crr-t Dream's Disney

[Latu]

Disnin omat sivut

Kutsutaan: Disni
Syntynyt: 16.3.2000, mukautettu ikääntyminen
Sukupuoli: tamma
Rotu: colorado ranger
Säkäkorkeus: 150 cm
väri: vaaleanrautias spotted blanket

Koulutustaso: KO:HEB RE:70cm, westernin alkeet
Kasvattaja: Dublon (lopettanut)
Omistaja: Latun Talli
Hoitaja: Vivie, joka myöskin kirjoittaa hoitokirjaan.

[vivie]

"Luntaaa tulvillaaaan on raikaaas taalvisäääää..!" vilkaisin nuotin vierestä hoilaavaa tätiäni ehkä aavistuksen huvittuneena. "No, mikäs nyt naurattaa?" hän kysäisi, kohautin harteitani vääntäessäni radiota reilusti kovemmalle. Hieman nyreä täti kiihdytti auton vauhtia. "Hevosia!" kiljahdin yllättäen ja loikkasin ikkunaan. "Hei! Älähän lähmi sitä tyttö hyvä." täti alkoi marmattaa, en kuunnellut loppusaarnaa. Radion pauhu katosi... Tietä pitkin ravasi muutaman hevosen letka kärryt perässään. Latun hevosia ne eivät olleet, osasin kaikkien nimet jo ulkoa... Jonnekkin lähimaaston tallille menossa. Päättelin pikaisesti. Tätini, jonka nimi muuten on Terttu yritti kaikin keinoin vältellä ajamasta tielle jääneiden lantapalleroiden yli. "Vivie, laita se radio kiinni, korvathan tässä ihan halkeavat! Röyhkeitä nuo ravimiehet olivat, kun eivät siistineet tietä...." Terttu vaan jatkoi valittamistaan enkä jaksanut enää kuunnella. "Hei mä voin kävellä tästä, on enää ihan vähän matkaa jooko?" kysyin yrittäen näyttää mahdollisimman varmalle valinnastani. "Ei tule kuuloonkaan kultaseni, sinähän vielä vallan palellut... Tai, kaaipa sinä voit" hän lopulta huokaisi. Hyppäsin ulos autosta alta aikayksikön. Vilkutin vielä Tertulle sitten lähdin talsimaan tietä pitkin kohti tallia. Tätini oli ihan mukava, hieman vanhanaikainen ehkäpä ja todella siisteydenhaluinen! Nauroin ajatuksellekkin, että Terttu tulisi tallille. Sen jälkeen sinne ei olisi enää mitään asiaa. Latun talli on onneksi siisti paikka, vaikka eihän täti sitä takuulla tajuaisi. Pian aloin erottaa tallin piharakennuksia, ihanaa en malttaisi odottaa Disnin näkemistä. Poni oli vaikuttanut juuri täydelliseltä ja omistajakin supermukavalta. Millaisiakohan muut hoitajat mahtavat olla? Mietiskelyni katkesi vasta tallin pihalla, päätin aloittaa talliin tutustumisen katselemalla hieman hoitajien tiloja. Kipaisin taukotupaan, mutten viitsinytkään mennä koska siellä oli niin valtavasti porukkaa, ainakin äänistä päätellen. Sandra syöksähti kiireisenä luokseni "Moi olet varmaan Vivie, tulehan mukaan" samassa hetkessä hän jo lykkäsi Disnin harjapakin käteeni ja hoputti tulemaan äkkiä. Naurahdin kummastuneena kiiruhtaessani puolijuoksua tytön perään. "Tässä on Disni" Sandra selitti hieman ujosti esitellessään ponia, joka nuuhki minua uteliaana. Kosketin sen samettista turpaa lapasellani, jonka se yllätyksekseni nappasi suuhunsa. "Disni ei saa!" Sandra nuhteli ponia, joka päätti viskata pahalta maistuvan kapineen kauas itsestään. "Se on uskomaton!" hehkutin poimiessani hanskaa maasta. "Ai koska se varasti sun hanskan?" Sandra hymähti kysyvästi, "Eei! Se vaan on." jatkoin ihaillessani sirorakenteista paksukarvaista ponia, joka siirtyi nykimään riimunaruaan. "Haluatsä harjata vai et?" Sandra kysyi, olin huomaamattani jähmettynyt oviaukkoon haaveilemaan. "Öö, siis joo" sanoin hieman hämilläni ja livahdin harja kädessäni ponin luo. Aluksi emme juurikaan puhuneet, pikkuhiljaa kuitenkin aloimme höpöttää entistäkin enemmän ja pian nauroimme täyttä päätä Disnin pelleilyille. Keskustelu pyöri Disnissä, suloisessa ponissa joka touhuili omiaan juurikaan meihin keskittymättä. Sandra vaihtoi harjansa kaviokoukkuun ja heitti minulle toisen harjan. "Voisit harjailla vielä jalat" hän virkkoi kumartuessaan nostamaan Disnin pientä ja siroa kavioa ylös. Ryhdyin päättäväsenä töihin, höpinöitäni jatkaen. Pian huomasin kertoneeni myös Tertusta, joka sai Sandran nauramaan naama punaisena. Jäin siistimään tamman päätä kun Sandra paineli hakemaan ponin varusteita. Disni napitti minua suurilla silmillään kummastellen kuka ihme olin. Silittelin sen kaunista päätä ja siirsin harjan pois silmiltä. "Noniin, nyt kannattaa vähän väistyä!" Sandra huudahti karsinan ovelta satula sylissään. Peräännyin hieman katselemaan kun tyttö heitti satulan kauniisti seisovan ponin selkään. "Kas noin!" Sandra huudahti "Haluatko laittaa loppuun?" hän vielä jatkoi. "Mikäs siinä" vastasin iloisesti ja ryhdyin kiinnittämään vyötä. "Käyn nopee hakemassa ratsastuskamat" tyttö vielä huikkasi ja oli taas kadonnut. "Noniin Disnikkä maha sisään!" kikatin ja pujotin vastinhihnat paikoilleen, ponin pienestä vastustelusta huolimatta. Suitset löysin käytävältä, lämmitin kuolaimia vähän ettei poniparka joutuisi jääpalikoita laittamaan suuhunsa. Disini oli helppo suitsia ja olin valmis kun Sandra palasi. "Mennään maneesiin, niin et ihan jäädy" hän sanoi ja hymyili. "Joo" vastasin ja niin lähdimme kulkemaan kohti maneesia.

"Mee tonne katsomoon" Sandra sanoi kun astelimme sisään. Kapusin istumaan hyvälle näköalapaikalle, josta saatoin katsella ratsukon työskentelyä. Disni liikkui todella pirteästi ja säikkyi välillä maneesin kulmia. Sandra taisi kuitenkin tuntea sen kaikki temput ja osasi valmistautua niihin. Tyttö siirsi ponin raviin, sen maha keikkui hauskasti puolelta toiselle ja häntä viuhtoi vimmatusti. Hetken ravailtuaan muun muassa kahdeksikkoja ja muutaman pohkeenväistönkin Sandra nosti laukan, joka hetkellisesti oli hieman hallitsemattoman näköistä. Tyttö kuitenkin tiesi tarkalleen mitä halusi poninsa tekevän. Katsomoon oli ahtautunut muutama muukin, luultavasti hieman vanhempia hoitajia, jotka taatusti ihmettelivät kuka olin. Juuri silloin Sandra pysähtyi eteeni "Haluatko nähdä miten se hyppää?" tyttö hehkutti iloisena. "Mikäs siinä" virnistin iloisena. "Alahan sitten tulla auttamaan" hän jatkoi ja loikkasi alas ponin selästä ja pujotti ohjat käteensä. "Laitetaan tuohon pysty ja ihan pieni ristikko" Sandra ehdotti kantaessaan puomeja sätkyilevän Disnin kanssa. Päätin hoitaa tolppien kantamisen, vaikka ne painoivatkin kamalan paljon! Kun viimein saimme kaksi estettä rakennettua Sandra virkkoi, että saan jäädä nostamaan ja korottelemaan esteitä tarvittaessa. Nyökkäsin ja niin Disni laukkasi taas, kohti esteitä tällä kertaa. Poni oli ilmiömäinen hyppääjä ja sainkin vaan korottaa esteitä pykälä kerrallaan, kertaakaan ei puomi pudonnut. Näytin virnistäen peukkuani Sandralle, joka oli juuri hypännyt viimeisen kerran. "Sehän on upea!" sanoin, ehkä aavistuksen kovaa ja koko maneesi kaikui. Disni luimaisi tyytymättömänä. "Viittisitkö kasata noi pois kun loppuverryttelen?" Sandra kysyi, vaikka olinkin jo ehtinyt aloittaa. Seurasin samalla Disniä joka ravasi kauniissa muodossa valkoista vaahtoa joka ilmansuuntaan roiskutellen. Sen pyöreäksi karvoittuneet pikkukorvat osottivat tiukasti eteen käskyjä odottaen. Viimeistä tolppaa raahatessani kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota ponin hauskaan karvaan, mahavyön molemmilta puolilta tursui valtavia karvatuppoja, jotka lähinnä naurattivat minua. Katsomossa istuskelleet tytöt olivat lähteneet kun Sandra laskeutui alas ratsailta. Yhdessä kuljimme taas kohti tallia. Sain jopa taluttaa Disniä!

Karsinalleen ponilla oli kamala kiire, iltaheinät kuten tiedätte (; Karsinassa ei Disnin harmiksi vielä ollut mitään ja aloimme kiireellä riisua ja loimittaa sitä. Poni äksyili enimmäkseen Sandralle, minuun se ei niinkään kiinnittänyt huomiota. Olimme valmiit ennätysajassa. "Monelta sun taas pitikään lähteä?" Sandra kysäisi selvittäessään valtavaa takkua Disnin hännästä. "Terttu sano tulevansa seitsemältä" vastasin hajamielisenä. "Eikös se ole jo puoli kahdeksan?" Sandra kysäisi ja samalla hetkellä kuului jostain lähistöltä hyvin tuttua valitusta "Voi herranen aika sentään, täällähän on näitä petoja vaikka muille jakaa! VIVIEEE!?" Minä ja Sandra nauroimme mahdollisimman äänettömästi Disnin takana kun täti kulki ohitsemme "Ei voi olla totta, tuollako ne asuvat, nukkuisitteko muka itse pienessä kopperossa!?" samaa jatkui, kunnes viimein olimme rauhoittuneet. "Terttu olen täällä" sanoin oven raosta ja palasin Disnin luo. "Alahan tulla ja vikkelästi, kello on jo vaikka mitä ja on pimeää!" täti marmatti kävellessään autolle suuri hattu päässään pyörien. Sandra nauroi taas ja niin minäkin. Jouduin kuitenkin hyvästelemään molemmat ja toivomaan, että pääsisin mahdollisimman pian takaisin! "Heihei!" huutelin kävellessäni autolle. Sandra vilkutti kunnes automme takavalot olivat kadonneet. "... Eiiiii liinakkommeeekaaan nyyt enää talliiiiinn jäää, Vivie mikset laula, laita se radio jo pois!". En kuullut tädin valitusta, kuuntelin mielessäni Sandran sanoja "Ensi kerralla joudutkin tekemään kaiken itse" ihanaa, en malttanut odottaa!

Vivie 12.joulukuuta.2010

[vivie]

Istun nyrpeänä Tertun kyydissä, jälleen matkalla tallille. En malttanut odottaa Disnin näkemistä. "Mitä jos kävelisin taas?" kysyin hieman varovaisesti. "Turha luulo tyttöseni, tänään mennään autolla, laitas joululaulut soimaan" nainen urahti, lantapalleroita väistellen. "Poorsaita äidiin oomme kaikki oommee kaikki..." täti aloitti, "Tosiaan oletkin" mumisin niin hiljaa kuitenkin ettei Tertulla ollut aavistustakaan mitä sanoin. Ainakin luulen niin, samapa tuo minulle olisi. Taivaalla lensi pieni talitintti, joka laskeutui talon etupihalle ripustettuun talipalloon. "Pikkulintuja ei saa ruokkia, niidenhän pitäisi itse pärjätä! Ja voi hyvänen aika Vivie eikai sinulla ole taas kamera mukana?" alkoi Terttu saarnata tavalliseen tapaansa. "Eipä taida olla" huokaisin, vaikka kyllähän minulla uusi järkkärini oli tietysti mukana! "Hei oikeesti, mä kyllä kävelen tästä" sanoin jo auton ovea avaten. "Ovi kiinni, autohan liikkuu vielä!" alkoi Terttu kiljua "Pysäytä se sitten!" huusin takaisin ja auto pysähtyi. Hyppäsin ulos ja kuulin vaan jotain sen suuntaista, että mahdoton tyttö. En edes ole varma, en jaksanut kuunnella. Hyräilin joululaulua, joka tosiaan oli sama jota tätinikin oli autossa hoilannut. Lunta sateli hiljakseen, kaunis maisema hautautui hitaasti. Nappasin muutaman kuvan suuressa tarhassa juoksevista hevosista, Disni ei ollut siellä. Tallia lähemmäs astellessani, kummastuin. Missä kaikki ovat? Ketään ei ollut näkysällä. Maneesista kuului terävän naisäänen komennuksia, sinne siis! Raotin varovasti ovea. Keskellä maneesia seisoi Irina, kiireestä kantapäähän siistinä, ohjeita huudellen. Ratsukkoa en vielä näillä käyntikerroilla tunnistanut. Katsomossa istui koko hoitajaporukka. Sujahdin sekaan. "Moi" Sandra kuiskasi, kysäisin että miten kummassa hän on tallilla kun eikös sun pitänyt viikolla olla opiskelemassa? "Joo, tänään ei tarvinnu mennä" tyttö kuiskasi ja oisoitti ratsukkoa. "Hyvänen aika Latu, muista ULKO-OHJA!" Irina huusi. Seurasin tiukasti hevosen liikkeitä, vaikken virheitä huomannutkaan korjasi Irina armottomasti pienintäkin ongelmaa. "Menen Disnin luo, muuten en kerkeä tehdä mitään" hymähdin hieman kovaan ääneen ja sain moittivan katseen Irinalta. Hymyilin näteitä hymyäni ja nostin peukun pystyyn. Tyrskähdellen painuin talliin. Disni seisoskeli karsinassaan, hapuillen oven yli. Käytävää lakaisi yksinäiseltä vaikuttava tyttö, jota tietysti piti mennä jututtamaan. "Moi, miksi sä täällä yksin touhuat?" kysäisin iloisesti. "Moi vaan, olen Tinka omistan ton Pirellin" tyttö tokaisi, keskittyen lakaisuun. "Ai, olen Viveca sano vaan Vivie hoidan Disniä se on tuo hurmaava hepo tuollanoin..." höpötin minkä kerkesin. Tinka tyytyi nyökkäilemään. Katsoin kelloa, viisi kipaisin hakemaan hoitsuni harjat, samalla kun astuin karsinaan Latu talutti ratsuaan talliin. Silloin vasta muistin sen nimen sehän oli Damon! Latun oma arabiori, miten olinkaan voinut unohtaa. "Kukas sä olitkaan" kysäisi joku yllättäen käytävästä "Viveca, sanokaa vaan Vivie" naurahdin, käytävässä seisoivat Caró ja Cidar. "Aisiis Mimi?" Caró kysyi ihan äimänä. Cidar räjähti nauruun, saaden minutkin kikattamaan. "Vivie" toistin, Carókin tajusi mille naurettiin ja yhtyi nauruumme. "Meinasitko jo ratsastaa" tytöt utelivat kun puhdistin Disnin kavioita. "Een, sentään kun Disni on niin arka" sanoin ja jatkoin kiireesti "menen varmaan juoksuttamaan, kun maneesissa näytti olevan vapaata". "Ookei, hei me tullaan kattoo" Cidar jatkoi, Caró nyökytteli. "Pitäkääs vähän pienempää ääntä" kävi Irina huomauttamassa, naurumme kuultuaan. Cidar ja Caró eivät sanoneet mitään, minä puolestani räjähdin uudelleen nauruun. Ratsastuksenopettaja poistui paikalta päätään pyöritellen, varmaan Latulle kertomaan höpinöistämme, ei kai sentään. Harjasin vielä pikaisesti ponin jalat, tai hevonenhan se virallisesti on poniksi vaan on kivempi sanoa (: Sen jälkeen olikin jo aika hakea suitset ja muut juoksutuskamat satulahuoneesta, Sandra auttoi etsimään oikeat remmit. Huusin vielä kiitokset, jo karsinalle kävellessäni. Disni seisoskeli tapansa mukaan kiltisti, antaen minun varustaa itsensä rauhassa. "Tules tytteli" lässytin tammalle pörröttäen sen harjaa, mennään maneesille. Cidar liittyi seuraani, Caró meidän piti hakea Annan karsinasta, jossa hän luki jotain vanhaa hevoslehteä. Astuimme kolmistaan ulos hyytävään pakkaseen, valitin jäätyväni. Samassa Disni tökkäsi minua selkään ja lensin päsitikkaa hankeen. Sain räkäiset naurut Latulta, joka oli näemmä juuri lähdössä jonnekkin, paheksuvan katseen Irinalta ja itse tietysti hihkuin hangessa Caróa ja Cidaria lumella heitellen. Disni seisoskeli äimistyneenä paikoillaan katsellen pöllyävää lunta. Kikatin hysteerisesti taluttaessani Disnin viimein maneesille.

Maneesissakin oli kylmä, vaatteeni eivät onneksi ehtineet kastua, vaikka pillifarkkujen lahkeeseen olikin vähän lunta sujahtanut. Disni pärski iloisesti, kävellessään ympäriläni. "Meinasitko hypyttää sitä?" Uteli Cidar, "Katsotaan jos jaksatte kujan kasata" vinkkasin kaksikolle, joka alkoi voihkien kantaa puomeja ja tolppia kujaksi esteille. Keskityin tamman juoksutukseen, pyytäen sen raviin. Disni totteli mukisematta ja siirtyi iloisesti harppoen liidokkaaseen raviin. Pyysin sitä hieman kokoamaan itseään, tietysti se totteli ja alkoi ravata kauniimmin ja kauniimmin. Tamma tuijotteli tuon tuostakin puomikujaa, mutta maiskautin sen uudestaan eteen, jolloin se unohti puomit taas hetkeksi. "Me ollaan valmiita!" Caró huikkasi, nyökkäsin ja hidastin Disnin käyntiin. Irrotin juoksutusvyöt ja apuohjat ynnämuut turhat remmulat, suitset jätin silti tamman päähän. Kujan esteet olivat pieniä, mutten aikonutkaan niitä yli 50 senttiin edes nostaakaan, mitä mieltä laittaa poni hyppäämään henkensä kaupalla tällaisella pakkasella. Napautin juoksutusraipalla maata saaden Disnin hieman vauhdikkaanpuoleisessa laukassa kujalle, se hyppäsi hyvin kauniilla tyylillä hengitys höyryten. Tamma selvästi tajusi mitä siltä haetaan ja laukkasi suunnilleen omatoimisesti ympäri maneesia, välillä jopa pukaten! Nauroin ponin innokkaalle kaahailulle, sen pää oli noussut korkealle ja kaunis harja leiskui ilmavirran mukana. Sieraimet olivat laajentuneet ja häntä noussut kiihtymyksestä ylös. Sen älykkäät silmät tuikkivat iloisena, kavioiden takoessa maneesin pohjaa. "Hyvä, hiiiieno" mutisin ympärilläni laukkaavalle Disnille, joka innostui hyppäämisestä kerta kerralta enemmän. Se pukitti vielä kerran ja kun aloin pyytää sitä käyntiin, tuli pieniä ongelmia kun ei neiti halunnutkaan lopettaa. Karva oli jo hien tahrima, tummunut. Huokaisten kävelin kujan eteen seisomaan, poni laukkasi tyynesti kujan ohi uudestaan ja uudestaan. Sain sen hidastamaan kun vihelsin pienesti sen seuraavan kerran lähestyessä. Silitin sen höyryävää lapaa. Cidar juoksutti kaikki irrottamani vyöt ja remmit takaisin. Loppuverryttely olisi turvallisinta tehdä liinassa. Disni ravasi yhtä innokkaasti kuin alussakin, enää se ei säpsyillyt. Caró ja Cidar kantoivat kujan puomi kerrallaan pois. Kun he olivat valmiita minäkin olin. "Meen vielä kävelyttämään tätä maastoon, otatteko te taas noi kamat?" kysäisin kun astuimme ulos maneesista ja kävelimme tallille jossa sain Disnin selkään loimen. "Kapua toki selkään" tallille palannut Latu ehdotti. Olin aavistuksen epävarma ideasta, mutta otin kuitenkin kypäräni mukaan. Disni tassutteli vierelläni hieman kummissaan, miksi ei mentykään talliin? Kutittelin sitä harjan juuresta ja laitoin kypärän päähäni. Jos nyt ihan pikkumatkan kokeilen. Päätin noustessani suurelta kiveltä tamman selkään. Se alkoi oitis steppailla, mutta annoin sen kävellä vapailla ohjilla ja pian se alkoi venyttää kaulaansa pärskähdellen. Hieroin ponin säkää kävellessämme pimeässä, kiersimme kaiketi jonkin pellon ja lunta oli Disniä hieman polven yläpuolelle. Tamma olisi halunnut laukata, lupaa en antanut. Se antoi pian periksi, ilma väreili pakkasesta ja hengityksemme höyryksi. Disni tähysi metsään pää ylhäälle nousseena. Tallipihalle saavuimme noin kymmentä minuuttia myöhemmin, piha oli autio. Hyppäsin alas Disnin ihanan leveästä ja lämpimästä selästä. Taputin sitä hilpeänä.

Tallikäytävälle oli kiinnitetty hevosia. Disni hörisi niille. Avasin raskaan liukuoven päästäen ponin karsinaan. Siellä otin kiireesti suitset pois, heinät oli jo jaettu. Tamma upotti turpansa suureen läjään. Ripustin suitset hetkeksi karsinan oveen ja aloin harjata Disniä. Nostin loimea hieman ylös siitä kohdasta jota harjasin. Harjasin harjaamistani, karva alkoi kuivua. Ponin kaulalle pyöräytin fleece-huovan kuivumisen nopeuttamiseksi. Siivosin tässä välikössä karsinan pikaisesti, vaikka se olikin jo aamulla siivottu. Viedessäni tavaroita takaisin nappasin myös Disnin kaulasta fleecen ja vein sen pesuun. Hain taukotuvasta evääni ja muutaman vanhan lehden sekä ikivanhan loimen. Raahasin ne mukanani Disnin karsinalle. Tamma katseli minua hieman varautuneesti, heittäessäni loimen lattialle. Istuin loimen päälle ja avasin hajamielisesti lehden. Avasin sen kohdasta "kumpaakin kättä tarvitaan käännöksessä" uppouduin täysin lukemiseen, karkkejani mutustellen. Suoraan sanottuna säikähdin ja niin Disnikin kun yllättäen joku kurkkasi oven yli "Siellähän sä olet, moi mä oon Anni ei olla vielä moikattu" hän sanoi ja esitteli samalla hoitsunsa Bletan. "Joo, olen Vivie Disnin varmaan tiedätkin yritän tutustuttaa sitä parhaillani, jos viittisit sanoa ettei kukaan tule häiritsemään?" sanoin ja jatkoin lehden selailua. "Luottamuksen luominen" kohta oli hieman hankalatajuinen, olin illalla lukenut sen kolmeen kertaan. "Vietä mahdollisimman paljon aikaa hevosen kanssa" siinä sanottiin ja neuvottiin muutama muukin keino. Disni ei enää vältellyt minua, mikä mainittiin hyviin juttuihin. Selailin lehtikasaani löysin vanhan sarjakuvalehden, jonka luin kannesta kanteen. Disni oli saanut syötyä ja yllättäen se ähkäisi ja kävi makuulle viereeni! Olin todella hämmästynyt, hevonenhan makaa vaan jos tuntee olevansa turvassa. En ollut uskoa kun tamma tökkäsi minua turvallaan, kerjäten palaa porkkanastani. Katkaisin sen päästä pienen palasen ja ojensin sen ponille, joka rouskutteli herkkuaan tyytyväisenä. Laitoin lehden syrjään ja otin kameran esiin. Sain vaivalla napattua muutaman kuvan minusta ja makaavasta Disnistä sekä tammasta itsestään muutaman miljoonan, Cidar oli kuvannut sitä juoksutuksen ja hypytyksen aikana. Vilkaisin kännykän kelloa, vielä tunti aikaa. Otin mukavan asennon loimella ja aloin taas lukea. Disni nukkui. "Luonnonvaraiset hevoset liikkuvat päivisin ja yöllä, varsana liikkuneila hevosilla on paremmat luut.." Luin lehteä vilkuillen välillä vierelläni yhä makoilevaa tammaa. Pian se nousi ylös ja kävi juomassa. Se kuitenkin palasi vierelleni, kosketin sen kaulaa. Söin eväsleipääni ja kahlasin läpi lehtien mielipidekirjoituksia. Taisin torkahtaa, mutta kun heräsin kello oli jo paljon, Terttu tulisi parinkymmenen minuutin sisään. Nousin ylös ja oikaisin puutuneet jalkani. Tavaroiden kerääminen vei oman aikansa. Disnikin kampesi itsensä seisomaan ja ravisteli kuivikkeet loimestaan. Kurkkasin sen alle, kuiva on. Heitin tavarani käytävään ja rullasin loimen pois tamman selästä. Se katseli minua levollisena huokaillen. Taittelin loimen telineelle, kiireellä pakkasin tavarat reppuuni. Silittelin Disniä vielä hetkisen, sitten päätin kiiruhtaa taukohuoneelle. Tamma katseli jälkeeni hieman haikeana, tai sitten se oli uninen. Tulkitsen itse mieluummin aikaisempaan. Taukohuoneessa istui vain puoliunessa nuokkuva Anni. "Mites se sun luottamusjuttu etenee?" tyttö kysäisi. "Mahtavasti" sanoin, enkä voinut olla näyttämättä kuvia makoilevasta Disnistä. "Missä kaikki muut on?" kysäisin. "Maneesissa kai, ne ratsastaa vielä" Anni mutisi. "Selvä, kiitti meen sinne mua tullaankin kohta hakemaan" huikkasin ovelta ja painelin suorinta tietä maneesille, ainakin melkein moikkasin vielä ovella kurkistelevia turpia tietysti Disniä eniten. Varsojakin katselin karsinan ovien yli. Kymmenen minuuttia ehdin istuksia maneesissa katselemassa muiden ratsastelua. Tinka ratsasti koulua ohitseni, Pirelli oli valtava! Ainakin pieneen ja karvaiseen Disniin verrattuna, myös Caró ratsasti. Cidar loikkasi viereeni tuolille ja alkoi selostaa minulle hevosista. "Tiesitkö, että Pirelli on kamalan omapäinen? Annalla käytetään häntäremmiä..." Kuuntelin puolella korvalla tytön juttuja. Mietin Disniä. "Sulla on muuten aika jännän tallivaatteet, eiks noi likaannu?" Cidar kysäisi puhetulvansa loppuun. "Ai nää? Ei, näähän on tallivaatteet!" nauroin ja katsoin mustien pillifarkkujeni takamusta, se oli valkoinen Disnin karvoista (; Keltaisessa hupparissakin oli muutama kuolatahra. Huitaisin vielä kädelläni ja nauroimme molemmat. "Huomenna voisin varmaan jo ratsastaakkin" mutisin mietteliäänä kun auto kaarsi tallin pihaan. "Muista vaan ottaa ratsastuskamat mukaan!" Cidar kikatti "Miten voisinkaan unohtaa" hymähdin ja vilkutin maneesissa oleville.

Vivie 13.12.2010 - oli inspistä toiseenkin (olkoon leikisti huomisen) : D

// Kirjoitat pitkiä tarinoita, hyvä!
-Latu

[vivie]

Kävelin bussipysäkiltä kohti tallia. Pakkanen oli noussut iltaa kohden ja tuhannet tähdet tuikkivat yläpuolellani. Katselin niitä yrittäen muistaa edes yhden tähtikuvion... "Tuo on otava" tokaisi joku vierestäni. "Ai moi, en huomannu sua" hymyilin vierelleni pyrähtäneelle Verlynille. "Tallillekko menet?" kysyin, tajuten itsekkin vasta miten tyhmä kysymykseni oli. Vastaukseksi tyttö mutisi jotain joon ja jonkin tuntemattoman sanan välillä. Tavanomainen puhehöpinäni pääsi vauhtiin ja pian tajusin kertoneeni yksityiskohtaisesti koko koulupäivästäni sekä kaikesta maan ja taivaan väliltä. Verlyn naurahteli hyväntuulisena yrittäen tuon tuostakin tyrkätä minut lumihankeen. Tyrskähtelin iloisena tarkastaen kolmatta kertaa olinko muistanut ratsastuskamat. Tallin katto alkoi häämöttää pian puiden katveesta. "Juostaan kilpaa!" Verlyn kiljahti ja kirmasi jo sellaisella vauhdilla että luovutin ihan alkuunsa. "Etsähei tuukkaa?" hämmästynyt tyttö huuteli vähän matkan päästä. Irvistin tälle ja säntäsin nauraen juoksuun. Juoksimme vauhdilla tallille asti, olimme tietysti todella hengästyneitä. Kaaduin selälleni hankeen, nauroin minkä vinkuvilta keuhkoiltani pystyin. "Vähän rajaa hei" Verlyn urahti, tirskuntansa välistä alkaen kammeta minua ylös. Tönäisin tytön kyljelleen lumeen ja livahdin talliin. Disni ei ollut vielä siellä, niimpä koukkasin lähimmän narun käteeni ja astelin takaisin jäätävään pakkaseen. Hevoset ravailivat aidan vierustoilla höristen ja häsläten, sisään tulossa tietenkin. Disni riekkui mukana porukassa, mutta tuli kiltisti luokse kun vähän pyysin. Talutin sen sisälle, törmäilimme ympäri tallia koska olin saanut päähäni etsiä samalla Disnin kadonneen kaviokoukun. "Minnehän te oikeen ootte menossa?" kysäisi Latu miettien minne itse mahtoikaan olla matkalla ja katosi samantien sinne mistä oli tullutkin. Päädyin viemään tamman karsinaansa ja jatkaa etsintöjä ilman sitä. "Niin mun piti palauttaa tää kaviokoukku, lainasin sitä ku Damonin on kadonnu." Latu tuli hetken päästä ilmoittamaan, ojentaen kapineen minulle. "Ai kiitti, ei muuta kun tilsojen kimppuun!" huudahdin ja sujahdin karsinaan. Kavioihin oli paakkuuntunut järkyttävä määrä lunta, jota sain kopistella pois tuskastuttavan kauan. Selkää pakotti, mutta ryhdyin vauhdilla harjaamaan Disnin jo valmiiksi aika puhdasta karvaa. Tamma oli varustettu ennätysajassa ja talutin sen maneesille.

Selkään oli helppo päästä. Tamma seisoi moitteettomasti paikoillaan, minua uteliaana katsellen. Verlyn punttasi minut Disnin satuloimattomaan selkään ja lähti hyppelemään katsomoa kohti. Kosketin kevyesti pohkeella ratsuni kylkeä, se lähtikin iloisesti hypähtäen liikkeelle. "Ei taida olla vähään aikaan menty ilman satulaa" huomautti Verlyn hieman huvittuneena, kun Disni säikkyi tapansa mukaan kaikkea saaden minut valumaan jatkuvasti kyljeltä toiselle. "Eeei, se on aina tällainen" naurahdin pyytäessäni Disniä hieman hidastamaan. Kävelytin tammaa muutaman kierroksen, ennen kuin keräilin ohjia käsiini. Ponin selkä oli ihanan leveä ja siinä oli muutenkin helppo istua. Kokosin tamman käyntiä aste asteelta pääty-ympyrällä. Verlyn ilmoitti siirtyvänsä talliin, koska oli jäätymäisillään. Nyökkäsin keskittyen kuitenkin Disniin, joka oli päättänyt kokeilla muutamaa sivuloikkaa. Raviin siirryin aika pian ystäväni lähdön jälkeen, pyörin suurimmaksi osaksi ympyröillä, mutta sain aikaiseksi muutaman pohkeenväistönkin. "Siellä on yli kakskyt astetta pakkasta!" huudahti Verlyn, joka oli palannut paksun vilttipinon kanssa katsomoon. "Mmmh.." mutisin pidättäen hieman ulkoa, samalla kun asetin ja taivutin aavistuksen sisään. "Säkä sisään" Verlyn huomautti pian, kun aloin itsekkin tajuta Disnin löysäilevän. Siirsin ulkopohjetta ja lantiota käyttäen ponin sää'n aavistuksen ympyrän kaaren sisäpuolelle. "Hyyvää....hiienoo" kuiskasin tammalle, siirtäessäni pohkeita laukannostoa varten. Poni jännitti itsensä loikaten valtavalla kaarella laukalle, saattoi se olla pukkikin en ole varma. Laukkasimme kerta toisensa jälkeen maneesin ympäri. Disni rentoutui alkaen pyöristyä uudelleen, pikkuhiljaa. Yllättäen tuli lumia alas katolta ja poni teki äkillisen sivuloikan. Muksahdin mahalleni maahan, suu täynnä jotain maneesin pohjalta löytyvää moskaa, en halua tietää mitä... Verlyn panikoitui kun en noussut heti ylös ja napattuaan Disnin juoksi luokseni. Nauroin kippurassa, enkä kikatukseni lomasta osannut vastata ystäväni päättömiin kysymyksiin. "Ihan kunnossa mä oon, punttaa selkään" hymähdin ja loikkasin Verlynin avustuksella minua mulkoilevan Disnin kyytiin. Laukannosto tapahtui samalla tavalla kuin aikaisemminkin, isommalla loikalla vaan kun käynnistä nostin. Tamma kaahasi ehkä hipun hallitsemattomana, mutta malttoi hetkellisesti jopa kuunnella. Laukkasimme taas ympäri ja ympäri. Poni rentoutui nopeammin kuin viimeksi muuttuen taas kuuliaiseksi itsekseen. Ratsastin ison keskiympyrän, jonka jälkeen muutamat serpentiinit uralle. Disni heitti iloisesti muutamat pikkupukit kulmassa, josta kiihdytti vauhtiaan. Alkuverryttely oli saatu melkein kunnialla loppuun! "Hei, rakennetaan sulle temppurata!" huudahti Verlyn innoissaan alkaen katsella mitä kaikkea maneesista löytyi. "Ihan rauhassa vaan" tokaisin ravaillen uralla. Tyttö löysi valtavan pressun, muutaman tötterön, ämpärin ja tietysti estetolppia sekä esteitä. Hän kantoi pressun keskelle maneesia, esteen pienen matkan päähän siitä. Eihän tosin lähes maahankaivettua ristikkoa esteeksi kutsuta, olkoon siis kavaletti. Tötteröt Verlyn asetteli huolellisesti pujotteluksi hieman uran viereen. Ämpärin aivan radan loppuun, sen päälle hän laittoi yhden lukuisista vilteistään. "Tää menee silleen, että meet pressun yli niin kovaa kun Disni suostuu tai sä haluat, sitten tietysti hyppäät, kosket seinää, pujottelet, otat viltin ämpärin päältä tuut alas jos tarvii en punttaa takas, laitat viltin Disnin selkään ja laukkaat maaliin se on tuolla maneesin toisessa päässä." Verlyn selosti. "Okei enköhän mä muista, laita musiikki päälle" sanoin asettuen lähtöviivalle. "Luntaa tulvillaan on raikas talvisää..." kajahti kaijuttimista. "Ei joululauluja kiitoos" kikatin vinkaten silmää kaverilleni. Pian saimmekin jonkin aavistuksen järkevämmän katrillilaulun soimaan. "Okei alota!" tyttö huudahti. Ravasin pressulle, Disniä ei pelottanut joten siirryin laukkaan. Se kahlasi ensimmäisen 'esteen' yli innoissaan hypäten kavaletinkin samoissa vauhtiasteissa. Seinälle oli hankala päästä, muttei siihenkään kauaa mennyt, takaisin laukkaan, pujottelu. Siinä menikin helpoin osuus ihan sekunneissa. Hyppäsin alas Disnin selästä ja nappasin viltin ämpärin päältä. Nousin itse seisomaan ämpärille ja loikkasin ratsuni selkään. Viltti sai tyytyä Disnin peppupaikkaan, istuin vain osittain viltillä, pääasiassa se keikkui ponin takamuksen päällä. Laukkasimme Verlynin maaliviivan yli sellaisella vauhdilla, että kesti puolisen kierrosta hidastaa aikalailla kuumunut tamma käyntiin. Taputin sitä tyytyväisenä, antaen pidempää ohjaa. Verlyn joutui keräämään ratansa pois loppukävelytykseni aikana. "Mä oon valmis" tyttö huudahti jonkin ajan kuluttua. Kaarsin Disnin keskelle maneesia ja hyppäsin alas. Tamma puhisi tyytyväisenä, ratsastushousuni olivat valkeana kaikesta pölystä jota poniin oli harjauksesta huolimatta jäänyt.

Verlyn auttoi minua siivoamaan Disnin sotkuisen karsinan, oikeastaan hän teki sen melkeimpä itse... Minun piti nimittäin harjata, loimittaa, helliä ja harjata uudelleen. Disniä siis. Latu jakoi iltaheiniä, lykkien kärryä käytävällä. "Otas tuosta itse Disnille" mies kehotti tullessaan kohdalleni. Kauhaisin sopivan määrän korsia syliini kantaen ne karsinaan. Hoitoponini upotti päänsä iloisena ruokansa sekaan. "Kuka tuo musta poni on tuossa vastapäätä?" Verlyn uteli osoittaen Andrea. "Se on Andre, kuinni?" kysyin keskittyen vasta nostamaani kavioon. "Sitä vois olla kiva hoitaa.." tyttö jatkoi hieman ujosti. "No mene kysymään!" hoputin tyrkäten änkyttävän Verlynin Latun eteen sanoen, että tällä oli asiaa. Itse painelin takaisin karsinaan. Vasta käytävälle palatessani, samalla kun kasasin tavaroitani lähtöä varten juoksi Verlyn luokseni. "Hoidan Andrea, se on ihanaaaa!!" hän tanssahteli käytävällä kurkkien tuoreen hoitsunsa karsinaan, ruuna katseli takaisin. Lähdimme yhtä matkaa ulos tallista höpisten siitä, mitä kaikkea kivaa tallilla voitaisiin jo vaikka seuraavana päivänä tehdä!

Vivie 16. joulukuuta - tämä siis tarina 15.12 päivälle (:

[vivie]

"Parahin joulupukki, mitäs jos tänä vuonna..." nauroin katketakseni, tänään iski taas vaihteeksi se pahin ADHD, juuri huonoon aikaan. Istuskelin bussissa matkalla tallille tietysti olin joutunut istumaan koulussa pidempään kuin muut ja tallille lähtö oli myöhästynyt. Edessä oli vaikka mitä kivaa ja ei niin kivaa, painoin stoppia, seisoen jo valmiiksi ovisyvennyksessä. "Viveca? säkö siinä?" kysyi Jenla, joka oli jäämässä samalle pysäkille. "Vivie, kyllä" naurahdin hyväntuulisesti ja hyppäsin ulos vielä hitaasti matelevasta bussista. "Tuu jo! Meillä on kiire..." vinguin polviani myöten lumeen uponneena. "Joojoo" Jenla vinkkasi hypäten perässäni. Kävelimme kaikenlaista tyhmää laulellen kohti tallia. "Kuulitko jo että mun koulukaveri alko hoitamaan Andrea?" kysäisin naurumme lomasta. "Joo, se oli seee.. mikäs se olikaan Erland?" tyttö mietiskeli. "Verlyn" korjasin, kikattaen yhä. "Niinhän se olikin" Jenla hymähti. Olimme jo tallin pihalla. Painuin Disnin karsinalle, tamma ei ollut sisällä. Hain ämpärillisen vettä sekä muutaman sienen alkaen kuurata ruokakippoja. Siitä ei varmaan tarvitse sen enempää kirjoittaa, siinähän vaan junssätään kupeista kaikki töhnät pois. Seuraavana tarkuin talikkoon ja heittelin kaikki likaiset aluset yhteen nurkkaan, puhtaat toiseen. Kottikärryt hain vasta siivottuani valmiiksi ja lapoin likaiset kuivikkeet niihin. Karsina näytti siistille kun toin vielä saman verran puhtaita alusia likaisten tilalle. Käytävältä lakaisin sotkuni luonnollisesti pois. Verlynkin oli ilmestynyt paikalle siivousoperaationi aikana. "Moi" tyttö huikkasi iloisesti painellen Andren luo. Sekään ei ollut sisällä, yhdessä kävelimme tarhoille niitä hakemaan. Matkalla riehaannuimme totaalisesti, jahtasin Verlyniä riimunarulla huitoen. Molemmat kiljuivat, hiljaista tuli vasta kun Verlyn tuksahti hankeen. Märkinä koukkasimme omat hoitsumme tarhasta ja talutimme ne sissän. Disni ei ollut märkä, sillä oli loimi päällään. Karsinassa nostin loimen telineelle kuivamaan ja sitaisin ponin vetosolmulla kalteriin. Vastaputsatuilla harjoilla oli hyvä alkaa jynssätä taas lähes puhdasta karvaa. Verlynillä oli ongelmia Andre oli päättänyt pistää hoitajansa todella testiin, kurainenkin se oli. Pudistelin päätäni ponin toilailuille keskittyen jälleen omaan hoidokkiini. Liika energia oli hyvä purkaa harjaan, varsinkin kun se välillä pääsi luiskahtamaan paksusta hanskastani... Disnin varusteet alkoivat olla puhdistuksen tarpeessa, sen päätin tehdä ratsastuksen jälkeen. Ja ei muuta kuin maastoon, yksin tällä kertaa Verlyn kun halusi vielä tutustua Andreensa ja muista oli yksinkertaisesti hullua lähteä maastoon, kun aika-ajoin tuuli puhalteli hieman tavallista voimakkaammin. "Muista heijastimet!" huusi Latu, miksi minä ne olisin unohtanut?

Kiristelin mahavyötä kaikessa rauhassa tallipihalla ja laskin jalustimet alas. "Minnekkäs sinä meinasit?" kysyi Irina hieman yllättyneesti kun taas törmäsi minuun. "Maastoon, tuleeko mieleen mitään hyviä reittejä?" kysäisin satulansiiven alta. "Jaa-a, ei kyllä kovin monta tälle säälle ja lumimäärälle.." nainen aloitti "Mutta kannattaa kokeilla vaikkapa sitä polkua mikä lähtee järvelle päin" Irina viimeisteli lauseensa hetken pohdittuaan. "Okei kiitti" huudahdin ja ponnistin satulaan, ohjaten ratsastuksenopettajan osoittamaan suuntaan. Lunta oli enemmän kuin viimeksi kun olin käynyt loppukävelyillä maastossa, ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtyä. Pyysin Disnin raviin, se totteli helposti. Energiset liikkeet tunsin jopa satulan läpi, vaikka terhakkaat korvatkin puhuivat puolestaan. Mitä mahtavin maastoilukeli, vaikka pakkasta olikin suhteellisen paljon ja tuuli yltyi paikoittain jopa pieniksi lumipyörteiksi, joita Disni intaantui pelkäämään. Rakastin maastoilua yli kaiken! Varsinkin niin ihanalla hevosella kuin Disni. Meidän molempien hengitys höyrysi, etenkin ratsuani olisi voinut luulla vaikka höyryjunaksi. Ohitimme pimeänä yksin pellolla könöttävän talon, joka pimeässä oli aavemainen. Siirryin laukkaan, kevyessä istunnassa olo oli turvallisempi vaikka meistä molemmista tuntuikin, että takanamme oli joku... Pienen matkaa jatkettuamme käänsin ponin pienemmälle polulle ja hidastin käyntiin. Olimme molemmat jo väsyneitä, lumen määrästä osittain pelkäämisestäkin. Asuintaloja näkyi puuston takaa, joten uskaltauduin rentoutua viimein, niin teki tietysti uskollinen Disnikin. Pitkä pelto aukesi edessämme, olisikohan se joululaukkojen pitopaikka? "Kuule, tehdäänkö pieni salaharjoittelu?" kysyin allani jo pomppivalta ponilta, vastaus oli molemmille selvä. Karautimme lumi pöllyten pellolle, niin lujaa kun Disni vaan itsestään sai siinä lumessa irti. Välillä tuntui kun olisimme pomppineet, mikä ei sinällään ollut ihme... Tunsin allani laukkaavan tamman uhkuvan menohaluja vielä puolessavälissäkin, annoin sen mennä. Laukkamme päättyi äkisti kun maa lumen alla alkoi tuntua jäiseltä, olimme tulleet varmaankin... Aivan olimme lähellä jalkapallokenttää, tietysti se oli lämmitetty eikä lunta sen ympärillä ollutkaan. Sulamisvesi sen sijaan oli varmaan jäätynyt hieman kauempana. Järkeä rakentaa tuollaisia mäelle! Pysähdyimme pettyneenä mäen juurelle, olin lähdössä kiertämään jostakin pienen kyläkoulun kenttää. Disni yritti kääntyä takaisin pellolle laukkaamaan, mutten antaisi periksi ihan vielä. Ei samoja jälkiä (: Ratsastin päättäväisenä hieman syvemmälle lumeen ja nostin laukan. Tuuli pyörteili kasvoillani, Disni juoksi kovempaa kuin ensimmäisellä kerralla, aina sille pienelle polulle saakka. Siellä tamma sai jälleen ojentaa kaulaansa, sen se tosiaan tekikin! Loppumatkan etenimme rauhallisesti käyntiä ja ravia, hieman laukkaakin... Tallille päästessämme olimme molemmat väsyneet ja Disni yltäpäältä hiessä. "Mistäs sitä tuon näköisenä oikein tullaan?" Latu tyrskähti meidät nähdessään. "Ihan maastossa oltiin" vastasin sulattaen ripsiäni. Mahavyön löysäys onnistui selästäkin käsin. Hyppäsin alas rapsuttelemaan reipasta ratsuani, joka alkoi oitis kerjätä makupaloja. "Äläs kuule luulekkaan pallero, ensin mennään sisälle!"
naurahdin sille ja kävelytin ponin perässäni talliin.

Loimitin Verlynin avustuksella Disnin, kun olin sen tietysti ensin vaivalla kuivannut. Tamma syödä mussutti jo iltaheiniään, kun viimeistelin sen jalkojen kuivausta pyyhkeellä. "Oliko maastossa kivaa?" Verlyn uteli. "Joo oli, käytiin vähän treenailemassa peltolaukkoihin" kehaisin tunnustellessani ettei jaloista löytynyt mitään poikkeavaa. Vein harjapakin paikoilleen ja hain taas luottamustavarani. Viltin, muutaman lehden ja evääni, tällä kertaa myös likaiset varusteet sekä puhdistustarvikkeita. Kasasin tavarat karsinan etukulmaan ja istahdin viltille. Aloitin jynssäämällä suitsiin ensin satulasaippuan, sen jälkeen hoitorasvan. Kuin uudet, ihastelin katsoen paheksuvasti kuolaimia. Kuin kymmenen vuotta vanhat. Irrotin ne hihnoista ja kiikutin varustehuoneeseen hanan alle. Jynssäsin niitä tiskiharjalla, unohdin katsoa mihin tarkoitukseen se oli. Tuon tajusin vasta illalla kotona.. Palasin karsinalle ja kiinnitin rautakalikat paikoilleen. Suitset vein niiden omaan telineeseen satulahuoneessa. Karsinassa kävin satulan kimppuun. Se ei ollut kovinkaan likainen, mutta satulasiipien alapinnoilta sai pyyhkiä ihan tosissaan. Myös kaikki hihnat olivat päässeet hieman kuraantumaan. Jalustimet päätin vaan harjata, koska ne olivat muutenkin aika puhtaan näköiset. Mahavyön vaihdoin toiseen, jonka löysin Disnin satulatelineeltä. Satulahuopa lensi suoraan pesuun. Istahdin huovalle ja syvennyin lehtiini, eväänä oli tänään karkkia ja leipää. Disnille porkkana, joka meni hyvällä ruokahalulla... (: Istuskelin karsinassa, unohtaen vilkaista kelloa. Verlyn tuli hoputtamaan bussille noin tunnin touhuiltuaan. "Joo, olen tulossa hetki menee.." önisin kantaessani viltin pesukoriin alkaen samalla pakata tavaroita reppuuni. Nojaa laukkuhan se on ei olla nin pikkutarkkoja. Jouduimme juoksemaa, mutta kyllä me kyytiin vielä ehdimme (8 Suunnittelin jo mielessäni sopivaa pukua joulun pukukilpailuun.

Vivie 16.joulukuuta - piirtelin tässä yksi päivä kuvaa Disnistä siirrän koneelle ja väritän niin laittelen sitten tänne (;

[vivie]

Joulumieleni oli kadonnut kuin savuna ilmaan koulupäivän aikana. Heti aamulla kävelin vessan peiliä päin, törmäsin koulun ulko-oveen ja olin onnistunut unohtamaan ruotsinkirjanikin kotiin. Kaikki tuntui menevän mönkään, hiuksetkin olivat huonosti ja päähän särki. Potkin nyrpeänä lunta muristen mielessäni, enkä olisi ihmetellyt vaikka pääni päällä olisi leijaillut suuri musta pilvi. Pakkanen oli kiristynyt aamusta. Jalkani tutisivat hulluna kun astahdin sisälle lämpimään talliin. Disni hörisi hiljaa karsinastaan, kosketin sen samettista turpaa kurkaten samalla vaivihkaa oliko karsinaa siivottu. Eipä tietenkään. Avasin valkean liukuoven, siirtyen tamman luo. Poni pärskähti tyytyväisenä räkäisten samalla limaa naamalleni. "Kuules nyt pikkupossu, parasta parantaa tapojaan jos ei halua joulupöytään" vitsailin sille hieman iloisemmin ja päätin ryhtyä lannan luontipuuhiin. Kottikärry täyttyi hälyttävän nopeasti ja tyhjentäessäni niitä lantalaan katosi hetkellinen hyvä tuuleni kuin savuna ilmaan muiden lantapalleroiden joukkoon putoilevien kakkaroiden mukana. Ärsyyntyneenä mätin kärryt täyteen puhtaita alusia ja lykkäsin ne Disnin seuraksi karsinaan. Tamma katseli minua älykkäillä silmillään, etsien syytä happamalle naamalleni. Silittelin sen kaulaa harmistuneena, mutta pian päätin hakea harjat ja tehdä samalla jotain hyödyllistä. Verlyn tuli aika pian jälkeeni, en vaivautunut moikkaamaan joten hän arvasi että tänään on yksi niistä huonoista päivistä, jolloin on paras olla puhuttelematta. Pyöritin kumisukaa Disnin kuparisella karvalla mietiskellen lähestyvää joulua. Lahjat olin kavereilleni jo antanut ja suurimman osan saanutkin. Pukukilpailupuvuksi olin ajatellut intiaania, tarkemmin sanottuna Pocahontasta. Se oli vaan liian itsestäänselvä asu... "Moi, hei mitä teet tänään Disnin kanssa?" kysäisi Jenla hieman ujosti karsinan ovelta, Verlyn oli varoittanut häntä. Kohautin olkapäitäni, katsomatta tyttöön. "Annatko mun laukusta ne kuminauhat?" pyysin hetken touhuiltuani. "Joo, tietysti!" Jenla ilahtui antaen pussukan supernopeasti. "Kiitti" hymyilin ja sanoin varmaan hyppääväni vähän. "Kivaa, voidaan tulla Verlynin kanssa auttamaan" hän virkkoi lähtiessään hakemaan harjaa käytävää lakaistakseen. Disni vilkuili minua kumma ilme suurissa silmissään. "Äläs pelkää, tämä ei satu." hymähdin tammalle, joka kuopi tylsistyneesti puhtaita kuivikkeitaan. "Lopeta" komensin ponia, joka ei näyttänyt pahastuvan vaan alkoi nykiä tyytymättömästi naruaan. "Saitko liikaa kauroja illalla?" kysäisin tammalta, joka häsläsi minkä ehti. Tein sille suloisen kalanruotoletin koko harjaan, otsikseen pyöräytin nutturan pienestä letistä jonka olin jouhista saanut kyhättyä. "Tuotko samalla Disnin kamat kun meet?" kysyi ohi lampsivalta Latulta. "Joo, kyllähän mä voin" mies vastasi ja harppoi tiehensä. Vasta ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä hän palasi, olin ehtinyt upottaa kypärän päähäni ja jopa käydä vaihtamassa vaatteet! "Sori kun kesti, Irinalla oli asiaa noista hevosista." Latu pahoitteli mietiskellen oliko jo tilannut uuden heinäkuorman. "Eipä mitään, kiitti". Nostin putipuhtaan, satulan huopineen telineeltä ja tyrkkäsin karsinan oven apposen auki. Disni yritti livahtaa ulos, mutta pidin jalkaani tieukasti sen edessä. Nostin painavan nahkahökötyksen tamman selkään ja kiinnitin vyön pikaisesti. Kuolaimet lämmitin tulikuumassa vedessä, näin pääsisin nopeammin liikkeelle. Ujutin suitset Disnin päähän, kiinnittäessäni leukahihnaa paikalle asteli Irina joka hyräili iloisesti, hänkin oli jo joulumielellä!

Kävelytin Disniä pitkillä ohjilla, yrittäen selittää minne halusin minkäkin esteen. "Ei, se okseri tulis tonne missä nyt on ristikko ja pysty tuonne uran viereen" selittelin Verlynille ja Jenlalle, jotka hosuivat ympäriinsä puomeja kantaen. "Ihan sama, tehkää miten haluatte" luovutin lopulta ja keräilin ohjat tuntumalle. Disni aisti ärtyisyyteni ja toimi sen mukaan luullen että pelkään jotain. Tuohan ei ollut mikään ihme, yritin unohtaa pieleen menneen päiväni ja keskittyä viimein vain ratsastamiseen. Onnistuin, kohtalaisesti ainakin. Disni rentoutui muutaman ravivoltin jälkeen alkaen mennä kauniimmin muotoon. Kehuin ponia kovasti ja tuli muutamaan otteeseen ravissa pienen lämmitelyesteen. "Nostatteko vähän?" pyysin Verlyniä, joka seisoi esteen vieressä varmuuden vuoksi jos puomi sattuisi tippumaan. Korotetun version hyppäsin ravissa sekä laukassa. Disni kuumui, se oli ihan uusi puoli koko ponista. Säikkyminen oli unohtunut rentoutumisen jälkeen. Hyppäsin vielä viimeisen kerran laukassa lävistäjällä olevan lämmittelyesteen jatkaen sen jälkeen muutaman kierroksen laukkaa. Sillä välin Jenla ja Verlyn nostivat esteiden puomit oikeille korkeuksille. "Okei, tuu vaan!" tytöt huutelivat kun olivat valmiita. Nyökkäsin kääntäen Disnin ensimmäiselle esteelle. Se oli samainen este jota lämmittelyssäkin oli käytetty. Noin kuusikymmentä senttiä, räikeillä puomeilla varustettuna. Sitä ennen piti ottaa kuusi askelta, laskin askeleita mielessäni säädellen vauhtia. Hitaammaksi pääosin... Hyppy onnistui yli odotusten, eikä hömelö ratsuni tajunnut pelätä puomejakaan. Laukan tahti säilyi pyytämässäni nopeudessa tullessamme sarjalle, jonka esteiden välissä oli kolme askelta. Disni suoriutui hypyistä ilman apuani, jatkaen innokkaana okserille. Se oli radan suurin este. Disnin ennätyskorkeudessa. Poni ei epäröinyt vaan sukelsi valtavalla vauhdilla esteen yli iloisesti sen jälkeen hypähtäen. Taputin tammaa innoissani, hienoa! Tulin radan vielä toisen kerran, kunnes olikin aika pitää pientä taukoa. Irina istuskeli katsomossa, en tiedä miten kauan hän oli siellä katsellut. Verlyn ehdotti radan muuttelemista, nyökkäsin hieman unisena. Disni tallusteli hilpeänä ympäriinsä hieman kaarrellen, tietysti kun pyysin niin tekemään. "Okei, nyt ois valmista" hymyilivät tytöt voitonriemuisena esitellen rataansa, huomaamattani minäkin aloin hymyillä. "Täältä tullaan!" huudahdin keräten ohjat ja nostaen laukan. Disni laukkasi vaahto suupielistä lennellen, sen häntä huiski hauskasti. Ensimmäisenä esteenä oli tällä kerralla suurehko okseri, jonka Disni ylitti vaivattomasti. Sarjaesteeseen oli viritetty ensimmäiseksi vesimatto. Sitä tamma tuijotteli, hypäten liioitellulla kaarella ja epäonnistuen seuraavalla. Pystyt neiti suoritti ilman pienintäkään virhettä. Hidastin raville ja Irina viittilöi ratsastamaan luokseen. "Kokeile saada se askelta lähemmäs ja muista tyttö hyvä käyttää ohjia myös esteen jälkeen!" nainen opasti komentaen kokeilemaan uudestaan. Hymyilin ohjeille, jotka tiesin jo aika itsestäänselvinä. Laukkasin radan alkuun, aloittaen tehtävän uudelleen. Ensimmäisellä hypyllä Disni otti vähän liikaa vauhtia spurtaten esteen jälkeen reippaampaan vauhtiin. Vesimaton yli poni loikkasi tällä kerralla hienosti, koska ehti valtavassa vauhdissaan unohtaa pelottavan kumihirviön esteen alla. Loppurata onnistuttiin selvittämään ilman pudotuksia tai valtavia loikkia. Olin tyytyväinen ja paha mieleni oli tipotiessään. "Mä meen maastoon loppuverkkaamaan" tiedotin kaikille ja pyysin jonkun avaamaan ovea. Irina nousi tuoliltaan, auttamaan minua ulos. Kiitin hyvistä neuvoista ratsastaessani valaistulle tallipihalle. Kiersin tallin takaa pellolle, Disni olisi halunnut laukata mutta minä tyydyin ihailemaan käynnissä puista leijailevaa kimaltelevaa pakkaslunta. Aivan kuin puun oksalla olisi istunut keiju, olin siitä lähes varma. Oksa se vaan oli. Päätin kun lopulta kadotin pikkuruisen hahmon. Minulla oli pukukilpailuun puku! Pieni maastolenkki auttoi virkistämään ajatuksiani Helinä-keiju, miksen aikaisemmin tajunnut? Helinähän on Disneyn hahmo, mikä tirtysti viittaa uljaaseen keijuratsuuni... Mahtavaa, nyt ei muuta kuin muokkaamaan pukua talvelle sopivaksi.

Tallissa touhusin innoissani pukuideasta ja Disnin hienoista hypyistä. Tamma oli jouluomenansa ansainnut. Loimitin sen huolella, vaikka hikeä olikin vain laikuttaisesti siellä täällä. Harjailin ponin tarkkaan jokaista karvaa myöten, tilsojen poistamista unohtamatta. Letit avatessani ilmoille syöksähti kunnon kiharayöppy, afro suorastaan (: Sille sitten ohikulkijat naureskelivat. Harjasin sitä hieman ja sain aikaan kauniit laineet. Autoin iltaruokinnassa, kiehnäten tapani mukaan Disnin luona niin kauan kuin mahdollista. Iki-ihana Terttukin ilmaantui hakemaan minua illan jo ollessa pilkkopimeä. "Vivie, alahan tulla jouluostoksille siitä!" täti hoputti. Halasin vielä hoitoponiani kolmatta kertaa kiittäen sitä päiväni pelastamisesta. Poni söi heiniään juurikaan minuun katsomatta. "Minä menen kävele sitten!" huuteli kiireinen Terttu, mutta odotti silti vielä puolisen tuntia. Kun hän lähti autolle hoputin Verlynin mukaan, tämä pääsisi bussipysäkille kyydissämme. Jutustelimme hevosista, tallista ja tulevista tallin hoitajien 'joulujuhlasta'. Terttu hoilasi täyttä kurkkua Jouluyötä.

Vivie 17.joulukuuta

---

Mietin vielä sitä hoitsulla kisaamista, onkohan sulla siihen jotain 'kriteerejä' tms. Tai haluatko että on tietyn verran pisteitä? Ja onkohan Disnille jotain erityisiä hoito-ohjeita nyt kun talvi on tullut, että tietää tarinoissa laitella jos tarvii loimittaa tai jaloille laittaa jotain... + että mun esittelyyn on livahtanut kirjoitusvirhe siellä pitäis olla btw (tais nyt olla ihan mun oma moka) (::

// Mitään varsinaisia kriteerejä ei ole, kunhan vain kisaisi edes jonkun verran, muutaman kerran kuussa edes. Niin että jos tahdot Disnillä kisata niin voin kyllä merkata sinut sen kisaajaksi. : ) Tämä tarkoittaisi sitä että voit kisata myöskin Tallin ulkopuolella, kunhan vaikka sitten tänne hoitopäikkyyn pistäisit linkkiä kisakutsuun~ -Latu

[vivie]

Viikonloppu, ihana pakkasilma. Olin saanut edellisenä iltana huippuidean bussissa istuskellessani, kokeilisin westerniä! Siitä tulisi taatusti superhauskaa ja Disnikin saisi vähän vaihtelua. Tallille päästessäni kaikki hoitajat olivat kerääntynet taukohuoneeseen. Verlyn hypähti salamana luokseni kertoen, että Lunni oli saanut hoitajan. "Missä se on?" kysyin innoissani. Kaikki kohauttivat olkiaan jatkaen omia puuhiaan. Lunnin karsinalta lopulta löysin uuden tytön. "Moikka, mä olen Viveca sano ihan vaan Vivieks. Sä oot vissiinkin Karoliina, hei tuu mukaan!" puhuin nopeimmalla mahdollisella tavalla ja taisi uusi hoitaja katsoa minua vähän hämmästyneenä. Nykäisin Karoa, joksi tyttö pyysi itseään kutsuttavan ranteesta hinaten tämän taukohuoneeseen. "Tässä on Karoliina, se on siis Lunnin hoitaja" kertasin kaiken tytöstä tietämäni. "Moi" kuului vastaukseksi epämääräisiltä suunnilta. Rojahdin lähimmälle tuolille huokaisten. "Oliks Disnin karsina jo siivottu?" vieressäni istuva Anni ilmoitti sen putipuhtaaksi. Nauroin tyytyväisenä, kertoen kaikille mitä meinasin Disnillä tällä kerralla tehdä. Kaikki hoitajatytöt alkoivat mietiskellä omia kokemuksiaan lännensatuloista, pian jopa sivusta seurannut Karo liittyi keskusteluun. "Töihin tytöt" Latu yskähti ovelta virnistäen, "Sitähän tässä kokoajan ollaan tekemässä" tokaisin. "Hei, oliskohan Disnille lännensatulaa ja suitsia jossain?" kysäisin vielä mieheltä. "Vöää.. katsos oliskohan tarvikehuoneessa, jos ei niin sitten en tiedä" Latu vastasi alkaen selvästi etsiä huoneesta jotain. "Verlyn tuu, mennään kattomaan" sanoin lähtien kohti huonetta. Kuulin ystäväni korujen kilinän, hän oli tulossa mukaan. Kaivelimme kaikki huoneen kaapit läpikotaisin, mutta mitään emme löytäneet. "Hei kysytään Sandralta!" se varmaan tietää keksin, huutaen talliavustajaa paikalle. Esitin tälle saman kysymyksen kuin Latullekkin. "Joo, eiköhän ne ole tuolla.. Käyn hakemassa" Sandra hymähti kiiruhtaen tiehensä. Häntä odotellessani aloin harjata Disniä, se lepuutteli takajalkaansa tyytyväisenä. Tamma ei ollut likainen, sillä oli taas ollut loimi päällä. Muodon vuoksi oli kuitenkin ihan hyvä käydä poni vielä kertaalleen läpi ihan vaan hiekanmurusten varalta. Pian kiireinen talliavustaja juoksutti suurta lännensatulaa kaksin käsin. Olkapäällään hänellä oli jonkinsorttiset suitset, kangilla varustettuna. Hän jätti ne oven vierelle, otin suitset ja kiitin avusta. "Noniin Disni, suu auki" mutisin nostaessani painavahkot, mutta todella kauniit suitset sen pään kohdalle. Kuolaimen se otti suuhunsa mielellään. Ihastelin suitsien koristeellisia poskihihnoja ja erityisesti kauniin kaarevaa otsapantaa. Satulan kanssa tuli ongelmia. Ensinnäkään en jaksanut nostaa sitä ja toisekseen sen alle tuleva viltti ei ottanut taittuakseen oikein. Luovutin, huutaen apua. Tallin hoitajakaartilla eivät siimat riittäneet, jopa Irinakin kävi yrittämässä huonolla menestyksellä. "Latuuu!" huusimme kaikki yhteen ääneen, pian tallin omistaja harppoikin paikalle heittäen satulan vaivattomasti paikalleen. "Kas niin, etköhän loput saa itse" hän virkkoi lähtiessään paikalta. Pian valui muukin yleisö takaisin omiin toimiinsa. "Laita nuo sille jalkoihin" Sandra kävi sanomassa ja heitti kasan suojia käsiini. Kummalliset hieman huopamaiset tarrakiinnitteiset suojat suojasivat koko jalkaa polvesta kavion rajaan, aika kätevää? Takajalkoihin pyöritin pintelit.

Maneesissa joudui tekemään pikatutustumisen lännensatulaan, jonka vyö olikin täysin erilainen kuin tavallisessa satulassa. Hetken ähkittyäni tajusin, että remmiä pitikin vetää renkaan läpi ja solmia se vasta sen jälkeen kiinni. Jalustimet olivat leveät ja puiset, joten ne lämmittäisivät mukavasti jalkojani. Nousin ihanan pehmeään satulaan, se todellakin oli kuin tyynyllä olisi istunut, ihan uskomaton. Satulannuppi oli alkuun tiellä, kun en siihen ollut vielä tottunut. Pyysin Disnin käyntiin ja aloimme molemmat totutella hieman vieraampaan ratsastustyyliin. Olin edellisenä iltana lukenut kaikki mahdolliset lännenratsastussivut läpi, tänään testailisin Disnin osaamista ja katsoisin mihin omani riittäisi. Ratsastus tapahtui yhdellä kädellä ja tamman piti alkuun hieman muistella, että kaulaa koskettavaa ohjaa tuli aina väistää. Tein käynnissä käännöksiä, lännenratsunhan tulee siis olla räjähtävän herkkä ja kuunnella tarkasti. Yhdellä kädellä ratsastaessani huomasin istunnan ja pohjeapujen merkityksen. Eihän Disni alkuun tajunnutkaan minne oltiin menossa. Käynnissä pyysin tammaa mahdollisimman matalaan muotoon, koska sen painopiste täytyi saada eteen. Raviin siirryin pienen käyntiharjoittelun jälkeen, keventäminen ei tietenkään kuulunut asiaan ja se olisi lännensatulalla ollutkin mahdotonta. Kokeilin ravissa muutamaa takaosakäännöstä sekä pohkeenväistöä. Ilman kunnon verryttelyä en uskaltanut edes yrittää niitä 'oikeita' liikkeitä. Disni liikkui hienosti, juuri oikeassa temmossa vaikka välillä menikin ymmälleen oudoista pyynnöistäni. Pyörittyäni jonkin aikaa erilaisia perus ratsastusradan teitä, kävin kantamassa keskelle maneesia puomin. Kokeilin Sidepassia, joka Disniltä onnistui hienosti. Kavaletilla en viitsinyt kokeilla, se on vähän edistyneempien puuhaa. Tein liikkeen vielä muutaman kerran, seuraavaksi kokeilisin Sliding stopia. Se olikin Disnille selvästi haastavampi. Tamma alkoi ennakoida pysähdyksen paikkoja hidastellen omia aikojaan. Muutaman samanlaisen pikkuhiljaa tapahtuneen pysähdyksen jälkeen tajusin itse siirtäväni kättä hieman ennen pysähdystä, Disni oli tulkinnut sen pidätteeksi! Kangilla se tunsi pienimmätkin sormieni liikkeistä, tulin uudelleen pitäen kättäni visusti satulannupin vierellä ja sain kuin sainkin tamman liukumaan pysähdykseen. Kiitin sitä, irrotellen vielä muutaman kierroksen reippaassa laukassa ennen loppuverryttelyä. Verlyn oli ilmestynyt katsomoon jossain vaiheessa ratsastustani ja ilmoitti sen näyttäneen hauskalle. "Niin se olikin, ainakin erilaista" naurahdin satulasta kun ravasimme tytön ohi. "Taidan käväistä pellolla ottamassa yhden laukkaspurtin tällä satulalla" pohdin ääneen saaden Verlynin iloisen kannustuksen. Verryttelyaikaa pitäisi sitten pidentää, mutta samapa tuo, Disnikin saisi pitää vähän hauskaa. Kävelytin tamman tallin takaiselle pellolle, Verlyn haki kamerani ja samalla muutaman muunkin hoitajan katselemaan hauskanpitoani. Vieläkin oli valoisaa, taivas oli kauniin vaaleanpunainen. Kävelin pellon kauimmaiselle raunalle. "Okei tuun!" huudahdin hipaisten kevyesti Disniä, joka jo tiesi mitä siltä odotin. Se säntäsi vauhtiin suoraan paikoiltaan pöllyttäen lunta ympäriinsä. Laukkasimme pitkin pellon reunaa aina tielle saakka. Juuri ennen ojaa tein Sliding stopin tai okei Disni sen teki, pyynnöstäni tietysti. Lähdimme käynnissä hoitajien perään, ratsastin tallipihalle ja kävelytin loppukäynnit kentällä.

Sisällä ihanan lämpimässä tallissa taas, riisuin kiireesti varusteet Disniltä. Unohdin satulan painavan varmaan ylikin 20 kiloa, ja olin litistyä sen alle kun niin vauhdilla tuli päin. Laskin sen käytävälle pyytäen Latua viemään sen jonnekkin, mistä seuraavalla kerralla löytää. Harjasin hiet pois ja loimitin tamman. Kello olikin jo kaikki tallityöt tehtyäni niin paljon, että oli aika lähteä kotiin.

Vivie 18.joulukuuta - seelvä, kyllä voin Disnillä alkaa kisata. Minnehän ne pukukilpailun kuvaukset voi laitella? (:

// Tämän tarinan perusteella voisi varmaan harkita westernissä kisaamistakin, jos vain jaksat ja tahdot niin voisi Disniä ruveta hieman enemmänkin lajista muistuttamaan, kunhan ei unohda "englantilaisen" ratsastuksen hommia siinä ohella... :'D
Voit laittaa ne jouluhulinatopickkiin~

[vivie]

Eiköhän sekin onnistuisi (8 Onko sulle väliä onko kisat jaosten alaisia vai villejä/tarina tms? Sain ihan järjettömän inspiraatiopuuskan ja oli pakko piirtää jotain. Hermot siihen touhuun nopeasti menivätkin, loppuun oli kuitenkin pakko tehdä... Sori siis pieni koko ja muutenkin on vähän keskeneräinen kun kilahti pahasti jo tuon ratsastajan kohdalla (; Voin myös paljastaa, että taustaksi nappasin aamulla kuvaamani kuvan hieman grafisoituna : DD Ratsastaja aika rankasti kesken eikä hevonenkaan kovin viimeistelty...

[glow=red,2,300]

[/glow]

[vivie]

"Mitäh? Onko Disni astutettu, mähän olen jo matkalla rauhotuuu!" kiljuin puhelimeen. "Jaa, pitäsköhän itteski?" kuului vastaus toisesta päästä.. kirkumista "Jenla ootsä viel siellä?" huusin. "Tietty, tuu nopee!" tyttö intoili laittaen puhelimen kiinni. Minä juoksin jo tallitiellä. Olin ollut matkalla bussille, kotiin siis aamuiselta ratsastukseltani, mutten ihan onnekseni kerennyt. Ensinnäkin olisi yksi kukko kynittävänä, miksi Latu vasta nyt kertoo? Rynnistin huohottaen talliin, suoraan innoissaan tanssahtelevaa Jenlaa päin. "Kelaa hei oikeesti, pikkudisni ja vielä annakin!" tyttö sanaili piruettiensa väliin. "Joojoo, malta hetkinen.." sanoin. "Latu, onks Disni kantavana?" kysyin hämmästyneeltä mieheltä joka katsoi meitä todella pitkään. Minä hiukset ja silmäripset jäässä, Jenla iloisena ympäri tanssien. "Ilmoitustaulullahan on ollut lappu jo.. hmm.. viitisen päivää" Latu tokaisi selittäen ummet ja lammet varsan isästä, joka kieltämättä kuulostikin hienolta. "Onks täällä konetta?" keskeytin kertomuksen, "Toimistossa, kuinka niin?" mies kysäisi, mutta joutui harmikseen huomaamaan kaksi kirkuvaa tyttöä tunkemassa yhtäaikaa samasta ovesta. Ryntäsin painamaan koneen päälle. "Aukeeaukeeaukee.." Jenla marhasi "Lopeta, mua jännittää liikaa" töksäytin saaden tytön hiljenemään. Daydream, DD Kelvin googletin, "Kato ensin se Annan mies" Jenla valitti, "Ei tässä se on IIIIK" huusin tippuen tuolilta, "Kato se on ihan kun Disni! Samanvärinenkin melkein ja miten hyvin menestynyt USKOMATOOOOOON!" riehuin pyörien mahallani maassa. "Kato tää Annan" Jenla sanoi myksityen. "IHANAAAA, MIETI KAKS VARSAA!!!" Kiljuin minkä jaksoin. "Vähän hiljempaa jooko?" Latu kävi huomauttamassa. Jenla nyökkäsi, minä kiljuin edelleen tuijottaen kahta oria. "Mahtavaaa, oikeesti miettikää!!" jatkoin edelleen, kunnes en enää pystynyt. "Happi loppuuu.. Disnin varsa.." huohotin lattialla. Ja kurkistin varovasti tietokoneen näytölle. "EI VOI OLLA TOTTAAA!" aloitin hetken hengitettyäni. "Mitäs jos Vivie menet vaikka katsomaan Disniä" Latu ehdotti. Säntäsin salamana ponin karsinalle. Se sai minut rauhoittumaan, olikohan sen maha kasvanut sitten viimenäkemän? Halasin sitä pitkään. Vannoin olevani mukana synnytyksessä ja palasin toimistoon. Katsoin orin kuvaa, se oli täydellinen. Minun oli taas pakko kiljua. "Kohta kuule tyttö makaat lumihangessa viilentämässä tunteitasi" Latu vinoili selvitellessään jotain papereita, luultavasti tuntitoimintaan liittyen. "ÄÄÄ, IHANAAAAA!" aloitin samassa sisään astui kummastunut Sandra. "DISNI SAA VARSAN!" huusin minkä jaksoin taas tukehtumaisillani. Tyttö katsoi minua ja koneelle juuttunutta Jenlaa. Päätään pudistellen tämä tiedotti Tertun etsivän minua, se ilonpilaaja! "Ethän sinä vaan äsken huutanut tuolla, ethän... Vivie?" täti tenttasi, "Eeen se tuli koneelta" vastasin tarpoessani lumihangessa. Autolla mieleni teki taas kiljua, mutta leikin aivastavani laukkuani vasten, tosiasiassa tukahdutin huutoani siihen. Ja Terttu nalkutti, kuten aina. Voi kun kaikki oli IHANAA!

vivie 18. joulukuuta - ilmoitathan jos varsaan liittyen tulee jotain uutta (liikuntarajoituksia, hoitomuutoksia tms) ihan mitä vaan uutta (:

// Laitan tuon tekemäsi kuvan Disnin kuvien joukkoon, en tajua miksen ole vieläkään muistanut laittaa hoitajien piirroksia esille... tyhmä Latu.
Muuten, minulle on tullut joku ajatusharha ja vaikka olenkin sivuille merkinnyt tulevaksi isäksi That's Rightin ja varmaan oriista puhunutkin, niin todellisuudessa Disnin tulevan varsulin isä on That's Rightin poika DD Kelvin. No, pojasta polvi paranee joten enpä usko Kelvin yhtään sen huonompi vaihtoehto on. :'D Kyllä taas huomaa kuka on kulkenut pää pilvissä ja ajatukset hukassa.
Joulun paikkeilla Disnillä ratsastamisen voisi jättää oikeastaan kokonaan pois, ja kun varsa sitten joskus tammikuun puolella syntyy niin ainakin 2 viikon (eli n. 6 vhkr kuukautta) mammaloma olisi paikallaan -eli Disni ei mene tunneille, mutta sinä saat sillä köpötellä niin että varsa voi olla mukana. Mutta sinua ja Jenlaa ohjeistan sitten tarkemmin näistä asioista nyt kun varsat ensin syntyisivät -sitä ennen vain muistat kevyesti ratsastaa ja ehkä tammikuun alussa alkaa tarkkailemaan, näkyykö vahatippoja...

[vivie]

Olin herännyt jo viideltä, tallille valmiina lähtemään seitsemäksi. Koko illan kotona huudettuani, ääneni oli valitettavasti lähes kokonaan poissa käytöstä ja kamalan nuhankin olin saanut... Pääsin Tertun kyydillä ja koko matkalla ei nainen virkkonut sanaakaan, koska häntä oli kielletty rasittamasta ääntäni. Radiosta sai soida minun lempikanavani. Täti kuskasi minut tallin oven eteen saakka, hymyilin kiitollisena marssien hypähdellen talliin. "Moi, Vivie joko oot rauhottunu?" kysyi uninen Jenla, joka helli Annaa. "Joo, ääni vaan lähtee" kähisin. Kopistelin Disnin karsinalle. Silittelin sitä, kerrankin minulla olisi jotain harjattavaa! "Lähdettekös viemään hevosia ulos?" kysäisi Latu napaten Blettan talutukseensa. "Viedään nämä neidit ensin" mies jatkoi kysymätä oltiinko sitä tulossa vai ei. Otin riimunarun ja juoksutin Disnin muiden perään. (Luetaan Disni juoksutti minut) Laskimme tammat yhtäaikaa lumiseen tarhaan, jossa ne alkoivat iloisena juoksennella ja piehtaroida. "Sitten saattekin auttaa tallin siivoamisessa" Latu tokaisi huolettomana ottaen heinäkärryt seinustalta. Minä aloitin Disnin karsinasta, se oli suunnilleen puhdas mutta kyllä sitä sai pitkäänkin siistiä (perfektionisti kun olen). Kärräsin likaiset aluset pois ja toin puhtaat tilalle. Boksi näytti kaikinpuolin siistiltä, kupeissakaan ei valittamista ollut. Mitäs sitten? Disnin lännenkamat olivat olleet aika kuolleet, Latu vei ne muistaakseni varustehuoneeseen. Sieltähän ne löysin, vaivalla raahasin satulan taukohuoneeseen ja viskasin sohvalle. Hankasin siihen ensin satulasaippuan, yksityiskohtia oli niin paljon että touhu vei aikaa. Hoitovaha oli kadonnut, joten sen jätin välistä. Suitsille tein saman hoidon ja huovan taittelin valmiiksi. Jätin kamppeet kuivumaan sohvan käsinojalle ja katsoin toisia varusteita. Molemmat kiiltelivät kuin uudet. "Vivie lakaisetko käytävän ja varsat voisi harjata!" Latu huhuili tallin puolelta. Kiiruhdin lakaisemaan, etten joutuisi käyttämään ääntäni liiaksi. Huidoin ilmaan valtavia pölypilviä, lakaisten käytävään unohdettuja kaviokoukkuja, kumilenkkejä ja paljon muuta suureksi keoksi käytävän loppupäähän. "Tässähän tämä Damonin kaviokoukku onkin" mutisin, huomaamattani ihan normaalilla äänellä. Se oli tulossa takaisin! Vein löytämäni tavarat paikoilleen ja pyyhkäisin pölyt sekä turpeet ulos ovesta. Seuraavana oli vuorossa kahden todella mutaisen vauvelin harjausta, aloittaisin Ronjasta. Pikkutamma otti minut iloisesti vastaan tallustellen luokseni. Sen muuhun vartaloon liian suuri pää töni minua innoissaan. Harjasin Ronjaa, joka irvisteli tyytyväisenä. Se oli todella kiltti ja rauhallinen varsaksi! Nostelin sen kavioita, vaikkei niissä putsattavaa ollutkaan. Saki asuikin vielä emänsä kanssa, mutta Salli oli kiltti ja antoi minun katsoa vauveliaan. Superpieni turpa ilmestyi heti ovesta kurkatessani maistelemaan takkini vetoketjua, samalla kun takajalka potki liian lähelle tullutta äitiä. Sekunnissa ori oli jo pyörähtänyt ympäri ja laukkasi hulluna ympäri karsinaa. Nauroin sille ja nappasin kiinni lyhyestä afroharjasta. Harjailu ei onnistunut yhtä menestyksekkäästi kuin ensimmäisen varsan kanssa, mutta puhdasta tuli silti. Lähdimme Jenlan kanssa viemään pieniä, Sakia tietysti Sallin vierellä pihalle. Minä otin talutettavakseni Sallin, Jenla Ronjan. Lähdimme yhdessä kulkemaan kohti vapaata tarhaa. Saki kaahasi uskomattomalla vauhdilla kaikkea potkien, se kaatuili ja nousi taas. Hirnui, eksyi emästään, panikoitui, laukkasi tallin vähintään kuudesti ympäri, hirnuen, kaatui, potki ja laukkasi taas. Kaikki tämä muutaman sadan metrin matkalla tarhaan! Tuossa olisi Latulle tosiaan kouluttamista, Ronja kipsutti kiltisti Jenlan vierellä pää korkealla katsellen pienemmän kaverinsa touhuja. Juuri ennen porttia sai pikkutamma tuta Sakin pienet naskalihampaat ja siitäkös show vasta alkoikin. Ronja paineli innoissaan pukittavan pikkuherran perään riehaantuen. Jenla perässään juosten... Kaksikko paineli sitten ympäri pihaa umpihangessa pukitellen ja pyörien. Salli torkkui kutsuen välillä pienokaistaan, jota ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Saimme metsästää varsoja todella kauan, Sallin veimme tarhaan syömään siksi aikaa. Ronja antoi pienen jahtaamisen jälkeen helpolla kiinni, Saki riehui väsymiseensä asti ja sitten saimmekin melkein kantaa sen tarhaan. "Huh mikä urakka!" Jenla huokaisi kun kaikki olivat viimein tyytyväisinä tarhassa. "Sanos muuta, mieti kun Disnin ja Annan varsatkin vielä tulee.. Mun ääni muuten tulee takas." höpötin "Voi ei unohdin varsat kokonaan kun noita pikkuisia jahdattiin" Jenla kauhisteli, neljä tarhattavaa joka aamu! "Ronja alkaa olla kuitenkin jo niin iso" sanoin, saaden Jenlan vähän rauhoittumaan. "Taidan vetää viimeiset kunnon treenit Disnillä ennen mammalomaa" sanoin, en vaan tiedä vielä miten.. Pähkäilin, mutta "Nyt painelen hakemaan sen kuitenkin ensin sisälle, se on jo ehtinyt syödä" mutisin Jenlalle, muistaen varoa ääntäni. Meillä oli mennyt kolmisen tuntia kaikkiin aamutouhuihin... Disni nuokkui portilla odottamassa ja antoi helposti kiinni. Talutin sen sisälle alkaen harjata sen pahasti mutaantunutta karvaa. Poni nukkui, hyvä kun lepäilee, voisi olla taas maaston aika, ajattelin kun en kuitenkaan uskaltanut tehdä mitään liian raskasta. Tamma näytti yllättävän siistiltä vaikka siihen olikin muutama tummempi läikkä jäänyt, niitä ei kukaan kuitenkaan huomaisi. Lampsin satulahuoneeseen entten tentten... lurittelin mielessäni valitessani suitsia. Ilman satulaa menisin se oli selvä. Pikaisen arvonnan jälkeen päädyin westernsuitsiin, niillä sain paremman tuntuman poniin. Suitsin Disnin pikaisesti ja vielä ennen lähtöä päätin suojittaa sen jalat varmuuden vuoksi.

Jenla kävi punttaamassa minut ja juuri ennen lähtöäni tuli bussilastillinen hoitajia. Cidar ja Verlyn, joka virnisti minulle iloisesti sekä tallin uusin tulokas Karo. Lauma käveli jutustellen talliin, Disniä alkoi pelottaa kun niin moni hurja hoitaja uhkasi sitä. Käänsin ponin pois tallipihalta, tänään mentäisiin jäälle! Ratsastin käyntiä ja ravia tietä pitkin kohti tallin läheisintä lammikkoa. Pakkasta oli ollut viikkotolkulla yli -20, joten jää kestäisi taatusti. Käänsin Disnin pois tieltä, ratsastaen rantaan. Loivan laskun jälkeen törmäsin kiljuviin lapsiin luistimineen sekä traktoriin, joka aurasi parhaillaan reittejä pidemmälle rannasta. "Oi kattokaa, heppa!" kaikki alkoivat huudella osoittaen minua sekä pientä Disniparkaa, se alkoi loikkia peloissaan väistellen lasten pieniä käsiä. 'Vihreät miehet' säntäsivät utelemaan kuka omisti ratsuni, minkä niminen se oli, miksi sillä oli valkea takamus... Vastailin parhaan kykyni mukaan, kertoen että tallilla alettaisiin ensivuoden puolella järjestää tuntejakin. Siitäkös naskalit innostuivat ja ilmoittivat haluavansa ratsastaa juuri Disnillä, koska se oli niin hieno. Kiittelin kaikkia ja vilkutin iloisena ravatessani jäälle, jonka traktorin kuljettaja vakuutti kestävän vaikka kokonaisen biisonilauman. Latulle saatiin jo reilusti pieniä opetettavia ja ketä oli kiittäminen? Dinsi liikkui vireästi, juuri pyytämässäni muodossa. Siirryin pois auratulta luistelureitiltä, koska hokinreikiä siinä ei katsottaisi hyvällä. Nostin rauhallisen ja hallitun laukan, liukkaalla ei passannut kaahailla liiaksi. Ratsuni pukkasi pienesti, se kiihdytteli hieman ja ennen kuin ehdittiin edes kunnolla hidastaa loppui lampi kesken. Ravasin ylös pienelle mäelle, katselemaan jälkiämme. Tapaamamme lapset luistelivat innoissaan kiljahdellen. Puristin tammaa pohkeillani, se jatkoi käynnissä metsään, jonka puut olivat kaikki paljaina. Lehdet ne olivat karistaneet aikapäiviä sitten. Metsä oli tiheä, ja siellä oli hankala ratsastaa. Polkuja ei näkynyt, tai jos niitä oli, olivat ne hautautuneet lumeen. Kävelimme ikuisuuden syvässä hangessa, puolisen tuntia arvioin. Päädyimme pellolle, jonka tunnistin edellispäiväiseksi laukkapelloksemme, jäljetkin vielä tallella! Disni alkoi steppailla ja kun myötäsin kevyesti se ponnahti hilpeästi laukalle. Kiisimme pellon poikki, ennen ajotietä hidastin raviin. Varsat tarhassa riehaantuivat tartuttaen intonsa viereisiinkin tarhoihin. Disni pelkäsi Ronjaa ja Sakia. Hyvä äiti siitä silti tulisi. Loppumatkan kävelin tien kautta tallipihalle löysillä ohjilla. Tallista oli juuri tulossa Jenla Annaa taluttaen, hänkin lähdössä ratsastamaan. Muut hoitajat auttelivat päiväheinien jaossa, Disni hyökkäsi haukkaamaan ohitsemme kulkevasta kottarista suuhunsa heinää. Ylpeänä rouskutellen se seurasi minua talliin.

Disnillä oli karsinassaan valmiiksi kasa heiniä, joita tamma alkoi pureskella heti kun sai kuolaimet pois suustaan. Heitin märät suojat käytävälle ja aloin harjata Disniä kaulalta takaosaa kohti kumisualla. Poni oli märkä erityisesti mahan alta piti kuivata myös pyyhkeellä. Vaihdoin kumisuan pölyharjaan käyden taas koko pollen läpi, kaikkia harjoja käytettyäni keskityin valtaviin tilsoihin, jotka olivat hetken ehtineet sulaa. Kaviokoukku väätyi taas vähäsen, mutta lumipaakut sain pois. Keräsin karsinaan putoilleet kokkareet käytävälle, ottaen samalla Disnille fleecen, kuivaamaan mahanalusta ja hikeä. Jätin ponin karsinaan hetkiseksi ja kipaisin taukohuoneeseen. Joku oli laittanut hoitovahan satulani päälle, joten pyyhkäisin sitä kauniille nahalle. Lähdin retuuttamaan painavaa kapinetta satulahuoneeseen, tosiaan retuuttaa telineelle sain sen vaivoin kammettua. "Tuu maneesiin, siellä ratsastetaan!" kävi Verlyn ehdottamassa kun tasasin hengitystäni varustehuoneen lattialla. "Mmhyy.." urahdin ja kapusin seisomaan. "Kyllämä tulen" sanoin, juosten ystäväni perään. Maneesissa työskenteli Jenla Annalla, hänkin varmaan ajatteli vetää viimehetken kouluväännöt. Toisessa päädyssä Latu hyppäsi Damonilla. Kaivelin kamerani esille. Anna liikkui todella nätisti ja vaikutti muutenkin superkiltiltä, Damonin kanssa Latulla oli vähän vaikeuksia, mutta sain uskomattomia kuvia! Damon takajaloillaan, tekemässä kenguruloikkaa, pukkaamassa, riistämässä ja jopa yhden jossa se hyppäsi täydellisesti ja toisen kauniissa muodossa ravaavasta herrasta. Suunnittelin Latulle joululahjaksi kuvakollaasia tallin hevosista, nyt se kyllä taitaisi tulla vain Damonista. Ei, kaikki siihen ängettäisiin hassuine piirteineen. Disnin westernkuvia minulla oli tallessa, Annasta sain kauniin koulukuvan, varsojen riehumisesta ja unisesta Sallistakin oli jo kuva valmiina. Damonista valitsisin parhaan monesta hyvästä. Muutamia muita pitäisi vielä saada ikuistettua, mutta siinä ei ollut kovin suurta työtä. Verlyn töni minua innoissaan osoittaen Annaa, joka teki juuri täydellistä pohkeenväsitöä. Nappasin vielä muutaman kuvan, Verlyn vati potrettia itsestään ja Andresta. Talutimme vastaharjatun ruunan tallipihalle ja ystäväni halasi sitä. Sain kuin sainkin hienon kuvan. Kehittelin hieman kollaasi-ideaani toimistossa ja kurkistin DD Kevinin sivut. Oli se vaan niin upea!



vivie 19.joulukuuta

---

Olen nyt kisannut Disnillä kolmet villit (VRL tunnukset minulta löytyy) että kun varsa joskus vieroitetaan voin niissäkin sitten kisailla (:
Nämä nyt varmaan viimeiset ennen varsomista.

22.12.10 windslope.webs.com/tonttukisat.htm (luokissa 6 ja 9)
21.12.10 merlin-06.webs.com/koulu.htm (luokka 1)

[vivie]

tänään saatiin tuloksia koulukisoista, Disni oli viides 30 ratsukosta (;

vivie 21.joulukuuta

// Hyvin menee, lisäilen tulokset heti sivuille. :> Mammaloman jälkeen sitten ensi vuoden puolella voidaan jutskailla vaikka vähän siitä westernhommasta... -Latu

[vivie]

Disni odotteli minua tallissa, olin joutunut pyöräilemään nukuttuani pommiin. Busseja kun Latuun kulki vaan muutamaan kertaan päivässä. Otin harjat esille ja aloin harjailla aavistuksen unista tammaa, se nautiskeli erityisesti mahan alta harjatessani. "Moi Vivie!" huikkasi Cidar kävellesään ohitseni Ofan satulaa kantaen. "Moi, onks Verlyn tullu?" kysäisin, jatkaen Disnin kuuraamista. "Öö.. kai se tuolla toimistossa istuskelee, en oo varma" tyttö empi heilauttaen kättään, hetkessä hän olikin jo poissa. "No odotteles sitten hetki possu" kuiskasin vieressäni haukottelevalle ponille "Tuun ihan just takas" jatkoin sulkiessani ovea. "Näitkö Verlyniä siellä?" kysäisin Karolta. "Oli se, jos siis sitä korutyttöä meinaat" hän hymyili vielä, nyökkäsin. Kyllähän Verlyn istuskelikin sohvalla selaillen vanhaa hevoslehteä. "Terve" sanoin ja hyppäsin tytön viereen. "Ai moikka" hän vastasi. "Lähettekö Andren kanssa kävelylle? Ku en Disnillä enää ratsasta." tokaisin. Mietiskeltyään hetken Verlyn suostui. "Sitten mennään!" kiljahdin innoissani syöksyen hoitoponini karsinalle. "Ainiin suitset" naurahdin itsekseni ja marssin satulahuoneeseen. Valitsin koukusta englantilaistyyliset, ihan vaan vaihtelun vuoksi. Verlyn oli jo valmiina kun minä vasta aloin suitsia Disniä, jolla oli ilmiselvästi hieman huono päivä. Jokaisella kerralla tamma heitti päänsä ulottumattomiini, rumasti mulkoillen. Läheisessä karsinassa Andre totteli kiltisti Verlyniä, joka aikansa kuluksi putsasi ruunan kavioita. Tartuin tiukasti kiinni Disnin päähän nostaen kuolaimet sen suun korkeudelle. Ensimmäistä kertaa tammaa piti kutittaa, että se suostui avaamaan kitaansa edes vähäsen. "Okei, nyt mennään" sanoin Verlynille.

Kävelimme vierekkäin tallitietä, Disni yritti näykkiä Andreparkaa. "Mennäänkö rannan kautta? Haluaisin nähdä miltä se näyttää jäässä" Verlyn kysäisi. "Joo mennään vaan, kävinkin siellä vasta maastossa, toivottavasti ei jäädä saarroksiin kun niitä ipanoita oli viimeksikin niin paljon" höpisin. Ohitsemme suhahti auto, vähintäänkin satasta. Täpärästi väistimme lumikinokseen, Disni laukkasi hermostuneena ympärilläni pyrkien pystyyn. Hetkellisesti jopa kadehdin Verlyniä, Andre seisoi silmät ummessa mahaansa myöten lumessa. "Miten se voi olla noin rauhallinen!?" kummastelin, Disnin kiskoessa minut takaisin tielle. Rantaan päästessämme, jouduin kauhukseni toteamaan lasten olevan siellä. Tällä kerralla heitä olikin puolet enemmän! Hieman huolestuneena kiiruhdimme jäänreunaan. "Kattokaa tuolla on se kiva heppa!" alkoivat pienet huudella juosten innoissaan luoksemme. Katsoin Disniä, tyyntä myrskyn edellä. Kun poni huomasi lapset se alkoi steppailla hermostuneena, katsoen samalla mitä Andre ajatteli. Ruuna tyytyi irvistelemään lapsilaumalle, joka suurimmaksi osaksi kasaantui Disnin ympärille. "Sori, meidän pitää nyt kyllä mennä.." Verlyn yskähti saaden tenavat juoksemaan takaisin luistimiensa luokse. "Miten se noin helposti kävi?" äimistelin. "Katso miten kaunista tuolla on" Verlyn huokaisi hinaten luimistelevaa Andrea perässään pienelle polulle, siellä oli tosiaankin kaunista. Ryhmittäydyimme Disnin kanssa mustan Andren taa. Puista sateli pakkaslunta, aurinko sai ne kimaltelemaan. "Täällä on uskomatonta!" ystäväni ihasteli kävellessään syvemmälle metsään. "Ööö, Ver tuolla on hakkuuaukea" mutisin. "Joo, mitä sitten kävellään tuonnenoin" tyttö ilakoi kompuroidessaan poispäin aukealta. Disni alkoi hermostua, en oikein osaa sanoa mistä. Tamma yritti kaikin voimin juosta takaisinpäin. Pian Verlynilläkin alkoi olal hankaluuksia Andren kanssa. "Vivie, tuolla taitaa olla joku eläin" tyttö kuiskasi töllöttäen lamaantuneena pusikkoon. "Eihän, älä nyt panikoi ponit ne vaan luulee" naurahdin, yrittäen rauhoitella ystävääni. "Ei, se on HIRVII!" Verlyn kirkui. Hieman äkeän oloinen suurikokoinen uroshivi tepasteli esiin. Yhdessä päätimme kavuta hevosten selkään, jos se vaikka rauhoittaisi niitä ja tuota pelottavaa parimetristä ruskeaa möykkyäkin. Disni päätti kuitenkin ihan muuta, juuri päästessäni selkään se kääntyi salamana ympäri ja suihkaisi nelissä takaisin rantaa kohti. Andre tietysti seurasi, hieman rauhallisemmin. Tamma oli täysin hallitsemattomissa, joten päätin vaan roikkua mukana. Nelistimme halki sen kauniin polun, jota olimme hetkeä aikaisemmin ihailleet, ohi innoissaan kiljuvien lapsien ja vasta tielle päästessämme sain ratsuni käyntiin. "Se siitä rauhallisesta kävelylenkistä..." urahdin Verlynille, joka saapui paikalle pahasti kuumuneella Andrella. "Sanos muuta" tyttö vastasi valahtaen alas ruunan selästä. Seurasin hänen esimerkkiään. "Kävellään vielä, kun nämä nyt päättivät lämmitellä itse itsensä" tokaisin ja lähdimme taivaltamaan poispäin tallilta. Reissumme loppu sujui kutakuinkin rauhallisesti, kävelimme lantioita myöten lumessa pellolla, jonka kautta päätimme kiertää tallille. Disni halusi laukata, Andre ei suostunut liikkumaan. Ihana kävelyretkemme oli hieman lässähtänyt kasaan, mutta hauskaa meillä oli tätä myöhemmin muistellessamme... Olisittepa vaan nähneet Ver'in ilmeen kun hän sen hirven äkkäsi!

Koko talliporukka sai tietysti kuulla pienestä seikkailustamme ja Latua varoitettiin ihan vaan yleisesti ettei Disniä kannattaisi viedä maastoon jos se sattui olemaan pahalla päällä jo valmiiksi. Ponit olimme laittaneet tarhoihinsa syömään ja me aloitimme Verlynin kanssa kunnon lantarallin karsinoilla. Tyhjensin Disnin boksin lattiaa myöten ja vielä lopuksi harjasin viimeisetkin kuivikkeet pois. Uusia alusia sain tuoda monta kottarillista, vanhaakin olin vienyt pois ainakin neljät. Ruokakuppejen puhdistus osui hienosti tylsälle hetkelle, eikä se aikaakaan vienyt kuin kymmenisen minuuttia. Karsinaan olin tyytyväinen ja aina niin ripeä Verlyn oli ehtinyt lakaista sotkumme käytävältä. "Huhhuh! Olipa urakka." huokaisin kun lösähdimme taukohuoneen sohvalle. Kaikki halusivat tietää siitä hirvestä jonka olimme nähneet, mehän tietysti kerroimme. Kurkistin samalla pikaisesti Kelvinin sivut, ei juuri mitään uutta. Oria kelpasi kuitenkin ihailla! "Mennäänkö kokeilemaan miten kuivikepaalit luistaa?" kysyin hilpeänä, muovikääre liukuisi superhyvin auratulla pakakslumella. "Joo" Verlyn, Karo, Cidar ja Jenla huusivat yhteen ääneen. "Vivie menee kyllä ensin" vaati Cidar, joka arvasi että tästä ei hyvää seuraisi. Ensimmäisen laskuni jälkeen halusivat luonnollisesti kaikki muutkin kokeilla. Jopa Anni ja Tinka olivat tulleet paikalle kumastelemaan. "Otetaan kisa" keksi Jenla. Jokainen haki itselleen oman pikkupaalin ja raahasi sen mäelle. "Tinka lähettää, jooko?" anelin, vaikka kyllä tyttö aika valmiilta näyttikin. "Okei... Paikoillenne..." hän aloitti ja kaikki asettuivat lähtöviivalle. "Valmiit..." Olin jo valmis, muut vielä tarkistelivat paalejaan. "Hep!" ja niin luisuimme huimaa vauhtia alas mäkeä, kiljuen. Anni haki kottikärryt varmuuden vuoksi. "Verlyn huijaa! Sehän juoksee" kiljahdin. "Ei mun paali repes" tyttö vastasi tuiskahtaen mahalleen rinteeseen. "Puhdistusjoukot paikalle, mun paali vuotaa!" Ver rääkyi räkättäen mahallaan maassa. "Käännä ympäri" ehdotti Jenla lipuessaan ohi. "Aijoo kiitti" vastasi luminen tyttö. Maaliviivalla oltiin niin tasoissa, ettei kukaan tiennyt kuka sitten lopulta voitti. "Tasapeli, uudestaan" ilakoimme raahaten paalimme mäen päälle. "Mä tartteen uuden" valitti Verlyn vieden revenneen kuivikevarastoon, jonne paalit oli määrä purkaa. (Lastihan oli saapunut aamulla). "Paikoillenne.. Valmiit" aloitti Tinka "Ei noin nopeesti venaa!" kijuin. "Valmiit..." hän jatkoi. "Ajakaa!" Cidar repesi ajamiselle, kurvaten paalillaan pöpelikköön apua huutaen. "Varikkotiimi paikalle! Ulosajo lähtöpaikalla!" tyttö huusi. Me muut kaahasimme huimalla nopeudella alas mäkeä. Paalini päästi pelottavan äänen, ehjä se silti oli. Joku tallusteli vihellellen mäen reunassa. "Heeei! Varo!" huusimme kuorossa miehelle, joka ei tuntunut kuulevan. Tömäytimme valtavalla voimalla miehen ohi, hän kaatui selälleen hankeen Cidarin suhahtaessa viimeisenä aivan tämän jalkojen juuresta. Voittaja jäi taas selvittämättä, sillä kummastunut Latu könysi ylös kinoksesta. "Mitä ihmettä te oikein touhuatte?" hän äyskäisi. "Ööö.. siis katokkun me puretaan nää kuivikepaalit tonne..." aloitti Karo "Niin ja oltiin menossa tosta... ja nää siis vaan lipes tähän mäkeen jaja sit Cidar lens tonne mettään ja teilas sut.." jatkoin nauraen samalla. "Ai, no viekäähän ne sitten sinne paikalleen" Latu tokaisi, vaikka taatusti arvasikin mitä olimme touhunneet. Yhdessä purimme paalit paikoilleen, vieden muovit roskikseen. "Se oli hauskaa" hymisi Jenla, joka vannotti meitä laskemaan seuraavallakin kuormalla. "Tietysti, eihän me nyt sitä voitais väliin jättää." vastasin, "Vivie, meidän bussi lähtee viiden minsan päästä" Verlyn muistutti. "Joo käyn vaan nopee viemässä tän ompun Disnille" sanoin juosten talliin. Tamma rouskutti herkkunsa hyvällä ruokahalulla "Heippa sitten" mumisin sen harjaan. "Vivie oikeesti kaks min enää!" panikoi Ver Andren karsinalta. "Joojoo, mennään" sanoin. "Nyt ois niistä paaleista apua.." Verlyn urisi, ei me keretä. "Otetaan sellanen muovi sieltä roskista!" innostuin napaten molemmille omat. Laskimme mäen alas, juosten pysäkille. Autoa ei vielä näkynyt "Kerettiimpäs!" Verlyn ilakoi.

vivie 21.joulukuuta

[vivie]

Aamu oli mitä suloisin, pulleamahainen Disni könötti mahaansa myöten hangessa. Pakkasmittari oli näyttänyt kotoa lähtiessäni -26 joten kipaisin pikaisesti hakemaan riimunarun ja huhuilin Disnin luokseni. Talutin sen kiireesti talliin. "Moi Vivie!" huikkasi pakkasen piristämä Karo, joka esitteli innoissaan uutta hoitsuaan. "Onhan se kiva" hymyilin, ehkä hieman epävarmasti, en vielä tiennyt millainen tuo Kapuksi kutsuttu tammavanhus oli. Otin Disnin harjat paikaltaan, tilsoissa oli taas valtavasti työtä. Tutkiskelin Disnin valtavaa mahaa, se oli tosiaankin kasvanut! Pörrötin tamman pitkähköä harjaa. Alkaessani siistiä tamman sotkuista turkkia tajusin vasta miten se oli ensitapaamisestamme muuttunut. Silloin se oli ollut siisti, nyt se oli yltäpäältä kuraa ja takkua. Puunasin ponia tuntitolkulla, eikä se siltikään vastannut täysin odotuksiani. Sykersin Disnin selvitellystä harjasta sykeröitä, hännän laitoin kokonaan letille. Aamulla ne tarvitsisi vaan avata. "Meen taluttelemaan Disniä!" huikkasin tallin ovelta, tamma seisoskeli tyytymättömänä vierelläni steppaillen minne sattuu. Sillä oli päässään vain riimu.

Kävelimme rinnatusten tallitiellä, katselin tyrskähdellen Cidarin edellispäiväistä ulosajokohtaa se oli jo lähestulkoon peittynyt lumeen. Tuuli alkoi yltyä, jouluksi oli luvattu kunnon myräkkää. Saattaisi tallille pääseminen huomenna käydä mahdottomaksi. Disni kipsutteli innokkaasti pärskähdellen, onneksi sentään ei ollut kamalan liukasta! Tamma ei oikein iloinnut yksikseen lähtemisestä, kaipasi selvästikkin Andren seuraa. "Tänään me kuule joudutaan menemään ihan kaksistaan" selitin onnettomana riehuvalle ponille. Ihastelin kaunista lumeentunutta peltoa, jonne oli muodostunut valtavia lumidyynejä. Dyyneiltä pöllysi lunta niskaamme, Disni taisi pitää siitä, minä tyydyin ravuuttamaan pilkkupehvan pakosalle niskaan pyrkivästä lumipilvestä. Jututin vierelläni jo huomattavasti paremmin pysyvää tammaa. Kävimme vaan pikaisen pyörähdyksen metsässä, sillä en ensinnäkään halunnut törmätä hirveen (säpsyilin pienintäkin rasahdusta) ja toiseksi oli niin kylmä, että nenästäni varmaankin roikkui jääpuikko... Palatessamme tallille maneesista kuului Irinan terävä huuto, sinne siis heti kun Disni on hoidettu! Haaveiluni kostautui, yllättäen tajusin hinautuvani vauhdilla laukkaavan tamman perässä ympäri tallipihaa. Lopulta luovutin, poni laukkasi riemuissaan pukitellen aina kauemmas. Yritin lähestyä sitä varovasti ja jopa esittää antavani sille ylimääräisen porkkanan, mutta ei. Disni oli liian viisas menemään niin alkeellisiin ansoihin. Jahtasin sitä reilut puoli tuntia, Irinan valmennettavakin jo vaihtui! "Joko se ryökäle on taas karannu?" kysäisi Sandra nyrpeästi. "Miltäs näyttää" vitsailin, kertoen mitä kaikkea olin jo tehnyt. "Otan just tosta Annaa sisään, toivotaan että seuraa muuten saa kyllä jäädä mun puolesta ulos" sen sanottuaan tyttö hölkkäsi hakemaan selvästi paisuneen Annan mukaansa. Tietysti Disni kipsutteli innoissaan ystävänsä perässä talliin ja vielä ihan itse löysi omaan karsinaansa! Uskomatonta..

Maneesissa ei ollutkaan ketään, Irina järjesteli puomeja muiden hoitajien kanssa. Syöksyin kiireesti takaisin talliin, olin liian paleltumaisillani tuollaiseen touhuun. "Varokaa! Täältä tulee Rino" Latu huuteli taluttaessaan todella komeaa suomalaista puoliveristä talliin, mikä sattuma että olin juuri sisällä. Seurasin kaksikkoa Orioluksen karsinalle, kuten herraa voi virallisemmin kutsua. "Onks tää se sun uus kisakaveri?" kysäisin aika varovasti. "Mahdollisesti, se on nyt koeajalla kuukauden katsotaan sitten" mies vastasi riisuen kuljetussuojia orin jaloista. "Aaa, okei. Taluttelin Disniä vähän kun oli niin kylmä ja se oli kuitenkin ulkona koko päivän" laskettelin ottaessani vastaan valtavia suojia. "Jaa, eikai se haittaa.. Vie nuo tuonne muitten tavaroitten päälle" Latu mutisi laskiessaan Rinon tutustumaan ympäristöönsä. Raahasin sylillisen kuljetussuojia tavarakasaan tallin oven viereen ja hiivin takaisin Disnin luo. Se katseli kummissaan uutta hevosta, ehkä jopa hieman pelkäsikin. Se oli saanut jo iltaheinät, joita napsi välillä jatkaen sitten tuijotteluaan. "Höpsö, rauhoitus jo" tokaisin pudottaen tamman huomaamatta pienen omenanpalan sen heiniin. "Vietäs mukava loma" naurahdin sille, kello oli jo niin paljon, että Terttu oli varmasti jo pihalla laulelemassa. Vilkutin tädille merksiksi siitä, että olin tulossa. Marssin maneesille huutamaan Verlyniä "Terttu tuli tuutko kyydillä pysäkille?" huusin. "Joo, venaas hetki mokomakin lusmu" tyttö kikatti raahaten vihreää puomia muiden vihreiden sekaan. "Ei, hei ei sinne sitä tuon sävyiset tähän!" Irina komensi maneesin toiselta reunalta. Verlyn juoksutti puomia maneesin halki kompastuen juuri nostettuun puomiin. "Taidan sittenkin kävellä vähän myöhemmin" hän virkkoi anteeksipyytävästi, Terttu ei olisi huolinut ketään autoon tuollaisena ajattelin juostessani tuiskuun.

vivie 23. joulukuuta - en kys. päivänä päässyt lähettämään (;
+ 22.12 kisoissa (koulu) oltiin 3/5 toinen luokka peruttiin (:

[vivie]

Hyppäsin innoissani bussista, jokohan Disni on varsonut? Juoksin koko matkan tallille, kaatuillen ja liukastellen saappaissani. "Vivie!? Oota vähän!" kiljui jälkeeni jäänyt Verlyn. "Joojoo, nopee nyt!" komensin hidastaen hieman. Saavuimme tallin pihalle, kello oli vaille yhdeksän. Pettymyksekseni Disni vaikutti täysin normaalilta mammuttimaiselta itseltään. "Millon oikein meinasit varsoa?" höpötin tammalle, joka nuuhki minua uteliaasti. "Moi Vivie" sanoi Jenla, Annakaan ei ollut vielä varsonut. "Missä ne pikkuiset oikein viipyy?" motkotimme keskellä käytävää jääden melkein Rinon jalkoihin. "Varokaahan vähän neidit, muuten voi varsat jäädä näkemättä" Latu vinoili taluttaen satuloidun oriinsa maneesiin. Hiippailin Disnin luo ja harjasin sitä, olin aikaisemmin kiinnittänyt sen voittamat ruusukkeet oveen. Tamma nojasi tyytyväisenä harjaa vasten viskellen päätään. "Haluaisitko ulos?" kysyin olisihan poni varmaan lähtenytkin mielellään kävelylle. Pakkastakin oli vain vaivaiset seitsemän astetta, joten lupasin viedä hoidokkini mitä pikimmiten jaloittelemaan. Etsin käsiini riimunarun ja hinasin valtavan tamman perässäni aurinkoiseen ulkoilmaan.

Tallustelimme lumessa, Disnin mahaa myöten ette taatusti halua tietää miten syvällä minä rämmin. Kaiken kukkuraksi tamma hillui päättömänä seisottuaan jo jonkin aikaa sisällä. "Präääääääääämmm.." jokin suhahti ohitsemme valtavalla vauhdilla. Disniä ei pelottanut, se tahtoi perään! Ihmeellistä.. Raahauduin siinä sitten metrikaupalla korkkareillaan painelevan mammeron perässä kun se viimein väsähti. "Hyvä tyttö, jos käveltäisiin loppumatka?" ehdotin vaikka sisimmässäni arvasin ponin vielä riehaantuvan. "Katsokaa mikä tankkeri!" ilkkuivat nuoret mopojensa luonta. Irvistin heille, onneksi en tuntenut yhtäkään noista aivottomista. Pyysin Disniä reipastamaan ja ylätys yllätys tamma hyppäsi pystyyn painellen pukkilaukkaa pitkin tietä.. Ja kuka sai roikkua henkensä kaupalla mukana? Niin siinä sitten kävi, että kun lopulta sain ponin takaisin hallintaani päräytti lauma aikaisemmin tapaamiamme nuoria ohitsemme säikäyttäen Disnin. Ja taas mentiin, onneksi tallille päin. Tamma rauhoittui nopeasti ja loppumatkan kävelin sen edella umpihangessa siellä kun ei oikein voi juosta kovaa, ainakaan minä en. Pääsimme tallille tuntia myöhemmin, minä olin todella helpottunut!

Puhdistin käytävällä korkeita tilsoja Disnin kavioista, lattialle lenteli valtavia paakkuja ja oli todella työn takana saada kaikki irrotettua. Vein tamman muiden seuraksi ulos ja aloin puhdistaa karsinaa. Se ei ollut toivottoman sotkuinen. Heittelin tottuneesti likaiset aluset pois karsinasta, puolet lensivät käytävän lattialle ja lakaisin karsinan eteen lennelleet kuivikkeet takaisin. Uusia toin vähän reilummin, olihan tamma varsomaisillaan, tiedä vaikka seuraavana yönä! Pudotin sen ruokakuppiin muutaman porkkananpalasen ja kävelin taukohuoneeseen. "Huhhuh, olen ihan puhki" valitin rämähtäessäni sohvalle. "Joko Disni taas sekoili?" Karo kikatti ilkikurisesti. "Mhhhm.." mutisin. "Pitäisi varmaan puhdistaa koko varustekavalkadi" tokaisin. Kampeuduin ylös sohvalta ja laahustin hakemaan Disnin engalntilaistyyliset varusteet sekä lännensuitset. Satulan saisi Latu puhdistaa tai kantaa minulle puhdistettavaksi. Jynssäsin satulaa ruparellessani muille, mietimme minkä Latu antaisi nimeksi Disnin varsalle. "Se on taatusti joku tosi hieno nimi" Anni muistutti kun Cidar ehdotti Tuhnua. "Miettikääs Sakiakin kyllä sillä on hieno nimi" Tinkakin tajusi. "Hevosmiehen haukka" tyrskähdin, mutta jatkoin kiireesti "Onhan se todella komea nimi". "Verlyn mitä veikkaat?" Jenla kysäisi. "Njääh, en tiiä ku nii" hän hymyili korjaillen pinnejään. "Hei mä keksin!" kiljahdin. "Jos se on ori se on taatusti Spo.. Eikun ei sittenkään kun ei se loppu ollut hyvä" tokaisin heittäen satulan sohvan selkänojalle. "Laitatko kuolaimet likoomaan tonne?" pyysin ojentaen kahdet kuolaimet Cidarin käteen. "Otatteko mehua?" kysäisi Tinka. Nyökkäsin iloisena ja pudotin suitset sohvalle. "Oottakaa täällä kaapissa on... PULLAA" innostuin ja nostin pussin kaikkien nähtäväksi. "Noihan on Latun" aloitti Anni epävarmana. "Eihän, miksne muuten ois tossa näkyvillä?" puolusteli Jenla ja syöksyimme kilpaa pullien kimppuun. Jätin Disnin varusteet kuivumaan sohvalle ja syötyäni kiinnitin kuolaimet takaisin suitsiin. "Kuulitteko jo, että mä alan harjotella Disnillä westerniä?" utelin, muut pudistelivat päätään. "Osaako se sitäkin?" kummasteli Karo. "Tottakai, ainahan se on! Huonommanlaisesti kuitenkin" Anni ilmoitti. Kaikki nauroivat kun olin tukehtua pullaani. "Hei ei ollu hauskaa!" kiljahdin yskintäni lomasta. "Kellohan on jo vaikka mitä, miten ette ole heiniä jakamassa" Irina kummasteli oviaukosta. "Ainiinjoo, sori ei katottu kelloa" pahoittelin ja kirmasimme pää kolmantena jalkana heinäkärrylle. Disni oli juosta aidoista läpi nähdessään meidät, "ei kuule enää ette karkaa" nuhtelin ponia, jonka laumakaveritkin olivat tulleet aidalle norkoilemaan. Heitimme monta sylillistä korsia tyytyväisille eläimille, olihan niitä periaatteessa viisi... Varsoille tekisi ihan hyvää syntyä pyöreinä. Heittelimme ripeästi appeet jokaiselle hevoselle, vaikka Rino meinasikin unohtua. Hipsimme talliin, mutta Irina oli jo äkännyt meidät. "Aika järjestellä puomeja" nainen virnuili ja me kävelimme hänen perässään maneesiin. "Hyvänen aika Vivie tännepäin, jos et jaksa nostaa sitä puomia kanna kahdestaan jonkun kanssa! Verlyn ylös sieltä varokkin kaatumasta siihen... Mitä minä sanoin, nyt olet ihan lannassa sitten alahan mennä siistiytymään. Vivieee!" Kuiskasin Jenlalle, että Irina osasi olla melkein yhtä paha kuin Terttu, mutta taas minua vietiin. Miten Annikin jaksoi kantaa kolme puomia kerralla? Raadoimme puomien kanssa puolisen tuntia, mutta Irinasta ja Latusta se oli sen arvoista kun tunnitkin alkavat kohta. Surkuttelimme pian alkavaa ratsastusrajoitusta, mutta Karo oli liian innoissaan kaikista tallille tulevista uusista hevosista. Tosin into laantui kun tajusimme ettei niitä välttämättä ollutkaan tulossa, Disnin ja Annan varsa pelastaisivat minut sekä Jenlan, muille oli tiedossa taluttajana juoksemista. Mutta minä ainakin olin siihen valmis! "Mun pitää nyt mennä, Terttu tuli" huokaisin kun tätini auto kaarsi keskelle parkkipaikkaa. "Moikka, rapsuttakaa Disniä mun puolesta ja sanokaa Latulle että soittaa kun se varsoo!" ohjeistin ystäviäni jotka pudistelivat päitään. Auto kaahasi ulos pihasta, joku laukkasi pellolla...

vivie 3 tammikuuta

[vivie]

Hipsuttelin tallille aamuhämärissä. Disni katseli minua tavallista innokkaampana. "Täh? Kuis sä noin virkee olet?" hymisin kurkatessani karsinaan. "Hyvänen aika! Sä oot varsonu!" ilahduin "Itseasiassa jo ööö.. kuus päivää sitten" ilmoitti taakseni ilmestynyt Latu. Nyökkäsin hämilläni ja kumarruin katselemaan pientä. Se oli söpö, emäänsä reilusti tummempi mutta muuten samaa väritystä jäljittelevä, uskomattoman siro räpsyripsi. "Mikä sen nimi on?" kuiskasin kun pieni varsa kurotteli epävarmana minua kohti Disnin vierestä. "N's Hex Lumos, ihan Lumo vaan" mies sanoi, tokaisten alkavansa aamutallin teon. "Vai että Lumo, lumoava olet tosiaankin" naurahdin saaden pikkuisen loikkaamaan innokkaasti kauemmas. Hetken kyykittyäni istahdin mukana tuomani harjapakin päälle ja suljin karsinan oven. Lumo tuli varovasti lähemmäs ja rapsutteli pian tyytyväisenä olkapäätäni kun pyörittelin kättäni sen sään päällä. Disni katsoi minuun kärsimättömänä "Okei, harjaan sua ihan kohta" huokaisin. Pyyhkäisin kuolaiset käteni (joita Lumo oli imeskellyt) varsan karvaan ja kaivelin harjapakista kumisuan. Tänään olisi tallilla ensimmäinen 'virallinen' päivä ratsastuskouluna ja minähän menisin tietysti kiltisti auttamaan tuntilaisia... Jutustelin iloisesti tammalle selvitellessäni sen aikasta törkyistä karvaa. Lumo nakerteli housunlahjettani tyytyväisenä. "Vivie, viititkö sitten käydä vähän taluttelemassa niitä ennenkun viet ulos?" Latu kävi kysymässä juuri kun olin lopettamassa hoitohevoseni sukimista. "Tietysti" vastasin. "Pitääkö Lumolle laittaa päitsiä tai jotain?" utelin vielä ja etsin käsiini riimunarua. "Eikai sille vielä tarvitse" mies pohdiskeli painuen mumisten matkoihinsa.

"Okei neidit, sitten matkaan" kehotin nykäistessäni Disniä kevyesti narusta. Tamma loikkasi innoissaan käytävälle, energisenä tietenkin olinhan taas ollut liian kiireinen ja Disni isomahainen liikutukseen. Rauhallinen kävely tekisi kaikille hyvää kunhan Lumo tulisi ulos karsinasta... Pikkuneiti oli säikähtänyt pahanpäiväisesti jotain, eikä aikonut lähteä mukaan. Maanittelin sitä ikuisuuden, kun vierelläni levottomana hilluva Disni hörähti kevyesti. Lumo kipitti sen luokse viivana ja niin me sitten lähdimme. Innoissaan steppaava Disni, Lumo joka pelkäsi kaikkea (luuli varmaan emänsäkin pelkäävän) ja minä joka yritti kaikin voimin pitää narussa hypähtelevän pilkkupehvan aisoissa. Kävelimme verkkaisesti tallin taakse (en ottanut huomioon kuinka paljon lunta siellä oli...) Disni ihastui ideaan ja loikkasi oitis hankeen, Lumo seurasi varovasti perässä kunnes riehaantui täysin. Se vajosi povilleen puuterilumeen, upoten kaulaansa myöten ja piehtaroi pitkään. Sitten se kaahasi villisti pukitellen matkoihinsa "Okei sinne meni." mutisin viereeni jääneelle emälle joka alkoi huolestua. Näin vaan jossain kauempana painelevan vauvelin hädin tuskin. Disni hirnahti muutamaan kertaan ja kyllästyi odotteluun, miksei sekin voisi mennä? No voisihan se kun eihän tuolta kummajaiselta tuossa kysytä! Niin sekin karautti villisti pukitellen Lumon perään. "Ei voi olla totta!" huudahdin katsellessani noiden kahden temmellystä, pitäisi olla jo valmiina niiden tuntilaisten varalle.. Ensimmäiset kun olivat jo varmaan tulleet, Irinan käskytyksen saattoi jo kuulla. Painelin suuri musta pilvi pääni päällä pilkullisen kaksikon perään, ne juoksivat tallipihalle, tarhoille, kentälle ja käväisivät jopa maneesin ovellakin... Oli siinä uusilla oppilailla naurussa pitelemistä kun painelin sadatellen kurittomien ponien perässä. "Tuo ei varmaan ole tunneilla" huokaisi eräs tyttö kaihoisasti. "Niin, mikäs aasi tuolla on" vaihtoi viereinen poika puheenaihetta tihrustaen kaukaisuuteen. Tyttö tönäisi hänet hankeen. "Birgitta, voin auttaa" hän ilmoittautui. "Luulin jo ettette koskaan sanoisi noin!" ilahduin, "toivottavasti Irina ei ihan pian tule pihalle" kikatin juostessani ainakin viisi vuotta nuoremman tytön perään. "Muuten hei! Ne on tosi arkoja" muistin vasta kun kaksi hevosta villiintyi kahta kauheammin. "Mmm.. huomaan" pikkutyttö urisi, "jos menen tuonne, Irina jakaa hevosia tuletkin sitten auttamaan minua kun saat ne kiinni!" tämä vaati ja katosi paikalta. Talsin puolisen tuntia villinä laukkaavien hevosten perässä kun viimein Lumo kaarsi luokseni hakemaan varmaan kävelytukea. Sen jalat ainakin notkuivat siihen malliin. Nappasin sitä harjasta kiinni (siitä olemattomasta niin) ja talutin kohti tallia. Pian Disnikin jo jolkotteli huolestuneena peräämme. Vein tammat talliin, mutten tuntenut itseäni väsyneeksi. Se iskisi vasta kotona, loimitin Disnin pikaisesti. Latu käski jättää ne sisälle kun olivat niin märkiä lumesta ja hiestä. Kyllähän Disnin piti olla lomalla, mutta työstähän tämä näytti käyvän ainakin minulle! Putsasin vielä kaviot sitten olikin aika siirtyä tuntilaisia auttamaan...

"Eikö olekkin kaunis?" Birgitta esitteli ratsuaan, "Ai Salttura vai?" kysäisin ojentaen tamman harjat tytölle. "Niin, S-A-L-L-I tarkoitit varmaan, mieti ARABI!" se kiljahteli. "Mmm.." mutisin. Okei koitas innostua edes vähän ajattelin etsiessäni Nathin varusteita. "Kuinka pitkään oletkaan ratsastanut?" utelin. "Eka kerta, mutta tiedän kyllä ihan kaiken ja silleen ei se vaikeeta ole" hän jatkoi. Pudistelin salaa päätäni, voisi olla tunnin jälkeen eri aatoksissa. Birgitta alkoi tomerasti kuurata Sallia, joka tosiaan oli vähän luihun näköinen. "Saatko harjattua itse, tuun vaan sitten laittamaan sille kamat?" ehdotin, tyttö vakuutteli pärjäävänsä varmasti. "Missä ne muut hoitajat oikein lusmuaa" posmotin kukaan ei onnekseni kuullut. "APUAA, nyt se potkasee!" kiljaisi joku läheisestä karsinasta. "Tullaan..." huokaisin astuen Andren luo. Poni tosiaan luimi, muttei meinannut pahaa. "Mä voin auttaa jos haluat?" tokaisin ottaen harjan ja ojentaen sen hennolle pikkutytölle. "O-okei, lupaa kanssa ettei tuo monsteri tee mitään pahaa tai kerron isille eikä me enää ikinä tulla tänne" hän vannotti. Lupasin kertoen, että Andre on yksi tallin mukavimmista poneista (pitihän nyt vähän kaunistella) ja niin oli pikku-Noora yhtä hymyä. "Moi Vivie, miten sä jo täällä olet?" kyselivät muut hoitajat, jotka saapuivat pahimman kriisin keskellä. Lapset kieputtivat pinteliä Latun ympärille, Birgitalla oli kadonnut into arabitammaansa korhtaan hän kurkotteli Rinon karsinaa kohti, Noora kijui apua, kaksi poikaa leikki hippaa ja kaiken kukkuraksi Kapu otti ja karkasi käytävälle. "Arvatkaa kahdesti" vitsailin komentaessani lapsia takaisin asiaan. Kukin hoitaja siirtyi auttamaan oman hoitsunsa kanssa. Huokaisin tyytyväisenä kun kaikki oli taas hallinnassa. "Alkakaahan laittaa poneille varusteita" Latu komensi, "Irina ei tykkää myöhästelijöistä" mies varoitteli napaten pintelin ympäriltään. Salli irvaili tavalliseen tapaansa kun heitin satulan sen selkään. "Varo tää näykkii" varoitin kiinnittäessäni vyötä. Suitset hevonen antoi laittaa helposti. "Onko kaikki valmiina?" Irina kailotti ovelta. "JOOO!" kiljui lapsilauma ja niin menimme maneesiin. Punttasin Birgitan ratsaille ja säädin jalustinhihnat. Mahavyö oli jo aika kireä, mutta kirrasin vielä varmuudeksi yhdellä reiällä. Kiiruhdin katsomoon muutaman muun kanssa katselemaan. "Käyntiin!" Irina aloitti ja opetti täsmällisesti miten hevonen saadaan liikkeelle ja miten pitää istua jne. Kaikki tenavat nyökkäilivät innoissaan. Yllättäen Bletta laittoi pystyyn kunnon kiihdytysajot ja pudotti Mikon selästään. Vai oliko se sittenkin Leo? Nojaa Anni kävi auttamassa tämän selkään ja ryhtyi taluttamaan. Salli kompuroi ihan omilla teillään, Birgitta nauroi silti innoissaan, Andre pukitteli Noora itki valittaen ettei ikinä tule takaisin jos poni ei edes tottele. Verlyn juoksi taluttamaan. "Kaikille taluttajat kiitoos" Irina komensi keskeltä maneesia. "Kokeillaan ravia". "Tästä ei hyvää seuraa sanokaa minun sanoneen" mutisin ja hiihtelin Sallin luo. "Tallinpuoleinen pitkäsivu ravissa, muuten kävellään, osaahan kaikki varmasti hidastaa ja ohjata?" epävarmaa mutinaa... "Hyvä, kääntäkääpä voltille, taluttaja auttaa" nainen huuteli. Birgitta keskittyi ja Salli käänty, suurimmilta osin siksi että pysähdyin ja ojensin narun pitkäksi. Andre pukitti taas. Siirryimme raviin pitkänsivun alusta ratsastajat pomppivat tarrautuen kauhuissaan kiinni poniensa harjoihin ja satuloihin. "Noora katse ylös, Mikko mitä sinä nyt itket, Birgitta hyvänen aika ohjat tuntumalle!" Irina käskytti. Teimme ravisiirtymät kaikki kahdesti, sitten Irinalla meni hermot. "Kaikki keskelle kaartoon, venytellään lopuksi" Helpottuneita huokauksia, tämän ryhmän kanssa joutuisi todella tekemään töitä. Lapset jäivät maneesiin halailemaan hevosiaan, minä lähdin moikkaamaan Lumoa.

Paijailin pikkuhevosta pitkään, kunnes viimein riehakas ratsastajarymä ryntäsi talliin. "Täällä on se sekoheppa!" he riekkuivat osoitellen Disniä ja Lumoa. "Ihan kiltti se on, mutta tuo pieni puree ja potkii! Älkää menkö sinne karsinaan ja tuolla on toinen pikkuinen, vielä ilkeämpi muistakaas" varoittelin, kilttejähän varsat ovat mutta saavatpa olla rauhassa. Kaikki ponit olivat näköjään jatkaneet kokeneempien ryhmään, onneksi joten painuin muiden kanssa taukotupaan. "Huhhuh, mikä tunti! Olisipa meilläkin noin helppoa." Huokaili Karo "Jaa-a en usko että olis kivaa" tokaisin puhdistellen samalla Disnin harjoja. "Söpö tapaus tämä Lumo" ihasteli Tinka. Nyökkäsin iloisena "Niin ja Annukkakin" jatkoi Verlyn. "Kaikki varsat on ihania!" naurahdin. "Joko muuten kerroin, että äiti lupasi mulle hevosen!" Naurahdin iloisena. "EIKÄ, millon?" Kiljahti Verlyn. "Öää, on siitä aikaa käytiin jo katsomassa yhtä cr-oria ja vuonistammaa" vastasin "Entäs Disni?" Kysyi Karo, "Missä se sitten asuu?" Cidar kummasteli. "Oottakaa siis kysyn illemmalla Latulta olisko täällä mahdollisesti tilaa ja voisko silti vielä hoitaa Disniä ja sellasta" mietiskelin samalla "Toivottavasti olis tilaa, muuten jätän varmaan ostamatta" naurahdin jatkaen harjojen parissa. "Otatteko kaakaota?" Verlyn kysyi "Tätä täytyy juhlia!" Pudistelimme päitämme tytön ihmeelliselle järjenjuoksulle "Olisko pullaa.." mutisin katsellessani pöydille. "Ei, ne on jemmattu" Tinka vastasi surkeana. "No voi harmi! Ei mahda mitään sitten" Jenla surkutteli hörpäten juomaansa. "Paljon kello?" kysyin yht'äkkiä. "Vaille viisi" Verlyn vastasi. "Joo, meen nyt juttelemaan latun kanssa, kuulette kyllä pian jos asia on selvä" naurahdin. "Näkyillään!"

vivie 10. tammikuuta