|
Post by Latu on Sept 26, 2009 20:54:38 GMT 3
Omat sivuthopeanmustankirjava isl-tamma sk 142 cm syntyi 6.8.09, VHKR Hoitajana Anni K., joka myöskin kirjoittaa hoitokertomukset.
|
|
|
Post by Anni on Oct 11, 2009 10:30:37 GMT 3
11.10.2009Huh, tiedän että minun olisi pitänyt aloittaa hoitaminen jo muutama viikko sitten, olen pahoillani kun tämä vähän venyi! Nyt kuitenkin lupaan kirjoitella ahkerammin. Ensimmäinen päiväni Totin kanssa oli lähinnä tutustumista. Harjailin sitä ulkona puomissa. Voi että se näytti suloiselta syysauringossa, ruskaiset lehdet takanaan! Ei ihmekään, että ihastuin tähän nättiin tammaan heti ensisilmäykseltä... Toti oli jo aloittanut talvikarvan vaihtamisen, eikä edes harjakivestä ollut apua pöllyämisen lopettamiseen. Mutta sitähän se on aina syksyisin, kamalaa taistelua kaikkialle tarttuvien karvojen kanssa. Harjattuani Totin vein sen vielä tarhaan, vaikka tiedänkin että ne vietäisiin jo tunnin päästä sisälle. Nauttikoot raikkaasta syysilmasta. Huomenna aion totuttaa Totia satulaan ja suitsiin. Suitset ovat kylläkin Totille opetettu jo kuulemma vuosi tai puoltoista sitten, mutta satulaa se on pitänyt selässään vain muutaman kerran. Saa nähdä, osaanko -tarvitsen ehkä hieman apua, mutta pääpiirteittäin uskoisin olevani tarpeeksi kokenut opettaakseni Totille ratsukoulutuksen alkeita. Huomiseen!
|
|
|
Post by Anni on Oct 12, 2009 15:32:58 GMT 3
12.10.2009
Tulin tänään vasta koulun jälkeen tallille. Minua jännitti hieman, sillä tarkoituksenani olisi kokeilla varustaa Toti kokonaan. Latu oli luvannut auttaa minua. Suitset Toti otti suuhunsa tyytyväisen rauhallisesti, mikä ei toisaalta ollut mikään ihmekään, olihan tyttönen opetellut pitämään noita kylmiä, kovia kuolaimia suussaan jo vuosi sitten. Satulan kanssa minua sitten alkoikin jo jännittää, ja se tarttui Totiinkin. Hommasta ei olisi tullut mitään ilman Latun apua, sillä kun Toti tajusi minun jännittävän niin sitten täristiin jä säikyttiin molemmat. Onneksi selvittiin hengissä. :D Olin ostanut Totille hienon, tosi jännän neonvihreän satulahuovan. Minusta se oli ihanan eksoottinen väriyhdistelmä, ja mikäli saan luvan niin ostaisin itse lisää kaikkea neonvihreää Totille, niinkuin nyt pinteleitä esimerkiksi. KUVITELKAAS kuinka Toti erottuisi aina joukosta niissä tamineissa!
|
|
|
Post by Anni on Oct 20, 2009 13:07:34 GMT 3
20.10.09
Meillä on nyt syysloma, eli minulla on aikaa olla tallilla. Tulin puolissapäivin tallille. Jonkinmoinen ratsastustunti oli näemmä alkamassa, sillä näin tuntemattomien tyttöjen harjailevan kolmea aikuista ponia plus hevosta, Puuskua, Veraa ja Geislaa. Ehkä pakko myöntää että olisi kiva mikäli Nuuhkussa olisi joskus enemmänkin poneja ja ehkä muutama hevonen, niin tästä tulisi oikea ratsastuskoulu. Mutta minulle kyllä riittää ihan hyvin että saan hoitaa Totia, ja myöskin joskus myöhemmin ehkä pääsen itsekin ratsastamaan sillä tunneille...
Toti oli temunnut tarhassa äitinsä kanssa, ja sen kyllä huomasi! Geislan ratsastaja hinkkasi hyvin epätoivoisen näköisenä märkää mutaa pois Geislasta, mutta se oli sentäs täysin tumma... Totin valkoiset läikät eivät näyttäneet lainkaan valkoisilta, vaan rakkaasta hoidokistani oli tullut hetkessä mustanruskea. Totitöpöttäjä tuli innoissaan portille vastaan, mutta en usko sen johtuvan minusta. Olen huomannut, että tämä ei tykkää olla yksin, ja ehkä minäkin jopa olen parempaa seuraa kuin ei mikään. : - )
Harjailin Totia rauhallisesti puomissa, ja varustin sitä jälleen. Tällä kertaa en jättänyt edes päitsiä suitsien alle, vaan lähdin taluttelemaan Totia pihaa ympäri niin, että neiti oli varusteineen. Totista se oli kamalaa. Se pomppi vähän väliä minne tänne, mutta pysyi kuitenkin aisoissa. Satulaan se oli jo kuitenkin tottunut, tai niin ainakin Latu kertoi, niin että varmaankin vain siitä oli hauskaa hiukan pelleillä kanssani. Mokoma pieni apina! Pienen harjoitteluhetkemme jälkeen harjasin vielä Totin, ja vein sen sitten takaisin ulos. Söin pikaisesti evääni, vaikka minulla ei ollutkaan nälkä -tuurillani unohtaisin leivät haisemaan reppuuni, ja se ei olisi kivaa. Pesin muutes tänään myöskin Totin varusteet, siitä saat luvan kyllä antaa minulle plussaa! : D Olen nimittäin oikeasti niin laiska näissä varusteiden huoltojutuissa, että tämä oli todellinen ihme... Aion muuten tänään tilata netin kautta ne uhkaamani neonvihreät pintelit.
|
|
|
Post by Anni on Oct 23, 2009 22:24:56 GMT 3
23.10.09 En ehtinyt tänään olemaan kauan tallilla. Kävin vain nopeasti harjaamassa Totin, joka oli hiukan känkkäränkällä tuulella. Ei meinannut pysyä paikoillaan niin mitenkään ja irvisteli minulle, mokoma hirviö.
Toivottavasti seuraavalla kerralla Toti olisi paremmalla tuulella, ja minulla olisi enemmän aikaa olla tallilla. : (
|
|
|
Post by Anni on Nov 10, 2009 16:36:42 GMT 3
10.11.09 Tänään on satanut lunta koko päivän, jipii! Otin termarin laukkuun ja tulin bussilla, kävellen loppukilometrit -tuloksena oli läpimärkä pikku-Anni, joka vietti ensimmäiset puoli tuntia tallilla taukotuvassa patterin vieressä kaakaon kanssa. Okei, ehkä lunta oli sitten hieman liikaa. Harjasinkin Totin karsinassa tänään. Tyttönen oli ihan märkä, ja kun paksu talvikarva kastuu niin ei ole kivan näköistä, se roikkuu ja römpsöttää miten sattuu. Nyt olisi ollut käyttöä hiustenkuivaajalle. Harjoittelimme jälleen varustamista, ja Toti ottaakin koko puuhan nykyisin ihan aikuisella asenteella, odottaen aivan kuin sanoen "ok. Mitäs seuraavaksi?" Niin, mitä seuraavaksi? Ulkona oli kamala tuisku, mutta toisaalta tekisi hyvää vähän liikuskella satulankin kanssa, ei tietenkään ratsain mutta totutella siihen liikkeessäkin. Tein kompromissin ja lähdin ulos, mutta suojasin satulan fleecehuovalla -satulasta näki että se oli uusi, eikä issikkavarusteet olleet niitä halvimpia yleensäkin kalliilla varustemarkkinoilla. Toti oli tosi fiksusti, se kyllä vähän kiirehti, mutta ihan kuten en minäkään siinä pyryssä. Talutettuani Totia pari kertaa kentän ympäri palasimme takaisin talliin, jossa Latu jo jakeli iltaheiniä. Oli vaikeaa purkaa varusteita päältä, kun Toti hamusi koko ajan heinää! Palailen mahdollisimman pian tallille, toivottavasti pääsen jo huomenna!
|
|
|
Post by Anni on Nov 18, 2009 22:50:05 GMT 3
18.11.09 Tänään kun saavuin tallille, olikin paikalla monia uusia kasvoja ja yksi uusi yksityinen. Oli tosi mukavaa, että Nuuhkuun saatiin lisää hoitajia, ja vietinkin aikaa juttelemalla hetken Wolfin kanssa. Hän oli ryhtynyt hoitamaan Nuuhkun toista nuorikkoa Totin lisäksi, Markusta. Meidän juttelu vierähtikin hiukan pidemmäksi kuin oli tarkoitus, ja oikeastaan lörpöttelimme toisillemme vielä silloinkin kun olin harjailemassa Totia. Hevoset oli jo haettu sisälle ja ulkona oli pimeää... koulupäivät ovat lukiossa joskus tuskallisen pitkiä. Toti oli erinomaisella tuulella. Tai no, se pörräsi karsinassa ja hamusi oikeastaan vähän kaikkea, ja kiinnisitominen oli oikeastaan yhtä tyhjän kanssa, Töpökkääni se ei nimittäin hillinnyt lainkaan! Kavioita putsatessa sain tapella oikein kunnolla, että ne koivet pysyisivät paikallaan, Toti kun kovin mieluusti riuhtoi jalkojaan otteestani.
Laitoin varusteita rauhattoman Totin päälle. Ajattelin kokeilla hiukan selässäkin käymistä, ja minua jännitti kamalasti! Aluksi ajattelin mennä yksin, mutta onneksi Latu oli paikalla jakamassa iltaheiniä. "Älä mene yksin kun ei neidin selässä ole vielä ikinä käyty, oota tuun mukaan." Ja niinhän minä sitten odotinkin että Latu oli jakanut ruat hevosille. Totia turhautti kamalasti, kun hänen korkeutensa kipthingy laitettiin mössöt ja heinätkin heitettiin karsinaan, mutta ei päässyt syömään vaan piti seisoa siinä käytävällä varusteissa. Kentällä ei ollut kamalan pimeää, sillä siellä loistivat vahvat halogeenivalot. Minä tärisin muustakin kuin kylmästä, sillä minua jännitti kamalasti. Latu piti steppaavasta Totista kiinni ja hups vain, loikkasin satulaan mahalleni makaamaan. Ja Toti oli kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan! Minä siinä rötkötin mahallani satulassa kun Latu talutteli Totia ympäri lumista kenttää. Kiersimme kentän vain muutaman kerran ja sitten rojahdin alas, sillä alkuun otimme tosi helppoa ja rauhallista menoa. Taputin Totia kiittävästi kaulalle, ja lähdimme Latun kanssa todella hyvillä mielin takaisin talliin. No niin, eka kerta Totin selässä oli nyt ohitse -kuvitella, "ratsastin" todellakin omalla rakkaalla hoitsullani! En voinut estää itseäni kuvittelemasta meitä valmennuksissa, kilpailemassa ja... voittamassakin...
Purin Totin varusteista ja annoin sille vielä muutaman leivänkannikan -se oli edistynyt tosi upeasti ratsukoulutuksessaan! Latu voi olla ylpeä nätistä ja (yleensä) fiksusta kasvatistaan -Totia parempaa ei ole eikä tule, piste. Rapsuttelin Totia siihen asti, kunnes äitini tuli hakemaan minua tallin pihasta. Hän sai kuunnella koko automatkan ylistysoodiani rakkaasta hoitsustani, josta oli hyvää vauhtia kasvamassa toimelias, nuori ratsu.
|
|
|
Post by Anni on Nov 19, 2009 23:47:45 GMT 3
19.11.09 Tänään saapuessani tallille oli jo melkein kaikki lumet sulaneet pois, ja ilma oli ällöttävän sumuinen. Tai siis sumu itsessään oli tosi jännittävä ja sankka, mutta minua vain suututti kamalasti se että se muodostui katoavasta lumesta, joka kirjaimellisesti hävisi taivaalle. Katsoin kelloani. Olin sopinut Latun kanssa, että iltapäivällä menisimme taas harjoittelemaan selässäolemista kentälle.
Toti oli ulkona tarhassa. Huhuilin sitä portilla riimunnaru kädessä, mutta toiveajattelua, aivan kuin neiti nokkava hirnuisi takaisin tai tulisi vastaan. Ei, minun oli pakko lähteä hakemaan hevosta kaiken sen kuravellin keskeltä. Kaiken huipuksi siinä sumussa oli vaikea erottaa hevosia toisistaan, ja sen kyllä sain huomata. Mietin, että kuinka ihmeessä Totilla on näin siisti ja ohut harja, onkohan joku jyrsinyt sen pois... ja hups! Tajusin vasta laittaessani narua päitsiin, että juu, tässähän minulla onkin Geisla eikä Toti! Töpökkä seisoi kauempana laiskan näköisenä ja jalkaansa lepuuttaen Veran seurassa. Menin typerästi virnuillen Totin luokse. Oli kyllä tosi kova sumu kun en edes hoitsuani meinannut tunnistaa! Toti katsoi minun tuloani, ja nousi hiukan ryhdikkäämpään asentoon. Se oli todella reippaalla tuulella, sain todella pidellä sitä ettei se olisi lähtenyt juoksuun. "Sooh, tyttö," hyssyttelin kun tamma meinasi rynniä ylitseni portilla.
Totin valkoiset läikät olivat vain muisto, ne olivat yhtä kuraa. Putsaamista ei yhtään helpottanut se, että Töpö pyöri koko ajan karsinassaan. Kun lopulta hermostuin ja laitoin issikan kiinni, ei se auttanut asiaa lainkaan. Toti ei nimittäin yhtään tykännyt siitä että sen liikumista oli rajoitettu, ja kova kuoputus ja sitä seuraava ärähdykseni kiiri tallissa vähän väliä. Ärtymystä ei yhtään helpottanut se, että Toti myöskin yritti jatkuvasti leikkiä Houdinia ja avata surkeaa vetosolmuyritelmääni. Harjatessani Latu saapui talliin. Hän kävi saman tein hakemassa varusteet, ja laitoimme ne yhdessä Totin päälle. Se ei välittänyt tuon taivaallista varusteista, fiksu tyttö saanko sanoa! Suuttumukseni oli heti tiessään, ja naureskelimmekin pian yhdessä Latun kanssa aikaisemmalle erheelleni Geislan kanssa.
Kentällä oli niin sumuista että toiselle puolelle ei edes näkynyt. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä käyskentelimme vain ympäri kenttää. Minä röhnötin edelleenkin vatsallani Totin selässä, ja tammaa se ei tuntunut häiritsevän ollenkaan. "Haluisitkossä istua siellä kunnolla?" Latu kysyi äkkiä. Nielaisin ja vastasin haluavani, vaikka minua kyllä hiukan jo kutkuttelikin jännityksen perhoset... apua... tämähän oli vasta toinen kerta Totin selässä! Laitoimme jalkkarit noin-mitalla oikean pituisiksi ja kiristimme vyötä vielä hieman. Toti luimi lievästi, se selvästi ihmetteli miksi me vielä sen vyön kanssa junnasimme. Ja sitten ponnistin itseni selkään. Tunsin, miten Toti värähti ja huiskaisi hännällään hermostuneesti, mutta se ei kuitenkaan tehnyt mitään kummempaakaan. Hetken aikaa seisoimme siinä paikoillamme, juttelimme Latun kanssa Totille rauhoittavasti ja silittelimme sitä. Kun olimme aikamme siinä jököttäneet, lähdimme liikkeelle. Pidin ohjat ihan löysänä, ja istuin vain selässä kun Latu talutti meidät kerran kentän ympäri. Aluksi Toti oli hyvin jännittynyt, mutta jo R:n kohdalla se alkoi tajuamaan jutun jujun. 'Ahaa! Ei tämä niin kamalaa olekaan!'
Jälleen huimien edistysaskeleiden jälkeen veimme Totin talliin ja ylistimme sitä maasta kattoon kilpaa. Paikalle tuli myös Jen ja Alina, jotka myöskin tulivat mukaan ylistyspuheeseen, Alina unohtamatta mainita että Totihan oli hänen hoitsunsa varsa, eihän siinä mitään virhettä voinut olla! Eikä ollutkaan, Toti on täydellinen issikkatamma. Jumalallisen kaunis, luonteikas ja reipas mutta silti fiksu ja kiltti. Silitin Totia kaulalle ja annoin sille ruokakuppiin muutaman leivän taas, ennen kuin lähdin kotia kohti. Ei kamala, kun minä olen niin ihastuksissani Totiin!
|
|
|
Post by Anni on Nov 21, 2009 12:39:42 GMT 3
21.11.2009
Tänään minä saavuin jo kahdeksalta tallille. Heräsin aamulla jo ennen kuutta eikä ollut mitään tekemistä -starttasin siis pienen Volvoni ja köröttelin tallille. Minua inhotti koko keli, vain pienet, likaiset lumikasat oli jäljellä siitä ihanasta talvikelistä! (Ja sekin ärsytti vähäsen, että kouluaamuina en meinaa herätä niin millään, mutta sitten kun viikonloppu koittaa niin ding! Herään ilman kelloa, täysin virkeänä kuudelta... ei herravarjele...)
Ärtymykseni suli kuitenkin heti, kun olin parkkeerannut autoni Nuuhkun pihaan. Toti nimittäin näkyi odottavan portilla -no, ei varmasti minua vaan ihan vain sitä että pääsisi pois mutaisesta tarhsta, mutta oli silti portilla. Kävin hakemassa riimunnarun ja hain rakkaan lapsosen sieltä mudan keskeltä. Toti ei näyttänyt pistävän pahakseen. Sidoin kirjavan ihastukseni tallin käytävälle. Ketään muuta ei ollut paikalla vielä siihen aikaan, eli pystyin aivan hyvillä mielin valtaamaan tilaa. Hain Totin harjapakin, jolloin käytävältä rupesi kuulumaan kovaa kuopimista. Huusin vain "Toti!", ja johan hiljeni. Töpö katselikin minua hirmu viattomasti kun kävelin takaisin sen luokse. Eihän siinä voinut muuta kuin pörröttää nuorikon otsaharjaa ja hymistä. "Olet sä Toti kyllä niin ihana hevonen", sanoin ja jatkoin mukavaa jutustelua hiljaisen puheseurani kanssa samalla kun harjailin ilman mitään kiirettä. Yritin kuivata Totia pyyhkeillä, mutta se ei tuottanut tulosta. Inhottava, inhottava keli! Kävin hakemassa Totin varusteet, ja tamma katseli kiinnostuneesti kun ronttasin niitä paikan päälle. 'Ai ratsastamaanko? Kivaa!' se tuntui ajattelevan. Ainakin se näytti innostuneelta. Ehkä hiukan liiankin innostuneelta...
Mutta sitten tajusin jotakin. Enhän minä yksin voi mennä Totilla ratsastelemaan, tarvitsen ehdottomasti jonkun mukaan! No höh, suunnitelmani kariutuivat... vai kariutuivatko sittenkään? Keräsin rohkeuteni ja etsin kännykästäni Latun numeron. Toivottavasti en häiritsisi huonolla hetkellä. Ei ollut huono hetki, mutta Latu sattui vain olemaan kaupungissa. Mutta: "Mutta eiks Jen ole tallilla?" "Öö ei näy..." "No se on sitten maastossa, se nimittäin tuli tosi aikasin kun sen pitää lähteä yheltätoista sukuloimaan jonnekin. Oota, kyl se kohta tulee takaisin talliin, pyyä sitä auttamaan." "Ok." "Ja hei jos menee ratsutukset hyvin niin lopettakaa aikasin palkkioksi, niin se tajuaa että kannattaa mennä nätisti." "Okei ja moro, nähään!" "Nähään!"
Eli siinä sitten otin harjan taas käteeni, ja harjailin Totia ehkä sen vartin ennen kuin kuulin pieniä poninaskeleita pihalta. Ja sitten Jen saapuikin kimon ponin kanssa talliin. Hän suostui auttamaan, kunhan jelppisin ensin häntä purkamaan Puuskun varusteista. "Oi vitsit kun tää on niin pieni!" Sanoin ja nauroimme molemmat. Puusku kyllä oli aika skidi, mutta kuulemma koko on korvattu luonteella. Maastossa oli kuulemma tullut railakasta kyytiä. (Hehe, Railakasta :D) Jätimme Puuskun kuivumaan loimi selässä karsinaansa, niin että kuiva hiki ei tekisi sen oloa tukalaksi ulkona. Varustimme Totin, joka oli kiltisti paikallaan. Olin todella ylpeä kun Jen ihmetteli Totin rauhallisuutta. Niinpä, se onkin oikea ihmeheppa!
Menin koputtamaan puuta. "Maharötkötys"-tyyliin ratsastaessa Toti meni ihan yhtä nätisti kuin ennenkin, mutta kun nousin istumaan satulaan, niin tyttöhän virkistyi. Se tanssahteli ja välillä yritti rynnistää suin päin taluttaja-Jennin ohitse, enkä osannut kertoa kuka puhisi eniten -Totia pidättävä Jen, innostunut issikkatamma vaiko minä joka istui selässä, odottaen vain milloin mätkähtäisin alas! No, en minä alas tullut ennen kuin lopetimme ratsastelun ja laskeuduin ihan oma-alotteisesti. Viimekerralla Toti oli nähtävästi ollut niin hämmästynyt siitä, että istuin selässä, että se ei tajunnut olla oma itsensä. Nyt kun homman nimi alkoi tammalle valjeta, niin se alkoi olemaan enemmän oma itsensä -eli erittäin, erittäin Geislamainen!
Jen auttoi minua antivarustamaan (Mistä näitä sanoja oikein keksin?) Töpökän ja harjaamaan sen. Luonnollisestikaan Toti ei ollut hikinen, ja Puuskukin oli jo kuivunut. Veimmekin tammat samaan aikaan tarhaan, sillä ne ovat samassa laumassa. Puusku täytyi päästää ensin portista, sillä se oli Totia ylempiarvoisempi ja ponin tuntien se olisi raivostunut, mikäli "moinen jalkarätti alempiarvoinen mokoma solttu!" olisi päässyt sitä ensin kavereiden luokse.
Minä heitin Jennin saman tien kotiin. Hän soitti isälleen että ei tarvitse hakea, uusi tallikaveri tuo. Se lämmitti sydäntäni, uusi tallikaveri... koko automatkan puhua pajatimme ihanista hoitsuistamme! Enkä minä edes muistanut leijailla siitä, että olin saanut juuri tällä viikolla kortin ja setäni vanhan auton... mutta hevoset voittaakin mokomat peltilehmät 6-0!
|
|
|
Post by Anni on Nov 23, 2009 18:53:21 GMT 3
23.11.2009
Tänään pääsin tallille vasta neljältä, jolloin alkoi jo ilkeästi hämärtää. Köröttelin rauhassa pitkin sivutietä, joka vei minua kohti Nuuhkua. Pelkääjänpaikalla oli minun tuliaiseni Totille: Olin tehnyt todellisen löydön Mestystä, kirkkaanpinkin riimun! Juu tiedän tiedän, neonvihreitä ja pinkkejä varusteita... mutta ei niitä nyt samaan aikaan tarvitse käyttää, ainakaan usein.
Hevosetkin olivat jo sisällä iltaruokiaan mutustelemassa, kun saavuin talliin. Yksikään pää ei noussut tervehtimään minua, mutta ei se ollut mikään ihmekään, olihan jokaisella pinkka heiniä naamansa edessä. Mitä sitä moikkailemaan! Kävin heti ekana hakemassa Totin harjapakin. Tänään en ratsuttelisi, ajattelin vain vähän juoksuttaa pikkuneitiä. Menin Totin karsinaan, jossa se vaivautui nostamaan hiukan katsettaan nähdäkseen kuka tuli. Sitten se jatkoi syömistään. En välittänyt, vaan ryhdyin heti harjailemaan issikan tunnetusti pörheää talvikarvaa! Harjaamisessa ja kavioiden putsaamisessa ei kauan nokka tuhissut, sillä kaikki muta oli jo kuivunut ja näin ollen oli helppo rapsuttaa irti. Laitoin Totille suitset päähän ja kiinnitin juoksutusliinan kätevällä systeemillä niin, että se meni molempien kuolainrenkaitten läpi. Hitsi vieköön, olin unohtanut ostaa deltan! No, menihän se näinkin... Varmuuden vuoksi olin myöskin käärinyt Totin jalkoihin pintelit, sillä en tiennyt kuinka se käyttäytyisi juoksuttaessa.
Onneksi olin laittanut ne pintelit! Toti ei meinannut pysyä nahoissaan, ja siinä vaiheessa kun yritin saada kentän porttia kiinni hyppi neiti jo varsin mallikkaasti tasajalkaa. Kipitimme nopeasti keskemmälle kenttää, tai siis minä kipitin ja jätin Totin kauemmaksi. Olisi pitänyt olla varovaisempi, sillä juuri sillä hetkellä kun käännyin Totia kohden tunsin nykäyksen ja lensin nurin, suoraan jäätyneeseen kuraan. Onneksi tamma pysähtyi heti kun se huomasi minun olevan nurin, ja odotti että pääsen pystyyn. En voinut olla vihainen Totille, sillä mitäs muutakaan se olisi tehnyt. Minun olisi pitänyt vain olla varovaisempi! Totia oli suhteellisen helppo juoksuttaa, sillä vaikka se esittikin komeaa pukkisarjaa ja ryntäili päättömästi kun piti mennä käyntiä, niin homma pysyi kumminkin sen verran lapasessa että pysyin pystyssä!
Noin puolen tunnin liikuttelun jälkeen menimme talliin. Toti oli hiennyt, ja laitoin sille loimen päälle. Puolisen tuntia odottelin tamman kuivumista putsaamalla suitsia ja sovittamalla uusia, hienoja päitsiä. Ne sopivt täydellisesti! Otettuani loimen pois silitin Totia heipaksi ja lähdin kohti autoani. Toivottavasti se pysyisi paremmin hanskassa kuin Toti tänään...
|
|
|
Post by Anni on Dec 3, 2009 20:38:45 GMT 3
3.12.2009
En ole vähään aikaan ehtinyt kirjoittelemaan hoitokirjaan, mutta voin silti tässä nyt kertoa, että Toti on edistynyt hirmuisesti -sillä arvatkaas mitä? No, minä olen jo ratsastanutkin Totilla ilman taluttajaa!
Ja tänään aioin tehdä sen uudestaan. Olin sopinut Jennin kanssa, että menemme minun autollani tallille, harjaamme hoitsumme ja lähdemme sitten Totin kanssa lyhyelle maastokiepsahdukselle. Naureskelimme ja vitsailimme iloisesti, ja menimme harjailemaan hoitsujamme. Toti tarkisti heti, onko minulla herkkuja, mutta kun huomasi jäävänsä ilman niin käänsi päänsä pois. Ahne hevonen, ei musta välittänyt, ruuasta vain! Toti oli yllättävän hiljaa paikallaan kun harjailin sitä, ei tarvinnut edes pitää kiinni. Sen sijaan virnuilin ähinälle ja komennuksille, jotka kuuluivat Puuskun karsinasta...
Kun olimme saaneet hevoset suhteellisen siistiin kuntoon, menimme yhdessä hakemaan Totin varusteita. Puuskun jalassa ollut haava oli ruvennut märkimään, eikä Latu tahtonut että sillä ratsastettaisiin pariin päivään. Niinpä Jen lähti vain mukaan kävelemään. Hän piti Totista kiinni, kun nousin pihalla selkään. Ilma oli tosi ihana, kaikki oli kuurassa ja hengitys höyrystyi pakkasessa.
Kävimme ihan lyhyesti vain kävelemässä. Toti katseli kiinnostuneena ympärilleen, ja nuuhki pakkasilmaa. Jen kuvasi sitä My Little Ponyksi, niin söpö se kuulemma oli. Hihi! Minulla onkin MLP-hoitsuna! :-)
|
|
|
Post by Anni on Dec 7, 2009 18:38:57 GMT 3
7.12.2009
Tänään ehdin käymään ihan vain pikaisesti tallilla. Harjasin Totia taas käytävällä ja lähdin sitten juoksuttelemaan sitä kentälle. Totilla ei ollut vieläkään deltaa kapsonista puhumattakaan, niin että tein taas siistin kuolainrengaspujottelutsydeemin. Pitäisi joskus muistaa käydä Mestyssä ostamassa nuo kyseiset välineet.
Toti juoksi oikein nätisti, eikä tänään tullut mitään ylimääräisiä pukkejakaan. Hiukan neitokainen kiihdytteli, mutta pysyi käsissä ja ympyrällä. Lisäksi ylpeänä voin kertoa, että raippaa en tarvinnut lainkaan, Toti tajusi myöskin vauhtia lisäävät ääniavut ihan vain sanasta! Hiljentäminen olikin sitten jo toinen juttu, mutta kyllä sekin onnistui kun sinnikkäästi yritti. Ensi kerralla lupaan ensinnäkin, että olen tuonut lupaamani tavarat. Lisäksi käsi sydämellä vannon ottavani kameran mukaan, niin että voin vihdoinkin näyttää kuvia ylisöpöstä hoitsustani myöskin kavereilleni. He varmasti ihastuvat Totiin. <3
|
|
|
Post by Anni on Jan 30, 2010 11:02:10 GMT 3
30.1.09 En ole yli kuukauteen (!!!) kirjoittanut mitään, mutta se ei silti tarkoita ettenkö pitäisi Totista. Syynä on ollut yksinkertaisesti se, että olen ollut laiska kirjoittamaan... pfft.
Tänään kun tulin käymään tallilla, en ollut tunnistaa Totia -tajusin nimittäin yht' äkkiä, kuinka hieno ja aikuismainen se onkaan! Sieltähän se jo jolkotti portille kun menin neitoa hakemaan, lumi vain pöllysi kavioitten alla. Tarhasta ottaminen oli vaikeaa, sillä Geisla yritti koko ajan tunkea väkisin mukaan.
Pikakelauksella, hoidin Totin ja se astui jalalleni ja nyt varpaani on kai murtunut. Kävin myöskin kentällä ratsastamassa ja hämmästyin -sehän osaa! Latu on selvästi pitänyt tammalle pienen kurinpalautuksen, sillä vaikka edelleenkin vauhtia oli ja kuolaimet narskui ja pää tempoi ylös alas, niin pukkeja tai mitään ei tullut. Kaikki avut se tunnisti vaivattomasti, vaikkakaan oikean ja vasemman laukan tunnistaminen Totin askeleissa ei ollutkaan helppoa... toivottavasti se meni oikein. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä. En muistanut ottaa sitä lupaamaani kameraa mukaan, mutta ensi kerralla sitten!
|
|
|
Post by Anni on Feb 4, 2010 10:30:56 GMT 3
4.2.2009]
Minulla ei ollut tänään mitään ohjelmaa, joten huristin jo aamukymmeneltä tallille. Onneksi pakkasta ei ollut kuin kymmenisen astetta, niin tarkenisin -otin silti kaakaotermarin mukaan. Ja vaikka en lämmitystä kaipaisikaan, niin ainahan se on mukavaa hengata tallilla kuuman juoman kanssa. Istua heinäpaalille ja niin päin pois.
Toti oli ihan märkä kun talutin sen sisälle talliin. Se oli joko piehtaroinut lumessa, tai sitten vaihtoehtoisesti nahjannut jonkun kanssa -veikkaisin jälkimmäistä, sillä "se joku" eli Vera oli ollut myöskin varsin hikisen näköinen laitumella. Harjasin Totia tavallistakin pitkäjänteisemmin, ja juttelin sille mukavia. Toti katseli minua ja kääntyili suuntaani, sillä höppänä selvästi odotti minulta herkkuja. "Saat sitten jotakin, jos olet tänään kiltisti." Kun lopulta, noin tunnin päästä, olin kivunnut tamman selkään, oli oloni jännittynyt. Tämä olisi ensimmäinen vähän pidempi maasto Totin kanssa kahdestaan... ...joka menikin yllättävän hyvin. Kyllähän sitä tytöllä oli enemmän tai vähemmän puhtia, mutta temppuilua tai kaahottamista ei ollut. Sitä paitsi kiertelin enimmäkseen metsissä, jota kautta ratsastin rantasaunalle. Siinä kuistilla join kaakaota pitkään ja hartaasti, Totin ollessa kiinni kaiteessa. Se hamusi lunta suloisella ja pehmoisella turvallaan, tullen sitten tökkimään minua. Nauratti, oli se vaan niin söpö otus! Uskomatonta että kun aloitin hoitamisen, oli Toti sellainen pieni viikari, ja nyt se on menossa ensimmäisiin kisoihinsa... Vatsaanki kouristi. Ne kisat! Ok, ehkä se olikin vain HeB, mutta minun silmissäni se tuntui GP-luokalta -ei muuten, mutta kun ilmoittauduin Totilla. Se on vasta niin nuori ja kokematon, en tiedä mitä uskallan toivoa kisoista. Onneksi ne ovat vain tallin omat pienet ja erittäin epäviralliset kisat, eli tunnelma on mitä luultavimmin rempseä. Jännittää silti, sillä entä jos häpäisen meidät molemmat? Jos Toti temppuilee ja meidät hylätään? APUA.
Näissä ei niin mukavissa aatteissa lilluen ratsastin takaisin tallille. Totilla oli hinku kotiapäin, ja kun se tunsi mielialani niin tyttöhän tempoi entistä enemmän. Loppujen lopuksi saavuimme tallipihaan pontevaa possupassia, Totin kuulematta epätoivoisia pidätteitäni. Ei tätä menoa kisoissa, kiitos. Huomenna lupaan harjoitella kentällä, maastoilua vähemmäksi, kouluratsastusta enemmäksi! Piste!
|
|
|
Post by Anni on Feb 27, 2010 20:46:06 GMT 3
27.2.09
Okei, nyt on kisat ohi. Ei mennyt ihan putkeen... Totia pelotti vieraat hevoset. Se osasi kaikki liikkeet, mutta jännittynyt ilmapiiri sai raukan suunniltaan ja suurin piirtein juoksi koko suorituksen läpi.
No, ne oli ekat kisat. Ei voi olettaa muutakaan...
Tänään en valitettavasti ehdi kirjoittaa muuta, kamala kiirus. :<
|
|