Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 17, 2012 21:48:06 GMT 3
MYÖHÄISILTANA ILMAN VARUSTEITA...? - 17.8.2012
Kahmaisin kaviokoukulla tavallista voimakkaammin saadakseni kovimmat mutapaakut irtoamaan Hanin kaviosta. Minulla oli huomattavasti mieli maassa. Ilta oli jo pitkällä, ja maastoon lähtisi vain aivot narikkaan jättänyt. Minun oli siis juoksutettava hoitsuani tällä kertaa.
- Tuuhan, tyttö. Sä varmaan osaat auttaa mua täs kamalassa masennuksessa... Hani hörähti myötätuntoisesti ja painoi turpansa kämmenelleni. Se ymmärsi huoleni. Sen verran hyvin se oli minut oppinut tuntemaan. Huokaisin ja talutin Hanin pois karsinasta. Sen kaviot kolahtelivat lattiaa vasten ja valkoinen karva tummin, pienin pilkuin kiilsi tallin valon loisteessa. Yleensä hevosia ei tuotu kentälle tähän aikaan, joten käskin Hanin odottaa paikoillaan ja menin sytyttämään kentän lamput. Taputin Hanin kaulaa ja suuntasin kentälle. Valot toivat minulle mukavamman olon. - Seiso, sanoin tammalle. Laskin juoksutusliinan pitkäksi ja asetuin seisomaan kentän keskelle. - Juoksutusraipasta onki varmaa iiiiiiso apu... Hani tepasteli käynnin ja ravin sekoitusta niin kauan, että suostuin tiputtamaan raipan maahan.
- Ravi, maiskautin. Hani vilkaisi minua kulmain alta. Se oli päättänyt olla tänään itsepäinen, ja sen huomasi... Mutta lohduttoman ilmeeni huomatessaan se värähti ja ilme muuttui nöyremmäksi. Tamma siirtyi automaatin tavoin raviin. - Hyvä, Hani. Mietin jo huomista päivää. Onneksi huomenna on vapaapäivä, ajattelin.
Kun laukan aika koitti, maiskautin ja olin nostavinani raipan maasta. Hani heilautti päätään ja hypähti laukkaan. En tosiaan voinut olla unelmoimatta päästä tamman selkään. Sen laukka oli kuin sadusta, liikkeet ja tasaiset hännän huiskautukset kuin milläkin unihevosella... Minun on pakko päästä tuon selkään, murahdin mielessäni. Kerin liinan lyhyemmäksi ja annoin merkin hidastaa. Hani käveli luokseni. Siltin sen kaulaa, heilautin liinan sen kaulan yli ja kiinnitin toiselle puolelle riimua. - Valmistaudu, tyttö!
Nappasin tupon Hanin ohuesta harjasta vasempaan käteeni ja laskin kolmeen. Sitten ponkaisin selkään. Hani pärskähti ja vilkaisi selässä istuvaa kummajaista. - Hani, mä tässä vaan, sanoin käteni ojentaen. Tamma puuskahti ja päästi helpottuneen huokaisun. Liina oli selkeästi melko pitkä, joten jouduin kerimään sitä vähän aikaa saadakseni "ohjat" hyvän pituisiksi. - Maisk! Ravi, tyttö. Hani hörähteli ja siirtyi reippaaseen raviin. - Laukka, hymyilin. Painoin pohkeeni hellästi tamman kylkiin. - Noooin... Sä oot hyvä tässä.
En ollut melkein ollenkaan huomannut piristyneeni myöhäisillan ilman varusteita -ratsastuksesta. Mutta niin se oli. Olin iloisempi. - Sä oot kuule paras kaikista maailman hepoista. Ja Latu ei ikinä myy sua, tai käy huonosti, nauroin. Hani nosti päätään. Se taivutti kaulaansa ja katsoi tuikkivilla silmillään suoraan minuun. - Ja kaunein.
- No niin, sä pääset ihan just yöpuulle, kuiskasin tammalle. Muut hevoset olivat retkemme välillä käyneet makeasti nukkumaan, joten koetin saada Hanin harjattua hissukseen. Kun olin hoitanut arabin, vein harjapakin varustehuoneeseen. Sitten tepastelin takaisin sen karsinaan ja heitin loimen sen selkään. - Mä nyt vaan varmistan. Nyt syksyllä nää ilmat voi yöllä vaihtuu tosi nopeesti kylmäks. Ja sä nyt oot tollanen lyhytkarva. Sidoin remmit ja pujotin riimun pois Hanin päästä. - Hyvää yötä!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 20, 2012 19:22:48 GMT 3
JÄLLEEN MAASTOON - REIPPAASTI! - 20.8.2012
- Hullu ku pullosta tullu, Latu naurahti. Olin vihjannut hänelle öisestä ratsastuksesta, ja vaikka kovin olin luullutkin hänen suuttuvan, hän oli ainoastaan huvittunut. - En mä sitä sun riesaks, isoveikka, mutisin ja näytin miehelle kieltä. - Älähä kuule rupee liian isämäiseks, Latu-Patukka... Latu hymähti virnistäen. Sitten hän kopisteli pois satulahuoneesta, mutta jäikin ovelle. - Tasalta on sitte se tunti. Pistä vaikka Hani kuntoo, Janette ei oo tullu. Hö... - OK, vastasin ja otin harjapakin hyllyltä. Ihme ettei Janette ole tullut, mietin.
- Moi, tyttö, nauroin. Hani kurkotti päätään päästäkseen haistelemaan minua. Sitten se hörisi pitkään. Musitin, että Hanin perustiedoissa oli lukenut tamman olevan ratsastaessa vauhdikas ja herkkä suusta. Hoitaessa kiltti, mutta vähän arka. Molemmat tiedot pitävät paikkansa, mietin. Ratsastaessa Hani oli yleensä tempperamenttinen, mutta heti kun sen sai alkutunnista kävelemään rauhallisesti, lopputuntikin sujui mutkitta. Hoitaessa se oli kuin olikin hieman arka. Kun joku kiirehti läpi tallikäytävän, olivat tamman korvat heti hörössä ja pää ylhäällä. Kun taas joku ilmestyi yhtäkkiä karsinan oven eteen, se katsoi minua kuin apua anoen, ja jos ei mitään tapahtunut, oli Hani jo suorastaan karsinan nurkassa tärisemässä.
Minut Hani oli kuitenkin oppinut tuntemaan. Se ei enää kavahtanut minua astuessani karsinaan, vaan hörähti sydämellisesti tai tuli heti haistelemaan taskuja, samoin laitumella ja yleensä melkein kaikkialla muuallakin, missä mahdollista. Se ei hypähtänyt sivulle, jos vahingossa harjasin sen herkkää karvaa liian kovalla harjalla, vaan käänsi päänsä aikuismaisesti minua kohden kuin kehottaakseen vaihtaa pehmeämpään.
Ratsastaessani sillä se oli oppinut, kuka on pomo. Jo alkukäynneissä se testasi aina, annanko sille periksi. "Jos nyt vähän nykäisen noista ohjista niin miten se suu sit pannaan...?" Olin tosiaan tottunut siihen, ja nykäisin samalla mitalla takaisin. Jos Hani halusi jatkaa, annoin sen tehdä sitä, kunnes se tajusi, ettei minulle kannata esittää pomoa. Niin se meni: Hani vetää, minä vedän, Hani vetää, minä vedän. Ei se sitä ikinä kauaa jaksanut, ja silloin leikki loppui ja tamma itsekin tietää kuka on se boss, ja kenen täytyy alistua. Yleensä se ei kuitenkaan kokeillut sitä kuin kerran, vain pikkuriikkisen yrityksen verran, kunnes lopetti. Sen jälkeen se suostui olemaan lopputunnin herkempänä suulle, ja jarrutkin löytyivät yhä helpommin. Aina tietenkin myös autoin sitä itse ylittämään pelottavat asiat, kuten tien yli juoksevat oravat, pensaista pyrähtävät linnut, kovaääniset autot ym.
Harjasin Hanin kauttaaltaan, puhdistin kaviot ja laitoin varusteet. Latu riensi karsinan ovelle. - Janette ei oo tullu. Meijän pitää alottaa tunti, ja tää Hanin valmiiks laittaminen on turhaa ellei joku ratsasta sil! Lynn? - No...? - Ratsasta Hanilla. - Mut... Häh, enhän mä voi...! - Sä meet maastoo. Yksin. - Niinkö? - Joo! No meetkö? - Öö... Oukki doukki sit.
- Ämmä ekana... Latu luetteli. Pitkä hevosjono vaelsi ratsastajineen ohitsemme. Kun kaikki olivat menneet, hän nyökkäsi minulle merkiksi mennä. Maiskautin Hanille, joka oli kuuliaisena menossa. - Moi moi, hän irvaili. - Moi moi, matkin nauraen.
Kun olin kiristänyt satulavyön, noussut selkään ja säätänyt jalustimet, lähdin metsäpolulle. - Moi moi, Patukka, irvistin. En voinut olla nauramatta. Latunkin oli rykäistävä hekotuksen vaientamiseksi. - Hiljaa! mies huusi sormeaan heristäen, kuitenkin nauraen.
Kuljin alkukäynnit metäpolulla. Sitten käännyin ympäri ja ravailin summanmutikassa pienillä poluilla kuin päätön kana. Hani nykäisi ohjista. Minä nykäisin takaisin. - Siinä se, tammuli. Sun kannattais opetella enemmän niksejä huiputtaa mua. Toi ei katos enää toimi, huomautin. - Ei tarvii siis...
Nostin laukan. Hani heilautti häntäänsä ja pärkähti. Se oli aina menossa. Olin löytänyt metsästä hyvän hiekkatien, jolla laukata. Puut vilisivät sekä oikealla että vasemmalla pelottavan vauhdikkaasti. - Okei, okei, okeeei! Hani nelisti täyttä vauhtia polulla. - Prrrrrt. Hani huomasi ohjasapuni silmänräpäyksessä. Se höristi kohviaan ja laski hitaalla tempolla laukasta raviin, siitä käyntiin ja pysähtyi viimein. - Hyvä!
Saavuin tallipihalle juuri tuntilaisten ohjatessa ratsunsa kaartoon. Latu oli auttamassa yhtä tyttöä Ärmätin kanssa, eikä kääntänyt katsettaan minuun päinkään. Laskeuduin hiljalleen Hanin selästä, nostin jalustimet ylös ja talutin tamman talliin, ensimmäiseen karsinaan, eli omaansa. Olin päättänyt olla tuntilaisia ja Latua nopeampi talliin tulossa, ja onnistuin reilusti. Kun tuntilaiset taluttivat mölinällä hevoset karsinoihinsa, riisuin Hanilta satulan ja suitset. Sitten harjasin sen nopeasti, mutta huolellisesti. Puhdistin kaviot ja pyyhkäisin satulan kohtaa märällä sienellä. Sitten silitin sen kaulaa ja halasin sitä. - Hyvin meni, vauhtiveikko, sanoin, suukotin sen turpaa ja astuin ulos karsinasta. Puhdistin kuolaimet ja vein varusteet varustehuoneeseen.
- Mitäs sä täällä jo teet? Latu hekotti. - Päätin ehtiä ennen sua, Patukka. - Hei oikeesti, mikä ihme toi uus lempinimi on? - Ei mikää, eiks ihminen saa edes huumoria käyttää? Nipistin Latua käsivarresta, joka puolestaan mulkaisi minua varoittavasti. - Millon sä et hymyile!? ärähdin.
Jäin tallille auttamaan tuntilaisia varusteiden ja hevosten kanssa. Lopuksi veimme ne ulos. Jätin Hanin viimeiseksi, jotta saisin viedä sen itsekseni. Tamma odotti kovasti pääsevänsä ulos, mutta tiesi, että olisi vain turhaa koittaa työntää päänsä heti ensimmäisenä ulos ovea avatessa ja rynniä ulkoilmaan. - Et sä enää kauan saa olla, vaan vähä aikaa ku teijät taas haetaa sisää yöks! nauroin tammalle ja talutin sen tallipihalle. Vein sen tarhaan ja päästin siellä irti. Vilkutin ja menin talliin Latun luo. Olin päättänyt auttaa iltatallin teossa ennen kotiinlähtöä, saisinhan antaa heinät ja hakea Hanin vielä sisäänkin!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Sept 7, 2012 20:16:28 GMT 3
PUISTOESTEILLE, MARS! - 7.9.2012
- Jipii! Näytin kieltä Latulle. Hän kertoi Hanin olevan tarhassa. - Mun oma, mun oma... Hymyilin miehelle ilkikurisesti. Hani oli siis omani... Oli mukava kuvitella Hani ihan omana hevosena. Nappasin Hanin riimun ja -narun käteeni ja talsin tarhoille. - Hani, kutsuin vislaten. Vislaus oli ollut minulla kauan hakusessa, mutta nyt se sentään edes taisi kuulostaa joltain muulta kuin vihellykseltä!
Hani ravasi hirnuen luokseni. Se pärskähti iloisesti ja tanssahteli astuessani sisään portista. - Moikka, Haniseni. Mitäs sä? Mä en oo ollu täällä pitkään aikaan näiden omistajanvaihdoksien takia... Hani oli iloa täynnä. Se ei totta tosiaan ollut nähnyt minua aikoihin. - Tänään meil on puistoesteharkat! Susta tulee kunnon estetykki, nii. Köpöttelimme yhdessä pikkutalliin, jossa oli mukavan kotoisaa. Talutin Hanin karsinaansa ja otin riimunnarun irti. Sitten astelin ulos karsinasta ja laitoin oven kiinni hakeakseni harjat. Hanin lilan harjapakin tunnisti helposti muiden joukosta. Nappasin sen käteeni ja menin takaisin Hanin luo. - Sulla on uudet harjat. Ja varusteet. Ne on ihania. Hymyilin. Juuri Hanin tyylisiä...
Kun olin harjannut Hanin, puhdistin sen kaviot. Kaikki oli valmista harjauksen osalta. - Ootas hetki... Kipaisin hakemassa Hanin estesatulan ja timanttiotsapantaiset suitset. Kannoin ne karsinan luo ja menin suitsien kanssa sisään. Pujotin riimun vielä varuiksi tamman kaulalle, jotta saisin siitä otteen jos jotain yllättävää kävisi. Laitoin ohjat kaulalle, sujautin kuolaimet tavalliseen tapaani sen suuhun ja pujotin niskahihnan korvien taakse. Kiinnitin soljet ja hain satulan karsinan oven edestä. Sitten vedin oven kiinni perässäni. Asetin satulan estehuopineen Hanin selkään ja kiristin satulavyön. - Nyt mennään!
Talutin Hanin tallipihalle ja laskin jalustimet alas. Sitten änkesin jalkani jalustimeen ja ponnistin selkään. Uusi satula oli ihana istua. Säädin jalustimet sopiviksi puistoesteille, ja lähdin kävelemään pois tallipihasta. Ihana päästä jälleen hyppäämään!
Kokeilin kaatuneita puunrunkoja laukassa, kunnes päätin siirtyä koko radan selvittämiseen. Ennen pientä oksista koostuvaa, "pehmeää" estettä nostin laukan ja vauhditin menoa maiskauttamalla. Hani otti hyvän vauhdin ja hyppäsi sulavasti. Seuraavan, pienen esteen se ylitti ilman minkäänlaisia ponnisteluja, ja sitä seuraavankin hyvällä tempolla. Neljäs este olikin hieman isompi, puunrungoista koostuva okseri. Sen jälkeen samankaltainen ristikko ja vielä oksaesteen kaltainen, isompi, uudelleen.
Olimme hypänneet jo kauan, kunnes Hani vihdoin laski päätään alemmas ja huokaisi syvään. Sille treeni oli maistunut. Kävelin loppukäynnit, laskeuduin selästä ja talutin sen pikkutalliin. Siellä purin varusteet, harjasin tamman ja suihkutin sen lempeän viileällä vedellä. Sitten laitoin lämpimän talliloimen Hanin päälle ja silitin sen päätä. - Hyvä tyttö!
Menin pois karsinasta. Annoin Hanille pian heinät ja menin satulahuoneeseen pyörittelemään pinteleitä. Sen jälkeen päätin lakaista hieman tallikäytävää. Loppuillan vietin Britan ja Veeran kanssa pulisten, kävin myös moikkaamassa ihanaakin ihanampaa Moona-hoitsuani.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 5, 2012 20:29:55 GMT 3
LÄNNENKOULUTUS ALKAKOON... - 5.10.2012
Levitin sadetakin ylleni välttyäkseni kastumasta pahasti isoimman kuuron pauhatessa. Hyppäsin pyöräni selkään ja lähdin polkemaan huimaa vauhtia kohti Latulaa. Koko päivä oli kulunut sisällä katsellen, kun toinen toistaan isommat vesipisarat iskeytyvät vasten ikkunalasia. Huokaisin syvään. Onneksi Latun tallille ei ollut pitkä matka, ja saisin harjoitella rauhassa maneesissa, sen olin jo Latulle ilmoittanut. Olin paukauttanut Latulle aloittavani Hanin lännenkoulutuksen tänään, ja varsin tohkeissaan mutta innoissaan oli herra ollut. Ostoskoriini oli sujahtanut upouusi western-satula, satulavyö sekä pari länkkärihuopaa. Muuta lännenratsastukseen sopivaa ei Equrestian PRO:ssa vielä näkynytkään, mutta siinä odotellessa... Latu valisti, että saisin lainata hänen lännensuitsiaan - ja muuta sellaista, jota minulla ei vielä ollut - nyt, kun ne eivät olleet kenenkään hevosen omassa käytössä vaan periaatteessa lainatavaraa.
Jarrutin hiljaa Latulan pihassa ja jätin pyöräni tallia vasten. Onneksi katto oli yläpuolella ainakin vähän suojana, eikä sade piiskannut suoraan päinkään. Yksityishevostallin hevoset katselivat minua kiinnostuneina. Ärmätti heilautteli päätään puolelta toiselle ja ojensi kaulaansa päästäkseen huomionkipeänä näykkäisemään minua. - Hei Ämmä, tiuskaisin ja toruin tammaa. - Huomiota ei kerjätä tolla lailla! Astelin Hanin karsinalle ja ilahduin kovasti. - Anteeks, Hani-paras! Mä en oo tosiaan tullu muuta kuin vähän liikuttelemaan sua lähiaikoina... Mut arvaa mitä? Se taitaaki koitua tällä kertaa hyväks sun puolesta, niin meijän on helppo treenatakki, ja sulle riittää puhtia länkkäriopintojen isoon alkuponnistukseen!
Hain Hanin harjat ja palasin tamman karsinalle yhtä iloisena kuin tullessanikin. Aloitin juuriharjalla kaulasta siirtyen loppujen lopuksi lautasiin ja takajalkoihin. Sitten harjasin toisen puolen. Seuraavaksi valitsin pölyharjan ja tein samalla lailla. Pehmeällä harjalla tein loppusilauksen, ja pian siirryin selvittämään harjaa. Sen jälkeen setvin hännän, ja sitten putsasin kaviot. Harjasin päätä pääharjalla, ja lopuksi taputin Hania tyytyväisenä kaulalle ja hain sille porkkanan. - Hieno tyttö, kehuin. Hani hörähti ja nappasi porkkanan ojennetusta kädestäni. Se rouskaisi sen kahtia ja mutusti sitä loppujen lopuksi syvään huokaisten.
Kun tajusin Hanin olevan valmis, jätin sen hetkeksi karsinaan viedäkseni satulan, huovan ja lainasuitset valmiiksi maneesiin. Sitten palasin tamman luo ja laitoin sille riimun sekä kiinnitin riimunnarun. Talutin Hanin tyytyväisenä maneesiin sateisen ja märän pihamaan kautta. - Nyt alkaa sun länkkärikoulutus, sanoin Hanille. - Sä totuttelet varusteisiin ja opit kulkemaan niiden kanssa tavallisia askellajeja liinassa. Ei oo vaikeeta! Jos onnistuu tosi hyvin, me voidaa kokeilla vielä jotai muutaki... Hymyilin. Ensimmäisenä sidoin Hanin kiinni ja siirsin riimun kaulalle. Sitten menin sen vierelle lännensuitset kädessäni. Niissä ei ollut turpa- eikä leukahihnaa eivätkä kuolaimet olleet täysin samanlaiset, mutta muuten ne olivat samankaltaiset kuin tavalliset. Annoin Hanin ensin haistella ja tutkia suitsia, mutta niistä tamma ei erityisesti välittänyt. Sen jälkeen pujotin kuolaimet sen suuhun ja nostin niskahihnan sen korvien yli. Jätin perinteiset western-ohjakset roikkumaan hetkeksi maahan, koska ne eivät ole toisissaan kiinni.
Hani ei välittänyt suitsista paljoakaan, joten niiden kanssa ei siis tullut ongelmia. Nostin western-satulan käsiini ja vein tavallista selkeästi raskaamman satulan Hanin eteen tutkittavaksi. Se katseli satulaa hetkisen ja nuuskaisi esinettä, mutta jätti asian pian sikseen. Laitoin satulahuovan sen selkään oikealle kohdalle ja laskin uuden satulan sen selkään mahdollisimman hellävaraisesti. Hani säpsähti, kun totuttuun katsottuna hyvinkin erilainen satula laskeutui sen selkään. Kiristin satulavyötä ja katsoin ilmestystä ihaillen. Hani vilkaisi minua ja huoahti. Nostin ohjat maasta ja sidoin ne kiinni satulanuppiin. Latu lähetti tekstiviestin juuri kun olin aloittamassa.
Onks Hanin hommat jo alotettu? Jos menee hyvin, enskerralla voidaa alkaa jo ratsastaa vähä kun mä tuun opeks! (: - Latu
- Jaahas, no voidaan me noin tehä, sanoin ääneen nauraen.
Oon just alottamassa. Varusteet on nyt jees, mä mielelläni juoksutan askellajeissa nyt alkuun. Joo ja enskerralla totutellaa Hani siihen että ratsastajaki on selässä yms, ja mä totuttelen varusteisii ja tyyliin. :-D - Lynn
Latulla kesti hetken vastata, mutta pian kännykkäni piippasi.
Jep! OK, juoksuta ihmeessä. (: - Latu
Hymähdin ja taputin Hania. Tungin kännykän taskuuni. Sitten otin riimun pois tamman kaulalta ja kiinnitin liinan kuolainrenkaaseen. - Okei, nyt me otetaa alkukäynnit. Astelin keskelle Hani perässäni. Tamma tiesi, miten toimia liinan kanssa, mutta se ei edellyttänyt, etteikö se olisi aina välillä vilkuillut kummallista satulaansa. Käynnin aikana sanoin Hanille pari kertaa kuuluvasti walk. Kun käynnit oli edetty, maiskautin ja sanoin jog. Hani ei reagoinut erityisemmin käskyihini, mutta sen oli hyvä oppia myös sana-apuja lännenratsastuksen ohella. Vaihdoin pari kertaa suuntaa ja taivuttelin tammaa mahdollisimman monipuolisin harjoituksin. Opetin sitä kantamaan päätään melko alhaalla, jonka Hani tekikin erikoisen mielellään, varmasti, koska ohjat eivät kerrankin nykineet suusta.
Lopuksi annoin Hanin laukata liinan päässä, ja ihme kyllä se ei kirinyt turhaa vauhtia tippaakaan. Laitoin rauhallisen laukan vahvasti ohjien varaan, koska nämä ohjat eivät ärsyttäneet sen suuta nykimällä, vaan periaatteessa tuntumaa ei tosiaan ollut. Pian lopetin harjoitukset aplodeihin ja tulvana virtaaviin kehuihin. Taputin Hania hellästi kaulalle, jolloin tamma rapsutti olkapäätäni ja pärskähti. Otin riimun ja -narun mukaani, kun sammutin valot maneesista ja talutin Hanin pimeältä pihalta takaisin talliin. Se hirnahteli muille hevosille, ja muut vastasivat iloisesti pärskien. Riisuin Hanilta varusteet, harjasin sen ja annoin hevosille iltaheinät Latun puolesta. Sanoin vielä heipat Hanille, ennen kuin talsin tallipihalle ja hyppäsin kosteasatulaisen pyörän selkään. Lähdin hymyillen polkemaan kohti kotia. Koulutus numero 1. Onnistunut!
// Oi kun hienoa että koulutat Hania länkkäriksi! : ) Satulaa ei olisi ollut tarpeellista heti ostaa, sillä perusavut (epäsuoralla ohjalla kääntäminen, ilman tuntumaa kulkeminen, pysähdykset, sidepass jne.) voi kyllä opettaa ihan tavallisellakin satulalla. Lännenohjiakaan ei välttämäti heti ensimmäisenä kannata ottaa mukaan, sillä alkuun voi joutua ottamaan välillä tuntumaa kun hevonen ei välttämäti tajua esimerkiksi whoa-käskyn tarkoitusta tai osaa kääntyä, ja silloin voi tulla ongelmia jos joutuu kerimään pitkiä länkkäriohjia lyhyemmäksi -napakan pidätteen pitää tulla heti jos ei "oikea" käsky toimi, niin hevonen osaa yhdistää asioita. Esimerkiksi jos Hani ei heti tajua kääntyä kun painat toisella ohjalla kaulaa, niin sitten vain otat yhden nykäisyn sisäpuolen ohjalla -seuraavalla kerralla mitä luultavimmin jo tajuaa, että jos ei tahdo tuntumaa otettavan niin parempi vaan kääntyä ilman "pakotteita". : ) Myöskään englanninkieliseksi sinun ei tarvitse Hanin kanssa muuttua, puhun kyllä itse jogista mutta kun pyydän ratsultani ravia tai laukkaa, niin kielellä ei silloin ole niinkään väliä -vain äänenpainolla. Esimerkkinä ravia pyytäessä ra-VI! ja laukkaa pyytäessä lauk-KA!, kun painoa muuttaa teräväksi viimeisellä tavulla niin yleensä hevonen kiihdyttää tahtia. Hidastaessa käytän yleensä laskevaa intonaatiota, kuten vaikkapa "käyntiiiiiiiiin". Lännenratsastus ei ole sama asia luonnollisen hevosmiestaidon kanssa, mutta sivuaa sitä paljon ja niiden taitojen käyttäminen myöskin helpottaa paljon hevosen kouluttamista. : ) Jos tahdot niin voin sinullekin jonkinlaisen selventävän tunnin pitää, kuten pidin Kidin hoitajalle Clarallekin. -Latu
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 24, 2012 11:06:09 GMT 3
PÄÄTÖS ON PÄÄTÖS - 24.10.2012
- En mä taida halutakaan, sanoin Latulle huultani purren. Mies katsoi minua hämmästyneenä. - Mä oon miettiny viikkoja! Ei oo yhtenäkään päivänä tullut mieleen, että mä aion innostuksesta tulla tallille ja kouluttaa. Mä en oo tullu sen takia. - No... - Mä lähen maastoon, sanoin varmasti. - Ilman satulaa. Kiitti jos ymmärrät. - Okei... Latu kastoi hämmentyneenä perääni, kun katosin yksityistalliin. Minun teki mieli huutaa. Ryntäsin Hanin karsinaan, suljin oven ja ryömin karsinan nurkkaan. Hani hörisi ja painoi päänsä syliini. - Moi, tyttö, mutisin. - Mä en oo tullu pitkään aikaan... Sä saat unohtaa ne lännenjutut!
Monikaan ihminen ei varmasti olisi tehnyt noin äkkipikaisia mielenmuutoksia päästä toiseen. En halunnut suututtaa, en masentaa Latua, enkä tehdä hänelle pahaa mieltä. Mutta niin se oli. Mielenmuutoksista olin hänelle tuttu.Tulin yhä surullisemmaksi, kun ajattelin suututtaneeni hänet. - Mä en saa nyt ajatella sellasta...
Hain harjapakin ja aloin puunata Hania minkä ehdin. Kun olin harjannut sen muuten, suin vielä ohutta harjaa ja putsasin kaviot. Sitten vein harjat takaisin paikalleen ja hain suitset. Menin karsinaan kättäni ojentaen, sitten laitoin kuolaimet suuhun ja vedin niskahihnan korvien yli. Kiinnitin soljet. - Hyvä tyttö, kehuin ja avasin karsinanoven. Hani pärskähti, kun talutin sen ulos. Ulkona oli viileä syysilma, joten kohensin takkia paremmin päälleni. Hani haisteli ilmaa, hörisi laitumella seisoskeleville hevosille ja kuopaisi maata kaviollaan. Hain varmuuden vuoksi jakkaran, jotta Hani ei tohkeissaan pelästyisi selkään pomppaavaa ihmistä. Asetuin jakkaralle, ponnistin selkään ja kohensin asentoani. Hani potkaisi jakkaran vahingossa tallin nurkalle, jossa se itse asiassa oli alusta lähtien ollutkin. Hymyilin.
Köpöttelimme ensin laitumen viertä, jossa oli hieman vetistä viime päivien sateiden jäljiltä. Hani tervehti muita hevosia innokkaasti, hyvä ettei alkanut pomppia pystyyn, kun heppakavereita näki. Vilkuilin hieman joka suuntaan. Kun määsimme hieman paremmalle alustalle, annoin Hanin ravata. Se olisi halunnut laukata, ja yrittikin, mutta käytin puolipidätteitä hyväkseni. - Soo, nyt.
Kapusimme jyrkän ylämäen, ja minun oli nojauduttava Hanin kaulaan sekä otettava ohuesta harjasta kiinni, jotta Hanin oli helpompi kavuta ylös - myöskin, etten itse olisi tippunut, kun ilman satulaa ratsastin. Menimme myös alamäen, jossa minun olikin hieman vaikeampi pysyä tasapainossa ilman mitään, mistä napata kiinni. Hyvällä, hiekkaisella metsätiellä Hani sai laukata niin paljon kuin halusi, eikä parin kaatuneen puunrungonkaan yli hyppääminen tehnyt pahaa. Loppujenlopuksi lenkki meni hyvin, ja palasimme takaisin hyvissä tunnelmissa.
|
|