3.2.2013 MaalaistalliHallimaisen rakennuksen eteen oli parkkeerattu muutamia autoja.
- Ei kait tästä peremmälle uskalla ajaa, isä sanoi ja pysäytti auton muiden viereen.
- Enköhän mä tästä perille selviä, sanoin tähyten eteen päin. Pienen matkan päässä siinsi joukko punaisia rakennuksia, yksi taisi olla keltainen.
- Soittele sitten, kun haluat, että tulen hakemaan.
Nyökkäsin ja nousin autosta. Punainen farmarivolkkari häipyi takaisin kohti maantietä. Ryhdistäydyin ja aloitin taivallukseni kohti tallia. Sää oli pilvinen ja aika lämmin. Sellainen tylsän talvisunnuntain sää. Noh, ehkäpä tämä sunnuntai ei olisi niin tylsä kuin muutama aiempi. Ainakin hevosia oli luvassa.
Olimme muuttaneet uuteen kaupunkiin äidin työn perässä jouluna. Koulu oli vaihtunut, ratsastus suuressa Helsinkiläisessä ratsastuskoulussa oli päättynyt. Ne kaksi kaveria, jotka minulla oli ollut, olivat jääneet satojen kilometrien päähän, keskelle sivistystä. Kaikki oli siis muuttunut.
Nyt rämmin pitkin auraamatonta pikkutietä kohti maalaistallia. Tuuli kantoi nenääni lehmänlannan löyhkää, varmaankin jostain läheiseltä maatilalta. Tolppamuuntaja surisi tilan kulmalla. Muita ääniä ei juuri kuulunutkaan, parin linnun siverrystä lukuunottamatta.
Saavutin tilan pihan ja jäin hetkeksi äimistelemään paikalleni. Painaumat lumessa ja heinävanat muutaman oven edessä kielivät selkeää sanomaa, mitkä rakennuksista olivat mahdollisia talleja. Ja kyllä minä vanhan navetan tunnistin, en nyt sentään niin kaupunkipissis ollut.
Samassa yhdestä ovista pihalle pölmähtikin nuori nainen työntäen kottareita. Katsoin naista kysyvästi. Nainen kohotti katseensa ja moikkasi toisella kädellään pääsäten samalla kottikärryt alas.
- Sie oot varmaan se Piirron hoitaja?
- Joo, sanoin karhealla äänellä. Rykäisin. - Joo.
- Moi, Tuuli-Pilvi, nainen esitteli itsensä.
Kerroin nimeni ja samassa lähdimmekin kohti tallia. Matkalla Tuuli kertoi hieman Piirrosta. Vanhahko suokkimamma, jonka polvissa oli kulumaa. Kiltti hoitaa, mahdottoman kovasuinen ratsastaa. Ei esteitä mielellään, koulua ja maastoköpöttelyä enimmäkseen.
Nyökkäilin. Hoitohevonen oli minulle täysin uusi kokemus. En ollut sellaista aiemmin omistanut. Toki osasin hevosen perushoidon. Entisellä tallilla hevosia oli saanut jonkin verran harjailla ja laittaa kuntoon ennen tuntia. Mutta se, että joka päivä hoitaisi samaa hevosta, oppisi sen tavoille ja se minun, se oli täysin uutta.
- Onksiulla kokemusta suokeista? Tuuli kysyi.
- Ei pahemmin. Menin pari muutaman vuoden poneilla ja nyt vasta vuoden mennyt isommilla hevosilla.
- Suokit on silleen helppoja, että niitten kanssa voi Suomen olosuhteissa aika vapaasti tehdä kaikkea. Toisin kuin vaikka noiden, Tuuli osoitti läheisessä karsinassa majailevaa maksan väristä arabia. - Eli erikoisempia klumeruuliloimituksia esim. maastoon ei tarvita. Hikiseen selkään joku ilmava reikäloimi ja vaikka kevyt talliloimi siihen päälle, niin riittää hyvin.
Nyökkäsin edelleen. Samalla saavuimmekin Piirron boksille.
Karsinassa seisoi suurehko suomenehvostamma. Se oli perinteinen liinaharja piirtoineen ja sukkineen. Hassut kolkkapolvet ja lautasmaiset kaviot. Turkkimainen pehmeä karva ja karhea valkoinen jouhi. Ihan nätti. Ei mikään sydeäntensulattaja, mutta kivan oloinen.
- Mitä mä voin tänään tehdä tän kanssa?
- Latu sanoi, että ihan mitä vaan, Tuuli vastasi. - Täällä on aika rento meininki. Mutta voit aloittaa harjailulla ja kavioiden putsaamisella.
- Latu?
- Tallin bossi, Tuuli tirskahti. - Semmoinen vähän seko.
- Oookooo..
Tuuli näytti vielä paikkoja ja pian jäinkin yksin Piirron kanssa. Se oli karsinassa todellla kiltti. Annoin tamman ensin nuuskia kättäni ja sitten aloin harjailemaan sitä. En sitonut mammaa kiinni, sen käytös oli niin ystävällistä, etten kokenut tarvetta.
Kun tamma alkoi näytää siedettävältä, pääin viedä sen maastoon kävelylle. Selkään en vielä uskaltaisi. Voisin mennä ratsastamaan, kun täällä pidettäisiin tunteja, sen verran epävarma olin taidoistani.
Kävelimme Piirron kanssa parkkipaikalle. Sen takana avautui metsä, jossa olin erottavinani pieniä kinttupolkujen aiheita. Teimme pienen lenkin talvisessa metsässä. Kun palasimme tallille, oli päällä jo kovempi kuhina. Uusia naamoja vilisi siellä täällä. Päätin soittaa isälle nopeasti. Tutustumiset saisivat jäädä seuraavaan kertaan. Putsastin tilsat Piirrolta ja häivyin vähin äänin parkkiselle odottamaan punaista volkkaria.
// OIjoijoi miten kiva ja tunnelmallinen kuva sekä kirjoitus, taattua Annelaatua C: Kolmella pisteellä aukesi siunkin hoitopistetili. Tykkään siun realistisesta lähestymistavasta, ei meikäkään uskaltaisi heti ensimmäisenä päivänä lähteä tutustumaan keneenkään, hyvä että edes uuteen hevostuttavuuteen... -Latu