuo varsaloimi, joten näytin sitä sille turvan edessä. Luke haisteli loimea, mutta tosissaan mietti mikä tarjoitus kankaalla on. Sitten puhelemalla aloin viedä kangasta Luken selkää kohti, ja se toljotti liikettä pää kääntyen. Se katseli minua, kun loimitin sen.
Flora oli tottunut loimeen, vaikka olikin tosi ujo. Pääsimme siis viimein aloittamaan. Lähdimme vain kävelemään. Menimme kenttää ympäri vastapäivään, ja käännyimme useasti. Siis sekä muutimme suuntaa kääntymällä että teimme suunnanvaihdoksia, mutta niiden lisäksi teimme paljon muutakin pientä. Rupattelimme ja taluttelimme. Mitään muuta omgelmaa ei ollut, muutakun tuumailutauot. Nyt kuitenkin puolen tunnin jälkeen lähdettiin tallille.
Tuuli joutui lähtemään ja siksi puuhailin yksinäni hevosten karsinassa. Otin ensinnäkin Lukelta riimun pois. Huomenna voitaisiin harjoitella kiinni sidottuna hoitamista. Luke katsoi minua tummilla, suurehkoilla silmillään, enkä voinut olla hymyilemättä pikkuiselle. Floralta otin suitset nätisti pois, en viitsinyt edestäpäin vetää kun se ei oikein vielä luota minuun. Jätin Floran ja Luken hetkeksi kahdestaan, kun vein päitset ja suitset. Paluumatkalle otin mukaani molempien harjat.
- Terve taas, pienet! Mitenkäs teillä menee?
Flora katsoi minua ilmeisen kummissaan. Ehkä se ymmärsi puhetta eikä tykännyt jos sitä sanotaan pieneksi - olihan se vaikka kuinka iso. Lukekin on kasvanut vaikka kuinka, se on jo päälle metrin korkuinen. Eihän tässä ole kun kymmenkunta päivää vieroittamiseen. Sen jäleenhän me vielä harjoitellaan näitä samoja juttuja - vähän aikaa vaan menee että se tottuu olemaan ilman emää. Yksin ylhäisyydessään. Sitten kun alkaa tulla ikää puolitoista vuotta, niin varmaankin alan silloin hyppyyttämään irtona ja mahdollisesti opettamaan ohjasajoa. Kyllä ohjasajon opetan, en tiedä laitetaanko kärryjä perään. Pitää kysäistä sitten jossain vaiheessa. Sittenhän alkaa uutta asiaa tulla kun aletaan juoksuttaa hiljalleen ja kolmivuotiaana nostetaankin jo satula selkään. Ja ratsastaja aika äkkiä sen jälkeen. Lännenratsastukseenkin oripoika tullaan koulimaan, sitten vähän vanhempana. Monitoimihevoset ovat kivoja, vielä kun on monipuolinen luonne ja muuta. Ai että! Luke on niin söötti mietiskellessään...
Palasin ajatuksistani maanpinnalle ja aloin harjaamaan Lukea. Kävin koko varsan läpi harjoin ja käsin, tein sen joka päivä että se tottuu viimein korvienkin käsittelyyn. Rapsuttelin Lukea sormillani hännäntyven päältä - se oli sen lempipaikka. No, kaikki hevoset yleensä automaattisesti pitävät otsan silittelystä ja sä'än rapsuttamisesta, mutta Lukella oli se oma paikka hännäntyvessä. Se rakasti sieltä rapsuttamista. Herättelin Lukea hieman liu'uttamalla käteni hännäntyvestä jalkaa pitkin vuohisen yläpuolelle. Se miettihetken ja sitten kiltisti nosti jalkansa. Putsasin kevyesti kavioharjalla sen kaviot, eikä meillä ollut juurikaan ongelmia.
Florankin harjasin ja kaviot putsasin sillee hieman pikaisemmin, koska Sofia oli käynyt sanomassa että käy sitten harjaamassa hoidokkiaan. Kunhan Luke oppii olemaan käsihevosena ja maneesissa, niin pääsee Sofiakin liikuttamaan hoitsuaan. Eihän hän oikein ole voinut lähteä ratsastamaan, kun Luke ei maneesissa ole vielä opetellut olemaan. Ja no, maastoonhan sen saa irralaan vietyä, mutta kentällä se olisi ehkä tiellä jos se juoksee irrallaan toisen ratsastaessa. Mutta hiljalleen opetellaan, hiljaa hyvä tulee.
Kävin hakemassa heinää molemmille, hyvästelin hevoset ja juoksin pihan poikki veden ropistessa takkini päälle. Saavuin hoitajien rakennukseen ja samalla lailla märkänä koirana pölähdin sisälle.
- Kastuitteko? Lynn kysäisi.
- Turhahan sateesta oli välittää. Nyt Luke osaa kulkea jo talutuksessa! Huomenna vien sen taluttamalla maastoon. Joku voisi tulla taluttamaan Floraa. Onko halukkaita?
- Mä ainakin voin tulla, en vain tunne Floraa, Lynn sanoi.
- Pallella aion mennä kentällä, mutta kyllä minulla riittää aikaa uusia tämä päiväsadetta, Tuuli sanoi. - Olisihan se kiva lähteä töiden välissä tuulettamaan maastoon.
- No jospa kysäisen vielä Sofialta. Mitenkäs, kuka tuo huomenna simaa?
- Minä olen luvannut tuoda simaa, Tuuli sanoi. - Äiti aina tekee simaa niin paljon, että sitä litkitään juhannuksenakin.
- Hienoa, munkkeja tarvitsisi tuoda melkoisesti. Entä koristelu?
- Paistetaan itse munkit! Onhan tuossa hella.
Jollakin oli ilmeisesti hirvittävä palo munkkeja paistamaan.
- Okei, tuotko sinä tarvittavat jauhot? Odottakaas, katson ohjeen äkkiä puhelimeni netistä.
Avasin google-selaimen, ja kirjoitin siihen "vappumunkki ohje". Valitsin ekan oikealta ohjeelta näyttävän hakutuloksen ja muutin annoskoon neljällekymmenelle - kaikille ainakin riittää.
- Noni tämän ohjeen mukaan tuo varuilta kilo vehnäjauhoa. Toisitko sinä sokerit? kysyin eräältä tytöltä joka ihan mielenkiinnolla seurasi jörjestelyjämme. - Semmonen kilo varmaan niitäkin riittää.
Tyttö nyökkäsi hyväksyvästi, ja loppujen aineksien tuomisvastuun otti joku toinen tyttö.
- Minä voisin itse tupda ilmapalloja, sanoin. - Kuka toisi serpentiinit?
- Minä tuon! joku huudahti ja nyökkäsin hänelle.
- Sitten Latulle ei kerrota mitään - olkoon tämä yllätys hänelle. Että ennen kun kaikki on valmista niin kukaan ei kerro mitä teeme tai päästä katsomaan järjestelyjä.
Ihmiset nyökkäilivät hyväksyvästi.
- Miettikää kaikki jotain kivaa ohjelmaa, pyysin. - Ja sitten kerrataampas vielä rasvassa uppopaistamisen säännöt. Tein itse munkkeja eilen kotona - kerron nyt teille niin ei tapahdu mitään vakavaa.
---
Pian homma oli selvä, ja sateen hiljennyttyä juoksin bussille.
Katrin ♥ Luke 7 HM// Sie se olet niin ahkera kirjoittamaan etten pysy edes perässä. Aika kuluu yllättävän nopsaan, enpäs olisi itsekään tajunnut että kohta on kuusi vhkr-kuukautta jo kulunut. -Latu