pre-t Quema of Picar

[Latu]

omat sivut
Kutsutaan: Katriina
Syntynyt: 6.4.2010, VHKR
Sukupuoli: tamma
Rotu: andalusianhevonen
Säkäkorkeus: kasvaa vielä
väri: ruunikko, nähtävästi kimoutuu?

Koulutustaso: Koulutetaan vasta
Kasvattaja: Salpicar
Omistaja: Latun Talli
Hoitaja: Chao, joka myöskin kirjoittaa hoitokirjaan.

[chao]

Umf, anateeksi pitkä taukoni - kauhiata vilskettä IRL elämässä. Lapsia ja hevosia ja muuttamista ja koiria ja vaikka ja mitä... :'DD Yritän palailla aktiivisuuteen, mutta kuvia ei vielä tule, kun skannerini lähti taas vaeltamaan, tällä kertaa Norjaan. :< En saa ikin sitä sarjakuvaa nettiin. Ja Mantulan vauva tulee nettiin, kunhan ehdin tehdä kaiken... : DDD Liikaa projekteja - kesä on kavalaa aikaa virtuaaliharrastajalle.

___

(huom. tämä aloitustarina sijoittukoon niille hetkille, kun Katriina oli vielä ruunikko, pieni varsa. n___n)

Are you talking to me?

Seisoin hölmistyneenä paikallani tallipihalla osaamatta tehdä mitään. Tyhjä riimu roikkui narun päästä kädessäni. Pieni, ruunikko tammavarsa poukkoili pitkin tallipihaa täysin hallitsemattomasti, huumaantuneena vapaudestaan. Olin täysin lamaantunut ja typertynyt nuoren hevosen kamalasta käytöksestä. Olin tottunut iki-ihanaan, superrauhalliseen ja miellyttämisen haluiseen Dinnaan. Täytyy sanoa että Katriina oli pahasti toista maata, eikä ensimmäinen päivämme alkanut mitenkään loisteliaasti. Mietin jo takaraivossani millaiseen happo-soppaan olin ohukaisen puulusikkani oikein työntänyt...

Pieni tamma ehti kadota näkyvistä tallin nurkan taakse, ennenkuin sain koottua ajatukseni ja järkytyksen pyyhkäistyä pois päästäni. Sitten säntäsin juoksuun. "Ai samperi! Etkö sä osaa edes yhdestä kaakista pitää kiinni!" Latu roikkui tamman tummassa otsatukka pidellen vapaalla kädellä varpaitaan. Katriina näytti itseensä tyytyväiseltä - ja ihemkös tuo, sata kiloa varpailla tuskin tuntui kovin kivalta. "Sori." Tokaisin nolona ja kipaisin riimun tamman päähän. Kiristin härpäkettä parilla reiällä - enää et pääsisi pakoon... Kieputin narun vielä kiinni jäämisestä tympääntyneen hevosen turvan ympärille ja lähdin taluttamaan sitä vihaisesti kohti tallia jättäen Latun kirosanat ja muut huutelut omaan arvoonsa. Kun en k'ääntynyt katsomaan miehen tunteenpurkausta tämä mutisi hiljaa työntekijöiden tason laskusta ja painui takaisin yksäritalliin puunaamaan oripoikaansa.

Työnsin vastaan hankaavan Katriinan karsinaan. Miksi, oi miksi olinkaan suostunut johonkin näin typerään? Mietin hakiessani tamman harjoja, suitsia ja liinaa. Mahtoi olla lääkityksessäni melkoisesti parantamisen varaa. Hivuttauduin hitaasti takaisin karsinalle ja kuulin kuin Katriina kalisutteli hampaitaan karsinan ovea vasten, yrittäen saada minut säikähtämään. Nuoren hevosen temppuilu olisi tuonut hymyn huulilleni, jos tämä ei olisi ollut ensimmäinen päivämme.

Tartuin harjaan ja astuin karsinaan. Katriina inahti yllätettynä ja loikkasi takaseinää vasten korvat niskaan liimattuina. Huokaisin, mitähän tästäkin tulisi. Itsevarmana, mutta rauhallisesti lähestyin tammaa, joka vain näytti pahalta. Rapsutin tamman kaulaa ja se rentoutui. "Mä tiesin kyllä ettet sä ees olla kunnolla paha." Tokaisin tammalle ryhtyessäni harjaamaan sitä. Ja tottahan se oli, Katriina toimi karsinassa, kuin olisi ollut parikymppinen tuntiratsu. Se seisoi pää riipuksissa nauttien harjauksesta ja sualla hieromisesta, ynisi silloin tällöin nautiskelevasti, eikä liikahtanut milliäkään.

Harjauksen päätyttyä ujutin tammalle suitset joihin kiinnitin liinan. Katriina (jolle annoin lyhyemmän kutsumanimen Katsu) otti kuolaimet hyvin ja lähti tyyväisenä mukaani, kun talutin sen ulos karsinasta kohti kenttää, joka ilokseni oli tyhjetynyt tuntilaisista, toisin kuin talli. Tälläkin kertaa tamma yritti kerran rimpuilla itsensä otteestani, mutta muistutin tammaa napakasti, että nyt sillä oli kuolaimet suussa, ja se jätti turhanpäiväiset leikkimiset sikseen. Suljin kentäportin takanamme ja talutin tamman keskelle kenttää.

Sitten siirryin tammasta askeleen kerralla kauemmaksi, ennenkuin maiskautin terävästi. Katsu höristi korviaan ja ampaisi eteenpäin. Kun liina stoppasi vastaan tamma otti laukkaspurtin toiseen suuntaan. Annoin nuorukaisen viilettää hetken, kuin aloin vaatia sitä pienelle tuntumalle ja ympyrälle. Katriina toimi kuin unelma - se ymmärsi heti, mitä siltä pyydettiin ja siirtyi ravaamaan ympyrälle. Päättelinpähän tästä filmaattisesti, ettei tosiaan ollut tamman ensimmäinen kerta liinassa.

Pyörittelin hevosta hetken molempiin suuntiin ja toimi ääniavuilla herkästi ja kuuliaisesti. Teiniangstista ei näkynyt jälkeäkään. Kävelyttelin tammaa vielä hetken, ennenkuin lähdin taas taluttamaan sitä tallia kohti. Ei makeaa mahan täydeltä, aloittaisimme varovasti.

Hoidin pikkuisen tamman pika-pikaa takaisin laitumelleen ja suunnittelin sille jo ties mitä pienen päänsä menoksi, samalla kun lähdin kohti Dinnan karsinaa.

[chao]

Blah, blah, blah, I'm not listening...

Kimoksi kääntyvä, kuitenkin vielä ruunikoksi tunnistettava pää ilmestyi karsinan oven rakoon avatessani sen. Utelias turpa tutki minut varpaista otsaan, ennenkuin yritti tarttua hampaillaan takkini hihaan. Pelkkä voimakas 'ei' riitti, tamma säikähti ääneni nousua ja pakeni karsinan takaseinään tietäen tehneensä väärin - mutta siitä suuremmin välittämättä. Arg, teinit. Heiluttelin kärsimättömänä harjaa kädessäni, mutta nuori tamma vain käänsi uhkaavasti takamukseni ovea kohti, jonka pieleen nojasin. Naurahdin sille ja suljin oven perässäni. Viskasin vihaisena harjan takaisin laatikkoon. "Ole sitten paskanen..." mutisin itsekseni matkalla hoitajien huoneeseen. Olin törmätä Irinaan, jolle mutisin pahoitteluni ja jatkoin matkaa tuntien naisen mulkoilun selässäni. Hemmetin kakarakaakki, aiheutti minulle ennenaikaisia harmaita hiuksia. Tunsin itseni yhtäkkiä tavallista vanhemmaksi.

Ryystin joutessani kupin kahvia, huuhtelin mukini ja siirryin verkalleen takaisin Katriinan karsinan luo. Nappasin uudestaan harjan käteeni ja astuin rohkeasti sisään karsinaan. Tamma tarjosi yhä persaustaan minulle, mutta livahdinkin nopeasti sen ohitse ja aloitin riuskoin vedoin harjaamaan hevosen kaulaa. Katsu hämmentyi silminnähden, jännittyi ja jäi katselemaan puuhiani. Hetken harjailtuani Katsukin rentoutui ja uskalsin itsekin vähän luottaa nuoreen neitiin.

Pujotin tammalle suitset ja talutin sen tallikäytävälle. Kiinnitin sen riimunnaruilla molemmille puolille käytävää ja hain harjoitussatulan. Laskin satulan varoen tamman selkään, vaikka tiesinkin sen olevan jo tottunut painoon selässä. En kuitenkaan tahtonut ottaa riskiä, että neidillä naksahtaisikin päässä satulan takia... Hitaasti kiristin satulavyötä yksi reikä kerrallaan. Katriinan selässä oli kuulemma käyty jo useamman kerran ja se oli alkanut oppia perusasioita, mutta oli vaativa opetettava. Tahdoin itse kokeilla tämän neidin vaativuutta. Kiinnitin vielä ohjat suitsiin ja painoin itselleni kypärän - normaalia tiukenpaan - päähän. Sitten irrotin tamman naruista ja talutin tyhjälle kentälle.

Kiristin vielä satulavyötä, laskin rauhallisesti jalustimet ja mittasin ne sopivan pituisiksi. Yrittäessäni nousta selkään Katsu oli kuitenkin jo matkalla eteenpäin. Pidätin tammaa, pyysin sitä peruuttamaan muutaman askeleen ja seisotin sitä hetken aikaa paikallaan, ennenkuin yritin uudestaan. Tamma seisoi nyt - kärsimättömänä, mutta seisoipa kuitenkin - paikallaan siihen asti, että pääsin selkään. Se ei kuitenkaan jäänyt odottamaan käskyäni vaan lähti pyyhältämään eteenpäin. Jouduin taas pysäyttämään ja peruuttamaan tamman kanssa. Nyt se malttoi seistä paikallaan odottaen lupaa päästä liikkeelle.

Painoin pehmeästi pohkeeni tamman kylkiin ja se ampaisi kiito-käyntiä eteenpäin pitkin uraa. Katriinan askellus oli täysin erilaista, kuin rauhallisen Dinnan. Tamman tasapaino oli vielä kehittymätön, ja sen huomasi. Se yritti korjata horjuvia jalkojaan vauhdilla, ja sen askel oli pitkä ja vetävä. Se nautti liikkua eteenpäin, vaikka sillä olikin painoa selässään.

Annoin Katsun kävellä pitkin ohjin melko pitkän aikaa molempiin suuntiin. Kiristäessäni ohjia tunsin hevosen allanikin jännittyvän. Jätin ohjat melko löysälle, pidin vain hellä tuntuman suuhun. Nyt kun olin itse löytänyt tasapainon tamman selässä, pystyin auttamaan sitä löytämään pikkuhiljaa omansa. Teimme paljon kaarevia uria, ympyröitä ja voltteja. Asetin ja taivutin tammaa vuoronperään molempiin suuntiin. Tunsin sen selän pyöristyvän, kun se alkoi kuunnella apujani ja mietin miksi siitä oli sanottu, että se olisi vaikea koulutettava. Suoralla uralla pyysin Katriinaa raviin.

Tamma ponnahti eteenpäin ja lähti täsin hallitsematonta kiitoravia ympäri kenttää. Se puri hampaat kuolaimeen jaravasi pää pystyssä harja hulmuten. Tammalla oli hieman omahyväinen ilme, voin vaikka vannoa sen, kun se kiikutti minua ympäri kenttää. Annoin ohjan pudota löysäksi - tiesin pidättämisen turhaksi. Katsu ei kuuntelisi ohjaa, nyt kun se oli innostunut. Onnekseni tamma kulki vasta ravia, mutta ei menisi kauaa, kun se rikkoisi laukalle, ellen nyt saisi sitä hallintaani. Puolipidätteillä ja vähän vahvemmillakin pidätteillä aloin saada Katsuun vähän tuntumaa. Tamma alkoi hidastaa tahtiaan, selvästi kummastuneena siitä, mitä oikein väkertelin siellä selässä. Ohjailin tammaa painoavuilla kaareville urille, jotta saisin siltä vähän vauhtia pois. Kun Katriina oli saatu hidastamaan tahtia ja tarpeeksi hämmennyksiin nappasin ohjat tuntumalle ja pidätin. Hevonen seisahtui niille sijoilleen.

Rapsutin sen kaulaa tuuhean harjan alta ja hymyilin itsekseni. Sainpahan vastauksen kysymykseeni. "Voi teitä angsti-teinejä..." Supisin tammalle pyytäessäni sitä käyntiin. Kävelimme muutamia kierroksia kumpaankin suuntaan pitkin ohjin. Sitten pysäytin hevosen ja liuin varovasti alas selästä. Tamma heilautti päätään ja pärskähti, kuin huokaistakseen että 'onneksi se on ohi'. Nauroin Katriinalle nostaessani jalustimia ylös - urpo mikä urpo.

Talutin tamman talliin ja hoidin sen nopeasti pois, en tiennyt kuinka kauan hyvä onneni - ja Katriinan hyväntuulisuus - kestäisivät, enkä tahtonut koetella tikulla jäätä. Sitten talutin henkisesti uupuneen hevosen laitumelle. Se heitti ilmaan muutaman kipakan pukin, kuin hasitatellakseen minulle. Huiskautin sille vain kättäni ja palasin tallille päätäni puistellen. Kaikenlaisiin soppasörsseleihin minäkin lusikkani tungen.

Nyt olisi taas aikaa Dinnalle, oten heitin riimunnarun paikoilleen ja kipitin lemppari-raudikkoni karsinalle.

[chao]

Here we go again.

Pahasti vaalenemaan päässyt tamma seisoi nenä nyrpistyneenä keskellä pölyävää kenttää. Sandra seisoi kaukana tammasta pitäen lujasti kiinni liinasta ja itse istuin kyseisen vaalean tamman selässä ja odotin jo innoissani pääseväni kiinni toimintaan. Laukkapohkeet ovat aina hauskimmat nuorilla hevosilla ja tänään olisi aika testata vähän Katsun taitoja. Tammaa tosin ei minkäänlaisen yhteistyön tekeminen kiinnostanut, se vain seistä möllötti ja odotti että pääsisi raahustamaan eteenpäin.

Tietenkin silloin, kun itselläni oli itsesuojeluvaiston puute ja meno päällä, niin tammaa laiskotti. Toivoin totisesti Dinnan olevan aktiivisella päällä, veisin tamman uimaan, kunhan pääsisin nuoren neidin kanssa yhteisymmärrykseen siitä, mitä tänään tehtäisiin ja mitä ei. Maiskautin hiljaa ja painoin kevyesti pohkeeni hevosen kylkiin.

... mitään ei tapahtunut.

Päässäni käynnistyi kevyt ärinä painaessani uudestaan pohkeet tamman kylkeen ilman että mitään tapahtui. Sandra katseli ilmeitäni ja pidätteli nauruaan purren alahuultaan. Naiselta pääsi pieni hihitys yhteen rutistettujen leukojen välistä, mutta tämä vaikeni kalman kalpeana kohdatessaan raivonpunaisen katseeni. Sandra haki raipan sanaakaan sanomatta ja siirtyi taas kauemmas meistä.

Painoin pohkeeni tamman kylkiin ja napautin kevyesti raipalla pohkeeni taakse, jotta sanoma menisi perille, eikä tamma kovenisi pohkeille - eihän se olisi kivaa turruttaa nuori hevonen heti pohkeelle...

Ja johan alkoi tapahtua!

Raipaniskusta kimpaantuneena Katriina tempaisi päänsä etujalkojen väliin ja rynnisti eteenpäin heittäen takapäätään milloin mihinkin ilmansuuntaan. Nauroimme Sandran kanssa molemmat suureen ääneen ja minä otin iiiiiiison takanojan rutistaen samalla rystyset valkioisina satulan etukaarta. Mitenkäs tässä näin kävi...? Katsun rauhoituttua ja lopetettua pukittelunsa pyysin tammaa kevyellä pohkeenpainalluksella ympyrälle ja kokosin ohjat hidastaakseni raviin. Katsu toimi kuin unelma, ja totteli pienintäkin merkkiäni.

Teimme taivutteluja käynnissä ja ravissa ja kun minusta tuntui, että hallitsen hevosen, istuin syvälle satulaan, tein usean puolipidätteen ja painoin laukkapohkeet tamman kylkiin. Kuin hidastetussa filmissä Katsu kokosi takajalat alleen ja kevyellä ponnahduksella se siirtyi rauhallisesta ravista pehmeään, pyörivään laukkaan, kuin vaativan tason kouluratsu. Sydämeni oli pakahtua ylpeydestä - olinhan kuitenkin odottanut toista rodeoesitystä, enkä suinkaan klassisen kouluratsastuksen alkeita.

Toistimme upean noston molempiin suuntiin muutaman kerran, kunnes tulin tulokseen, että Katsulle riitti tältä päivältä. Sandra irrotti meidät liinasta ja jäähdyttelin tamman isolla kentällä. Sitten liu'uin alas selästä, nostin jalustimet ja talutin Katsun talliin. Hoidin tamman nopeasti pois ja vein sen takaisin laitumelle.

Hyvä että hevonen oli päässyt laitumen portista sisään kun se jo kellahti kyljelleen ja hankasi hiekkaa ja multaa antautumuksella vaaleaan karvaansa. Irvistin Katsulle, joka nosti ylähuulensä sierainten peitoksi ja näytti irvistävän takaisin. Turpavärkkini kaartui väkisin hymyyn, ja käännyin kannoillani ja lähdin lampsimaan takaisin kohti tallia ennenkuin jokin vietävän hyvänolontunne valtaisi minut hoitsuni värjätessä itseään kimosta ruunikoksi.

[chao]

[[ HOX HOX, hoitajalistassa sulla on Katriinan lempinimenä muutesn Karoliina. ; DDD ]]

Little pieces of love...

Katsu tervehti karsinasta kääntämällä takamukseni minulle. "Fakin urpo..." Tokaisin tammalle ängetessäni väkisin sen ohi ja pään vierelle, ennenkuin se ehtisi reagoida epätoivotulla tavalla. Kiinnitin narun kiinni riimuun ja käänsin vastahakoisen nuorukaisen kohti karsinan ovea. Tamma seurasi tyynesti, mutta korvat mielensä mukaisesti luimussa - kuin ilmoittaakseen mitä mieltä tamma oli minun puunaamisestani.

Sidoin tamman käytävälle ja ryhdyin harjaamaan sitä. Suan kanssa tammasta irtosi multaa, pölyä ja isommanmoinen kasa hiekkaa käytävälle. Ilmaan leijuva pöly kutitti kurkkua ja silmiä, sai Katsunkin pärskimään. Vaihdoin suan harjaan ja voimakkain, ripein vedoin kävin tammasta jokaisen neliösentin läpi. Vielä viimeinen silaus pölyharjalla, ja kavioiden putsaus. Katsu kiilteli kilpaa elokuisen ilta-auringon kanssa ja sain itsekin olla tyytyväinen työhöni. Olinpahan saanut edes jotain aikaiseksi.

Suitsin tamman pikaisesti ja painoin kypärän omaan päähäni. Talutin tamman ulos iltaiseen auringonpaisteeseen ja törmäsin Sandra vakaviin kasvoihin. "Ooksä nyt hullu akka ihan varma tästä?" Naikkonen nosti epäluuloisena kulmiaan. "Joo, oon." Tokaisin tytölle takaisin ja nostin toisen jalkani ilmaan Katriinan vierellä - merkitsevästi. Sandra huokaisi, tarttui jalkaani, laskimme yhteen ääneen kolmeen ja sitten Sandra punttasi minut Katsun satuloimattomaan selkään. "Enks mä sais tulla jollain mukaan, tai vaikka kävellen?" Ravistin päätäni sivusuunnassa. "Eikun me halutaan mennä ihan kahdestaan." Painoin kevyesti pohkeeni Katsun kylkiin.

Tamma hämmentyi hieman satulattomasta olostaan, mutta siirtyi kuitenkin käyntiin merkistäni. Poistuimme tallipihalta metsään Katriinan heilutellessa hämmentyneenä korviaan jokaiseen ilmansuuntaan. Rentouduin hevosen selässä, joka tuntui seuraavan esimerkkiäni. Sen pää laski, korvat kääntyivät innokkaasti eteenpäin ja sen käynti piteni. Tunsin sen selkälihasten liikkeet ja koetin myödätä niissä parhaani mukaan.

Putkahdimme ulos metsästä ja käänsin tamman peltotielle, josta jatkoimme toiseen metsään. "Jossain täällä mää joskus jonkun niityn tapaisen kuules näin." Tokaisin kärsimättömänä pärskivälle Katsulle. Ja siinä samassa tupsahdimme ulos metsästä vihreälle metsäniitylle. Aukea kylpi vihertävän kultaisessa valossa näyttäen kuin suoraan satukirjan aukeamalta putkahtaneelta. Lakkasin hetkeksi haltioissani hengittämästä, mutta Katsun pörähdys palautti minut maan pinnalle. Annoin tammalle pitkät ohjat ja kävin puolittain mahalleni makuulle tamman selkään.

Katsu söi tuoretta ruohoa niityllä tunnin verran, ennenkuin alkoi hämärtää ja katsoin parhaaksi palata takaisin tallille. Riisuin Katsulta suitset ja laitoin sen karsinaan odottamaan, kunnes saisin tavarat omille paikoilleen ja pääsisin viemään tamman laitumelle. Pesin kuolaimet, ristin suitset ja työnsin ne omalle paikalleen. Napsautin harjakopan kiinni ja nostin sen hyllylle omalle paikalleen. Palasin takaisin tallikäytävälle.

Otin Katriinan riimun ja narun käytävältä ja avasin helliä sanoja kuiskien karsinan oven. Tällä kertaa minua vastassa oli vaalea turpa, josta suureksi hämmästyksekseni karkasi pehmeä hörähdys. Sydämeni suli ja kyyneleet kirvelivät silmiäni - onnenkyyneleet. Laskin nolona katseeni, ja kiinnitin tamman riimuun ja naruun kun sain itseni taas koottua. Suu korvasta korvaan ylettyvässä hymyssä vein Katsun takaisin laitumelle nauttimaan kesän viimeisistä vihreistä ruohoista.

Tallille palatessani tuumin tehneeni jotain oikein, koska Katsu ei turhista tosiaankaan hörissyt...

Ja sitten minulla välähti - mokoma syöppö. Nooh, love is love ja niin edespäin. Kyllä se tästä.

[chao]

Let's rock it, babe!

Harjasin käytävlle sidottua tammaa omissa maailmoissani. Hevonen lepuutti takajalkaansa, huokaili tyytyväisenä sukimisesta aiheutuvasta hieronnasta ja roikutti päätään silmät puoliummessa. Hetken jo pelkäsin hevosen nukahtavan keskelle käytävää. Hymyilin nuorelle tammalle joka oli niin vähässä ajassa muuttunut niin täysin. Aiemmin se oli tullut karsinan ovelle vastaan pienet hampaat vilkkuen, tai kääntänyt takamuksensa samantien minua kohti kun sain oven auki. Nyt se seisoi korvat hörössä turpa ovelle päin ja odotti että sain sille riimun päähän. En voinut olla olematta vähän tyytyväinen itseeni.

Tosin selästä käsin tamma oli vieläkin hieman säpsy, itsepäinen ja äärimmäisen herkkä.
"Ja sustako pitäis joku tuntiratsu pykätä vai?" Tokaisin tammalle puoliääneen joka heilautti hieman korviaan ääneni kuultuaan.
"No niin pitäisi, millos sä oikein ryhdyt hommiin sen kanssa?" Latu kysyi ivallisesti lennähdettyään taas jostain tallikäytävälle.
"Haa haa, tosi hauskaa." Tokaisin miehelle edes katsomatta tähän, kyllähän tämä tiesi että olin tehnyt Katsun kanssa töitä hiki hatussa - vaikken hattua käyttänytkään.
"Voisit ruveta ratsastaan sitä tunneilla ja taluttaa alkeistuntilaisia sen kanssa, et se sais vähän tatsia." Herra tokaisi mukamas-poikkaolevasti hipelöidessään samalla Dinnan karsinan ovessa olevaa nimilappua. Hymähdin. Mutta idea oli hyvä.

Irina käveli tallin toiselta puolelta ohitsemme ja suuntasi kohti ulko-ovea.
"No kauankohan meinaat laittaa sitä hevosta kuntoon? Muut on jo kentällä..." Nainen tokaisi minulle astellessaan reippaasti ja ylväästi kohti kenttää. Naamalleni pamahti yllättynyt ilme ja Latu naurahti kadoten taas kohti yksityistlalia - kuten aina kun oli se pelko, että tämä joutuisi tekemään jotakin. Murisin hiljaa ryhtyessäni kauheassa kiireessä varustamaan Katsua.

Tamma ei pitänyt kiireestä ja turhankin nopeista liikkeistäni, se steppasi käytävällä hermostuneesti, käänteli korviaan ja vilautteli valkuaisiin.Pyörittelin silmiäni samaan tahtiin hevosen kanssa ja sain kuin sainkin sen varustettua ennätysajassa. Kaappasin vielä kypärän mukaani ja juoksin Katriina perässäni kentälle. Hyppäsin selkään - vähän turhankin nopeasti. Liu'uin suoraa toiselta puolen alas satula mukanani. Sandra nauroi katsomossa katketakseen, Latu oli taipunut kaksin kerroin yksityistallin ovelle nähdessään teilailuni ja yleensä haudanvakava Irinakin hihitti nyt vahingoniloisena. Istuin hiekassa kypärä kallellaan, satula Katsun kyljellä retkottaen ja minusta näytti siltä, kuin itse hevonenkin olisi nauranut minulle.

Enkä voinut itsekään kuin hymyillä kiireen aiheuttamalle tyhmyydelleni, kun avasin Katsun satulavyön ja asetin satulan uudelleen paikoilleen. Kiristin vyön huolella, ennenkuin nousin uudestaan selkään ja vielä kerran sen jälkeenkin. Pujotin jalustimet jalkaan ja oikaisin itseni satulassa. Sandran nauru raikasi kentän yli, Latu kieri maassa yksityistallin edessä ja Irinakin yritti vielä pidätellä nauruaan.

Onneksi tunti sujui hyvin, perustunti, alkeita, jotka osasin silmät kiinni. Katsu oli alkutunnista hieman hämillään, mutta rentoutui loppua kohden ja alkoi tuntua jo melkein tuntihevoselta - yhtä luotettavalta, mutta yhä normaalia herkemmältä. Tunnin päätteeksi kävimme vielä Katsun kanssa metässä kävelemässä hien kuivaksi ennenkuin palasimme tallille. Laskeuduin tallipihalla satulasta ja nostin jalustimet.

Avatessani tallin oven olin törmätä Latuun ja Sandraan, jotka ensin hiljentyivät hämmenyksestä ja sitten repesivät nauramaan. "Joo, haa haa." Tokaisin närkästyneesti tunkiessani Katsun kanssa kaksikon läpi tallikäytävälle. "Pysyikö satula jo selässä?" Latu tokaisi naurunpuuskiensa välissä. Nappasin käytävällä lojuvasta kakkakasasta kikakreen ja viskasin sen tallinomistajan naamaan. Nyt oli minun vuoroni nauraa ja Sandra yhtyi minunkin nauruuni. Loppujen lopuksi hekotimme kaikki kolme tallikäytävällä ja saimme tuntilaisilta ja muilta hoitajilta osaksemme katseita, jotka selvästi kertoivat, ettei kukaan enää luullut meidän olevan ihan terveitä mieleltämme - kuinka oikeassa olivatkaan, ainakin minun suhteeni.

Riisuin tavarat Katsulta ja nappasin tamman narun päähän. Dinnankin tunnit olivat päättyneet ja nappasin sen toiseen naruun lähtiessäni viemään tammakaksikkoani laitumelle. Sandra oli napannut myös pari ponia mukaansa ja tuli perässäni kohti laitumia. Avasin portin ja päästin tammat laitumelle. Sandra teki samoin ja sitten suljin portin takanamme. "Tehotytöt takas laitskalle ja nyt limpparia." Tokaisin ja Sandra nyökkäsi hymyssä suin kun lähdimme jatkamaan takaisin kohti tallia.

[chao]

Kokeilin ekaa kertaa elämässäni piirtopöytää. : D Ostin nimittäin sellaisen, tilaukseni saapui tänään ja pakkohan sitä oli koettaa. Tällaisen sain aikaan, mutta olkaa reiluja, tosissaan elämäni ensimmäinen piirtopöydällä tehty teos. : DDD

// Hieno toi on, voittaa miun ekat piirtopöytätyöt : D -Latu

[chao]

Back in the saddle...

Kimo hevonen nakkeli kiharaisella tukalla koristettua niskaansa ja naksutteli hampaitaan kärsimättömänä seuratessaan riimunnarun päässä minua tallikäytävälle. Sidoin tamman molemmilta puolilta käytävlle ja kipaisin sen varusteet satulahuoneen puolelta. Jätin tavarat seinän viereen ja nappasin käteeni kumisuan, jolla ryhdyin pyörittelemään lumisateessa kostunutta karvaa. Katriina rentoutui suan alla hieman, muttei lakannut viskomasta päätään puolelta toiselle ja ylös-alas. Tumma letti vain liehui tamman heiluessa minkä ehti. Purin hammasta ja yritin pitää hermoni kurissa, en ollut muistanutkaan sen olevan näin vaikeaa.
"Se menis helpommin jos kävisit useammin." Latu tokaisi vitsikkäästi kävelessään ohi, mutta huomatessaan raivohullun ilmeeni näki parhaaksi poistua paikalta ennenkuin saisi harjasta kasvoihinsa. Sain tamman suittua ja siirryin harjaan ja piikkisukaan. Vaan koska Katsu ei ollut lumihangessa saanut itseään likaiseksi harjaukseen ei kauaa mennyt.

Varustus sitä vastoin oli... varsin mielenkiintoista. Kiitin onneani - useasti - siitä että olin sitonut tamman käytävälle. Saatuani kaviot puhdistettua tartuin satulaan ja katsoin kuinka käytävlle sidottu prinsessa muuttui silmänräpäyksessä piruksi. Huokaisin syvään, mutten suostunut luovuttamaan vaan kävelin reippaasti hevosen viereen - väistellen louskuvaa hammaskalustoa - ja heitin satulan omistajan elkein tamman selkään. Sepäs hämäsi Katsua, 'Kukas se tämä idiootti luulee olevansa...?' se tuntui kysyvän itseltään samalla kun minä käytin hämmennystä hyväkseni ja kiinnitin satulavyön ja poistuin pari askelta kauemmas.

Katsu heitti päätään mielenosoituksellisesti ja nosti sen sitten katonrajaan, kun tarjosin sille kuolaimia. Onneksi en ole mikään lyhyenläntä ja tamman pää saatiinkin nopeasti alas ja suitset päähän. Painoin vielä henkivakuutuksen päähäni, vedin hanskat käteeni ja talutin kiukustuneen espanjalaisneidon ulos ja kohti maneesia.

Maneesin ovella hengitin vielä kerran syvään ja huutelin niitä näitä avatessani ovea. Tunsin itseni idiootiksi kun huomasin maneesin olevan tyhjän ja minun laulavan ulkopuolella maammelaulua. Hiljenin ja talutin - selvästi nauravan - hevosen sisälle ja laitoin oven kiinni perässäni. Napsautin valot päälle ja käänsin hevosen kaartoon - kuten kunnon tuntilainen. Laskin jalustimet, kiristin satulavyön - voi, siitähän me niin pidämme - ja nousin paikallaan tanssivan hevosen selkään.

Heti ensimmäisenä pidimme Katsun kanssa seisontaharjoituksia, eteenpäin kun pääsee vasta kun neiti Cee selässä antaa luvan. Kun tamma suostui seisomaan paikallaan painoin kevyesti pohkeita ja se hypähti reippaaseen käyntiin. Ohjasin Katriinan uralle ja annoin sen kävellä pitkin ohjin hyvän aikaa, tänään meillä ei ollut kiire minnekään.

Sitten kokosin ohjat ja parhaani mukaan vähän hevostakin, ja siirsin tamman raviin. Yllätyin sen herkkyydestä yhä uudestaan ja uudestaan sitä mukaa kun koulukiemuroita teimme. Pohkeenväistöt, lisäykset ja taipumiset kaikki mahdollisiin suuntiin onnistuivat kuin vettä vain. Laukannostot olivat vauhdikkaita, mutta tasapainoisia ja pehmeitä. Nautin kyydistä täysin rinnoin ja unohduin välillä vain istumaan tamman selkään... Onneksi Katsu sitten aina palautti maanpinnalle ilmoittaen temponmuutoksilla ja muilla kikoilla ettei hän suostu olemaan ainoa työtä tekevä täällä.

Tunnin ajan väänsimme kiemuraa ja olimme molemmat hiestä märät kun lopetimme. Kävelytin Katsun kuivaksi ja sitten hyppäsin alas selästä. Nostin jalustimet ja löysäsin vyötä ennenkuin lähdin taluttamaan tammaa takaisin talliin. Riisuin neidon vauhdilla, harjasin suurimmat maneesista tarttuneet hiekat pois ja heitin vielä loimen niskaan, ennenkuin viskasin koko hevosen takaisin tarhailemaan.

Karsinat oli siivottu ja Sandra jakoi viimeisille juuri päiväheiniä. Nostin naiselle kysyvästi kulmiani, mutta tämä viittoi minua vain lähtemään - hommat oli tehty. Vein hevosen varusteet vielä takaisin satulahuoneeseen omille paikoilleen ja sitten kaasuttelin kotia kohti.

[chao]

Having a blast...

Istuin kimon tamman selässä toppavaatteissani - oloni oli siro kuin michelinmiehellä. Ja odotin kun Sandra könysi - topattuna tuokin - Hampin selkään. Nainen sääti vielä jalustimet ja minä katselin höyrypilvien nousua espanjalaisneitosen sieraimista kohti jäänsinistä taivasta. Oli ratsastus sellaista hullujen hommaa että huhhuh. Pakkasta rapiat kymmenen astetta ja silti on könyttävä maastolenkille. "Johda sä!" Sandran huuto havahdutti minut negatiivisista ajatuksistani ja siirsin pohkeiden painalluksella Katriinan käyntiin ja käänsin sen innosta värisevän turvan kohti metsäpolkua.

Hevoset säpsyivät innosta piukeina puiden oksilta tipahtelevia lumia minun ja Sandran hölisetessä ja juorutessa ja yrittäessä epätoivoisesti pysyä pomppivien ratsujemme selässä. Päästyämme metsästä pellolle siirryimme raviin ja ennenkuin huomasimmekaan hevoset nelistivät kilpaa kohti pellon toista päätä - vatsaansa myöten lumessa. Pakkanen kipristeli poskia kunnes ne olivat tunnottomat. Kylmä, navakka pohjoistuuli ja hevosen tuuhea harja piiskasivat kilpaa kasvojani ja uskoin niiden olevan jo haavoilla. Edessä nelistävä Hamppi heitteli kavioistaan lumikökkäreitä, joita yritin parhaani mukaan väistellä.

Pellon toisessa päässe saimme ratsumme vihdoin takaisin järjestykseen ja ravasimme peltotien pätkää hyvän aikaa, kunnes siirryimme käyntiin ja käännyimme takaisin tallia kohti. Hevoset puuskuttivat kilpaa ja hiki muuttui valkoiseksi vaahdoksi ratsujen kupeilla. "Latu tappaa meidät jos saa tietää et juoksutettiin ne henkihieveriin..." Sandra tokaisi puoliksi nauraen. "No ei kerrota sille." Tokaisin nauraen takaisin, vaikka tiesin Sandran sanoissa olevan pointtiakin. Toivoin totisesti Katsun palautuvan illan tuntia varten, vaikkei sillä olisikaan kuin yksi helppo tunti - mutta silti.

Tallipihalla tulimme alas selästä ja pujahdimme talliin, ennenkuin arvon tallinomistaja huomaisi hevosten hiestä märän karvan ja puuskutuksen tahtiin kohoilevat kyljet. Riisuimme ja harjasimme hevoset pikaisesti, loimitimme ne huolella ja työnsimme tarhoihin syömään päiväheiniään, jotka olimme jakaneet ennen maastoon lähtöä. Vasta nyt, seistessäni riimunvarsi kädessä tarhan portin ulkopuolella, tajusin kuinka jäässä todella olinkaan.

Sandra ehdotti kahvikupposia ennen iltamömmöjen sekoittamista ja tuntilaisten auttamista, enkä voinut mitenkään kieltäytyä kutsusta siirtyä jonnekin lämpimään...

[jenny]

Katselen kun ruunikonkimo hoitohevoseni riehuu laitumella lumet pöllyen. Seison portilla tyhjä riimu kädessäni, tarkoituksena ottaa Katriina kiinni. Huokaisten avaan alimman langan ja pujottaudun tarhaan. Katriina lähtee vaistomaisesti heti tarhan kauimmaiseen nurkkaan, huomattuaan ihmisen jota testata. Käännän sille selkäni, ja alan näpräämään riimua, ikään kuin minua ei edes kiinnostaisi koko hevonen. Tunnen Katriinan hölmistyneen katseen selässäni. "Siis eikö se nyt lähtenykkää mun perään?" tuntuu ruunikonkimo kysyvän. En vieläkään välitä, vaan annan hevosen kummastella käytöstäni. Koska ilmeisesti Katriina on tottunut jatkuvaan ihailuun ja huomion keskipisteenä olemiseen, se alkaa rellestää vielä kovemmin. Siinäpähän rellestää, ajattelen ja pysyttelen yhä selin Katriinaan. Lopulta se luovuttaa, ja kävelee vapaaehtoisesti vierelleni. Pujotan nopeasti riimun sen päähän, ja otan riimunvarresta kiinni. Katriina huokaisee tympääntyneenä, mutta antaa minun viedä sen talliin. Vien sen karsinaan ja sidon riimunvarren kaltereihin. Pujahdan ulos karsinasta, ja työnnän oven raolleen. Lähden seilaamaan ympäri tallia, etsien mielestäni hyvin piilotettua satulahuonetta. Löydettyäni sinne lopulta pienellä avustuksella, alan etsimään Katriinan harjoja. Ne oli sitten tungettu viimeisimpään nurkkaan, kaikkien muiden härpäkkeiden taakse. Huokaisten nostin ne, ja lähdin kohti Katriinan karsinaa. Espanjalaisneitonen on ilmeisesti sitä mieltä, että seikkailuni kesti liian kauan, ja seisoo enemmän tai vähemmän levottomana, sieraimet rytyssä. Mokomakin nirppanokka. Otan kumisuan käteeni, lasken muut harjat karsinan viereen, ja astun rohkeasti karsinaan. Välittömästi alkaa uhkailu, ja Katriina alkaa irvistellä minulle keltaisilla hampaillaan. Torun sitä, ja rohkeasti alan pyörittämään kumisukaan sen kaulalla. Tämä tukkajumala alkaa irvailemaan pahemmin, mutten juurikaan jaksa välittää. Joudun heittelemään harjaa puolelta toiselle, koska se on jatkuvasti tiellä. Hieno se kyllä on, mutta tiellä. Siirryn vatsaan, ja Katriina alkaa potkimaan mahansa alustaa. Huokaisen ja jatkan hinkkaamista. Kierrän uhkarohkeasti Katriinan takaata, vaikka se uhitteleekin nostamallan takakaviotaan. Alan pyörittämään toisen puolen kaulalla kumisukaa, ja siirryn hitaasti kylkiin ja vatsaan. Sieltä lautasille, ja lopulta kopautan kaiken lian karsinan seinään. Vaihdan kumisuan pölyharjaan, ja sutaisen Katriinan nopeasti läpi. Lopuksi otan kaviokoukun, ja pyydän Katriinaa nostamaan jalkaa. Tukkajumala on sitä mieltä, että nyt ei jaksa, ja liimaa kavion tiukasti maahan. Tönäisen hieman hevosta, ja saan kavion ylös. Puhdistan kaiken mitä irti saan, ja lasken kavion alas. Koitan nostaa takakaviota, joka sujuu ehkä hieman helpommin kuin oletin, tosin neitonen riuhtoi jalkaansa koko ajan. Siirryn vasempaan takajalkaan, joka ei nouse millään, ei sitten millään. Tönäisin jalkaa niin että neiti on lentää kumoon, mutta minkäs sille voi. Puhdistan kavion ja otan lopuksi vielä vasemma etukavion. Joudun taas tönäisemään ja maiskuttamaan, kunnes jalka nouseen sentin verran, ja minä saan kannatella sitä. Ähisten ja puhisten saan kavion puhdistettua. Lasken sen maahan ja heitän kaviokoukun takaisin ämpäriin. Lähden satulahuoneseen, ja otan rapaiset suitset, sekä satulan käsiini. Kompastellen pääsen takaisin karsinalle, ei minuakaan hauiksilla ollut pilattu. Laitan satulan etukaari alaspäin sementtilattiaa vasten, ja otan suitset paremmin käteeni. Laitan karsinan oven soukemmalle perässäni, ja ryhdyn ensitöikseni laittamaan riimun Katriinan kaulalle. Se osoittautuu hieman vaikeaksi, sillä neitonen nostaa päänsä niin korkealle, että hädin tuskin yletyn siihen, ja kun sitten soljen saan auki, Katriina vetäisee päänsä pois riimusta, ja on nyt vapaana. Hoituuhan se näinkin, ajattelen, ja koitan päästä Katriinan pään lähelle, jotta voisin heittää suitsien ohjat sen kaulalle. Onnistun noin vartin ajamisen jälkeen, minkä ei uskoisin olevan mahdollista pienessä karsinassa. Koitan tarjota typykälle kuolaimia, mutta saan vain irvistyksen ja hännän heiluttelua. "Kaikesta pitää aina tehdä niin vaikeaa", mutisen tympääntyneenä ja koitan ujuttaa kuolaimia sen suuhun. Katriina taas nostaa päänsä niin korkealle, että hädin tuskin yletyn sen turpaan. "Voi luoja, koittaisit nyt ottaa nämä suuhusi!" tokaisen sille vieläkin ärsyyntyneenpänä, ja koitan saada sen laskemaan päänsä. Ilmeisesti asento ei ole sille erityisen mukava, ja se joutuu luovuttamaan. Työnnän sormeni Katriinan suuhun, onneksi osaan, jossa ei ole hampaita. Katriina avaa kiltisti suunsa, ja simsalabim, kuolaimet ovat sen suussa, ja suitsetkin kiinnitetty. Haen sementtilattialta satulan, ja asetan sen tukkajumalan selkään. Liu'utan sen oikeaan kohtaan hampaiden kalahduksien säestyksellä, ja pudotan satulavyön alas. Hapuilen sitä toiselta puolelta, ja saan viimeinkin otteen. Vedän sen tiukemmalle, ja Katriinan korvat painuvat välittömästi niskaan. Hampaat alkavat taas kalahdella, mutta jatkan satulavyön kiinnittämistä. Tyttö alkaa heti pullistelemaan, ja saan vetää oikein olan takaa, jotta saan satulavyön edes toiseen reikään. Astun askeleen taaksepäin, ja ihailen työtäni. Kaiken pitkän uurastuksen jälkeen sain vihdoinkin uljaan ratsuni satuloitua, ja nyt voisin lähteä sen höykyytettäväksi maneesiin. Haen karsinan ulkopuolelta kypärän, ja vedän sen päähäni. Avaan karsinan oven, ja tartun ohjiin. Ohjus syöksyy karsinasta, ja saan juuri parahiksi väistettyä. Tallikäytävä ei ole tilava, joten äkkiäkös Katriina pysähtyy, ja ylpeänä näyttävästä ulostulostaan lähtee köpöttämään kohti ovea. Mahdoton tapaus, sanon minä, vaikkakin vain esittäisi. Päästyäni ulos ohjaan sen kohti maneesia, ja yritän pitää sitä silmällä, hienojen temppujen estämiseksi. Avaan maneesin oven, joka näyttää olevan tyhjillään. Katriina tanssahtelee sisään, mutta näyttää pettyvän, kun paikalla ei olekaan ketään ihailemassa sitä. Kiristän mahavyötä vielä hieman. Lasken jalustimet alas, ja haen pikaisesti tuolin, jonka päälle nousen. Laitan jalkani jalustimeen, ja ponnahdan selkään. Katriina on lähdössä jo kuin ohjus, mutta jarruttelen sitä parhaani mukaan. Löydettyäni jalustimet annan sille pohkeet, ja Katriina lähtee köpöttelemään jännittyneenä. Näen kuinka sen aivot raksuttavat, kun se miettii mitä keksisi pääni menoksi. Keksiköön mitä tahansa, niin satikutia se saisi. Ja kohtahan se nähtiin, hienompaakin hienompi pukkisarja, jossa minä roikuin avuttomana. Koitan vetää sen päätä ylös, onnistumatta. Katriina pukittelee kyllästymiseen asti, ja lopulta päättää vain kävellä. Tästä tulisi varmasti hauskaa, jos heti ensimmäisenä tulee pukkisarja. Koitan keskittyä ratsastukseen, mutta yhtäkkiä jostain kuuluu ehkä noin 8-vuotiaalle kuuluva kiljahdus: "Kato Ninni, joku ratsastaa tolla!". Katseeni hakeutuu äänen suuntaan, ja näen vaaleanpunaisiin toppavaatteisiin pukeutuneen pikkutytön, sekä ilmeisesti tämän Ninniksi kutsutun tytön, joka tuijottaa minua, kuin olisin aave. "Toi varmaan ratsastaa ilman lupaa!" huudahtaa tämä Ninni. Ärsyynnyn, mutta jatkan ratsastamistani. Annan Katriinalle ravipohkeita, ja se hypähtää tikittävään raviin. Alan keventää, mutta Katriina alkaa juoksemaan kuin pikajuna, ja minulla on hankaluuksia pysyä selässä. Lopulta se lähtee laukkaan, ja joudun jarruttelemaan reippaasti. Saan sen takaisin tikittävään raviin, ja koitan kevennykselläni rauhoittaa tahtia. Tätä kikkailua jatkuu muutamisen kierrosta, kunnes Katriina päättää rauhoittua, ja ravista tulee taas normaalitempoista. Kehun sitä, ja teen voltteja, sekä muita. Joka kierroksella mennessäni pikkutyttöjen ohi, kuulen niiden supattelevan jotain. Lopulta menetän hermoni, ja pysäytän Katriinan niiden kohdalle. Ensimmäisenä aloittaa tytöistä ilmeisesti se puheliain, vaaleanpunaisiin pukeutunut pikkutyttö: "Kai sä tiesit et toisten hevosil ei saa ratsastaa ilman lupaa?" "Tiesin", vastaan maltillisesti, koittaen peittää ärtymystäni. "Kui sä sitten ratsastat muiden hevosilla? Toi selvästi kiukuttelee sulle, kun se ei tykkää siitä et joku vieras ratsastaa sil ilman lupaa", kysyy puolestaan Ninni, jolla on ärsyttävän kimittävä ääni. "Ensinnäkin, sillä on nimi, ja toiseksi, olen saanut ihan luvan hoitaa ja ratsastaa tätä hevosta", vastaan ärtymystä äänessäni. "Sä ihan selvästi valehtelet, me mennään kertoo!" huudahtaa tämä vaaleanpunaisiin pukeutunut tyttö. "Siinäpähän menette, kertokaa terveisiä Jennyltä", tiuskaisen takaisin, ja käsken Katriinan takaisin raviin. Seuraavan kerran huomaan, että onnekseni tärkeilevät pikkulikat olivat lähteneet, ja voin taas keskittyä ratsastamiseen. Pyydän Katriinalta lopuksi laukkaa, joka alkaa pukeilla ja temppuilulla, mutta kuten ravissakin, se rauhoittuu muutaman kierroksen pelleilyn jälkeen. Jarrutan sen käyntiin, ja annan pitkät ohjat. Treeni ei varsinaisesti ollut rankkaa, vain tuntuman hakua uuteen hevoseen, Kävelin muutaman kierroksen, kunnes ohjasin Katriinan kaartoon, ja laskeuduin alas selästä. Taputin sitä, ja talutin sen talliin, omaan karsinaansa. Avasin satulavyön, ja otin satulan pois Katriinan selästä. Vein sen paikalleen, ja palasin ottamaan suitset pois. Se antoi kuolaimet enemmän kuin mielellään pois, ja se sujui paljon helpommin, kuin niiden laittaminen. Vein kuolaimet puhdistettavaksi, ja laitoin ne Katriinalle tarkoitettuun koukkuun. Harjasin vielä nopeasti sen läpi pölyharjalla, ja vein sitten harjat pois. Irrotin vielä riimunvarren kaltereista, ja taputin Katriinaa kaulalle, ja jätin sen karsinaansa. Itse lähdin kohti bussipysäkkiä, ja minulle alkoi tulla kiire, jotta ehtisin ajoissa.

Tuli nyt tämmönen tönkkö, kappalejaotkin jäi jonneki, mut enskerralla sitten.

// Ohhoh, siinähän on aikamoinen määrä tekstiä, ainakin oot jaksanut kirjoittaa! Kappalejakojen puuttuminen tosiaan kyllä vaikeuttaa lukemista. Kolmella hoitopisteellä avasit pistetilisi, ollos hyvä! -Latu

[jenny]

Puhaltelin höyryä ilmaan, samalla kun kävelin tarhalle päin riimunvarsi kädessäni. Pakkanen oli alkanut laskea jo roimasti, mutta poskiani kipristeli silti. En viitsinyt laittaa yhtään enempää vaatteita, Avasin portin alimman langan, ja kumarruin astuen sisään. Katriina tuijotteli tietysti jo kaukaa, ja mietti mitäs sitä tänään keksittäisiin ihmisten päänmenoksi.Oli selvää, ettei Katriina aikonut tulla korvat hörössä luokseni, niin kuin elokuvissa. Se vain seisoi tarhan kauimmaisessa nurkassa yrmeä ilme naamallaan. Koitin turhaan huudella sitä, se vain käänsi takapuolensa minua kohti mielenosoituksellisesti.
- No ei sitten, tule kun tulet, mutisin ja käänsin taas tuttuun tapaan selkäni Katriinalle. Tylsäähän tämä oli, mutta juokseminen oli vielä huonompi vaihtoehto. Vaihdoin huokaisten painoa jalaltani toiselle. Kärsivällisyyttähän hevosten kanssa tarvittiin aina, mutta kun on niin tylsää seisoa vain paikallaan, ja odottaa että tuo pirullinen hevonen kävelisi luokseni. Seisoimme siinä sitten, molemmat näyttäen takapuolta toisilleen. Kaivelin taskuani, jonkun rapisevan toivossa, koska aloin todella kyllästyä. En löytänyt sitten kuitenkaan mitään, ja jäin siihen seisomaan, huokaisten syvään ja raskaasti. Sitten, vihdoin, kuulin kavioiden tömähtävän maahan. Oliko Katriina kenties huomannut etten luovuta? Ehkä, koska sitten kuuli toisen tömähdyksen. Ja kolmannen. Tömähdyksiä jatkui tasaisesti, ja lopulta tunsin jonkun hönkivän niskaani. Hapuilin kiireessä riimua, joka oli Katriinan päässä, ja napsautin riimunvarren kiinni riimuun. Kehuin välittömästi niin runsaasti, että se kuului varmasti talliin asti. Katriina seisoi, hieman ynseä ilme naamallaan. Vedin kevyesti riimusta, ja Katriina lähti hieman vastahakoisesti seuraamaan. Avasin portin, ja talutin Katriinan ulos. Suljin portin perässäni ja lähdin taluttamaan Katriinaa punaiseen rakennukseen, talliin siis.

Katriina tuijotteli minua kaltereiden takaa, ynseästi kuten aina ja hampaat kalahdellen. Pudistin päätäni ja lähdin satulahuoneelle, jonka löysin tällä kertaa paljon helpommin. Otin harjat, ja lähdin takaisin karsinalle, josta kuului hännän viuhtomista, ja hampaiden kalahtelua. Ties kuinka kauan Katriina vielä jaksaisi pitää tätä esitystään yllä, sitä en tietäisi. Heitin ämpärin sementtilattialle, ja poimin kumisuan. Avasin karsinan oven, ja siirryin muitta mutkitta harjaamaan hoitohevostani, ennen kuin tämä ehti kertoa mielipiteennsä siitä, että edes lähestyin tätä. Hieroin hevosen nopeasti läpi, ja Katriina heilutteli päätään minkä ehti. Vaihdoin kumisuan pehmeään harjaan, ja tällä kertaa Katriina ehti napata talvitakistani kiinni. Ärähdin tälle, että lopettaisi, ja Katriina tietysti hypähti sivulle, koska hänen mielestään ei ollut sopivaa komentaa näin herkkänahkaista kunginatarta. Mutisin jotain itsekseni, ja päädyin vain harjaamaan hoidokkini. Lopetettuani heitin suan takaisin ämpäriin, noukkisin sieltä pölyharjan. Sutaisin Katriinan läpi, ja vaihdoin kaviokoukkuun pölyharjani. Ehkä koko homma sujuisi nyt vähän helpommin. Vaan ei. Kavio oli ja pysyi maassa. Tönäisin jalkaa, ja se nousi hieman maasta. Minä siis saisin taas kannatella sitä. Ähisten ja puhisten hoidin loputkin. Asetin kaviokoukun takaisin, ja kävin hakemassa suitset ja satulan. Korvat painuivat välittömästi niskaan, kun Katriina edes näki varusteet. Hymähdin ja laskin satulan hellävaroen sementtilattialle. Otin suitset käteeni, ja toivoin homman hoituvan tänään hieman vakuuttavammin. Vaan ei, se seulapää karkasi riimustansa ulos salamana, enkä ehtinyt juuta tai jaata sanoa.

Hetkeä myöhemmin, kovan uurastuksen jälkeen, seisoi uljas ratsuni satuloituna. Kaksi uutta mustelmaa olin saanut, kiitos Katriinan huippuun terotettujen hampaiden. Ehkä onkin vain parasta jättää kertomatta, saatte vielä huonon kuvan minusta. Mutta raskaan sarjan painia se oli, sen kerron. Vedin kypärän päähäni, ja tartuin ohjiin. Avasin karsinan oven, ja talutin ynseän tamman kentälle. Laskin jalustimet alas, ja ponnahdin selkään. Tällä kertaa Katriinalla ei ollut kiire mihinkään, ja sain rauhassa hapuilla jalustimet jalkaani. Kun sitten annoin pohkeita, mitään ei tapahtunut. Tuo, pian ärsyttäväksi muuttuva hevonen jökötti paikallaan kuin itsepäinen muuli, eikä liikahtanutkaan.
- Kerpele, koittaisit liikkua, senkin taulapää! ärähdin Katriinalle, joka ei pistänyt hevoseen juurikaan vauhtia. Annoin napakammin pohkeita, ja Katriina tuntui hieman epäröivän. 'Mennäkö vai eikö mennä?' tuntui tamma ajattelevan. Harmikseni en ollut ottanut raippaa, ja sellaista en nyt saisi, joten tyydyttävä oli pohkeisiin ja istuntaan. Koitin parhaani mukaan saada tammaa liikkeelle, mikä ei tosiaan ollut ihan helppoa.

Lopulta, lopulta köpötimme uralla, Katriina kuin mikäkin maailman valtiatar. Satula naristen kokosin ohjat, ja siirryin tutuksi tulleeseen tikittävään raviin, jossa pomppisin holtittomasti. Koitin saada tempoa rauhoitettua, mutta Katriinalla oli selvästi erilaiset mielipiteet, kuinka kovaa piti juosta. Kun en muutakaan keksinyt, annoin pidätteitä jatkuvasti, ja lopulta jokin niistä meni läpi, tai sitten espanjalaisneitonen väsyi, mutta siirtyi, oli syy mikä tahansa, normaalitempoiseen raviin. Taputin sitä kaulalle, ja aloin keventää. En ollut varma, mitä tekisin tänään, mutta päätin vain ratsastaa kaikki askellajit läpi, siitä on ehkä ihan hyvä aloittaa. Köpöttelin siinä, tehden voltteja ja kiemuroita. Päätin lopulta, että voisin laukata, ja alku sujuikin ihan hyvin, kunnes Katriina keksi taas, että voisi ehkä hieman temppuilla, kun oli melkein jo puoli tuntia kulkenut kiltimmin. Osasin odottaa asiaa, koska hetkeä ennen kohtausta Katriina kulki jännittyneemmin ja selkä pyöreänä, joten koin parhaaksi tiivistää istuntaani. Ja sieltähän ne tulivat, yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi pukkia. Istuin vain selässä riepoteltavana, ja pidin satulan etukaaresta kiinni. Pukkien jälkeen Katriina jatkoi matkaansa ihan normaalisti, eli selvittiin sitten tästäkin hengissä. Hidastin käyntiin, ja annoin pitkät ohjat.

Avasin suitsien solkia jäätyneillä näpeilläni, josta ei tahtonut tulla mitään. Ratsastuskerta ei varsinaisesti ollut menestys, mutta askel kerrallaan. Vedin suitset pois Katriinan päästä, joka luovutti kuolaimet suustaan enemmän kuin mielellään. Vein kuolaimet pestäväksi, ja sitten ripustin suitset niille tarkoitettuun koukkuun. Palatessani karsinalle Katriina oli riimunnarunsa kimpussa, ja pureskeli sitä minkä ehti. Kielsin sitä tiukasti, ja otin satulan pois sen selästä. Vein sen sille tarkoitettuun paikkaan, ja palasin Katriinan luo. Avasin vetosolmun kaltereista, ja avasin lukon toisesta päästä. Katriina käänsi välittömästi takapäänsä minua kohti, ja uhitteli potkaisevansa. Tyydyin lähtemään karsinasta, ja harppomaan bussipysäkille, koska olin käyttänyt odotettua enemmän aikaa.

Yritän löytää sitä oikeeta kirjotustyyliä mulle, että kirjotustyylit saattaa hiukan vaihdella.

// Tämä ainakin on miusta varsin helppolukuista ja hyvää tekstiä, tykkään kirjoitustyylistäsi hirmuisen paljon! - Latu

[jenny]

- Ai samperi! huudahdin, ehkä hieman liiankin kovaa, koska kaikki tallissa pysähtyivät tuijottamaan minua. Minkäs sille voi, kun tuo valtava otus rynnisti karsinastaan suoraan varpaideni päälle. Suljin oven, ja istahdin lattialle, jotta saisin kenkäni pois. Vedin sukan jalastani, ja varpaissani odotti uhkaavasti jo sinertävän punainen mustelma. Hyvää hyvyyttäni olin tullut Katriinan karsinalle, yrittäen tervehtiä, vaan kuinkas siinä sitten kävikään, neiti rynnisti ulos, jättäen varpaani armottomasti huomiotta. Hevosen sain takaisin karsinaansa, mutta varpaani olivat melko heikossa hapessa. Heiluttelin niitä, ilmeisesti mitään ei mennyt rikki, joten vedin sukat kenkineen päivineen jalkaani, ja nousin seisomaan. Konkkasin karsinalle, jossa espanjalaisneitonen - vai pitäisikö sanoa espanjalaishirviö - seisoi karsinassaan, omahyväisesti.

Jouhet viuhtoivat ilmassa, kun tukkajumala osoitti ärsyyntymistään. Fiksuuden puuskassani olin vienyt sen käytävälle, minimisoidakseni puremien määrät. Kumisuka pyöri karvalla, koittaen parantaa verenkiertoa, sekä samaan aikaan irrottaa likapaakut. Heitin kumisuan ämpäriin ja noukkisin pehmeän harjan, joka pöllytti kaiken lian ilmaan, saaden minut yskimään. Siitä huolimatta jatkoin urheasti ratsuni puunaamista, kunnes sain asiani hoidettua. Siirryin pölyharjaan, joka hoiti vielä loputkin liat pois karvalta. Asetin harjan takaisin sille kuuluvalle paikalleen, ja hain satulan ja suitset. Nähdessään varusteet Katriina koitti kertoa mielipiteensä yrittämällä purra minua, vaan saattoi tuoda hieman vaikeuksia, kun on molemmilta puolilta kiinni. Heitin satulan selkään Katriinan steppaillessa, ja kiristin satulavyönkin, saamatta puremaakaan. Tosin hampaat vilkkuivat kuin viimeistä päivää, mutta väliäkö tuolla. Jos tällä kertaa olisin tarpeeksi nopea, saisin riimun kaulalle, ennen kuin Katriina ehtisi tajuta mitään. Tuumasta toimeen. Siirryin pään kohdalle, ja räpelsin solkea, koittaen saada sen auki. Siirsin riimua hieman, jotta saisin turvan ulos riimusta, ja liu'utin sen sitten kaulalle. Tadaa, riimu kaulalla ja Katriina edelleen kiinni.

Suitset oli ehkä vaikeampi laittaa kuin olin kuvitellut, mutta tässä sitä nyt oltiin, kentällä hevosen selässä. Annoin pohkeet eteenpäin, ja ihme kyllä Katriina lähti rentoon käyntiin, sen enempiä temppuilematta. Mietin olisiko kenties luottamus saanut jonkin näköisen pohjan, vai toivoinko liikoja. Luottamus ei syntynyt päivässä, eikä viikossa, tuskin edes kuukaudessa. Kehuin sitä kuitenkin, oli sen syy mikä tahansa. Katriina heilutti tyytyväisenä päätään, kuin tietäen olevansa kuningatar. Se jatkoi letkeää käyntiinsä, kierros kierrokselta. Lopulta keräsin ohjat tuntumalle, ja koitin saada käynnistä hieman reippaanpaa, katsokaas kun se oli hieman laahustamista. Kyllä sieltä jotain reippaanpaa tuli, mutta siihen se sitten jäikin. Annoin asian olla, ja päätin siirtyä raviin. Ravista odotin sitä samaa kuin ennenkin - tikittävää ja jännittynyttä ravia, lempinimekseen saanutta testausravia. Kai sielyä jotain testausravin poikasta tuli, mutta Katriina sattui olemaan tänään kuuliaisemmalla päällä, ja hidasti melko pian raviaan normaalitempoiseen. Kehuin sitä toistamiseen, ja Katriinan pääkopassa liikkui selvästi 'Ja mitäs mä nyt taas tein?`'. Vaikka tuskin mitään täydellistä luottamusta tässä oltiin saavutettu kolmen hoitokerran aikana, liikkui Katriina edelliseen kertaan verrattuna paljon paremmin kuin mitä odotin, ja seuraavaa kertaa tuskin näin nätisti mentäisiin. Kun Katriina huomasi, että vain istuin ja nautiskelin, se alkoi kikkailla ilmoittaen, ettei aio olla ainoa täällä, joka tekee työtä. Havahduin ajatuksistani, ja aloin ratsastaa voltteja ja jotain epämääräisiä taivuttavia liikkeitä. Lopuksi annoin laukkapohkeet, ja Katriina lähti välittömästi melko vauhdikkaaseen laukkaan. Eihän siinä mitään, kyllä maneesissa tilaa on, ja vauhtihan minulle kelpaa. Laukkasin pari kierrosta tehden mitään sen ihmeellisempää. Pysäytin Katriinan käyntiin, ja annoin pitkät ohjat.

Avasin satulavyötä tällä kertaa lämpimin sormin, ja vedin satulan alas Katriinan selästä. Vaikka ratsastaessa se toimi hyvin, oli käsittely kokonaan eri juttu. Kaikki ajallaan, kaikki ajallaan. Vein satulan sille kuuluvaan paikkaan, ja korjasin harjat parempaan talteen. Kävin hakemassa vielä riimunvarren pois Katriinan armoilta, ja painelinkin sitten bussipysäkille.

// Itsekin joskus tämän hevosen omistaneena sanon että ei, Katriina ei todellakaan ole aina se helpoin hevonen... Hyvä että teillä kuitenkin alkoi synkkaamaan edes alustavasti! 8) -Latu

[jenny]

Bussi huojahteli kuoppaisella tiellä. Voisivat edes joskus hoitaa tiet kuntoon. Olin juuri saanut puhelun, keneltä muulta kuin puhelinmyyjältä. Voisivat jättää ihmiset rauhaan, koska olin jo todella kyllästynyt hyvästelemään kaikki tekopirteästi, ja valehtelemaan, ettei puhelu häirinnyt minua yhtään. Tungin puhelinta takaisin taskuuni, kun ohitseni pyyhälsivät neljä ylimeikattua arviolta minua nuorempia tyttöjä. Minun ohi kulkiessaan he liioittelevasti heiluttivat kättään nenänsä edessä, koska huomasivat minun olevan tallivaatteissa. Ja saattoi vaatteeni haista hieman, mutta ei niin. Käänsin pääni ikkunaan, ja pyörittelin silmiäni. Ja sitten koko lopun bussimatkan sainkin kuunnella kuinka joku tuntematon poika oli niin syötävän söpö, ja kuinka aamulla yksi oli tökännyt itseää ripsivärillä silmään. Siis voi ei!

Avasin helpottuneena tallin oven. Olin päässyt vihdoinkin ulos kidutuskammioksi muuttuneesta bussista. Katriina oli jo haettu sisälle, mikä oli käsitysteni mukaan hyvä juttu, koska en jaksanut juuri nyt tapella kenenkään kanssa. Ratsastussaappaani kopisivat sementtilattiaa vasten, kun kävelin Katriinan karsinalle. Neiti oli heti korvat niskaan painettuina uhittelemassa. Ei siinä mitään, kunhan ei hampaitani minun takkiini upottaisi. Riimunvarsi oli jätetty karsinan eteen, joten poimin sen siitä, ja liu'utin oven auki. Katriina hanakasti yritti tunkea läpi, mutta eihän sellainen paksukainen (tästä ei sitten kerrota mitään Katriinalle) sellaisesta raosta mahdu, ainakaan kun minä pienenä ja vaivaisena seison edessä. Laitoin lukon kiinni riimuun, ja talutin sen käytävälle. Olin vihdoin tajunnut käytävän olevan paras paikka laittaa Katriina kuntoon, mutta jos nyt välttämättä halusi tulla purruksi, niin kyllähän karsinakin ihan hyvä vaihtoehto olisi. Harjasin Katriinan rivakasti, ja neidin mielestä kovakouraisesti, sillä hampaat yrittivät kalahdella minun suuntaani. Pyörittelin päätäni, ja lähdin hakemaan vehkeitä. Heitin satulan Katriinan niskaan, josta tamma ei pitänyt, ja jouhet viuhtoivat kattoa kohti melkoisella vauhdilla. Sain satulavyön kiinni, ja suitset, jotka tähän asti olivat roikkuneet olkapäälläni, saivat nyt siirtyä Katriinan päähän.

Katriina seisoi maneesissa. Hapuilin jalustimia, ja annoin pohkeet eteenpäin. Katriina ei ehkä lähtenyt yhtä kiltisti kuin viimeksi, hieman vastaan hangoitellen, mutta eteenpäin se lähti kuitenkin. Tunnustelin varovaisesti alaselkääni, joka kaatumisen yhteydessä oli ollut muutamia päiviä melko kipeä. Kipua ei kuitenkaan kuulunut, näkynyt eikä tuntunut, joten keräsin ohjat, ja kehotin Katriinan raviin. Katriina lähti letkeään raviin, ja kevensin sen tahdissa. Ajattelin tänään tehdä jotain muutakin kuin kaikki askellajit läpi, ja tovin siinä pähkäilin, että mitä. No, Katriina saisi mennä helpon A:n liikkeitä, josta varmasti siirryttäisiin vaativaan B:hen. Ehkei tänään, mutta joskus. Tein vielä hetken voltteja ja muita, kunnes pyysin lisättyä ravia. Katriina suoriutui hyvin, kun mietitään kuinka alussa meidän yhteinen taival vielä on. Suoritin siirtymisen käyntiin, ja pyysin lisättyä käyntiä, sitten sulkutaivutusta, ja näin homma jatkui.

Vedin jalustimet pois jalasta, ja laskeuduin satulasta. Katriina suoriutui todella todella hienosti, mitä nyt hiukan vastaan pisti. Tartuin ohjista, ja talutin sen talliin, jossa otin siltä varusteet pois, ja harjasin sen vielä, näemmä se oli hieman hikeentynyt, mutten lointa siihen jaksanut ruveta raahaamaan. Jätin Katriinan karsinaansa, ja tallin pihalla hyppäsin auton kyytiin. Äiti oli kerrankin suostunut hakemaan minut tallilta. Minun oli vaikea lakata hymyilemästä, niin hienosti Katriina oli tänään toiminut.

//Pidin tässä virtuaalitalliloman, josta en ilmoittanut edes puolella sanalla, mutta tässä nyt on taas uusi hoitotarina, josta tuli kyllä melkoisen lyhyt. Kouluratsastusliikkeet jätin suurimmaksi osaksi pois, kun ketään tuskin niitä jaksaa lukea.

// Eipähän tuo mitään, noin lyhykäinen lomakin kun oli. C: -Latu

[jenny]

Tässä sitä taas oltiin. Pyllistelemässä Katriinalle, kun tämä ei vieläkään suostunut tulemaan luokseni. Menisin ihan pian hakemaan sen itse, juoskoon pakoon, kyllä minä sen kiinni lopulta saisin. Olin seisonut täällä pakkasessa ohuessa takissani suunnilleen puoli tuntia, eikä tuo paukapää vieläkään luovuttanut. Vaikken Katriinaa nähnytkään, tiesin tuon seisovan ehkä 15 metrin päässä minusta, sieraimet rypistettynä. Sillä hetkellä minun teki mieli heivata tuo kaakki makkaratehtaalle, lyhytpinnainen kun olin tässä kiinniottamisessa. Vaihdoin kärttyisesti jalkaa. Päivä oli muutenkin huono, ja sitten tuo vielä alkaa kiukuttelemaan. En jaksanut enää enempää, joten päätin kokeilla perinteistä kuivattua leipää, jota minulla sattui olemaan taskussani. Otin sen taskustani, ja heiluttelin sitä houkuttelevasti Katriinalle. Eihän sillainen herkkusuu mitään voi vastustaa, ja lähti kävelemään luokseni. Siitäs sait.

Tallissa meillä oli edelleenkin erimielisyyksiä, siitä miten kuuluisi toimia. Katriina oli itsepäinen kuin muuli, ja harasi vastaan jokaisessa asiassa. Harjatessani Katriinaa käytävällä, se ei suostunut millään yhteistyöhön, joka sai minut vielä entistä enemmän kärttyisäksi. Kun pyöritin kumisukaa karvalla, Katriina ei pitänyt siitä ollenkaan, ja viskeli häntäänsä, heilutti päätään ja kuopi lattiaa. Ei se juuri ollut muuta kuin peruskäyttäytymistä, eikä siinä sitten mitään, ellei Katriina olisi vahingossa kuopaissut minun jalalleni. Se ei sattunut edes paljoakaan, mutta ärähdin sille, ja jatkoin harjaamista raivohulluissa merkeissä. Kavioita nostettaessa ne olivat ja pysyivät maassa, mutta pitkän tappelun jälkeen ne nousivat, yksi kerrallaan. Kun hain suitsia ja satulaa, mietin mikähän olisi vereni kiehumisaste, kun pääsisin selkään? Ellen oikein ennusta, voisin olla räjähtänyt siihen mennessä.

Ennustukseni ei ehkä ihan mennyt nappiin, mutta lähellä oli. Istuin Katriinan selässä, ja tärisin raivosta. Olin jättänyt suosiolla raipan pois, ties mitä vahinkoa olisin saanut sillä aikaan, mutta nyt kaduin sitä. Katriina ei liikkunut senttiäkään, ja se seisoi huvittavasti jalat harallaan, mutta minua tilanne ei huvittanut yhtään. Potkin sitä pohkeillani, ja lopulta se lähti peruuttamaan. Olisimme pian kiinni maneesin seinässä, mutta mitäs on niin urpo että lähti peruuttamaan. Ohjaaminen ja pysäyttäminen oli mahdotonta. Puolta metriä ennen seinää Katriina pysäytti, mutta samassa lähti eteenpäin, enemmän tai vähemmän vauhdikkaasti. Pysyin selässä, ja tempo hidastui jostain epämääräisestä räpellyksestä käyntiin. Koitin ohjata Katriinaa, mutta heti neiti lähti temppuilemaan, ja pyöri ympäri ja teki epämääräisiä liikkeitä. Tajusin, että meidän oli turha tässä tapella, joten laskeuduin selästä, ja talutin sen talliin. Katriina näytti tyytyväiseltä itseensä, mutta koki elämänsä suurimman yllätyksen, kun napsautin juoksutusliinan Katriinan kuolaimiin, ja otin juoksutusraipan mukaan, josta lähdettiin takaisin maneesiin. Pyysin Katriinaa ympyrälle, mutta tämä oli suuttunut, ja päätti leikkiä pikkuista varsaa. Se esitti, ettei osannut muka kävellä tai juosta ympyrällä.
- Älä viitsi, osaat tämän kyllä, murahdin vastalauseeksi, ja sain sen ujutettua ympyrälle. Ajoin sitä eteenpäin, ja se lähti kiltisti raviin, hiukan vastaan pistäen. Kun olin saanut kurinpalautuksen perille, heitin juoksutusliinan nurkkaan, ja laitoin ohjat takaisin paikoilleen. Kiipesin selkään, ja erimielisyydet olivat jotakuinkin unohdettu. Edelleen pistettiin vastaan kuolainten kanssa ja ohjastuntumassa, mutta nyt ei juostu päin maneesin seiniä. Hermoni eivät enää riittäneet laukkaamiseen, joten lopetin siihen, kun Katriina kulki oikein päin, eikä vastustellut.

Vedin suitset Katriinan päästä, ja toimitin ne oikealle paikalleen. Taputin Katriinaa vielä kiitokseksi, ja lähdin bussipysäkille. Ilta oli vieläkin kylmä, ja toivoin, ettei bussi olisi myöhässä, sillä takkini oli todellakin ohut, ja ratsastushousut eivät paljon asiaa ajaneet. Onnekseni bussi saapui pysäkille hetkeä myöhemmin, kun pääsin paikan päälle, joten hyppäsin kyytiin, ja lähdin kotia kohti.



Tämä taitaa kuvata parhaiten mitä se oli alussa. Huono laatu ja huono piirrustustaito...

// Haha awn tuota kuvaa :"""D Aina ei mene ihan putkeen, varsinkin jos sattuu osumaan huono päivä sekä hevoselle että hoitajalle. -Latu

[jenny]

- Ei tästä mitään tule, Jenny puhkuu,
Katriina suorastaan hankaluutta uhkuu.
Jennyä välillä kaduttaa, on tämä niin
samperin vaikeaa! Taas katoaa Katriina
laitumen toiseen päähän, ja Jenny
liukastuu jäähän. Tyttö kiroaa kaiken
minkä ties, sinutkin, kenties?

Katriina on kuin mikäkin ronkeli,
ja pah, mukamas kiltti kuin enkeli.
Jennyä tässä sääliä pitäisi, ei riitä edes
älliä tytöllä tarpeeksi. Katriina jatkaa
kiukutteluaan, vaikkakin tässä yritetään
parhaillaan. Satulavyötä ei edes kiinni saa
laittaa, tulkaa itse koittamaan, uskalian voittaa!

Vihdoinkin selässä, ongelmia se tuottaa,
Katriina ei tahdo Jennyyn luottaa. Kohta
ollaan maneesin toisessa päässä, Jenny
vain roikkuu perässä, siinä se on ihan ässä.
Yritys on kova, mutta Katriina ei tottele,
joten päättele itse; mikä mahtaa olla
lopputulos?

// Tällasta runoilua tällä kertaa. Enhän mä mikään Runeberg ole, joten saa kelvata. :)

// Ihan parhautta tää runo, näitä lisää! :D Sujuvaa ja hauskaa jälkeä. -Latu