hann-t Rodina HA

[chao]

Lady in red...

Punainen tamma ravasi turpa vaahdossa ja kaula kaarella allani. Sen hikeä kiiltävästä karvasti peilautui kelmeä ilta-aurinko, joka loi viimeiset säteensä kentän ylle, ennenkuin laski horisontin taa. Rautias tamma pärskähti havahduttaen minut maanpinnalle vaaleanpunaisten pilvien joukosta. Elämä punaisen tamman kanssa oli normaalia parempaa, enkä enää musitanut miten olin pystynyt elämään ilman sen läsnäoloa. Huokaisin syvään, ehkä jopa liina hyvää ollakseen totta? Näääh, tuskinpa vain! Nyt oli aivan turha vaivata päätään tällaisilla ajatuksilla.

Puristin kevyesti sisäreisilläni ja rautias tamma siirtyi salamana käyntiin. Dinna oli alkanut tottua apuihini aivan uudella tavalla ja tuntui, kuin olisimme saavuttaneet neitin kanssa ns. seuraavan levelin ratsastuksemme suhteen. Eli suoraan sanottuna Dinna toimi allani, kuin unelma. Tai siltä minusta ainakin tuntui, vaikka Irina nyt ei aina ollut ihan samaa mieltä.
"Olet kuin ylensyönyt perunasäkki" tai "Et epäilemättä pysty hölskymään selässä enää enempää? Ai anteeksi, näemmä pystytkin" olivat naisen normaalit kommentit minulle. Mutta olin vain tyytyväinen Irinan piikittelevään sävyyn, sen avulla heräsin haavemaailmastani ja palautti minut maanpinnalle. Irinan äänensävy sai minut yrittämään entistä enemmän ja kovemmin. Irinan kommenttien ja puhetavan ansiosta olimme päässeet Dinnan kanssa näinkin pitkälle. Olimme selvästi kehittyneet kumpikin.

Hevonen ei ollut enää niin jäykkä, kuin silloin, kun aloitin hoitamisen, enkä minä ollut enää niin jäykkä, kuin alkuaikoina. Olin myös oppinut tuntemaan Dinnaa luonteeltaan, enkä voinut ihastuttavampaa toivoa. Dinna pysähtyi kesken kaiken ja kumartui haukkaamaan ruohotupsua kentän aidan alta.

"Äppäp muori, oot yhä töissä." Tokaisin tammalle, kun nykäisin kipakasti sen turvan takaisin ylös. Mokoma herkkeperc... Oppinut minulta - epäilemättä. Totesin, että Dinna ei enää puuskuttanut ja hikikin oli alkanut kuivua. Talli oli hiljentynyt, kun ratsastajat ja hoitajat olivat jo siirtyneet kotia kohti. Ja aivan totta, kello alkoikin olla jo melko paljon. Pysäytin tamman kaartoon ja hyppäsin alas selästä. Nostin jalustimet ylös ja kävelimme rinnakkain punaisen tamman kanssa talliin.

Hoidin Dinnan nopeasti pois ja sysäsin sille karsinaan iltamömmöt, jotka Sandra oli jättänyt karsinan ulkopuolelle valmiiksi. Kipaisin vielä tammalle heiniä ja nappasin samalla mukaani muutaman porkkanan - salaa tietenkin - ja kippasin ne karsinaan. Taputin punaista tammaa vielä kaulalle, se oli ansainnut kaikki kehunsa.

Venyttelin tallikäytävällä pakottavia pohkeitani ja reisiäni sillä aikaa, kun Dinna nakersi kaurojaan. Kun karsinasta alkoi kuulua ruokakipon heittelyltä kuulostavaa ääntä, koin parhaaksi hakea tyhjäksi käyneen kipon kainalooni ja viskata sen omalle paikalleen. Suin Dinnasta vielä kuivunutta hikeä irti, ennenkuin suuntasin kulkuni kohti ulko-ovea.

Sammutin valot tallista ja käännyin vielä vilkaisemaan Dinnaa. Aurinko laski horisontin taakse punaisena värjäten koko tallin hehkuvaan sävyynsä. Dinnan punainen karva kiilteli karsinan lomasta entistä kirkkaampana. Näytti siltä, kuin tammalla olisi ollut päällään rakkauden punainen silkki. Mollotin hetken aikaa tätä jumalaista näkyä, kunnes tuhahdin haaveiluilleni ja suljin oven perässäni.

Totesin autossa hiljaa itsekseni, että "Dinna is my lady in red..." ja hurautin mankan kovemmalle samalla kun kaahasin pois tallipihalta.

[chao]

Bend it, honey, bend it down...

Aamu sarasti ja aurinko vasta pilkahteli puiden takaa, kun kaahasin jo tallipihalle. Aikainen kivi madon nappaa ja vierivät lintu ei sammaloidu - tai jotain sellaista. Rynnistin Dinnan karsinan luokse, mutta harmikseni tamma oli jo ehditty tarhata. Eipä sitten muuta, kuin käsi kiinni talikkoon ja hommiin! Lappasin paskat karsinasta pikavauhtia ja työnsin tilalle puhtaita kuivikkeita. Kelpaisi Dinnankin taas asustella.

Siirsin ulkoisen olemukseni satulahuoneen kautta tarhoille, josta nappasin punaisen tamman narun päähän. Sieltä siirryimme reipasta käymäjalkaa takaisin talliin, jossa kiinnitin Dinnan käytävälle ja ryhdyin puunaamaan sitä. Kiillotin karvaa, kuin vanhaa messinkiä ja loeptettuani pelkäsin ensin, että olin hangannut Dinnasta kaiken karvan irti. Näin ei suinkaan kuitenkaan ollut, vaan hevonen kiilsi puhtauttaan tallikäytävällä katsellen uteliaasti hosumistani suuntaan jos toiseenkin.

Putsasin kaviot ja kipaisin varusteet tammalle. Satuloinnin ja suitsimisen kanssa ei ollut ongelmanpoikastakaan, Dinna suorastaan odotti kuolaimia suuhunsa. Onneksi tamma ei menisi tänään, kuin yhden tunnin ja senkin vasta myöhään illalla. Saisin siis treenata Dinnan kanssa taas oikein olan takaa.

Painoin vielä kypärän omaan päähäni, vetäisin sormikkaat käteeni ja sipaisin punaisen hiussuortuvan pois naamaltani. Sitten talutin raudikon kentälle ja suljin portin perässäni. Dinna steppaili kärsimättömänä, kun kiristin satulavyötä ja säädin jalustimia. Hevosen koko olemus huusi minulle, että 'pidä kiirettä, aika kuluu, aika kuluu...'. Vihdoin pääsin ponnahtamaan selkään ja pyytämään Dinnaa kävelemään uraa pitkin.

Tammalla oli tänään varsin reipas ja pitkä askel. Hevosen sulaviin liikkeisiin oli helppo mukautua ja keinuva käynti vie täysin mukanaan. Dinna venytteli kaulaansa ja natusteli kuolaimiaan kuuluvasti. Se selvästi halusi jo päästä tositoimiin. Ehdin jo ihmetellä tamman yli-innostuneisuutta, mutta sitten päätin pyyhkiä epäileväisyyden mielestäni ja vain nauttia Dinna yhteistyöhalukkuudesta. Kokosin ohjat ja maiskautin tamman raviin.

Dinna ponnahti eteenpäin ja nakkeli niskojaan minun keventäessäni rauhallisesti tamman pitkien askelten tahdissa. Dinna pärkähti kerran jos toisenkin, ja tamma kuulosti suorastaan kärsimättömältä. Kokosin hevosta istunnalla ja puolipidätteillä saadakseni sen kunnolla hereille. Pyysin siltä muutaman pysähdyksen ja peruutuksen molempiin suuntiin, jotta saisin sen herkistymään kunnolla avuilleni. Sitten käänsin tamman keskiympyrälle.

Ympyrällä taivuttelin ja irrottelin jäykkää tammaa. Sen suupielistä valui vaahtoavaa kuolaa ympäri sen ryntäitä ja se alkoi pyöristyä. Minä taas nautin selässä täysin rinnoin siitä, kun sain tuntea hallitsevani suuren ja majesteettisen eläimen täysin. Suoristin hevosen pitkälle sivulle ja ehdin hieman huokaista, kun vahingossa siirsin hieman pohjettani taaemmas. Säikähdin sitä ja siirsin painopisteeni taaemmas tehden massiivisen sarjan puolipidätteitä. Siitäkös Dinna innostui. Se nosti ensin rauhallisen laukan, jonka se vaihtoi sulavasti miltei pysähdysvauhtiin ja siitä sen etupää alkoi vain kohota siirtyen hiljalleen kentän keskiosaa kohti. Tamma esitteli minulle taitojaan ja tänään vuorossa oli puolipiruetti.

Hämmenyksen vallassa en voinut muuta, kuin nauttia, ihmetellä ja kehua hevosta minkä kerkesin. Dinna oli selvästi tyytyväinen päästyään näyttämään hieman kynsiään kouluratsastuksen saralla ja otti nyt nauttien vastaan ansaitsemansa kehut. Minä rapsutin punaisen tamman kaulaa yhä täysin pöllästyneenä siitä, mitä juuri oli tapahtunut. Tuskin ymmärsin kunnolla itsekään.

Lopputunnin otimmekin rauhassa, teimme pohkeenväistöjä ravissa ja taivuttelimme laukassa pääty-ympyröillä. En silti voinut laskea mielestäni sitä tunnetta, jonka Dinna oli saanut aikaan moisella baletti-esityksellään. Hymyilin loppukäyntien aikana leveämmin, kuin hangonkeksi, ja voin kuvitella, kuinka jotkut tallilta varmasti luulevat minun käyttävän jotain vettä vahvempaa. Tuskin näytin järin selvältä, toisaalta olinhan minä humaltunut, onnesta tosin - en promille juomista, mutta sitähän nyt ei kukaan ikinä uskoisi, jos sen ääneen sanoisin.

Pysäytin Dinnan kentän keskelle kaartoon, liuin hitaasti alas selästä, enkä pitänyt turhaa kiirettä nostaessani jalustimia ylös ja löysätessäni satulavyötä. Sitten avasin kentän portin ja talutin tamman talliin.

Tällä kertaa hoidin Dinnan pois karsinassaan. Riisuin satulan ja suitset ja jätin ne karsinan ulkopuolelle odottelemaan omaa vuoroaan. Sitten harjasin hioneen hannoverin läpikotaisin, ja jätin sen palautumaan aamuisesta rasituksestaan. Nappasin satulan ja suitset kantoon ja suuntasin kulkuni satulahuoneeseen.

Satulahuoneessa nostin satulan jakkaralle ja ripustin suitset lähimpään koukkuun. Kaivoin esiin huoneen ktäköistä satulasaippuan, sienen ja ämpärin, johon laskin lämmintä vettä. Löysin myös puhtaan pyyhkeen, jolla voisin tehdä viimeisen silauksen. Sitten ryhdyin putsaamaan hieman käytössä kuluneita nahkavarusteita. Kun suitset ja satula olivat nähneet satulasaippuaa läpikotaisin, pyyhin ne vielä pyyhkeellä huolellisesti, jottei ylimääräinen vesi jäisi haurastuttamaan kalliita varusteita. Sitten nostin kaikki tavarat vielä omille paikoilleen ja sammutin valot satulahuoneesta poistuessani.

Kävin vielä Dinna karsinan kautta, pudottamassa tammalle muutaman leipäpalan ja kulahtaneen porkkanan, ennenkuin suuntasin ulos tallista. istahdin volvooni ja hengitin vielä kerran vaatteisiini tarttunutta satulasaippuan ja hevosen tuoksua. Sitten käänsin virta-avainta ja auto heräsi henkiin.

Pian autosta ei erottanut enää, kuin punaisina loistavat takavalot...

[chao]

Dancing ballet... (kouluvalmennus-tarina.)

Dinna oli innoissaan, se kuopi tallikäytävään kolhuja ja heitteli punaista tukkaansa vaikka kuinka yritin kieltää. Harjasin tammaa voimakkain vedoin ja jännitin tulevaa valmennusta. Toisaalta voisin luulla, että jännitykseni tarttui Dinnaan ja sen takia sekin oli rauhaton. Laitoin tamman pikavauhtia kuntoon tajuttuani muiden valmennustuntilaisten suuntavaan jo kentälle.

Istuin raudikon tamman selässä ja säädin jalustimia. Hiton kääpiöt taas viimeksi ratsastaneet, sain pidentää hihnoja useammalla reiällä. Sitten pyysin Dinnan käyntiin. Tamma vaikutti yhä rauhattomalta ja kireältä. Yritin itse rentoutua ja ryhdyin höpisemään mammalle niitä näitä ja rapsuttelemaan sitä harjan alta. Se auttoi, Dinna alkoi hiljalleen rentoutua - ja samoin minä. Jatkoin hevoselle hyrisemistä siihen asti, kunnes aloimme saada ohjeita.

Aiheet valmennuksessa olivat hankalia, enkä olisi edes uskonut meidän Dinnan kanssa pystyvän moiseen. Saimmehan toki rakentavaakin kritiikkiä, mistä olin oikein tyytyväinen, mutta herranjestas, kyllä olin tyytyväinen hevoseenkin. Vaikkakin Dinna kyllä ilmoitti minulle valmennuksen aikana useampaan otteeseen, ettei pidä unohtaa puolipidätteitä alkamalla painaa kädelle. Välillä myös hieman yliammuimme tamman kanssa ja painuimme molemmat turhan syvään muotoon.

Ehkä meidän tosiaan pitää noudattaa saamaamme kotiläksyä ja alkaa tehdä enemmän irrottavia liikkeitä. Suunnittelin mielessäni jo lisäysten treenailua ja estehyppelyjä. Voi miten kivaa, suuni vääntyi mietteissäni hymyyn... Onneksi Dinna teki täydellisen stopin kesken väistön ja minäkin havahduin matkustamosta taas etupenkin ohjaksiin ja ratsastamaan.

Valmennuksen loputtua kävin vielä kävelemässä Dinnan kuivaksi maastossa - tamma kun oli taas antanut kaikkensa, muunmuassa kehonsa nesteet... Vaalea vaahto kuprusi satulahuovan alta ja tamman ryntäät olivat valkeassa kuolavaahdossa. Itsellänikin valui hikinoro pitkin selkää ja otsaa. Onneksi pellon reunalla kävi pieni, viilentävä tuulenvire.

Palasimme tallille ja riisuin Dinnalta varusteet. Huuhtelin sen kaulan viileällä vedellä ja harjasin kuivuneen hien vielä pois muualta sen karvasta. Sitten talutin punaisen tamman tarhailemaan, ja se ottikin siitä kaiken irti! Tamma heittäytyi selälleen hiekkakasaan heti päästyään tarhaan ja piehtaroi onnesta soikeana pitkän aikaa, ennenkuin nousi ylös ja siirtyi nuuhkimaan sille heitettyjä päiväheiniä.

Itse suuntasin talliin, jossa siivosin pika-pikaa tamman karsinan, ennenkuin matkasin taas kohti kotia.

[chao]

Running wild...

Seisoin keskellä pölyävää hiekkakenttää. Hevosen kavioiden kevyt kumina kaikui korviini sakean pölypilven takaa ja kirosin hetken aikaa sadettimettoman kentän. Dinna pörisi innoissaan ja minä varmistin vielä paniikkiani pidätellen, että olin varmasti muistanut sulkea kentän portin ja muut kulkureitit, ennenkuin olin päästänyt tamman irralleen. Onnekseni olin näin tehnytkin, enkä siis joutuisi juoksemaan punaisen tamman perässä pitkin kyliä, vaan saatoin seurata sen peuhaamista turvallisesti kentän aitojen sisäpuolella.

Dinna vähän välitti siitä, että olin juuri puunannut sen karvaa miltei tunnin ajan kiiltäväksi ja kauniiksi. Tamma kävi pehtaroimassa lämpimässä hiekassa vähän väliä ja sen punertava väri alkoi vaihtua hiljalleen maantien harmaaksi. Huokaisin syvään ja ryhdyin raahaamaan kentälle puomeja. Ehkä Dinna suostuisi innostaan vähän hyppimäänkin, eikä vain karauttelemaan edes takaisin pitkin kenttää. Toistaiseksi tamma nautti vapauden tunteestaan, sille tuntui olevan aivan uutta juosta irrallaan kentällä... Sen ihmeelliset pukkiloikat ja mitä koreimmat ilmalennot saivat väkisinkin hymyn nousemaan huulilleni.

Sain raahattua joukon puomeja ja muutaman tolpan kentälle ja pysähdyin pyyhkimään hikeä otsaltani. Lämpömittari näytti varmasti lähemmäs kolmeakymmentä ja aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta. Ja sitten joku lähtee lomailemaan Espanjaan, hymähdin itsekseni. Hullujen hommaa sellainen, mietin laskiessani esteiden väliä ja yrittäessäni epätoivoisesti saada niiden väliin muodostettua edes jonkinmoista kujaa.

Tosin eipä Dinna paljoa kujasta välittänyt. Huomattuaan kentälle nousseet esteet tamman pää nousi - jos mahdollista - vieläkin korkeammalle ja korahteli ja pärski orimaisesti. En voinut olla nauramatta tammalle, kun se vielä ryhtyi kiivaasti kuopimaan kentän hiekkaa, se toi mieleeni härkätaistelut. Eipä tarvinnut niidenkään takia siis Epsanjan suuntiin poistua. Kuten olin jo aiemmin tullut ajattelleeksi, hullujen hommaa. Sitä toistelin itselleni, mutten voinut olla huomaamatta pientä kateuden katkeraa sävyä ajatuksissani, loma kuulosti kieltämättä melko hyvälle...

Sitten keskeytin uneksintani ja siirsin katseeni kentällä pomppivaan hevoseen. Dinna selvästi odotti vain lähtökäskyä, ja annoin sen tammalle: maiskautin voimakkaasti ja siirryin kauemmas esteiltä. Korkeuttahan moisilla viritelmilläni ei ollut kuin puolisen metriä ja olinkin koonnut ne lähinnä Dinnaa hauskuuttaakseni - ja ehkä vähän nostamaan tamman itsetuntoa hyppäämisen suhteen. Dinna rymisteli innoissaan esteelle, selvästi laski tarkan ponnahduspaikan ja kokosi takajalat alleen. Sitten tamma ponkaisi etupäänsä ilmaan antaen vauhtia massiivisilla takajalan lihaksillaan ja punainen tamma liiteli ilman halki esteen yli, kuin se olisi saanut siivet selkäänsä.

Katselin monttu auki tamman menoa - se selvästi nautti irtohypytyksestään. En ollut ennen nähnyt Dinnaa tuollaisena, noin iloisena. Tamma oli aivan onnessaan hetkellisestä vapaudestaan ja esteiden jälkeen se teki mairean pukkisarjan ja nostatti kentälle uuden pölypilven. Ja minä nauroin, nauroin tamman onnellisuutta, miten se olikin vähästä tyytyväinen. Miten helppoa oli saada yksi nelijalkainen silminnähden onnelliseksi. Dinnan hyvä tuuli nostatti kentän laidalle katsojalauman, joka yhtyi nauruuni Dinnan esitellessä rodeohevosen taitojaan minkä ehätti.

Joukolla kokosimme estehökötykset pois ja minä nappasin Dinna vielä liinaan jäähdytelläkseni tamman huolella. Se ravaili eteen ja alas tyytyväisenä pöristen, niin rennosti, kuin hevonen vain voi. Sen rentous ja hyvä olo tarttuivat väkisin minuunkin ja siirsin leppoisuuttani tamman käyntiin. Dinna sai kävellä itsensä kuivaksi liinan päässä, ja siihen kuluikin melkoinen tovi. Sain itse aikaa upota taas unelmiini, kunnes Dinna oma-aloitteisesti pysähtyi ja hörähti hiljaa, kuin ilmoittaen olevansa nyt valmis talliin.

Talutin tamman karsinaansa, jossa harjasin sen huolellisesti. Siinä sitä hommaa olikin, saada punainen pohjaväri taas Dinnasta esiin, mutta lopuksi onnistuin siinäkin. Tamma hohti kuin vastakiillotettu pronssi. Syöttelin Dinnalle vielä muutamat heppanamut kädestä, ennenkuin Sandra ilmestyi Dinnan iltamössöjen kanssa karsinan ovelle vieden tamman huomion minusta täysin. Katsoin parhaaksi poistua karsinasta vähin äänin ja jättää hevosen syömään rauhassa. Auttelin Sandraa vielä muiden hevosten ruokkimisessa, päivä oli ollut normaalia helpompi, kun Dinnaa ei oltu otettu ainoallekaan tunnilla ja kaikki päivän tunnit olivat osoittautuneet maastotunneiksi - kaikkien suureksi ihmetykseksi. Veikkasimme kuitenkin hoitajien kesken, että kuumuus oli sekoittanut Irinan pään, kun tämä vannotti meitä olemaan kertomatta Latulle tämän muuttaneen tuntien järjestystä. Yhteinen salaisuus, sekin nosti hymyn huulilleni, mutta hieman tavallista kieromman.

Sandra lukitsi tallin ovet ja sammutti valot. Suuntasimme yhtä matkaa autoillemme ja Sandra vannotti minua tulemaan tallille heti aamusta - olinhan luvannut auttaa tyttöä aamutallin teossa, tallin omistaja kun oli pakannut laukkunsa, kaapannut naisensa kainaloon ja paennut ulkomaille... Vannoin vielä mörököllin nimeen tulevani heti aamusta. Sitten me nousimme autoihimme ja suuntasimme kumpikin omalle tahollemme - kohti kotejamme.

[chao]

Sunny days, where have you gone...

"Ah, tallin tuoksu." Tokaisin Sandralle astuessani aamulla jo ennen sarastusta talliin. Sandra myhähti halveksuen tunkiessaan itseään Fadian karsinaan viedäkseen tammalle aamuruuat ennen tarhausta. Ja siinäpä olikin punkemista, kimo tamma tiesi, mitä se halusi ja Sandra joutui kannattelemaan kaura-ämpäriä korkealla päänsä päällä, jottei tamma saisi upotettua vielä turpaansa siihen. Naurahdin kevyesti tytölle ja hilpaisin rehuhuoneesta muutaman sangollisen lisää aamu kauroja, joita ryhdyin sitten jakamaan järjestäen. Onneksi olen sen verran vahvaa tekoa, että minulla ei ollut samanlaisia ongelmia karsinaan pääsyssä, kuin pienellä ja hennolla Sandralla. Tytön kiljahdukset ja kiroilut jaksoivat naurattaa.

Tuntihevosten syödessä aamukaurojaan Sandra lähti jakamaan aamumömmöjä issikoille ja oreille, minä siirsin ulkoisen olemukseni yksäritalliin. Aamukaurojen jälkeen oli vuorossa se raskaampi homma: heinät ja vedet. Sandra kiikutti tottuneesti heiniä kottikärryillä tarhaan ja minä täyttelin tarhojen juoma-astiat vesiletkun kanssa. Sitten ryhdyimme tarhaamaan hevosia.

Osa hevosista siirtyi ulkoilemaan kiltisti, osan kanssa hermopäät kiristyivät äärimmilleen, mutta vihdoin hevoset olivat ulkona ja pääsimme karsinoiden siivoamisurakkaan käsiksi. Sandra lähti yksäritallia kohtia talikko kottikärryissä paukahdellen ja minä otin urakakseni tuntitallin. Onneksi siinäkään hommassa ei kauaa nokka tuhissut, olinhan perhana lappanut paskaa koko pienen ikäni. Pääsins iirtymään nopsasti oritalliin ja Sandra hoiti vielä issikoille puhtaat aluset ja homma olikin siinä.

Ehdimme juuri haukata vähän suolapalaa hoitajien huoneistossa, kunnes oli päiväheinien aika. Kirosin avuliaisuuttani samalla kun viskoin hiki otsalla kiillellen hevosille päiväheiniä tarhoihin. Ratsastustunnitkin alkaisivat muutaman tunnin päästä... Toivoin että Irina julkaisisi tuntilistat tarpeeksi ajoissa, sillä jos Dinnalla ei olisi montaa tuntia edessään, voisin viedä sen uimareissulle. Toisaalta, vaikka sillä olisikin monta tuntia edessään veisin sen kuitenkin uimareissulle - tosin vasta tuntien jälkeen.

Ilma oli paahtavan kuuma ja kiitin onneani, ettei tallista löytynyt lämpömittaria - olisin varmasti pyörtynyt nähdessäni lukemat. Aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta ja päiväheinien jälkeen minä työnsin itseni tallipihan nurmelle selälleni. Kaivoin aurinkolasit taskustani ja naurahdin huomatessani niiden olevan yhä ehjät. Sandra kiroili tuntitallissa laittaessaan iltaruokia valmiiksi ämpäreihin. Saatuaan hommansa tehtyä hänkin siirtyi pihalle ja kävi istumaan viereeni.

Istuimme vaiti. Irina kävi kiinnittämässä ilmoitustaululle tuntilistan ja siirtyi sitten ilmastoituun toimistoon. Tuntilaisia alkoi valua tallille, mutta eipä se meitä kiinnostanut. Sandrakin heitti selälleen nurmikolle ja avasi keskustelun.
"Meinaatko tehdä Dinnan kaa tänää jotain?"
Vilkaisin aurinkoläsieni yli Sandraa silmiin.
"Joo, meinasin viedä sen mulaamaan järvelle ku on näin kuuma."
Laskin aurinkolasit takaisin silmilleni.
"Mä vaan meinasin et voitaisko me Luffin kaa mukaan?"
Nyökkäsin ja vastasin Sandran hymyyn. Nainen nousi ylös nurmelta, kävi vilkaisemassa tuntilistan läpi ja kävi vatsalleen makaamaan viereeni.
"Dinnalla ja Luffilla on molemmilla vaan yks tunti, ensimmäinen. Ehditään just hyvin ennen iltatallia." Sandra kertoi innoissaan.
Naisen into tarttui itseenikin ja tunsin jo perhoset vatsanpohjallani, ne alkoivat juuri herätä henkiin.
"Jes." Tokaisin innoissani ja naurahdin hitusen jännittyneenä.

Nousimme nurmelta vasta kun ensimmäinen tunti oli loppu. Otimme hevosilta satulat pois ja ponnahdimme sulavasti tuolien päältä selkään. Käärin Sandran esimerkkiä seuraten housuni lahkeet ylös ja sitten suuntasimme kohti pöpelikköä, jonka läpi joutuisimme kulkemaan päästäksemme rannalle.

Tosin eipä siinäkään kauaa nokka tuhissut, hevoset tuntuivat olevan yhtä innokkaita kuin mekin. Tai no, toinen oli poni, mutta who cares? Rupattelimme niitä näitä koko matkan, Sandra suurimmaksi osaksi kyseli ja minä vastasin.

Tulimme ulos metsästä pienelle rantakaistaleelle. Auringo paistoi yhä polttavasti ja loi kuuman hiekan ylle kangastusefektin. Sandra kiljaisi innoissaan ja laukkasi Dinnan ja minun ohitseni hurjaa kiitoa. Luffi ja Sandra solahtivat veteen kuin vanhat tekijät vesi suurina ryppäinä sinne tänne roiskuen. Itse olin hieman epävarmempi. Enhän ollut koskaan Dinnaa uittanut, enkä tiennyt miten se reagoisi. Siksi lähestyimme rantaviivaa käynnissä.

Muutamaa askelta ennen vesirajaa Dinna otti innoissaan raville. Se ei malttanut enää odottaa, vaan rymisteli veteen, kuin punainen virtahepo. Minä tartuin tammaa harjasta ja roikuin vain mukana nauttien veden viilennyksestä ihollani - ja vaatteillani. Dinna roiskutteli vettä etukavioillaan vuoron perään ja kastoi turpaansa pieniin aaltoihin, jotka lämmin kesätuuli aiheutti veteen. Käänsin katseeni Sandraan sanoakseni naikkoselle jotakin, mutta löysinkin itseni istumasta rantavedestä punarautiaan tamman kieriessä kyljeltä toiselle nautinnollisesti metrin päässä vieressäni. Onneksi olin jättänyt satulan talliin.

Kompuroin ylös vedestä ja nappasin kiinni Dinnan ohjista. Märkä, vettä valuva hevonen seisoi matalassa rantavedessä aivan onnensa kukkuloilla. Itse olin ensin varsin nyrpistynyt tapahtuneesta, mutta Sandra vahingoniloinen nauru tarttui itseenikin enkä voinut enää pidätellä hohotustani. Pääsin kaatuneen puun päältä takaisin hevosen selkään ja lähdimme yhä suureen ääneen nauraen kohti tallia. Tallipihalle päästyämme nauru oli lakannut, mutta suumme olivat yhä kohti pilviä - joita taivaalle kerääntyi melko uhkaavaa vauhtia.

Hoidimme hevoset pikavauhtia pois, juoksimme vielä ulkona olevat hevoset sisään samalla kun viimeisen tunnin tuntilaiset lopettelivat ratsastustaan. Jaoimme iltaruuat karsinoihin valmiiksi sillä aikaa kun tuntilaiset riisuivat hevosensa ja työnsivät ne karsinoihin. Sandra samuutteli vielä valot ja lukitsi tallin ovet. Sanoimme moikat ja lupasin tulla huomenna uudestaan auttelemaan hevosten hoidossa Latun ollessa - yhä - Espanjan rajojen sisäpuolella.

Pääsin juuri istumaan Volvon vaaleille nahkapenkeille, kun taivas ylläni repesi kahtia. Valkea salama valaisi taivaan, jota seurasi uhkaava jyrinä. Sen jälkeen alkoi maailman kauhein kaatosade ja toivoin kotiin ajaessani että hevosilla olisi kaikki hyvin. Sandra oli jäänyt tallille yöksi, jotta hevosilla olisi joku yövahtina. Toivottavasti sähköt pysyisivät päällä ja toivottavasti ukonilma kestäisi vain yön yli, eikä koko huomista päivääkin...

Kaarsin pihaamme ja kipitin kaatosaateesta sisälle turvaan.

[chao]

I'm not singing in the rain...

Nojailin talikkoon tallikäytävällä miettiläänä samalla kun kuuntelin Sandran aurinkoista papatusta poikaystävistä ja tulevista mökkireissuista. Ulkona satoi kuin saavista kaatamalla ja hevoset olivatkin saaneet kunnon sadeloimivuokrauksen niskaansa ennen tarhoihin pääsyä. Paitsi issikat, jotka oli vain sysättyä laitumelle. Sandra oli puhdistanut issikkatallin ja olimme yhdessä tuumin päättäneet, että ne saisivatkin jäädä yöksi laitumelle.

Muut hevoset seisoivat tympääntyneinä tarhoissa ja olimme yhä kahden vaiheilla, jättäisimmekö myös tuntsarit yöksi ulos. Yksärit ja orit saisivat tuttuun tapaan viettää yönsä sisätiloissa. Ja nuoriso oli laiduntanut eläkeläisten kanssa yötä päivää jo pari viikkoa, joten niillä ei ollut hätää. Sandra oli käynyt aamutarkilla laitumella ja kaikki hevoset olivat olleet elämänsä kunnossa, eli eivät antaneet kiinni ollenkaan. Pystyivät kuitenkin kaikki juoksemaan vauhdilla karkuun, eikä verikään roiskunut, joten Sandra oli päätellyt kaiken olevan kunnossa ja palannut tekemään aamutallia kanssani.

Katselin tympääntyneenä ulos avonaisesta tallin ovesta. Vesi valui haljennutta ränniä pitkin maahan, kuin keväinen vuoristopuro juuri ennen tulvaa. Taivas oli synkön tummanharmaa ja vihainen tuuli murensi viimeisetkin toivonrippeet ratsastuksesta. Irina oli ilmoittanut että sää oli aivan liian epävakaa tuntien pitämiseen, olivat luvanneet koko päiväksi rankkasateita ja ukkosta. Se tarkoitti, ettei tuntejakaan pidettäisi tänään... Toisaalta ehkä oli parempi niin, mietin kun katsoin veden valtaamaa kenttää. Ellei kyseessä olisi hevosten uimakoulu...

"Sä et ees kuuntele." Hätkähdin Sandran muuttunutta äänensävyä. Nainen nojaili myös talikkoonsa karsinan ovella. Myönsin nolona että olin vaipunut synkkiin ajatuksiini. Sandra vilkaisi ulos ja hymyili ymmärtäväisesti. Karsinat oli siivottu ja olisi päiväheinien aika. Haimme hevoset yhdessä tuumin sisälle, riisuimme niiltä sadeloimet ja talutimme ne pienissä ryhmissä laitumelle.

Suljin portin viimeisten perässä ja parantelin sadetakkini huppua.
"Syököön siellä." Sandra tokaisi kiskoessaan takkiaan päänsä suojaksi - raukalla kun ei huppua ollut. Kävelimme reippain askelin takaisin tallille ja haimme orit ja yksärit sisälle. Tuollaiseen ilmaan ketään uskaltanut jättää... Hevoset saivat päiväheinät karsinoihin ja me siirryimme Sandran kanssa kahville hoitajienloossiin.

"Toivottavasti huomenna on parempi päivä." Tokaisin katse kiinni harmaata vettä valuvassa ikkunaruudussa. Sandra myhähti myöntävästi, säätila oli vihdoin onnistuneesti masentanut meidät molemmat.

[chao]

Summer in the city...

Pyyhkäisin hikinoron otsaltani. Pahuksen helle häiritsi karsinansiivous-operaatiotani pukkaamalla hikeä otsalleni ripeämmin, kuin ehdin pyyhkiä sitä pois. En toki saisi valittaa, ainakin sade oli lakannut, aurinko alkanut paistaa, eikä ukkosestakaan ollut enää jälkeäkään. Sandrakin oli oma, iloinen itsensä siivotessaan toisen puolen karsinoita lähes yhtä hikisenä kuin minäkin. Vaikka Latu olikin jo palannut lomaltaan (huomaa syvän kateellinen äänensävy) tuntui ettei työsarkani ollut keventynyt lainkaan - saattoi tosin olla omaakin syytäni. Tuntui että änkesin kaiken vapaa-aikani ajaksi tallille heilumaan talikon varteen. Täytyisi pitää joskus itsekin lomaa, kun vain ehtisi... Kuskasin viimeisen kuorman lantaa piiloon lantalaan ja uudet, puhtaat kuivikkeet tilalle.

"Valmista! Pling!" Huusin Sandralle kaadettuani kuivikkeet karsinaan. Kuskasin kottikärryt paikoilleen ja pyyhkäisin uuden hikinoron otsaltani, ennenkuin se ehtisi silmääni ja aiheuttaisi siihen pahaa kirvelyä. "Et voi vielä olla, hullu!" Sandra karjaisi karsinasta selvää kateutta äänessään. Nauroin naikkoselle istahtaessani heinäpaalille juomaan. "Sairaan nopee... JA VÄRIKÄS!" Huudahdin Sandralle takaisin ja kaadoin ison kulauksen viileänä pysynyttä limua kurkkuuni. Onneksi tallissa oli sentään vähän viileämpää.

Sandra laukkasi lantalaan kuin tuli hännän alla ja sieltä takaisin valoakin nopeammin. "Nyt oon mäkin valmis." Nainen tokaisi puistellessaan puruja vaatteistaan. Tarjosin limukkaani tälle ja Sandra kiitti ennenkuin joi puolet pullosta yhdellä kulauksella. Suljin korkin nopeasti saatuani pullon takaisin. Limu uhkasi hävitä hyppysistäni turhan nopeasti ja väärään kurkkuunkin vielä...

"Ollaanks me menos tänään ridaamaan?" Sandra kysyi istuessaan viereeni paalin päälle. "Ei." Katsoin ulos tallinovesta. "Dinnalla on kaks tuntia tänään, ni en viitti tossa helteessä rasittaa sitä sen enempää... Tekee sille tarpeeks pahaa toi parituntinenkin." Naurahdin kylmästi purevalle äänensävylleni. "Joo, okei." Sandra sanoi.

Tuntilaisia tuli ja meni, hevosia laitettiin kuntoon ja riisuttiin, vietiin tarhaan ja haettiin sieltä. Me istuimme Sandran kanssa heinäpaalilla ja katsoimme tallin vilinää, kunnes tuli iltatallin aika ja tuntilaiset poistuivat tallista. Hiljaisuus täytti käytävät ja me katsoimme parhaaksi nousta ylös ja ryhtyä taas hommiin. Veimme kaikki tuntihevoset laitumelle yöksi, samoin issikat, kunhan nämä olivat ensin syöneet iltapöperönsä tallissa. Orit ja yksärit saivat iltamömmönsä ja heinänsä karsinoihin, kukapa niitä uskaltaisi pitää ulkosalla öitä, kun Sandrakaan ei suostunut enää jäämään tallille vahtimaan, vaan kaikki oli Latusta kiinni...

Sandra siirsi ulkoisen olemuksensa jo kotia kohti huikaten moikat mennessään. Minä lakaisin vielä tallikäytävät, sammutttelin valot ja lukitsin ovet. Sitten hyppäsin taas tuttuun ja turvalliseen volvoon ja kaasuttelin pois tallipihalta. Ehkä seuraavalla kerralla pääsisin taas selkäänkin...

[chao]

You can call me... The naturist!

Havahduin puhelimeni pirinään ja kaivoin kännykän housujen taskusta - mikä oli työn ja vaivan takana, koska ajoin autoa samalla. "Haloo?" Ääneni tuntui honottavan tänään tavallista enemmän, vaikken edes tiennyt, oliko sellainen mahdollista.

"Missä hiivatissa oikeen viivyt? Nyt lähdetään muori maastoon!!!" Sandra kiljui puhelimeen ja kolisutteli samalla talikkoa kottikärryä vasten, mikäli tunnistin äänen oikein. "Jahas, mitäs me maastossa?" Yritin hillitä innostuneisuuttani, mutta uskoin sen silti kuultavan läpi muka-rauhallisesta äänestäni. "No hyppäämään!!! Sinne on koottu ihana kasa maastoesteitä ja me halutaan Ronjan kanssa koettaan kysniämme!" Nielaisin hiljaa, vai että Ronjan... Tästähän tuliskin sitten vauhdikas reissu. "Käännyn just pihaan." Tokaisin puhelimeen ja löin luurin kiinni samalla kun sammutin auton tallin parkkipaikalle. Hengitin hetken turvavyö vielä kiinni ja purin Ronjan estetykin maineesta johtuvaa jännitystäni. Sitten ponnahdin ulos autosta ja laukkasin talliin.

"MOROOO!" Huusin hiljaiselle tallikäytävälle. "Mo." Latu tokaisi ilmestyessään satulahuoneesta ja vilahtaessaan salamannopeasti ohitseni ja ulos tallista kadoten jonnekin toimiston uumeniin. Jäin seisomaan kysymysmerkkina, kunnes hetken päästä tallinomistaja-paran perään laukkasi Sandra. "Latuuuu, sä lupasit putsaa noi suistset jos käyn hypyttää Ronjaa!!! Latuuu! Et karkaa..." Sandran lause katkesi naisen huomattua minut. Hymyilin huvittuneena, olisin minäkin Latuna juossut, mutta tuplasti kovempaa ja paljon kauemmas, kuin vain toimistoon.

"No niin, päätiti vihdoin ilmestyä. Lähdetään." Sandra kipaisi satulahuoneeseen minä vanavedessä. "Kaakit on laitsalla, mä haen molemmat. Kasaa sä kamat valmiiks tohon karsinoiden eteen, ni päästään het sit hommiin." Sen sanottuaan nainen juoksi kahden riimunvarren kanssa ulos ja minä jäin taas seisomaan hoomoilasena keskelle satulahuonetta.

Eipä kai auttanut muu, kuin tehdä annettujen käskyjen mukaan. Idea nauratti, olin kuitenkin yli kymmenen senttiä Sandraa pidempi ja parisen vuotta vanhempi ja silti tämä psytyi komentelemaan minua, kuin ujoa aloittelijaa. Tai ehkä minä tottelin, jotta Sandralle itselleen tulisi parempi vielä - hälläpä väliä, kun hommat tulivat kuitenkin hoidettua. Kaavin syliini kaksi harjapakkia ja kahdet suitset ja suuntasin karsinoille. Ohimennen vilkaisin Niilon suitsia, jotka olivat sen näköiset, kuin ne olisi valettu savesta. Noista Sandra oli epäilemättä pomottanut Latu-parkaa. naurahdin ja lähdin liikkeelle, jotta ehtisin saada tavarat kohdilleen ennen Sandran paluuta.

Kuskasin vielä satulat karsinoiden eteen ja sitten Sandra jo ilmestyi tallin ovelle. "Ota tää." Nainen ojensi rautiaan tamman riimunvarren käteeni ja talutti ruunikkonsa tallikäytävälle. Dinna seurasi minua kiltisti karsinaansa ja jäi seisomaan sen keskelle odottaen jotakin tapahtuvan. Irrotin tamman riimun ja ripustin sen naruineen karsinan ulkopuolen koukkuun. Sitten nappasin käteeni harjan ja suan ja ryhdyin työstämään tamman punaista karvaa.

Kaikeksi onnekseni Dinna oli pysynyt harvinaisen puhtaana, vähän pölyä vain kerännyt. Putsasin vielä kaviot ennenkuin ryhdyin varustamaan tammaa. Sandra oli jo saanut Ronjalle varusteet niskaan. "Vauhtia nyt ni ehditään ennen tunteja." Sandra tokaisi kiinnittäessään Ronjan leukahihnaa. "Meneeks Dinna monellekin tunnille?" Kysyin laskiessani satulan tamman selkään. "Ei yhdellekään. Eikä tää, mut mun pitää kuulemma olla auttamassa, ku tänään on alkeistunti ekana." Sandra huokaisi ja kuulin satulavyötä kiristäessäni kuinka tämä irrotti Ronjan käytävältä.

Sujautin Dinnalle vielä suitset päähän, painoin itselleni kypärän samaiseen ruuminosaan ja talutin tamman ulos. Nappasin oven vierestä ohikulkiessamme vielä raipan matkaani - vaikka siitä luultavasti olisi enemmän haittaa, kuin hyötyä. Kiristin satulavyön ja säädin jalustimet ennenkuin ponnahdin selkään ja ohjasin Dinnan Ronjan taakse. Lähdimme matkaamaan kohti maastoja iloisen rupattelun säestämänä.

Ronjalla oli vaikeuksia pysyä annetussa askellajissa, se tahtoi mennä aina vain kovempaa ja Sandralla riittikin puuhaa tamman kanssa. Päästyämme maastoesteille Sandra kuitenkin luovutti ja antoi Ronjan mennä. Molemmat hevoset nauttivat sydämensä kyllyydestä kaatuneiden puiden yli loikkimisesta ja pitkistä laukkasuorista, joita sattui matkan varrelle useampikin kappale. Kun totesimme, että hevosemme sulaisivat pian alta pois, jos tällainen meno jatkuisi, käänsimme ne tallia kohti ja jäähdyttelimme niitä ravissa ja käynnissä. Aurinko paistoi niskaan, ja itsellänikin hikinorot valuivat pitkin selkää. Tosin, ilma oli kuin morsian, se ei olisi voinut olla kauniimpi ja aukeiden kohdalla puhaltelikin mukavan viileä etelätuuli. Ronjakin oli rauhoittunut ja käveli nyt rentona, pää miltei maassa asti riippuen, korviaan heilutellen. Dinna seurasi esimerkkiä ja tammat pärisivät kilpaa tyytyväisyyttään - saaden minut ja Sandran hekottamaan niille.

Saavuimme tallipihaan hyvissä ajoin ennen tuntien alkua. Laskeuduimme selästä ja siirsimme ulkoiset olemuksemme talliin, samoin kuin ratsumme. Sandra valtasi taas käytävä paikan, ja minä talutin Dinnan osaani tyytyen karsinaansa. Riisuimme hevoset pikavauhtia ja Sandra lähti viemään ne takaisin laitumelle ennen tuntien alkamista. Minä lakaisin tunnollisena tallikäytävän ja tarkistin Dinnan karsinan: puhdasta on! Kun hevoset olivat yötä laitumella säästyttiin suuremmilta siivoamisilta, kerran viikkoon riitti hyvin kun karsinaa siivosi.

Pakkasin kamppeeni ja hyppäsin autooni. Vilkutin ikkunasta vielä Latulle ja Sandralle ennenkuin kaasutin pois. Auton konepeltiä vasten heijastui syvän sininen taivas ja tuulilasille oli istahtanut kärpänen. Juu, kyllä kesä on kiva. Mietin ajellessani loistavan musiikin tahdissa kohti kotia.

[chao]

I like older ladies...

Dinnan tuntiratsastaja lopetteli juuri tamman hoitamista ja pyysin josko saisin viedä Dinnan laitumelle. Tyttö suostui mielihyvin ja poistui paikalta. Rapustin karsinan oven rakoon ilmestynyttä rautiasta päätä ja huokaisi tyytyväisenä. Pujotin tammalle varoen riimun päähän vapaalla kädelläni, lakkaamatta rapsuttamasta sitä. Dinna hankasi hikistä otsaansa takkiini ja annoin sen tehdä niin, vaikka se saikin entuudestaan jo heikon tasapainoni heittämään vielä enemmän häränpyllyä.

"Soot kyllä heponen johon ei koskaan kyllästy." Huokaisin rakastuneena ja avasin karsinan oven apposen ammolleen. Minun ei tarvinnut edes maiskauttaa, kun Dinna lähti automaattisesti seuraamaan minua ulos tallin ovesta ja kohti laitumia. Tamma kulki rauhallisesti perässäni, varoen kuitenkin astumasta kantapäilleni. Maailman ihanin hevonen... varsinkin erään kauhukakaran jälkeen. Huokaisin uudestaan.

En edes ajatellut ratsastamista tänään, Dinna-parka oli taas saanut huhkia helteessä, tänään peräti kolme tuntia. Tamma oli selvästi väsyksissä ja käveli raukeana perässäni laitumen portista sisään. Avasin tamman riimunsoljen ja annoin riimun pudota verkalleen sen päästä käsiini. Dinna huokaisi väsyneesti, otti vielä viimeiset rapsutukset vastaan ja lähti omaan, rauhalliseen tahtiinsa laahustamaan lajitovereidensa luo keskemmälle laidunta.

Suljin portin perässäni ja palasin tallille. Sandra ehätti siivota karsinan ja laittaa talilla muutenkin kaiken kuntoon, minun autellessani tuntiratsastajia viemään ratsujaan laitumelle. Sitten suljimme yhdessäpäin tallin ovet ja kiljahdin vielä yksäritallissa maleksivalle Latulle heipat ja hyvät yöt, ennenkuin jatkoin taas matkaani kohti kotia.

[chao]

Faster, pusssycat! (tää sensuroi ton pusssy-osion. :'DDD)

Raudikko tamma uinui tallikäytävällä harjatessani siitä päivän aikana kerääntyneet hiekat ja mullat pois. Vapaapäivät olivat Dinnalle harvinaista herkkua, joten tänään tehtäisiinkin mukava, rauhallinen maasto uimaan! Iltapäivän helle ja selkääni pitkin juokseva hikinoro vielä innostivat järven rantaan entistä pahemmin.

Työnsin Dinnalle suitset päähän ja painoin itselleni kypärän kuuppaan. Odottelin vielä Sandraa, joka oli lupautunut tulemaan tulemaan Neitin kanssa mukaan. Kun Sandra talutti tumman ratsunsa edellämme tallista olimme vihdoin valmiit nousemaan selkään (joka olikin itsessään haastavaa, vaikka alla olikin aputuoli) ja suuntamaan nenämme kohti uittopaikkaa.

Matka taittui liiankin nopeasti hevosten astellessa reipasta käymäjalkaa metsän läpi ja minun ja Sandran jutellessa aktiivisesti koko matkan ajan. Kirkas auringonpaiste sokaisi hetkeksi silmät kun tupsahdimme ulos hämärästä metsiköstä rantapolulle. Jo muutaman sadan metrin jälkeen vaalea rantaviiva erottui edessämme. Kuin jonkin ihmeen kaupalla, koko uittopaikka oli tyhjä - ei ristinsielua. Pelkkä vilkaisu Sandraan riitti, katseemme kohtasivat hetkeksi ja sitten ilman täytti laukkaavien kavioiden kumu ja riemunkiljunta, kun kannustimme ratsumme täyteen laukkaan ja ohjasimme ne auringonsäteissä kultaisena hohtavaan veteen.

Viileä vesi tuntui iholla hyvältä. Dinna laukkasi innoissaan yhä vain syvemmälle, Neiti oli jo viskannut Sandran selästään rantaveteen. Se ei ilos poistanut, Neitikin kuopi innoissaan rantavettä ja Sandra ehti juuri pois kyljelleen heittäytyvän tamman alta jääden hölmistyneenä pitelemään ohjia kädessään. Minä liuin vedessä Dinnan vasemmalle kyljelle ja pitelin harjasta kiinni kun hevonen ui innoissaan yhä syvemmälle järveen.

Hetken matkan päässä käänsin tamman kohti rantaa ja juuri ennenkuin hevoset jalat tavoittivat pohjan hiekan liu'uin takaisin selkään. Dinna ravisteli vesipisaroita rautiaasta karvastaan. Auringonvalon osuessa niihin ne näyttivät pieniltä, ilmaa halkovilta timanteilta. Sandra hyppäsi laiturin päältä takaisin Neitin selkään ja karautimme vielä laukalla rantaviivan kerran edes takaisin. Me kävimme Dinnan kanssa vielä kerran syvemmällä uimassa ja tällä kertaa Neitikin seurasi meitä melko pitkälle.

Sitten palasimme käynnissä takaisin tallille. Kuuma auringonpaahde kuivatti hevoset ennätysvauhtia, joten ratsastimme ne suoraan laitumen portille. Riisuimme hevosilta suitset ja päästimme ne suoraan laitumelle - pihetaroimaan mustimpaan multaan minkä ne löysivät. Ja me itse palasimme hymyssä suin tallille kuivattelemaan litimärkiä ratsastushousujamme.

Kyllä kesä on kiva.

[chao]

It's all hardwork honey.

Dinna huohotti karsinassaan hikisenä. Sen tavarat nojasivat hylätyn näköisinä karsinan oveen, eikä ketään näkynyt mailla halmeilla. Vein Katsun riimunnarun paikalleen ja vilkaisin Dinnan karsinaan. Ei ketään - ja tammalla oli vielä suojatkin jaloissaan, vaikka viimeinen tunti oli loppunut jo puolisen tuntia sitten. Sandra ilmestyi taakseni ja huomasi närkästyneen katseeni. "Wots the proplem?" Sandrankin kulmakarvat kääntyivät kohti toisiaan. "Missäs Dinnan ratsastaja?" Kysyin hieman turhankin närkästyneellä äänellä. "Lähti heti tunnin jälkeen, kui?" Sandra kohotti kulmakarvojaan. Osoitin mitään sanomatta hikistä hevosta joka puuskutti karsinan kaltereiden välistä ja käytävälle hylättyjä tavaroita. Sandra mutristi suutaan ja rutisti kulmakarvansa niin kiinni toisiinsa, että näytti, kuin naisella ei olisi ollut kuin yksi ainoa kulmakarva.

Pyörittelimme molemmat päätämme hetken aikaa, sitten kohautimme samanaikaisesti harteitamme. Sandra tarttui satulaan ja suitsiin ja minä pujahdin Dinna-paran karsinaan. Riisuin tammalta suojat ja harjasin hikisen tamman. Sitten nappasin sen narun päähän ja talutin laitumelle. Palasin talliin ja ryhdyimme Sandran kanssa hommiin. Sandra putsasi harjat, minä suojat. Minä pesin j rasvasin satulan, Sandra suitset.

Kun olimme valmiit kaikki Dinnan tavarat kiilsivät puhtauttaan - me emme. Nauroin Sandran mustalle nenänpäälle ja tämä hohotti muuten vain tummalle naamalleni.

"No onpas kansainvälistä." Latu murisi käydessään hakemassa Möntin kadonnutta riimunnarua tuntitallista. Nauroimme äijän kommentille kahta kauheammin.

Siirryimme nauttimaan reilut kupit mustaa kahvia hoitajien huoneeseen, ennnekuin minä suuntasin kotiin. Keskustelimme moisesta välittämättömyydestä, joka Dinnaan oli kohdistunut, miltei pari tuntia, ennenkuin tajusin katsoa kelloa ja siirtyä vihdoinkin kohti autoani.

Kaikkea sitä näkeekin.

[chao]

One more time, one more time...

Dinna hörähti pehmeästi karsinastaan huomatessaan kourassani killuvan porkkanan. "Mokoma possu." Tokaisin tammalle työntäessäni porkkanan sen auvoinna odottavaan kitaan. Jatkoin matkaa suoraan satulahuoneeseen, josta kaappasin Dinnan tavarat. Tänään olin hyvissä ajoin tallilla - ei ketään (Sandraa lukuunottamatta) missään ja Dinnakin menisi illalla vain yhden tunnin. Kaavin tamman tavarat mukaani ja matkasin takaisin karsinalle.

Laskin tavarat käsistäni ja tartuin kumisukaan. Siirsin ulkoisen olemukseni Dinnan karsinaan ja ryhdyin sukimaan tammaa oikein antaumuksella - irrottaen siitä kuluneen laidunkauden multaa ja hiekkaa ilman täydeltä. Ilmassa leijuva pölypilvi yskitti sekä minua, että hevosta ja Sandrakin saapui karsinalle aivastelemaan. "Tosi kiva." Nainen tokaisi saatuaan rajun aivastussarjansa loppumaan. "Mä tulin vaan ilmottaan et meen nyt kokoomaan teille niitä esteitä ja jään sit nosteleen niitä, ku kuitenkin pudotatte kaikki - tai ainakin suurimman osan." Sandra pälpätti asiansa putkeen, ja häipyi paikalta ennenkuin ehdin suutani avata ja siitäkös harmistuin pahemman kerran - olisin halunnut väittää vastaan ja pahasti.

Harjasin Dinnan vielä kovemmalla harjalla ja viimeistelin pölyharjalla. Siitä kavioiden putsaus ja suojien kiinnitys, pään harjaus ja suitset päähän. Sitten vielä satula selkään ja minulle ratsastajan tavarat niskaan. Otin ovenpielestä vielä soman, pienen esteraippani ja lähdin taluttamaan raudikkoa kohti kenttää, jonne oli noussut este poikineen. Jännitys kävi lävitseni - enhän ollut piiiiiiitkään aikaan hypännyt Dinnalla.

Dinnakin innostui esteistä, kun pääsimme porttien sisäpuolelle. Se pörisi hiljaa, käänteli korviaan sinne ja tänne, eikä meinannut pysyä paikallaan selkäännousussa. Sandra ja katsomoon ilmestynyt Latu naureskelivat Dinnan toilailuille (ja minun ilmeilleni) hiljaa.

Sain kuin sainkin, hetken kamppailun jälkeen, itseni tamman selkään ja vielä kiristettyä satulavyönkin. "Nopee lämppä ettei se ihan väsähdä!" Sandra kaiutti katsomosta. Nyökkäsin hitusen itsetietoisena - en ollut eilisen teeren poikia esteiden kanssa. Annoin Dinnan kävellä molmepiin suuntiin useamman kierroksen, ennenkuin aloitin lämmittelyn. Ravailin ympyröitä, tein paljon siirrtymisiä ja muutamia temponlisäyksiä. Sandra siirtyi katsomosta aidan viereen valmiina nostamaan puomeja.

Käänsin tamman kavaleteille. Hevosen korvat kääntyivät eteenpäin, kuin härän sarvet ja sen askel piteni. Rauhotin tammaa hieman puolipidätteillä, mutten halunnut estää sen eteenpäinpyrkimystä ja intoa, joten nousin vain kevyeeseen istuntaan antaen hevosen itse suunnittella ponnistuspaikkansa.

Täyddelinen pikkuinen loikka - pidennetty laukka-askel - kavaletin yli. Taputin tammaa sisäkädellä kaulalle, jotta sain säilytettyä ulko-ohjan tuen. Sitten suuntasin jo seuraavalle esteelle ja vähän edellistä korkeampi kavaletti ylittyi jo pienellä hypyllä. Dinna nautti vaihtelusta - ja samoin minä - täysin rinnoin. Sanra rymisteli kentälle ja minä siirsin Dinnan käyntiin antaen sille hetkeksi hieman pidempää ohjaa.

Sandra nosti kavaletteja ja muutit hieman lähestymisiä saaden meille aikaan muutaman esteen radan, korkeutta vähän yli puoli metriä. Dinna katseli innoissaan Sandra touhuamista ja esteitä, pärski ja nakkeli niskojaan saaden Latun hymähtämään hyväntuulisena - en edes muistanut äijänkäppänän istuskelevan vielä katsomossa. Ramppikuume nousi kurkkuuni. "Eiks sulla oo tekemistä vai?!" Huusin äijälle joka puisteli päätään ivallinen hymy naamallaan. Hymähdin. Niinpä tietenkin. Sandra nauroi ilmeelleni loikatessaan kentän aidan yli toiselle puolen. "No niin, anti palaa." Nainen tokaisi ja minä keräsin taas ohjat käsiini.

"Taas sitä mennään." Tokaisin Dinnalle. Lämmittelin tammaa parilla kierroksella harjoitusravia ja muutamalla laukannostolla ja sitten otin ensimmäisen lähestymisen esteelle. Dinnan askel piteni, tamman pää nousi ja laski sen laskiessa etäisyyttä ja ponnistuspaikkaa. Yritin kaikkeni, jotten olisi häirinnyt hevosta ja nousin kevyeeseen istuntaan tuntiessani takapuoleni alla kuinka sen takajalat hakeutuivat pitkälle vatsan alle tamman valmistautuessa ponnistamaan.

Ensimmäinen puhtaasti ja katse kohti seuraavaa.
Toinen puhdas hyppy ja sitten sarja.
Pudotukset, kahdeksan virhepistettä, jos olisimme kisoissa. Oma vikani, käänsin tamman ihan liian jyrkästi.
Seuraavaksi pituuseste, puhtaasti.
"Sarja uudestaan!" Sandra huusi nostettuaan puomit.
Parempi lähestyminen sarjalle, mutta vauhtia oli liikaa, taas pudotuksia.
Sandra nosti puomit paikoilleen. "Uudestaan!" Kuulin Latun huudahtavan katsomosta.
Käänsin tamman sarjalle, kokosin sitä puolipidätteillä, annoin senkin laskea askelia.

Puhtaat hypyt. Siirsin Dinnan raviin, aloin keventää ja taputin hikistä tammaa kaulalle. Latu taputti kaksi kertaa katsomosta ja poistui paikalta. Sandra nyökkäsi hyväksyvästi ja alkoi koota esteitä pois. Minä jäähdyttelin Dinnan ja kävelytin sen kuivaksi, ennenkuin laskeuduin alas selästä. Nostin jalustimet ja löysäsin satulavyötä ennenkuin talutin yhä innosta pörisevän tamman talliin.

Hoidin Dinnan pikavauhtia pois, nälkä huuteli jo manauksia vatsanipohjilta. Sandralla tuntui olevan sama tunne. "Meen laittaa jo kaffen tippuun." Nainen tokaisi rymistäessään tallin läpi kohti hoitajien soppia. Nyökkäsin ja ryhdyin vielä harjaamaan Dinnan pikaisesti. Lukitsin karsinan oven, vein tavarat paikoilleen ja siirryin Sandran seuraksi juomaan kahvia ja syömään voileipiä.

"Seuraavaksi olis sitten Katriina..." Sandra avasi keskustelun.

[chao]

Back in business, mademoiselle.

Istuin satulahuoneessa ja hankasin kosteahkolla sienellä satulasaippuaa Dinnan suitsiin. Sandra istui viereisellä pukilla ja hankasi Katriinan hieman kuraiseksi päässyttä satulaa. Pyyhkäisin suitsia välillä nuhruiseen pyyhkeseen ja jatkoin taas hankaamista. "Kohta tulee hoppu, Dinna menee jo ekoille tunneille." Sandra tokaisi vaihtaessaan puolta satulanhankaamisessa. Nyökkäsin ja pyyhkäisin vielä viimeisetkin vaahdot pois suitsista.
"Ready to go!" Tokaisin ja ripustin vastapestyt suitset hetkeksi naulaan kuivumaan. Sitten istahdin takaisin omalle pukilleni ja katsoin kysyvästi Sandraa, joka näytti purkavan jotain patoutunutta vihaansa satula-parkaan. Nainen rentoutui hetkeksi ja pyyhkäisi harmaan vaahdon äkkiä pois satulan pinnalta. "Katriina ei mee tunnille, mut sä et myöskään saa sille tätä satulaa..." Sandra piti mietteliään tauon puheessaan ja minä kannustin tätä jatkamaan nostamalla hieman kulmiani. "Ni mietinpähän vaan et jos tuut Katsulla ilman satulaa ja mä ottaisin Veeran narun päähän ja käytäis ihan vaan käppäileen joku mettälenkki?"

Jäin pohtimaan asiaa. Dinnalla en kuitenkaan voisi ratsastaa, tamma kun tekisi taas kolmen tunnin päivän - ja siinä oli hommaa neidille ihan tarpeeksi yhdelle päivälle. Joten miksipäs ei? Hymyni tosin paljasti ajatukseni Sandralle ennenkuin ehdin sanoakaan mitään ja tämä ryhtyi hankaamaan satulaa kahta kauheammin. Nostimme molemmat katseemme vaahtoavasta pesusienestä, kun satulahuoneen ovi avautui.

Sisään kurskisti pisamainen naama, ja toisella päänsivulle keikkuva ratsastuskypärä. "Tota voisko teist joku tulla auttaa mua Dinnan kanssa?" Pieni, punatukkainen alkeistuntilais-tyttö puristi käsiään jännittyneenä nyrkkiin. Hellyyttävä hymy puhkesi kasvoilleni. "Joo, tottakai, mä tuun. Otetaan sille tavarat nyt heti mukaan." Tokaisin noustessani ylös ja napatessani suitset naulasta. Ojensin ne tytölle ja tämä puristi niitä kuin hukkuva oljenkortta. Nappasin satulan ja harjakopan kantoon ja sitten suuntasin tytön kanssa Dinnan karsinalle.

"Ota tästä suka katos ensin." Ojensin kumisuan tytölle. "Ja sitten vaan rohkeasti karsinaan, Dinna on tosi kiltti mammuska." Avasin karsinan oven ja astuin sisään puhellen innoissani vuoroin hevoselle - vuoroin tuntilaiselle. Autoin tyttöä korkean hevosen selän harjaamisessa ja opastin, kuinka harjaus aloitetaan ja mihin se lopetetaan. Viimeistelimme Dinnan vielä pölyharjalla, ennenkuin siirryimme jännittävimpään kohtaan: kavioidenputsaukseen. Tyttö katseli innokkaana vierestä kun puhdistin Dinnan takakaviot ja onnistui itse puhdistamaan tamman molemmat etukaviot. Harjasin vielä tamman pään - koska tyttö itse ei ylettynyt - ja sitten laitoimme yhdessä pintelit ja muut varusteet.

Katsoin hieman haikeana kun pisamanaamainen tyttö talutti rautiaan tamman ulos syksyiseen auringonpaisteeseen. Tyttö kiitteli kauniisti lämmin hymy huulillaan useasti, ennenkuin katosi ovesta ulos. Mietin vielä olisiko tyttö tarvinnut apua kentällä, mutta Irina seisoi jo tytön vierellä varmistaen, ettei Dinna astuisi pienen ihmisen päälle - vahingossakaan - ja päätin että tämä pärjäisi kyllä. Sandra oli aamulla jo siivonnut Dinnan karsinan, mutta pesin vielä vesi- ja ruokakipot, ennenkuin lähdin takaisin kohti satulahuonetta.

[chao]

Arvatkaapas mitä, OSTIN UUDEN SKANNERIN! <3

[chao]

Niistä tallin omista estekisoissa, joissa oltiin myö viidensiä, lupasin sen sarjakuvan.
Tässähän tämä siis! : DD Pahoittelen heikkoa laatua, skanneri raiskasi + en osaa vielä muokata nuita kunnolla, jotta saisin ne hyvännäköisiksi. : DD Vähän olen evo.









// Aaaaaa nää on niin ihania, on on ja on! 8O Ansaitset kyllä ehottomasti taiteilijanatsan... -Latu