LUKU 1
SE ON IHKA AITO HOLLANNIN TUONTI!
Jäinen tie osaa olla hirveän liukas. Oli ihan sama kävelisikö siinä converseillani, tasapohjaisilla saappailla tai piikkikengillä, sillä joka tapauksessa tulisi kaatumaan. Sennipä ei liukastellut. Se on kiltti tyttö ja pitää hokkeja talvisin. Ja minä raahaan mukanani narkin päässä turhautunutta tammaparkaa ja liukastelen minkä kerkeän. Huokaisin syvään ja yritin päästä eteenpäin. Olin kävellyt ikuisuuden paikoillani - edelleen traileri oli siinä kolmen metrin päässä. Samassa muistin unohtaneeni loimet tallikäytävälle.
- Nyt menee herrrrrmot! huusin ääneen. Lähdin itsepäisesti takaisin talliin. Senni seurasi kiltisti perässä, mutta jäi seisomaan tallin ulkopuolelle. Päästin irti narkista ja kävin hakemassa loimet. Komensin tammaa pysymään paikoillaan, kunnes sain narkin käsiini. Yhden loimista laitoin Sennille selkään, ja laitoin kuljetussuojien tarranauhat kiinni. Heitin loput loimet takapenkille ja talutin Sennin traileriin. Irrotin narkin riimuista ja laitoin trailerin ovet kiinni. Haukottelin syvään ja venyttelin käsiäni. Istuin autoon ja hieroin silmiä. Matka number two kohti Latun tallia alkoi.
Matka sujui kaikin tavoin odotettua paremmin - ei hirveää kilju-rääkky-hirnumista, ei sietämätöntä potkiskelua, eikä muutenkaan sen kummempia ongelmia. Tosin matkakaan ei ollut hirmuisen pitkä. Tallipihalla oli joukko nuoria tallityttöjä odottelemassa uuden herran saapumista talliin.
- Mä kuulin et se on ihka oikee Hollannin tuonti! kuulin jonkun sanovan. - Sen kilparatsastajan kasvatti! Kuulin tyttöporukan luota koko ajan pientä kuiskimista, mutta ne unohtuivat kun vanhemman puoleinen naikkonen käveli eteeni. Hän esittäytyi Irinaksi ja alkoi heti moittia minua ja Senniä.
- Missäs neidin ratsastussaappaasi ovat? Ei tuollaisilla lenkkitossuilla voi ratsastaa. Ja miksi hevosella on loimen toinen vyö auki? Ollaankos sitä nyt hutiloitu ja tultu kiireellä? nainen sanoi ja lähti näyttämään tietä Sennin uudelle karsinalle. Heti selkänsä käännettyään laitoin nopeasti loimivyön kiinni ja lähdin kuuliaisesti seuraamaan häntä.
- Minun piti tavata Latu, mutta..
- Latu tekee nyt töitä, tuo sinä vaan se hevonen tänne. Täällä on sille varattu paikka ainakin aluksi. Voit sitten kysellä toisilta tytöiltä apua. Nyt minun täytyy lähteä pitämään tuntia, Irina sanoi ja käveli tiehensä. Silmät ympäripyöreinä tuijotin naikkosen perään. Pyöräytin silmiäni ja talutin tammani uuteen karsinaan. Taputin tammaa lavalle ja otin narkin pois.
Myöhemmin olin jo saanut purettua Sennin tavarat aika lailla melkein paikoilleen. Olin saanut puhuttua Latullekin, joka sitten oli pyydellyt hirveästi anteeksi, ettei ollut ehtinyt paikalle kun tulimme. Hänellä oli kuulemma "omia hommia hoidettavana". Ties mitä taka-ajatuksia sekin herätti. Avasin oven ja kaaduin sohvalle. Huone oli tyhjää täynnä, jos erilaisia lehtiä pursuavaa kaappia ja pientä keittiönurkkausta ottanut huomioon. Tai sitä punaista sohvaa, joka oli jo melko kulunut, mutta yllättävän pehmeä. Otin lökäreitteni taskusta paperin ja niistin. Etsin roskiksen ja heitin paperitollon sinne. Roskis olikin niitä täynnä, en siis ilmeisesti ollut ainoa flunssainen tallilla. Nappasin laukustani piirrustuslehtiön ja kynän. Istahdin takaisin sohvan kulmaan ja aloin luonnostelemaan kuvaa venäjänvinttikoiristani sekä Hulista. Ovi kävi ja sisään asteli kaksi tyttöä. En huomannut heitä, vaikka he hyppäsivätkin täydellä voimalla viereeni istumaan. He jutella pälättivät vieressäni, enkä viitsinyt keskeyttää heitä edes esittäytymällä. Toinen tytöistä kuitenkin huomasi minut.
- Hei, kukas sä oot? En oo ennen nähny sua täällä, hän sanoi ja jäi odottelemaan vastausta.
- Juippi, sen uuden hevosen omistaja, jos ootte sattunu sitä vielä näkemään, sanoin ja kyselin tyttöjen nimiä.
- Mä oon Vivie, Disnin hoitaja, toinen tytöistä sanoi epäröimättä.
- Ja mä oon Verlyn, Andren hoitaja. Mikä muuten sun heppas nimi on, se ei lukenu ainakaan karsinan ovessa tai mitää, vaaleahiuksinen tyttö sanoi. Päätin esitellä hevoseni täysin yksityiskohtaisesti sukutauluja myöten ja kerroin historiastamme ja kasvattajan uusimmista kuulumisista sekä Sennin ja minun yhteisistä kokemuksistamme ja lukemattomista kisoista. Molemmat tytöistä jäivät kummastelemaan pitkää stooriani pelkästään yhden hevosen historiasta ja luonteenpiirteistä.
- Kuka opettelee hevosensa sukutaulut ulkoa? Vivie kysyi ja naurahti Verlynin kanssa samaan aikaan. Hymyilin hieman ja piirsin nopeasti pari viivaa piirrokseeni, ennen kuin tytöt ehtisivät kysellä yhtään enempää. Pian he kuitenkin huomasivat piirroksen ja alkoivat kyselemään siitäkin.
Senni oli hirvittävän mukavalla päällä. Vähitellen olen alkanut suunnittelemaan teoriassa sen molemmilta puolilta kiinni totuttelemisen, mutta vielä en sitä käytännössä viitsi toteuttaa. Kaviot nousivat ilmaan yksi toisensa jälkeen. Se ei pelästynyt edes normaaleja kolahduksia, joihin se yleensä reagoi hätkähtäen. Harjasin tamman läpikotaisin kaikilla mahdollisilla harjoilla ja kammoilla ja silitin sen silkin pehmeää karvaa. "Et kuule Senni ollukkaan pöllömpi ostos" ajattelin mielessäni.
J&S 25/01/2011
