fwb-t Carpe Momentum Solo

[Latu]

Omat sivut

Moonaa hoitaa Lynn, joka myöskin hoitaa päiväkirjaan kirjoittamisen.

[Deleted]

JOS TUTUSTUU VIETERIKOIPEEN... - 9.9.2012

Elin unelmaa. Oman yksityishevoseni, Hanin, lisäksi minulla oli nyt aivan mahtava hoitohevonen, tammavarsa Moona.
Vetäisin tallikengät jalkoihini ja pidin pienen hengähdystauon ennen kuin suuntasin takki kainalossa pyörälleni. Laitoin takkini tarakalle ja nousin pyörän kyytiin. Sitten vain polkemaan Latulaan! Uhkailevat sadepilvet saivat huuleni kääntymään ajoittain alaspäin, mutten antanut asian haitata. Sininen taivas peittyi kuitenkin hetkessä, ja sade lähestyi vääjäämättä.

Ei siinä kauaakaan kulunut, kun poljin huohottaen tallipihalle ja parkkeerasin pyöräni tallin seinää vasten. Otin takkini tarakalta ja katselin hetken taivaalle. Kipitin sisään talliin, jolloin aurinko helahti esiin pilvien takaa.
- Just joo, mutisin ärsyyntyneenä. Ajoittain aurinko meni pilveen ja pilvet peittivät röyhkeästi taivaan, mutta sadetta oli vaikea ennustella. Kävelin muutaman karsinan eteenpäin, kunnes näin oikealla nimikyltin. Carpe Momentum Solo.

Heitin takkini hyräillen karsinan oven päälle, koska tiesin, että Moona oli laitumella. Rykäisin ja lähdin pois tallista, laitumille päin. Jo kaukaa erotin muiden seasta ruskeanvivahtavan, pitkäkoipisen tammavarsan, joka koikkelehti päätään heitellen muiden ympärillä. - Mihin mä oon ryhtyny, nauroin.
Moonalla oli riimu päässään. Avasin laitumen portin riimunnaru kädessäni. Energinen varsa voisi ihan hyvin juosta minua pakoon, jos näkisi, että joutuisi pois muiden luota, mietin. Mutta toisin kävi. Heti portin narahduksen kuullessaan Moona jähmettyi ja lähti laukkaamaan pitkin askelin minua kohti. - Rauha, rauha!
Se pärskähti ja tuli iloisesti mutta varoen haistelemaan taskujani. Ojensin käteni kyykistyen, jolloin tamma töytäisi minua turvallaan ja hamusi kämmentäni.
- No okei, sanoin ja kaivoin taskustani leivän. Ojensin sen Moonalle, ja tamman rouskuttaessa välipalaansa napsautin riimunnarun kiinni pieneen riimuun. - Voi kun noin minejä riimujaki keksitään...

Moona ravasi innokkaasti ulos portista, ja hädin tuskin sain laitettua porttia kiinni ennen kuin tamma jo poukkoili eteenpäin. Nykäisin riimunnarusta, jolloin Moona käänsi päänsä minua kohti ja pysähtyi. Laitoin portin rauhassa kiinni ja tepastelin Moonan vierelle. Se vilkaisi minua, ennen kuin lähti taas viipottamaan ravissa tallille.
- Prrrr, sanoin kokeeksi ja nykäisin narusta. Moona säpsähti ja pysähtyi. - Hyvä tyttö!
Taluttelin Moonaa hetken pihalla. Siitä oli hauskaa hyppelehtiä kuralätäköiden yli, ja minulla oli melkoisesti pitelemistä tulevassa estetykissä. Yhdessä vaiheessa olin jo vähällä lentää lätäkköön, mutta Moona osasi nykäistä vauhtia, jotta pääsin harppaamaan vauhdittomasti yli karmean ruskean liejun!

Huomasin jo alussa, että Moona oli seurallinen, ja siihen ystävystyminen kävi paljon helpommin kuin aiemmin Hanin kanssa. Tajusin kuitenkin, että Moona tiesi jo minun olevan sille se hoitajaihminen, joka kävisi tallilla ja tosiaan yrittäisi muodostaa pysyvän siteen. Oli mukavaa, kun se aina välillä töytäisi minua turvallaan olkapäähän. Siitä oli hauskaa, kun vihdoinkin joku kaksijalkainen korvasi kummastuneet kopukkarouvat pinkomalla mukana ja leikkimällä tosissaan.

Talutin Moonan hymyillen talliin ja vein sen omaan karsinaansa. Sidoin sen kiinni ja hain harjapakin. Aioin edetä vaihe kerrallaan, ja koska Moona oli vielä varsa, minun olisi harjoitettava päivittäisiä rutiineja rohkeasti, mutta rauhallisesti ja kokeillen. Kun palasin karsinaan, asetin harjapakin maahan ja valitisin pehmeän harjan. Aloitin kaulasta, ja etenin sitä mukaa taaemmas, jalkoihin ja mahan alle...
- Varsakarva kutisee, aijaijai, kihersin, kun Moona venytti nautinnollisesti kaulaansa ja nipisti silmät kiinni. Huomasin, ettei se arkonut mitään harjattavaa paikkaa, ei jalkoja, ei korvia, ei mahan alusta tai mitään muutakaan.

- Vai ollaan sitä harjauspuuhissa. Peukkua, peukkua! Latu hihkaisi takaani.
- Niinpä ollaan, ja Latulle palautetta, että Lynnin mielestä Moona-mainio on oikein ihana, vastasin virnistäen.
- Lynn, sä voisit mennä taluttamaan Moonan ton metsälenkin, sillä on nyt niin paljo energiaa. Ja muista, että älä anna sen syödä ennenku ite haluut antaa sille tauon. Jos alkaa sataa, tulkaa mieluiten takasin, ellette sit löydä sateensuojaa. Jos tulee hevosia vastaan, pidä riimusta kiinni. Jos jotain katsojia tulee niin ei ongelmaa, mut jotain ympärillä kiljuvia ja hyppiviä pikkutyttöjä alkaa hevonen ku hevonen kavahtamaa, eli sano vaan että nyt loppu ja poistu paikalta, Latu ohjeisti nauraen.
- Voisinks mä? innostuin.
- Moona on seuralline, kyllä sä sen kanssa pärjäät. Ja tää varsa kyl tietää, että sä oot just se kaksijalkanen joka muillaki hepoilla on mukana hommissa ja puuhailussa! Siellä metsäpolulla kannattaa sitten kattoa, ettei se ala vetämään mitää esteshowta lätäköiden, kivien, puunkantojen ja -juurten yli, Latu virnisti.
- Oukki doukki, vastasin. - Kyllä mä pärjään, sanoin silittäen Moonan kaulaa.

Kuopaisin viimeisen mutapaakun Moonan piskuisesta kaviosta ja laskin sen hellästi maahan. Suukotin tamman pehmeää turpaa ja laitoin kaviokoukun harjapakkiin. Moona oli seisonut koko session kiltisti paikoillaan, nostanut kaviot virheettömästi (vaikka koitti aina välillä ilkikurisesti tempaista jalkansa pois) ja nauttinut sekä harjan että hännän harjaamisesta. Se käyttäytyi siis oikein nätisti ja innokkaasti. Kun olin vienyt pakin pois, astelin takaisin karsinaan. Avasin riimunnarun vetosolmun ja talutin Moonan tallikäytävälle. Tai no, puoliksi käytävälle. Latu oli nimittäin taluttanut Kidin pois karsinastaan, jolloin hevoset olivat melkein turvat vastakkain. Peruutin nopeasti takaisin karsinaan, jotta Latu sai varsasta vauhkoontuneen orin vietyä ulos. Hän vei päätään heittelevän Kidin laitumelle.

Käännyin metsäpolulle. Innokas Moona heilautti häntäänsä ja koitti päästä etenemään kovempaa. Kuusenoksilta tipahteli ajoittain pineiä viesipisaroita. Kun Moonan turvalle osui yksi, se pärskähti ja koitti saada sen kielellään pois. Loppujen lopuksi hassu tamma ratkaisi asian ravistamalla kuontaloaan puolelta toiselle kunnes pieni, märkä kiusanhenki tipahti pois.

Kävelimme ja juoksimme, annoin Moonan aina välillä laukatakin, kun hiekkatie houkutteli vauhdittamaan askeleita. Moona oli koko matkan vilpittömän iloinen ja vauhdikas, ja aina pienten polkujen varrella se innostui loikkaamaan yhden jos toisenkin puunjuuren yli. Matkamme meni hyvin, ja tallipihalle palatessamme olimme molemmat hyvällä tuulella. Latu oli viemässä hevosia ulos, joten päätin harjata ja hoitaa Moonan nopeasti.

Talutin Moonan hymyillen takaisin laitumelle. Kun olin mennyt varsan kanssa portista sisään, taputin sen kaulaa ja napsautin riimunnarun irti. Moona seisahtui hetkeksi ja hirnahti minulle iloisesti, ennen kuin nelisti pitkine varsankoipineen takaisin tammojen luo.
- Hyvä tyttö, Moona, hihkaisin vielä, jolloin se vilkaisi taakseen kuin ilmoittaakseen: "Kuultu on!" Moona hyppelehti hetken tammojen ympärillä, ennen kuin meni laitumen nurkkaan piehtaroimaan. Latu tuli viereeni nauraen kuin mikäkin. Hän oli nähnyt Moonan menon ja ilmoitti, että tamma tosiaan tajusi, ketä kiusata ja vauhdittaa tästä lähtien...

[Deleted]

VAUHDIKASTA MENOA! - 15.9.2012

- Moona! ärjäisin kun ruskea tammavarsa riepotti minua pitkin pihaa. - Nyt hitto soikoon, jarrustus, kiitos!
Moona suostui jarruttamaan vasta prrrt -sanan kuullessaan. Se vilkaisi minua ja hörähti.
- Nyt me mennää sisään, sanoin ärtyneesti, jolloin Moona ymmärsi kulkea vierelläni mahdollisimman kuuliaisesti.

Talliin mennessämme talutin Moonan karsinaansa ja hain harjapakin. Sitten harjasin tamman yltä päältä ja puhdistin kaviot. Sitten lähdin kentälle.

- Moi, kuului ääni takaani.
- Karoliina, moi, hymähdin käännyttyäni katsomaan tulijaa.
- Mä olin just tulossa Pallen kanssa! Karoliina hihkaisi äimistyneenä Moonaa vilkasten.
- Kentälle? Juoksuttamaa? kysäisin.
- Nii! Karoliina vastasi.
- No pistetään kenttä puoliks sitte, sanoin hymyillen.
- Joo, Karoliina nauroi.

Pidin varsoja sen aikaa kun Karoliina laittoi puomit halkaisemaan kentän kahtia. Pian talutin Moonan toiselle puolelle ja Karoliina Pallen toiselle. - Mennään samaa tahtii.
Varsat koikkelehtivat innokkaina käyntien ajan. Molemmat vilkuilivat aina välillä toisiaan. Koska Palle oli ori ja Moona tamma, päätimme mennä hieman eri tahtiin jotta varsat eivät innostuisi liikaa.

Kun olimme menneet tarpeeksi käyntiä, siirryimme raviin. Moona hypähti eteenpäin niin että liina oli lennähtää kädestäni, mutta sain sen tamman vilkkaudesta huolimatta pysymään otteessani.
Kun tuli laukan aika, vaihdoimme ensin suunnan ja patistimme varsat vauhtiin melkein samaan aikaan. Molemmat hieman vauhdittivat menoaan aina keskelle osuessaan, jolloin me Karoliinan kanssa purskahdimme nauramaan.

Laukkaa kokeiltiin hetken molempiin suuntiin, ja laukanvaihtojakin hiottiin hetkisen. Luulimme varsojen jo oppineen, kun ne kunnon patistuksen jälkeen pian vaihtelivat laukkaa vähän väliä, mutta sekin johtunee vain innostuksesta!

Talutimme varsat pian talliin ja hoidimme ne ennen kuin menimme päästämään ne omiin tarhoihinsa temmeltämään. Sitten palasimme talliin ja aloitimme yhdessä tallitöiden teon. Jos Latu tulisi pian, hän voisi keksiä jotain muutakin tekemistä, mutta toki vietimme tallilla hauskan illan hevosten parissa, teimme kaikenlaista hullua ja etenkin: nauroimme!

[Deleted]

ESTETREENIÄ - VAIKO LENTOHARJOITUKSIA...? - 4.10.2012

Puuhastelin Moonan karsinassa tavalliseen tapaani, tällä kertaa olin kuitenkin vihainen itselleni, että yhdestäkään monen viikon tallitoilailustani ei ole tullut kirjoitusversiota. Moona hypähteli pystyyn etukaviot huitoen ja koetti purra riimunnarua poikki päästäkseen vapaaksi.

Talutin tamman pimeässä illassa pihalle ja suunnistin maneesiin. Tämäkin vielä... ajattelin. Koko kirkas maneesi oli täynnä esteitä puomeista metrisiin. Sitten minulla välähti.
- Moona, mehän voitais hypätä tänää! ehdotin. Tummakarvainen tammavarsa pärskähteli levottomasti, mutta samalla innokkaana.

- Heissan, Latu hymähti avaten oven ja tallustellen sisään viattoman näköisenä. - Mä tulin kattomaan, miten te edistytte.
- OK, vastasin virnistäen. - Mä hyppään.
Latun silmät suurenivat. - Toihan loikkaa 120-senttiset metrin ilmavaralla, hah!
Nauroin. - No saas nähä.

Juoksin viuhtovan Moonan vierellä. Se ravasi puomien yli kolisuttelematta yhtäkään. - Hyvä!
Kun saavuimme pienelle ristikolle, varsa nosti laukan ja pidensi askeltaan hurjaa menoa. Se liiti esteelle... Ja ponnisti jättimäiseen hyppyyn juuri ennen puomiin osumista. Lensin tamman mukana melkein koko 20-30-sentin radan niin, että jalkani ehtivät osua maahan enintään kerran joka esteen välissä. Heti yhden jälkeen se jo kohdisti leiskuvat silmänsä seuraavalle esteelle askeltaan pidentäen.

Palasin talliin melkein nauruun tikahtuvan Latun sekä intoa puhisevan tammavarsan kanssa. Vilkaisin Latua armottomasti ja mottasin tätä poskelle.
- Naureskelijat lentää kuuseen, mä olin katkasta jalkani ton ruutipommin lennätettävänä, tajuutko!?
Latu huitoi käsillään ja nauroi ja nauroi ja nauroi katketakseen.

Loppuillan touhuilin Latulassa tavalliseen tapaani. Moona käyttäytyi loppuillan kuin taivaasta tipahtanut enkeli, mutta ei se muutenkaan toruja olisi tajunnut. Se selkeästi piti esteistä, mutta napakkuus ennen kaikkea!

// Haha hyvä tietää että se ainakin tykkää hyppäämisestä! -Latu

[Deleted]

KOULUHARJOITUKSIA - 11.10.2012

Kävelin laitumelle, jossa Moona seisoskeli tyytyväisenä ja härnäili etenkin Tipua, joka hetkautteli päätään ja katseli kyllästyneenä, kuinka varsa pyyhälsi seuraavana Joosepin perään. Vislasin Moonalle, jolloin se käännähti innokkaana ympäri ja ravasi luokseni. Avasin portin, menin tottuneesti sisään ja pujotin riimun Moonan päähän. Tamma pärskähteli. Kun sain napsautettua riimunnarun kiinni riimuun, kännyin ja talutin Moonan ulos portista. Sitten suljin sen ja lähdin kävelemään pihamaalle. Pian tallista ateli tyttö. Uusi sellainen, mietin. Tuo taisi olla Merri, jota tulikin joku päivä sitten jo tervehdittyä.

Merri ei juurikaan kiinnittänyt minuun huomiota ensimmäiselläkään kerralla, joten jatkoin taluttamista. Vein Moonan talliin, omaan karsinaansa. Sitten hain harjat ja palasin karsinalle tyytyväisenä.
- Sulla ei riitä tasapaino mihkää isoihin esteisii. Meijän piti harjotella puomeja ja pientä ristikkoa, mut ei, villivarsa vetää koko kolmekymppisen ilman huolen häivää! Mieti, jos sä olisit menettänyt tasapainos ja kaatunu! Oispa ollu ihana muisto myöhemmin esteradoille! moitin. Moona hörähti, laski päänsä alas ja huokaisi.

Vähän ajan päästä Merri kopisteli talliin Tipua ja Jooseppia taluttaen. Uskoin, että Jooseppi olisi pysynyt emänsä mukana ilman kiinni pitämistäkin, mutten viitsinyt asiasta huomautella. - Moi.
- Moi, Merri vastasi kääntäen Tipun ja Joosepin karsinaan. Hän mutisi jotain itsekseen. - Kenen se arabi on?
- Mun, vastasin hieman hämmentyneenä.
- Aijaa.

Kun olin harjannut Moonan, kävelin kentälle. Moona ei arvannut, mitä olin tekemässä. Se tuntui yrittävän hajottaa näkemänsä, kun viekkaat hevosensilmät tavoittivat hakemansa. Esteitä! se tuntui huutavan, mutta ihme ja kumma, ei rynnännyt oikopäätä sekaan. Se kai oli hieman pahoillaan estelentoharjoituskommelluksesta viime hoitokerralta... Tänään halusin kuitenkin harjoittaa tavallisen kouluratsastuksen saloja. Kulmia ja askellajeja, taivutuksia ja voltteja. Mutta ei juoksutusraippaa, ei liinaa, ei mitään sinne päinkään. Aioin tehdä kaiken vain riimun ja -narun kanssa.

Moona toimi oikein nätisti, reippaasti ja kuuliaisesti. Kun opetin sitä olemaan oikomatta ja sekä kävelemään että ravaamaan kulmat kunnolla, se oikein yritti taivuttaa itseään ja teki selvästi parhaansa. Voltit, ympyrät ja kaiken maailman taivutukset onnistuivat hienosti. Lopuksi annoin Moonan nostaa hillityn laukan, ja sen jälkeen taputin innokasta tammavarsaa kaulalle. Talutin Moonan talliin, harjasin sen ja hain sille kaksi porkkanaa hyvästä työstä. Sitten vein sen takaisin laitumelle leikkimään.
- Nyt on Moonan päivä pulkassa!