|
Post by Latu on Dec 15, 2010 20:49:30 GMT 3
Andren omat sivutKutsutaan: Andre Syntynyt: 13.5.2009 Sukupuoli: ruuna Rotu: ratsuponi Säkäkorkeus: 140 cm väri: musta Koulutustaso: KO:VaA RE: 80cm Kasvattaja: Tuontihevonen ruotsista Omistaja: Latun Talli Hoitaja: Verlyn, joka myöskin kirjoittaa päiväkirjaan
|
|
|
Post by verlyn on Dec 21, 2010 21:30:47 GMT 3
Taivaalla tuikki tähtiä. Niistä tuli heti mieleen joulu. Mä koikkelehdin lumivallien yli kohti tarhoja. Vaikka jouluaika olikin ihanaa ärsytti, kun se hössötys vei niin paljon aikaa. Koskaan kellään ei ollut mukamas aikaa kuskata tallille. Tai no ainahan mä salaa mä toivoinkin, että saisin kävellä, mutta kun äiti aina jakso valittaa siitä miten mä mukamas paleltuisin kuoliaaks matkalla. No tänään mulla meni niin hermot, kun melkein viikkoon en ollut päässyt tallille ja sit mä vaan päätin, että nyt mä meen sinne tallille, kävellen jos ei muuten. Siinä mä nyt sit seisoin tarhan portilla ja tuijotin mustaa, pientä ponia. Se seiso tarhan nurkassa, mut käänty heti tsekkaamaan, kun mä pysähyin, että kuka siihe taas ilmesty. Se katto mua vähä sillä ilmeellä, kun se ois aatellu "Äääh, koko aja ramppaa noita pikkulikkoja". Tai siis mä kuvittelin, että se ajatteli niin, mut tuskin hevoset nyt oikeesti niin ajatteli, vai ajatteliko sittenkin? No, mutta kuitenkin. Mä avasin tarhan portin joka tapauksessa ja kävelin ihan lähelle sitä ponia. Eipä mulla sattunut olemaan naruakaan mukana, joten nappasin sitä sitten päitsistä kiinni ja talutin sen sinne portille. Hokasin, että tarhan aidan päälle oli jätetty riimunaru. Siis todennäkösesti just tämmöstä urpoa varten, joka ei tajua ottaa riimunarua mukaansa lähtiessään hakemaan hevosta tarhasta talliin. No jaa, eipä sitä narua kai olisi edes pakolla tarvittukaan, sillä poni kulki vieressä silmät puoliummessa hitaasti kuin etana.
Tallissa oli lämmintä ja hiljaista. Yleensä tallissa oli hälinää ja vilinää, mutta tänään oli harvinaisen hiljaista. Mä talutin Andren sen omaan karsinaan ja rapsuttelin sitä. Se poni katto mua edelleen vähän silleen, että "Okei, nyt voit mennä" mut heti ku se tajus, että en ollut lähössä siitä mihinkään se laski pään alas ja alko torkkua. Laitoin karsinan oven kiinni ja kipitin hakemaan harjalaatikon. Kun tulin hetken päästä takaisin, ruuna torkkui edelleen tismalleen samassa kohtaa kuin hetki sitten. Naurahdin hilpeästi ja nappasin harjalaatikosta harjan. Aloin harjata Andrea pitkin, voimakkain vedoin. En voinut olla ajattelematta joulua. Enää kolme päivää! Tuli ihanan lämmin olo ja olin tosi hyvällä tuulella. Andrekin näytti tyytyväiseltä. Tosin en ihmetellyt sitä, sillä kukapa nyt ei olisi tyytyväinen lämpimässä tallissa, jossa tuoksui ihan joululta?
Vivie ja pari muuta hoitajaa tulivat tallille noin puoli tuntia mun jälkeen. Vivie laitto kaakaot taukohuoneeseen ja heti kun olin saanut Andren puunattua mentiin juomaan lämmintä kaakaota. Taukotuvan täytti hilpeä puheensorina. "Hei muutes, eikös me voitais mennä huomenna vähän taluttelemaan Andree ja Disniä? Siis jos kerran Disnillä ei oikein voi enää ratsastaa", kysyin Vivieltä, joka nyökytteli päätään. Mä hörpin loput kaakaot mukin pohjalta ja ilmoitin muille häviäväni varustehuoneeseen. Mun oli ihan pakko tsekata missä kunnossa Andren varusteet oli. Eihän niitten nyt missään nimessä passaisi olla likaiset, ei tietenkään, kun minun hoidokistani oli kyse!
Varustehuoneessa ei ollut ketään. Mä kipaisin Andren varusteiden luo. Ne näytti ihan siisteiltä. Ajattelin kuitenkin varmuuden vuoksi putsata ne läpi, joten niimpä lähdin hakemaan varusteiden huoltoon tarvittavia välineitä. Aloitin ensin huoltamalla suitset ja sitten satulan. Kesti miltei tunnin, ennenkuin olin saanut sekä suitset, että satulan putsattua, sekä Andren harjat ja muut kamat järjesteltyä. Huokaisin syvään ja istahdin lattialle. Mietin vähän itsekin, että mitä järkeä oli istua lattialla talvipakkasella ja kun tuolikin olisi ollut aivan vieressä. No, mietin sitten huomista talutusretkeä ja Andrea. Tuli taas ihanan lämmin olo ajatellessa Andrea, vaikka lattian rajassa ei oikeasti hirmu lämmin ollutkaan. Varustehuoneen ikkunasta näki taivaalle. Taivas oli täynnä pieniä, tuikkivia tähtiä ja metsikön takana möllötti kuu, joka oli jo nousemassa taivaalle. Mun teki mieli mennä ulos heti, hyräillä joululauluja ja vaan nauttia elämästä. Mut just, kun olin kapuamassa lattian rajasta ylös, Vivie ja pari muuta hoitajatyttöä astuivat huoneeseen iloisesti hymyillen ja jutellen niitä näitä. Mä hymyilin niille vaikken edes tiennyt mistä ne puhu. Ilmeisesti Disnin tulevasta varsasta tai ainakin olin kuulevinani jotain puhetta "suloisesta, pienestä palleroisesta". Mä olin luonteeltani melko puhelias, tai siis mä en tykännyt tosta vaan mennä puhumaan tuntemattomille, mutta tuttujen kanssa olin yks hölösuu. "Siis millon sen Disnin varsan olis tarkotus syntyä?" mä kysyin ja nostin harjalaatikon lattialta. "Eipä mulle ole kerrottu vielä ihan tarkkaa arvioitua aikaa" Vivie hymyili mulle vastaukseksi. "Mutta ei siihen ainakaan pitkä aika enää ole." Mua alkoi naurattaa, kun kuvittelin pienen, hennon varsan joka yritti pitkillä koivillaan kumuta pystyyn emonsa rinnalla. Voi, että mä en malta oottaa, ajattelin. Ja tiesin, että Viviekin ajatteli samoin. Muut tytöt sanoivat lähtevänsä jo laittelemaan iltasapuskoja hevosille. "Mites teillä muuten Andren kanssa on sujunut?" Vivie kysyi multa muiden mentyä. "Ihan hyvin, mä tykkään Andresta kyllä ihan hirveesti. Se on niin sulone ja ihana poni! Jotenki ehkä seki, että se on hirmu paljon samanlainen ku mä, tekee helpompaa tutustua siihen" virnistin ja siivoilin varusteiden huolto-operaatiosta aiheutuneita jälkiäni samalla. "Jooo, mä uskon, että te ootte melkein ku toisillenne luodut" Vivie sanoi ja raotti varustehuoneen ovea. "Pitäis vissii lähtee jakelemaan niitä iltaruokia niille hevosille, tuutko mukaan?" "Hihh, kysytki vielä!" nauroin ja hyppelehdin tavarapaljouden seasta Vivien kannoilla tallikäytävän puolelle.
Hengitin ilmaa ulos kevyesti ja kiskaisin ulko-oven auki. Ulkona oli jo pakkasta ihan reilusti. Kaikki tarhaukset olivat jo tyhjiä, kaikki hevoset nauttivat iltaheiniään tallin lämmössä ja kuu oli jo noussut taivaalle. Mä kävelin tallille vievää tietä pois päin. Äiti oli luvannut tulla autolla hakemaan, muttei sitä vielä näkynyt. Mä olin ajatellu lähtee kävelemää jo kotiin päin, etten paleltuis ja äiti sais napata mut sitten matkalta kyytiin. Lumi narskui kenkien alla. Hengitys höyrysi. Just kun ajattelin, että kaivan kännykän esiin taskusta ja soitan sille äitille, et missä se oikein luuraa, auton valojen valokeila osui muhun mutkan takaa.
~ Verlyn 21. joulukuuta
//Pakko mainita että kirjoitat hyvin helppolukuisesti ja ihanalla tyylillä, keep on going, mii laiks~ -Latu
|
|
|
Post by verlyn on Feb 6, 2011 16:31:28 GMT 3
Heti kun mä tulin tallille, Vivie tavalliseen tapaansa hyppäsi heti mun kimppuun ja alkoi selittää, kun mikäkin papupata viime viikkojen tapahtumista ja kaikesta muustakin mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Minkäs mä sille mahdoin, että tallille ei vaan kerta kaikkiaan ollut kerennyt mennä viime aikoina. Kun Vivie oli vihdoin selittänyt mulle varmaan semmosen kakskyt minuuttia jotain, se vetäs henkee ja virnisti "Mennäänkö muutes tänää kokeilemaan vähän hiihtoratsastusta?" tyttö kysyi purskahtaen hihittämään. Mua ei kauheesti naurattanu. "Vivie, ootko sä nyt ihan varma, että siitä tulee jotain?" mä kysyin ja mua alko itteenikin vähän hymyilyttää kun mietin mitä siitäkin mahtais tulla. "No hei tottakai siitä tulee jotain! Kyllähän me nyt yhelle Disnille selvitään!" Vivie jatkoi hilpeänä ja oli jo menossa etsimään kamppeita hiihtoratsastusta varten. Mä tiesin, että Vivie oli sitä tyyppiä, että sen päätä ei helposti käännetty. Siispä mun oli vaan laahustettava sen perässä.
Kun noin puolentunnin päästä Vivie oli saanut remmit ähellettyä ponin päälle ja pari muutakin iloisen näköistä hoitajaa seisoskelivat jo tallipihassa odottelemassa, ei auttanut kun vaan kerätä rohkeutta ja mennä muiden perässä. Vivie oli itsevarma, se käski mun kavuta Disnin selkään ja hyppäsi itse suksille. Disni vähän poukkaroi mun alla, mutta antoi mun sitten nousta selkään, kun Vivie tuli sanomaan ponille napakasti, että sen oli totuttava muihinkin. No, ihan niinkun se muka nyt olis tajunnut, mutta se lopetti kuitenkin. Mä en uskaltanut alkuun pyytää Disniä menemään kovaa, koska pelkäsin, että Vivie ei kestäisi perässä. Vivie kuitenkin halusi mennä täysillä ja niinhän sitä mentiin.
Munkin hiihto-osuus meni ihan hyvin, pelkäsin alussa koko ajan ihan hirveästi ja taisin välillä vähän kiljuakin, mutta Disni oli kiltti ja kaikki meni hyvin. Vivie halusi vielä päästellä Disnin kanssa täysiä ja me muut sitten odottelimme sen aikaa. Tyttö sai kyllä sen laukkapätkän aikana maistella lunta enemmänkin kuin yhden kerran ja meillä muilla oli hauskaa katsella sitä menoa.
Kun tultiin tallille annoin Vivien hoidella itse Disnin. Mulla oli jo kiire rakkaan Andren luo. Mulla oli ihan kauheet omantunnontuskat siitä, että en vaan kerta kaikkiaan ollut kaikilta kiireiltäni ehtinyt tulla katselemaan sitä pitkään aikaan. Andre hörisi tarhan portilla innoissaan nähdessään mut, tai no itse asiassa luulin enemmänkin, että se hörisi heiniensä perään, mutta se lämmitti silti sydäntä. Hyppelin lumista tietä pitkin tarhoille ja avasin portin. Andre hengitti lämmintä ilmaa sieraimistaan ja katseli mua ihmeissään. "Noinko ihmetyit, kun tulin pitkästä aikaa?" kysyin ponilta ja taputin sen kaulaa. Sujautin päitset sille päähän ja kaivelin taskusta sille pienen palan porkkanaa. "Saat pientä hyvitystä siitä, että en ole pitkään aikaan ehtinyt puunata sua." Mä mutisin ponille, joka katsoi mua hyväksyvästi. Harjasin Andrea pitkään. Halusin, että se olisi oikein kiiltävä ja komea, tai no olihan se komea aina, mutta joka tapauksessa. Mä harjatessani mietin, että uskaltaisinko mä nousta sen ponin selkään, siis ei siinä muuten mitään, mutta en ollut ratsastanut herralla ennen. Kaikki kyllä jaksoi aina vakuutella, että Andre oli hirmuisen kiltti ja tottakai sen uskoi, eihän semmoisesta lutusesta voinut muuta kuvitellakaan, mutta kuitenkin. No ihan sama, ajattelelin ja lähdin hakemaan ponin varusteita.
Oli alkanut jo pikku hiljaa hämärtyä ja pakkanen puri poskia. Mä nostin takin kauluksen pystyyn ja tungin kypärää syvemmälle päähän. Tietenkin olin unohtanut kiskoa villasukat jalkaani ja nyt varpaita paleli. Kankein sormin mä otin ohjista kiinni ja laitoin jalan jalustimeen. Toisella kädellä takakaaresta kiinni pitäen mä heijasin itseni selkään ja koko toimituksen ajan Andre seisoi hievahtamatta paikallaan. Kiristin mahavyötä selästä käsin pikkuisen lisää ja säädin jalustimet kohdalleen. Maiskautin. Andre vaan käänteli korviaan ja katseli ihmeissään eteenpäin, mutta ei liikahtanut mihinkään. Napautin pohkeilla kevyesti ruunan kylkiä ja se lähti melko vetreästi kävelemään lumihangessa eteenpäin. Halusin tehdä vain ihan kevyen ratsastuksen pellolla, emmä nyt mitään kunnon kouluvääntöä tai mitään olisi tällaisella pakkasella kyennyt edes ajattelemaan. Poni tuntui todelta kivalta, tuntui kun se olisi kuunnellut jokaista liikahdustani ja tulkinnut mitä koitan sille viestittää, se toimi ihanasti. Ratsastelin peltoa ympäri ravissa, halusin oppia tietämään millainen Andre oikeasti oli ja se tuntui todella mukavalta. Laukassa Andre innostui vetämään pari pikkuista pukkia, mutta se kulki yllättävän reippaasti ja rennosti eteenpäin. Annoin sen hidastaa käyntiin ja jatkoin kevyttä ratsastelua vielä toiseenkin suuntaan. Kun olin ratsastellut peltoa ympäri semmoisen puolisen tuntia, päätin kiertää metsän kautta takaisin tallille, etten oikaisisi tietä pitkin suoraan. Annoin Andrelle vähän pidempää ohjaa ja annoin sen itse päättää tahdin. Hyräilin itsekseni ja rapusttelin ponin kaulaa. Andre oli aivan ihana, tykkäsin siitä ihan hirmuisesti. Ei en hirmuisesti, vaan vielä enemmän!
Verlyn 6. helmikuuta, sori siitä, että aika ei oikein ole riittänyt ja vähän on ollut epäaktiivisempaa täällä päin, mutta tästä jatketaan sitten vähän aktiivisemmin, kun ois nyt aikaa ja innostustakin (:
// Ei mitään paniikkia, kaikilla on välillä lagituskausia, miullakin -tiedän että ihmiset kyllä useimmiten ilmoittaa jos eivät jatka hoitamista, joten turha pelätä että antaisin Andrea toiselle sillä välin jos sie vähän epäaktiivisena oot. n_n -Latu
|
|