crr-t Dream's Disney

[vivie]

Olin tallilla jälleen muita aikaisemmin. Disni saisi tänään tyytyä tarhailemaan pikkuisensa kanssa, sellaisen shown kun oli eilen järjestänyt! Aloitin siivoamalla tammojen karsinan, joka oli tavallista sotkuisempi asuihan siellä kaksi hevosta. Kottikärry täyttyi nopeasti, mutta yksi tyhjennys onnekseni riitti. Toin uusia alusia boksiin. Käytävän olin saanut säilymään siistinä, hyvä minä! Moneltakohan ne tunnit taas alkokaan? Mietiskelin silitellen hajamielisenä innoissaan karsinasta kurkkivan Damonin siroa päätä. Arvelin, että se oli kolmelta kellohan oli jo kohta kaksi ja ensimmäinen lapsi seisoskeli ujosti tallin ovesta kurkkien. "Moi, tule vaan sisään Irina on toimistossa" sanoin tytölle mennessäni tämän ohi pihalle. Disni kaipaisi varmasti pikaista hierontaa. Tamma odotteli jo portilla ihmetellen varmaan, miksi ei ollut päässyt vielä kävelylle. Kävin nappaamassa sitä riimusta kiinni, naru unohtui käytävälle... Pikkuruinen Lumo hoiperteli emänsä perässä spurttaillen välillä vauhdikkaasti matkoihinsa. Disni oli jälleen vauhdikkaalla päällä, mutta sain sen pysymään käsissäni talliin asti. Pesupaikka olisi hyvä hieronnalle, siellä olisi ainakin rauhallista. Sidoin tamman kahdelta puolelta kiinni ja aloin painaa suuria lihaksia alkuun kevyillä otteilla nk. syventäviin otteisiin saisi mennä vasta lihaten lämmettyä. Lumo päätti lähteä tutkimaan tallin pienempää siipeä, annoin sen mennä. Disnikin vaan torkkui luottaen siihen, että katson sen vauvelin perään. Pyörittelin käsilläni sen kaulaa molemmilta puolilta ja pian hevonen alkoikin jo tuntua lämpimmämmältä. Painelin isoimmat lihakset vielä aavistuksen vahvemmalla kädellä, ennen syventäviin siirtymistä. Lumo potki Lunnin karsinan ovea tyytymättömänä... "Mitä sä teet?" kysyi samainen ujo pikkutyttö joka oli aiemmn tullut minua vastaan. "Hieron" vastasin hiljaa. "Aaa, eihän toi oo vaarallinen?" se kysyi katsoen tomerana pyrähtelevää Lumoa. "Ei tietenkään, mutta saattaa tulla huolimattomuuksissaan päin" vastasin hieroessani samalla jo viimeistä takajalkaa. "Kenelläkäs sinä ratsastat?" utelin. "Nathilla, olen muuten Tara" tyttö esittäytyi. "Vivie, hoidan näitä pilkkulaisia" hymyilin. "Onkos Natunen susta kiva?" jatkoin käsitellen vielä vähän tamman kaulaa. "Ihan, mutta se aina säikkyy ja sitten mä putoan... Tänään hypätään, mua pelottaa" tyttö selvensi. "Se onkin sellainen haastavammanpuoleinen ratsataa, niin on tämäkin. Kiltti kun mikä, mutta kun joku monsteri tollottaa sillon mennään!" Tara hymyili ujosti ja nyökkäsi. "Roosa ei taida tänään tulla?" hän kysyi vielä. "Eei, sillä oli joku luistelujuttu" mutisin. "Okei, tää olis nyt valmis varohan vien ne karsinaan" tokaisin irrottaen nukkuvan Disnin ketjuista. "Mennääs mammuska" kuiskasin kehottaen sen liikkeelle. Pääkäytävälle oli kerääntynyt ratsastajia, jotka halusivat tietää mitä tunnilla tehdään ja kellä menevät... "Vivie, tule sitten auttamaan radan kanssa" Irina huikkasi innokkaiden nuorten keskeltä. Nyökkäsin ja kiiruhdin tammojen karsinalle. Disni pitäisi vielä loimittaa, muuten sille voisi tulla vaikka kramppi. Heitin fleecen sen selkään ja kiinnitin pikaisesti lukot. Sitten alkoi taas se varustusrumba ja muut eivät olleet vieläkään täällä. Harjasin hevosia ja putsailin niiden kavioita. Nopeimmat vaativat jo satuloitakin hevosilleen. Pian ilmestyi onnekseni Jenla ja hänen peräänsä Verlyn. Kolmistaan autoimme ratsastajat tuntikuntoon ja minä (joka oli ollut kiltisti paikalla ajoissa) lähdin kasaamaan esteitä maneesiin.

Nostin viimeistä puomia paikoilleen, kun Nath jo loikkasi ensimmäistä kertaa pakosalle jotakin rasahdusta. Kikatin kaulukseeni ja harpoin katsomoon. "Arvatkaa mitä, mulla on poni!" intoilin Jenlalle ja Verlynille. "Eikä, millainen!?" he kiljahtivat yhteen ääneen. "Voikko shettisori, aivan ihana" vastasin, "se tulee meille luultavasti parin viikon sisään katson sitten sitä paikkaa kun Latu ei eilen osannut vielä sanoa" jatkoin katsoen Jenlan osoittamaan suuntaan. Salli kompasteli siellä tavalliseen tyyliinsä, Andre pukitteli. Nauroin "kyllä ne vielä tottuu" sanoin muille. Irina aloitti tunnin alkuverryttelyllä. Pieniä ristikoita ja pystyjä. Seurailimme sivusilmällä, mutta jouduin samalla kertomaan kaiken pienestä villikkoristani. "Sitten tullaan yksitellen rata!" Irina aloiti. "Ensimmäisenä Andre ja Salli, sitten Nath ja Tara, Salli ja Julia, Lettu ja Sami. Viimeisenä tulee sitten Mira Ofalla! Saa aloittaa." Seurasin ensimmäistä ratsukkoa tarkkaan. Salli oli hyvä ratsastaja oman tasoisekseen (He C) ja sai Andren liikkumaan, vaikka se yritti toistuvasti temppuilla. Jenla häipyi talliin, Verlyn jäi katselemaan Andrea haikeana. "Vien sen tän tunnin jälkeen varmaan maastoon, kun huomenna sillä on taas kolme tuntia enkä voi ratsastaa" tyttö höpisi, mutten erityisemmin kuunnellut. Natunen suoritti radan puhtaasti vaikkakin kaahasi kuin päätön. Salli kielsi viimeisen esteen viidesti, Irina ei antanut periksi "uudestaan ohjat tuntumalla!" nainen huuteli, ilman tulosta. Lopulta hän otti käsiinsä juoksutusraipan ja seisoi esteen vieressä. Johan tamma hyppäsi, valtavalla loikalla ja ratsastaja oli ihan pudota. "Lettu jo liikkeelleee!" opettaja huuteli. Sami paukautti pohkeensa poniin hieman liian kovaa ja issikka liihottikin radan läpi kutakuinkin nelissä. Ofan kanssa tuli ongelmia jo ensimmäisessä hypyssä. Mira oli selvästi hieman muita ryhmäläisiä jäljessä, eikä pysynyt hypyissä mukana. Ruunalta loppui kärsivällisyys toisen hypyn jälkeen ja se veti sellaiset rodeot, ettei usein olla nähty. Mira tietysti teki komean ilmalennon ja mursi kätensä. "Vivie, tule taluttamaan Ofaa!" Irina komensi taluttaessaan nyyhkivän Miran Verlynin luo. Juoksin ottamaan Ofan ohjat ja kävelytin sitä uralla. "Onko Cidar tallilla?" Irina kysäisi palatessaan. Kohautin olkiani ihmeissäni. "Tuohan se pikkupaholainen tänne" nainen murahti. Talutin luimistelevan ruunan Irinalle, joka yllättäen loikkasi itse selkään. "Ottakaahan mallia!" nainen huudahti kannustaessaan ponin reippaaseen laukkaan. Juoksin pois alta, katsomolle asti ja istuin penkille. Ofa pukitti minkä kerkesi, mutta Irina ei antanut periksi. Hän käänsi karvapallon ensimmäiselle esteelle ja he liihottivat kauniisti sen yli. Loppurata sujuikin samaan malliin. "Vivie taluttamaan!" nainen komensi hypättyään radan kolmesti. Alistuneena tallustin takaisin Ofan luo. "Sulla ei ollu kypärää" Sami henkäisi kauhuissaan. "Olisit voinu kuolla" parkaisi Tara. Siinä olisi Irinalla selittämistä. Pyörin Ofan kanssa ympyrällä katsellen kun ratsastaja toisensä jälkeen lensi hiekkaan. Keneenkään ei kuitenkaan sattunut. Seuraavana olisi aikuisryhmä, joka ei varmaankaan kaipaisi apua. Vein Ofan talliin, onneksi Cidar oli siellä.

Illalla kerkesin vielä puhdistaa Disnin kaikki varusteet, Latu suostui kantamaan lännensatulaakin edestakaisin muutaman kerran. Lumo vaati jatkuvasti huomiotani kun harjasin sen emää. Loimen olin vienyt pesuun (oliko Disni edes piehtaroinut se päällään). Kun kello tuli kuusi, aivan liian nopeasti Terttu jo huuteli minua käytävällä. "Tullaan!" huudahdin vilkuttaen muutamalle hoitajalle joita käytävällä touhusi.

vivie 11. tammikuuta

[vivie]

Pitkästä aikaa taas tallilla! Lunta oli tuiskuttanut valtavasti ja tarhoissa möllöttävät issikat.. TÄH? Issikoita? Ja mitkä määrät! Pistin juoksuksi vain havaitakseni suloisen lauman erikokoisia ja värisiä karvapalleroita. Vai sellaista se Latu on nyt keksinyt, ajattelin. Mikäs tuolla laukkaa? Ei voi olla totta, vielä uusi hevonen ja ihan tekke vielä, minähän en siis ollut koskaan ennen törmännyt tuon rodun edustajaan. Ruuna ravasi luokseni pää korkealla, ilmaan pöllähteli lumipilviä kun hevonen välillä huitaisi villisti etukavioillaan. "Mikäs kaveri sinä olet?" jutustelin hevoselle. Se katseli minua silmät ymmyrkäisenä. Hevonen oli uskomaton, pitääkin heti ottaa selvää kuka tämä on.. Läksin tallustamaan tallille päin, Disni olisi varmaan sisällä. Yllättäen aidalta kuului vaativa kiljahdus. Äsken silittelemäni ruuna luimisteli todella älykkään näköiselle suloiselle tammalle. Tuokin on uusi, missä se Latu oikein luuraa? Muutin tallustelun marssiin. Löysin miehen satulahuoneesta laatimasta listoja. "Äh, voisitko auttaa?" hän kysäisi. "Joo, mikäs siinä mullakin on asiaa" hymyilin. "Kun jos Ramona ei voi mennä Zlojilla..." mies aloitti, keskeytin kiireesti "kuka on Zloj?". "Etkö vielä siitä tiennyt" kummasteli Latu, hän selitti pikaisesti kaikki tallin uudet hevoset ja ilmoitti muutaman muuttaneen poiskin. Nyökkäsin. "Siis Ramona ei voi mennä Zlojilla, mutta Hannekaan ei halua ja Kira taas haluaa ottaa Glorian..." mies aloitti uudelleen. "Mikset laita tekkeä Juusolle?" kysyin ihmeissäni, sillähän ei vielä ollut hevosta? "Oijoi, kiitos olin unohtanut koko pojan!" Latu huudahti kiitollisena, sysäten minulle siinä samalla ryhmän auttamisen. "Seelvä, lähdenkin samantien katsomaan olisiko siellä hevosille hakijoita" mutisin hiihdellen talliin. Kurkistin Disnin karsinaan, se oli vielä ulkona joten harjaus saisi odottaa.

Onko tässä kaikki? Kysyin kun Latu oli jakanut hevoset ratsastajille. "Joo!" kuului kuin yhdestä suusta. "Autan teitä hakemaan hevoset" selostin ohjaten riehuvan lauman pihalle. "Kukas sinulle oli?" kysäisin ujon oloiselta tytöltä. "Gloria" tämä vastasi. "Aa, okei sinä oletkin Kira" tokaisin huolettomasti. "Tulkaahan, jos haluatte päästä tänään selkään!" Niin me aloimme nappailla hevosia tarhoista. Ensin kävimme ottamassa Kapun, Andren ja Sallin. Nehän tietysti natoivat hyvin kiinni. Gloriakin oli todella kuuliainen, Zloj katseli meitä kaukaa ja laukkasi luoksemme. Vain laukatakseen äkkiarvaamatta pakosalle. "Se tekee AINA näin" Juuso marmatti, myönsin etten tunne vielä koko hevosta mutta Disniin tehosi ainakin vain yksi asia. Otin taskustani muovipussin ja rapistelin sitä hetken. Jo laukkasi suurikokoinen laiha ruuna luoksemme tuhatta ja sataa. "Kas noin, herra on hyvä ja ottaa kiinni" naurahdin napaten samalla kiinni Zlojista. Matkalla tallille jättäydyin porukasta ja maleksin rauhallisesti Disnin ja Lumon tarhalle. Tammat käyskentelivät hangessa, pärskien lunta ulos sieraimistaan. Disni oli laihtunut, kun varsamaha oli viimein pudonnut pois. Lumokin oli jo iso tyttö. Huhuilin poneja portilta, ne tulivat kiltisti luokseni. Napsautin Disnin kiinni, Lumo saisi vielä tulla vapaana vaikka sen kanssa pitäisikin harjoitella kävelemistä, sen voisinkin vielä tänään tehdä! Tallin ovelle päästessäni oli ovella yhä villisti pyörivä hevonen. Se ei tällä kerralla ollut Zloj, kuten jo varmaan luulitte. Se oli... öö.. mikä se nimi olikaan..? Reino! Se oli Reino, hankala issikkaori. Odottelimme kärsivällisesti kun Irina hinasi vastaan taistelevaa ponia sisälle, varmaan pesupaikalle menossa.. Auttelin muutamaa tuntilaista, onneksi nämä olivat jo aika kokeneita. Kukaan hevonen ei heittäytynyt hankalaksi, hienoa. Jätin Disnin karsinaan, se oli menossa seuraavalle tunnille. Lumolle laitoin riimun päähän, menimme kentälle. Pikkutamma hyppi tyytymättömänä pystyyn kuin huutaen : 'tahtoo takas äitin luoo!' Pyysin sitä eteenpäin siirtyen kävelemään aivan kaulan vierelle. Siitäkös neiti innostui, se rynni laukkaan pukitellen villisti. Tästä tulisi piiitkä harjoitus. En tiedä kauanko kävelimme kenttää ympäri ja kuinka monesti Lumo oli karannut käsistäni. Disnikin meni jo pois tunnilta. Silloin päätin jo lopettaa. Ravuutin varsan emänsä vierelle ja moikkasin ratsastajaa, joka näytti olevan avun tarpeessa.. yltäpäältä hiekassa. "Putositko?" kysyin varovasti kun autoin riisumaan hoidokiltani satulaa. "Joo, tää ei oo ihan mun lemppari. Se säikähti jotain pamausta ja pukitti minkä kerkesi ja laukkaskin." tyttö selitti. "okei, se onkin ollut lomalla jo hetkisen" vastasin, toivottavasti pientä hymyäni ei huomannut kukaan. Ratsastaja lähti ja jäin kaksin ponien kanssa. Harjasin ne vielä pikaisesti ennen lähtöä.
vivie 24. tammikuuta - muuten vielä siitä hoitsujen ratsutuksesta. Miten se Disnin kanssa tästä eteenpäin menee?

// Ainakaan nyt vielä ei tunteja ole niin tiuhaan tahtiin, joten väliin -yleensä maanantaisin ja lauantaisin- on vain muutamia tunteja. Näinä päivinä voi hyvin hoitsuaan liikuttaa jos aamupäivällä/iltapäivällä tulee, varsinkin sitten kun talliin tulee joskus vielä enemmänkin hevosia niin että hevoset voivat vuorotella enemmän. Lisäksi sunnuntaisin on yleensäkin ottaen oma vapaapäiväni jolloin ei erikseen sovittuja laavuretkiä tai yksityistunteja lukuunottamatta ole mitään tuntitoimintaa -silloin voi aivan vapaasti hoitsullaan ratsastaa. : ) -Latu

[vivie]

Oli todella kaunis aamu, mutta tallilla oli julistettu pahimmanlaatuinen hätätila; alkeisryhmän tunti alkaisi pian. Muksut olivatkin jo paikalla. Olin vannottanut muita hoitajia olemaan tallilla mahdollisimman pian, onneksi ainakin Verlyn ja Jenla olivat tulossa. Olin törmätä iloiseen pikkutyttöön, joka huiski ilmaa raipallaan, tämä oli saanut lempiponinsa tunnille. Kurkistin listaa, Disni oli mukana. "Mitä näiden kanssa tänään tehdään?" kysyin paikalle sattuneelta Sandralta. "Irina puhui jotain maastoilusta, kun osaavat jo perusasiat" tyttö hymisi jostain suuren piponsa varjosta. "Seelvä, varmaan taluttajia tarvitsette?" tokaisin puoliksi kysyen. "Arvaa vaan" kikatti Sandra, ottaen samalla edessään riimunarua pyörittävältä pojalta Andren harjan pois. Disnillä ratsastaisi tänään Albert, ryhmän villein... Mitäköhän siitäkin tulisi?

Hevosen karsinasta löysinkin kummissaan harjapakkia roikottavan luultavasti noin kuusivuotiaan pojan ja Disnin, joka yritti näköjään kiivetä seinän yli. "Annas kun autan" sanoin. Nappasin pakista harjan, jolla aloin sukia jännittynyttä neitiä. Pian huomasin Albertin hiippailleen ihan Disnin viereen silittelemään sitä, tamma alkoikin jo hieman rentoutua. Pikkuinen ihminen ei ollutkaan tullut sitä syömään! Huh.. Jätin pojan ja Disnin hetkeksi kahdestaan ja läksin hakemaan satulaa ja suitsia. Käytävällä Verlyn näkyi auttavan Andren ratsastajaa ja Sandra juoksutti erilaisia suojia hevosten karsinoille. Hymyilin, tällaista se tulisi jatkossakin olemaan. Nostin englantilaistyylisen satulan käsivarrelleni, suitset heitin olkapäälle. Seisoskelin hetken tuijottamassa koristeellista lännensatulaa, nostin kiiltävän mustan satulan takaisin telineelleen ja vaihdoin sen painavaan lännensatulaan, siinä olisi helpompi pysyä kyydissä, jos ihanainen pilkkupeppuni keksisi jotain tyhmyyksiä. Raahauduin vaivalloisesti karsinalle, satula sai pienet lapset katselemaan minua silmät lautasen kokoisina. Jätin suitset koukkuun käytävälle satuloinnin ajaksi. Disni seisoi kiltisti, kuten tavallista eikä enää mulkoillut Albertiakaan kovin pahasti. "Haluatko itse laittaa suitset?" ehdotin kun poika katseli minua tylsistyneen näköisenä. Hän pudisti päätään, joten minä hoitelin homman pikaisesti. "Oletteko valmiina!?" huusin nykäisten Disnin samalla käytävälle odottelemaan. "Joo" vastasivat pikkuihmiset. Irina johti joukon pihalle. Myöhemmin voisin vielä ratsastella hoitsullani, tästä tulisi sen verran rauhallinen lenkki. Ajattelin puntatessani Albertin satulaan. Jalustimia piti lyhentää todella reippaasti, mutta matkaan päästiin jo viisi minuuttia viimeisen ratsastajan selkäännousun jälkeen. Lähdimme pitkässä letkassa pois tallipihalta. Disni käveli aikalailla jonon loppupäässä. Jutustelin takanani tulevan Karon kanssa. Ajatus maastoilusta talutuslasten kanssa ei ollut minusta alunperin mitenkään hyvä, mutta täytyypä sanoa että olin väärässä! Koko reissu sujui ilman kommelluksia ja jokainen ratsastaja oli ihan intona alas selästä päästessään. "Näittekö tekin ne linnut?" uteli eräs lapsista. "Vivie, mitä haaveilet siinä? Kohta olette keuhkokuumeessa molemmat! Alahan liikkua jo" Irina komensi huomatessaan haaveiluni. "Aa, joo. Ajattelin ratsastaa vielä vähän itsekkin" vastasin hämilläni. Disni ei ollut väsynyt päinvastoin, täynnä energiaa...

Pudotin raskaan satulan uuden hevosenomistajan Juipin syliin. Hän notkahti kapineen painosta, mutta näytti pärjäävän kohtalaisen hyvin. Otin kiinni Disnin harjasta ja heilautin itseni selkään. Benjaminin jälkeen se tuntui suorastaan valtavalta (Benjaminhan on se oma shettisorini). Ratsuni ikäänkuin syttyi henkiin, sillä ei ollut enää taluttajaa! Voi hyvänen aika millaista tanssahtelua se alkuun olikaan. Pitkä loma ei ollut hyvä idea. Alkuverryttely oli kuitenkin ollut hyvä, joten pääsin heti aloittamaan. Maneesiin päästyäni nostin samantien vasemman laukan ja menimme muutaman kerran sen ympäri. Hevonen ei väsynyt pätkääkään vaan kiihdytti jatkuvasti vauhtiaan. Käänsin sen ympyrälle, jossa aloin työstää. Ulko-ohjan tuelle saaminen oli tämän kanssa hankalampaa kuin muistinkaan. Tein muutaman taivutuksen ja yritin pohkeenväistöntapaisiakin. Disni pärskähti tyytyväisenä, viimeinkin se kuunteli! Kokosin laukan aivan lyhyeksi, sitten taas pidensin. Hevonen työskenteli tosissaan ja yritti miellyttää kaikin keinoin. Irina käväisi hakemassa juoksutusraipan, samalla Disni kävi täydellisessä muodossa kokonaisen ympyrän verran. Kehuin sitä hidastaen samalla raville. Toistin saman toiseenkin suuntaan, harmikseni huomasin kuitenkin tamman alkaneen väsyä. Ravasin hetken uralla. Verlyn istui katsomossa, milloin hän sinne oli livahtanut? "Hei kokeillaanko yhtä juttua?" kysäisin ja pysäytin Disnin katsomon eteen. "Öö.. okei" tyttö vastasi, hän kun ei aina oikein pitänyt edesottamuksistani. Ratsastin pihalle kirkkauteen. "Tuu tänne mun taakse istumaan, käydään vähän kävelemässä" sanoin avustaen ystäväni kyytiin. Verlyn kyseli hermostuneena, että olihan Disni tottunut tähän ja kaikkea sellaista mitä voisikin uuden hevosen selkään nousseelta odottaa. Nyökkäilin varmasti "Sitten mennään". Puristin kevyesti pohkeeni hevosen kylkiin, KAPUM! Se veti sellaisen pukin, ettei ole kuuna päivänä nähty. Oikein loikkasi ilmaan ja heitti takajalkojaan, koivujen alaoksilta tippui lunta. Uusi yritys. Taas samanlainen pukki. Kolmannella kerralla pääsimme liikkeelle, Disni sen sijaan oli päättänyt itse valita reittinsä, joka kulki viivasuoraan. Keikuimme molemmat vaarallisesti puolelta toiselle. "Se menee pellolle!" kiljui Verlyn. Niin hevonen menikin, siellä vaan olikin lunta yli mahaan asti. Moottorivene Disnin esikoismatka. Se oli kauheaa kyytiä (Verlynistä) minusta se oli ihan kivaa. Roikuimme henkemme kaupalla mukana kun tamma alkoi tehdä valtavia pomppuja päästäkseen eteenpäin. Verlyn kiljahteli, minä roikuin tiukasti kiinni harjassa. Yllättäen ratsumme pysähtyi. Kyllä keskelle peltoa. "Mikä sille tuli?" kysyin hieman pelokkaasti. "Se varmaan juuttui" kikatti Verlyn. "Ei, mikä tuolla on?" jatkoin. "Missä, en mä nää mitään" vastasi Ver. Disni höristi korviaan ja nosti päänsä ylös. "Tuollanoin, voisin vaikka lyödä vetoa, että se on Lumo-oooo" huomautin kun Disni jatkoi loikkimistaan. Verlyn muksahti hankeen. Silloin tamma sai tuulta siipiensä alle ja karautti nelissä (pomppien) kohti pientä möhkälettä. Lumohan se oli, Irina ja Latu rämpivät sen perässä. "Vauvasi on tainnut karata" mutisin Disnille kun painelimme hurjaa vauhtia kohti kolmikkoa vain hieman kauempana. Verlynin sadattelu kuului yhä. Lumo hirnui kimeällä varsan äänellään. Se hoiperteli lumen läpi emänsä luo. "Huhhuh, mites Disni tuollaisella rytäkällä tuli?" kummasteli Latu. Kohautin hartioitani. Lumo saatiin napattua kiinni, vaikka se seurasikin kiltisti perässämme. Verlyn oli sekavan selostukseni aikana kömpinyt ylös ja marssi vihaisena luoksemme. "Tuon selkään en minä enää nouse!" hän valitti onkien lunta niskastaan. Vaelsimme tallille enemmän ja vähemmän lumisina. Disni teki vielä muutamat jättipukit ihan vaan omaksi ilokseen.

Talliin päästyämme kuivasin nopeasti kaksi likomärkää tammaa. Niille oli kannettu hieman heiniä, joita molemmat ahmivat. Disni pärskäytti naamalleni kuolaa kun heitin loimea sen selkään. Sille ei voinut olla vihainen. Tarjosin Lumolle pienen palan porkkanaa se haukkasi herkun kädestäni alkaen heti käydä makuulle. Jätin hevoset lepäämään. Minulla olisi edessäni monta tuntia siivoamista, aloittaisin varusteista. Latullakin oli jotain asiaa, en tiennyt mitä varmaan Lumon koulutukseen liittyen. Heitin varustehuoneeseen mennessäni muutaman satulahuovan pesuun. Viimeisen tunnin ratsastajat tulisivat kohta mankumaan apua. Ehdin vain ottaa kamat syliini ja laskea sienen kerran satulan päälle kun ensimmäinen jo tuli. "Andre puri Miilaa" tyttö selitti järkyttyneenä, jätin tavarani penkille. Minkäs teet? Verlynkin oli jo lähtenyt kotiinsa kun ei ollut kuivia vaatteita mukana. Miilaa ei oikeasti ollut purtu, kunhan Andre vaan taas kenkkuili. Autoin tyttöjä hoitamaan ratsunsa pois. Huokaisten palasin varusteiden kimppuun, voi kun olisi jo kesä!

vivie 29. tammikuuta

[vivie]

"Mitä, hiihtoratsastusta? Disnilläkö... nojaa, en ole kyllä ihan varma" mutristeli Verlyn. Nyökkäilin innoissani, Latukin oli suostunut (tosin vähän vastahakoisesti). "No okei, mut sä hiihdät ekana" tyttö huokaisi. Muutama muukin hoitaja halusi tulla mukaamme ja mikäs siinä. Iloisena laumana aloimme sukia kaikesta huomiosta epävarmaksi mennyttä Disniä, joka katseli kyräillen minua. "Sori, tyttö. Tänään pitää pärjätä muidenkin ihmisten kanssa" kuiskasin varovasti tamman korvaan. Ähelsin onnettomana kaikkien niiden remmien kanssa, onneksi Juipilla oli jotain kokemusta asiasta. Olimme valmiita puolisen tuntia myöhässä, mutta Disni ei menisi tunneille. Veimme innoissaan hösläävän hevosen tielle. "Missä muuten meinasit mennä, kun ei me autotiellä voida ratsastaa" kauhisteli Jenla. "Mennään jäälle, siellä on aurattuja reittejä ja vähän lunta muutenkin" ehdotti Karo, ennen kuin kerkesin vastata mitään. Sinne lähdimme minä, Verlyn, Karo, Juippi, Sandra ja Jenla muut halusivat (tai joutuivat en tiedä) jäädä siivoamaan seuraavan päivän kisoja varten. Järvelle ei ollut kamalasti matkaa, luistelijat pysyttelivät tiukasti auratulla alueella, meille jäisi siis vain reiluluminen osa jäästä. Sandra nousi hoitohevoseni selkään, hän kun oli istunut siellä joskus ennenkin, minä vedin sukset jalkaani. Liikuimme alkuun hitaasti, vaikka pian rohkaistuimme päästelemään ihan täysillä. Luistelijoita kerääntyi katselemaan, kun vaihdoimme hiihtäjää. Minä nousin satulaan. Aloitin ravissa, suksien kanssa huono Verlyn kiljui kuin syötävä. Laukkaa tyttö ei halunnut edes kokeilla. Meille alkoi tulla kylmä ja päätimme jättää hiihtämisen toiselle kerralle. "Laukkaan vielä kerran tonne ja takas, voitteko oottaa?" kysäisin, kun huomasin Disnin haluavan vähän päästellä höyryjä. Annoin kiireesti pohkeita pitkän talvikarvan peittämille kyljille. Pahaksi onnekseni juuri silloin tamma päätti vetää oikein kunnon pukin. Kiljahdin ja lensin selälleni lumeen. Voi kun ihanaa, niska täynnä lunta kammeta uudestaan satulaan. Pirullinen hoitsuni toisti saman vielä uudelleen ja putosin, kuten rivien välistä olikin luettavissa. Ja muut nauroivat. Lopulta kunnon väsytyksen jälkeen sain ratsuni laukkaan, mutten sitten enää ollenkaan käyntiin. Kikatin kippurassa putoamaisillani, kunnes lopulta Disni pysähtyi muiden luo ja minä valahdin maahan.

Tallilla meitä odotti kiireistäkin kiireisempi Latu, jakamassa tehtäviä jokaiselle eteensä sattuvalle. "Vivie ja Verlyn menkää auttamaan Annia kahvion kanssa ja Vivie illemmalla otetaan Lumo harjoittelemaan" mies pulputti kasaten Jenlalle valtavan pinon koin syömiä loimia. Kikattaen tokaisin hoitavani Disnin ensin. Paljompa tehtävää minulla ei toisasiassa tamman kanssa ollut, sillä yllättävän avulias Sandra oli jo riisunut hevoselta varusteet ja harjannut valmiiksi. Minulle jäi tehtäväksi viedä se pihalle. Maneesin ovella huudeltiin jo, juoksin pikaisesti Verlynin luo. "Okei, meidän pitää nostaa tää pöytä tuohon, siihen kasataan sitten niitä tavaroita Vivie kuunteletko!?" Anni saneli, kyllähän minä kuulin melkein. "Haepas tuohon pöydän alle vielä muutama heinäpaali Viv" mustahiuksinen tyttö jatkoi asetellen samalla suurta kylttiä paikoilleen. Onnekseni juuri silloin Latu pyysi auttamaan Lumon kanssa, onneksi!

Huomisen kisat tietenkin vähän kammottavat, mutta illalla vielä ennen lähtöäni letitin Disnin harjan kauniiksi sekä harjasin tamman oikein huolellisesti. Toivottavasti se tajuaa, ettei nyt ole syytä rueta piehtaroimaan...

vivie 6. helmikuuta

[vivie]

Tallille saapuessani mahassani leijaili tuhansia perhosia. Piha oli täynnä trailereita sekä vieraita, innoissaan hirnuvia hevosia. Puikkelehdin kaiken tuon sekasorron läpi päästäkseni oville ja olin törmätä eteeni poukkoilevaan lihavaan mieheen, mutta onnekseni tämä oli kokoisekseen hyvin ketterä. Avasin painavan oven hitaasti, sisällä oli hiljaista. Huolehdin, ettei kukaan ylimääräinen tullut perässäni aiheuttamaan hämminkiä. Tänään olisi kisapäivä ja minua jännitti todella. Aikaisemmat kilpailuni olivat toki sujuneet hyvin, tämä oli varmaan ihan normaalia panikointia. Disnin eloisa pää ponnahti kurkkimaan käytävälle. Hymähdin katsoessani illalla niin siisteinä olleille sykeröille, jotka nyt harottivat vähän joka suuntaan. Talutin hevosen käytävälle ja aloin harjata pitkillä vedoilla, jo melko puhdasta karvaa pitkin. Tamma seisoskeli yllättävän rauhallisena kaikesta hulinasta huolimatta. Viereisessä karsinassa Verlyn hermoili huonosta päivästä kärsivän Andren kanssa. "Disni pitää viedä puolen tunnin sisällä verryttelemään" huolehti Sandra ojentaen minulle samalla lähtöjärjestystä. "Olette ensimmäisessä lähdössä toisena ja seuraavassa kuudentena" talliavustaja opasti, mennen seuraavaksi hoputtamaan Verlyniä ja Latua. Käännyin katsomaan Disniä. Hevonen seisoi ryhdikkäästi ja vilkaisi minuun luottavaisena. "Kyllä tämä tästä" uskottelin, vaikka käteni tärisivät näkyvästi ja pudottelin kaiken käteeni ottamani. Cidar oli käynyt tallilla eilen huomasin vilkaistessani Disnin varusteita, moitteettomassa kunnossa. Olivathan ne tietysti puhtaat olleet muutenkin. Satulan nostin käytävän pidikkeeseen, suitset laitoin jo päähän. Pahoittelen, pakko laittaa väärässä järjestyksessä kun olin huovan unohtanut vaihtaa! Juoksin pää kolmantena jalkana hakemaan kisahuopaa, Sandra avusti pintelöimään ratsuni. Hän lähtisi vasta viimeisenä. "Vielä viisi minuuttia" Latu hoputti, kun aloin kiinnittää mahavyötä. Jännitys alkoi tarttua Disniin, joka steppaili innokkaasti. "Olen valmis!" huikkasin takaisin. Irrotimme yhteistuumin tamman riimunaruista ja minä lähdin taluttamaan sitä ovelle. "Onnea teille" toivottivat Verlyn ja Sandra, Latu etsi kypäräänsä.

Pihalla oli kamala meteli, jonkun poni oli onnistunut karkaamaan. Vein Disnin lämmittelyalueelle, ponkaisten kiireesti selkään. Samassa ohitsemme hyppäsi pillastunut ruuna, se hipaisi jalkaani ja oli potkaista Disniä. Mulkaisin ratsastajaa vähän pahasti, mitä kaduin kyllä jälkikäteen. Ravailin loivia kaaria ja tein muutaman irrottavan liikkeen. Latu oli varannut reilusti aikaa verryttelyyn, enkä nähnyt mitään syytä pitää kiirettä. Ensimmäinen ratsukko lähti radalle, mahastani kouraisi ikävästi. Onneksi Disni on hyvin hallittavaa sorttia, sillä kaikkialla tuntui pörräävän hermoheikkoja hevosia. Hyppäsin lämmittelyesteen kolmesti ja laukkailin hetken. Muutamaa minuuttia ennen radalle menoa annoin ratsuni levähtää käynnissä. Kaijuttimet pauhasivat, ensimmäinen oli suoriutunut ratsastuksestaan mahtavasti. Näin pienessä luokassa vauhti ratkaisisi. Ratsastin sisään alueelle, kun nimemme oli kuulutettu. Katsomossa istui muu hoitajalauma, joka ei kisoihin ottanut osaa. Irina videoisi kaiken. Hymyilin hermostuneena. Tervehdin tuomaria ja nostin laukan. Disni heitti siron päänsä korkealle ilmaan ja jännittyi. Sitä katsottiin! Hipaisin sitä raipalla ja sain aikaan valtavan pukin, ei voi olla todellista. Siihen kului aikaa ihan liikaa. Surkuttelin sijoitusmahdollisuuksien menoa, mutta jo melko pian sain tamman lopettamaan temppuilun. Rata oli helppo, se ei ollut mitenkään haastava. Saimme taputuksia, sillä hetkellä sijoitus oli viides. Tiesin kuitenkin, ettei tuo riittäisi millään. Verlyn kävi onnittelemassa, hänellä rata oli mennyt ihan penkin alle. Latukin marmatti jotain. Palkintojenjaossa selvisi, että olin ollut yhdeksäs. Ihan hienostihan se olikin. Silittelin Disniä iloisesti ja löysäsin mahavyötä vähän. Vein hevosen talliin rauhoittumaan, seuraavaan lähtöön oli vielä aikaa.

Riisuin varusteet karsinan ulkopuolelle odottamaan ja lähdin viettämään pientä taukoa. Taukohuoneessa odotti Irina, joka halusi näyttää suoritukseni samantien. Istahdin sohvalle Karon ja Jenlan väliin, Verlyn tarjoili kaakaota. "Miksei me muuten haettas kahviosta jotain?" ehdotin, pelkkää kaakaota kun en tykännyt juoda. "Käy vaan, tämän päälle saamiseen menee hetki" päivitteli Irina, joka potkaisi televisiota muutaman kerran. Kipaisin maneesille rahat mukanani. "Jaa mitäs saisi olla" Anni aloitti, tajuten vasta sitten että se olin minä. "Hieno rata teillä Disnikin pukittaa kun mikäkin rodeohevonen" tämä luritteli etsiessään minulle kaipaamiani tavaroita. Nauroin ja otin vastaan karkkeja, joita ei varsinaisesti tarjontaan tainnut kuulua. Palasin takaisin taukohuoneelle. "Täällä on valmista" hoputti Verlyn rynnäten istumaan käsinojalle. Minä menin samalle paikalle kuin aikaisemminkin. "Ensin on Vivien ratsastus" selosti Irene alkaen selittää missä meni vikaan. Alussa tajusin, ettei Disni pukannutkaan raipasta kuten luulin, se teki sen huvikseen! Vietävän hevonen. Pahempia mokia itse radalla ei meillä ollut, liian pitkiä teitä ja Disniltä vähän huolimatonta ja lipsuvaa jalkatyöskentelyä. Katselimme vielä Latun ja Verlynin ratsastukset, sitten oli jo aika valmistautua seuraavalle kierrokselle. Disni odotti täpinöissään karsinan ovella tunkien väkipakolla käytävälle. Kiinnitin sen seiniin, Verlyn hinasi Andrea verryttelyyn. Hän oli lähdön ensimmäinen. Nostin satulan paikoilleen ja suitset heti perään päähän. Nyt meni jopa oikeassa järjestyksessäkin! Juoksutin satulahuovan rutun sileäksi sormillani ja siistin sykeröitä hieman. "Voin pitää sitä, jos haluut mennä kattomaan Verlynin rataa" tarjoutui paikalle saapunut Cidar. "Okei, kiitti, tuun ihan just!" kiittelin ylistäen mielessäni tytön ilmaantumista paikalle. Andre veti ihan omaa showtaan ympäri maneesia, roikotellen ratsastajaansa vähän minne huvitti. Muutin mieleni katselemisesta, Disnin seura rauhoittaisi paremmin.

Cidar oli tuonut tamman ulos odottelemaan. Nousin ratsaille, voisin lämmitellä huolellisesti. Käynnissä vatkasin hetken pitäen huolen, siitä että tamma todellakin käyttäisi kaikkia jalkojaan. Ravi ei ollut meille ongelma, koska olimme jännittyneitä molemmat, Disni jopa yritti muutamaan otteeseen laukalle. Komensin sitä napakasti, muutaman pukin kustannuksella. "Hyvä, nyt saat pomppia mielesi kyllyydestä kunhan tuolla oot sitten kunnolla!" opastin valmistautuen nostamaan laukkaa. Ratsastin lämmittelyesteen pari kertaa. Disni taisi jopa innostua. "Jaa radalle seuraavana Viveca ja Dream's Disney! Darcia sekä ..." kuulutettiin. Käänsin hevosen kohti esterataa. Tervehdin tuomareita ja sain lähtöluvan. Tällä kerralla Disni lähti kuin katapultti. Ehkei se ottanut tosissaan pienempiä esteitä. Keskityin pitämään sen hyvällä, mutta mahdollisimman lyhyellä tiellä ja muistuttelin välillä jaloista. Lopulta vain yksi kohta jäi harmittamaan. Olin antanut Disnin mennä liian pitkälle yhdessä kaarteessa. Sen enempiä ajattelematta päätin käydä muiden tuloksia odotellessani kävelyttämässä Disniä maastossa. Pitkälle en ehtisi, mutta ei se mitään. Atelimme lumen peittämissä maisemissa hengitykset höyryten. Muutaman kerran Disni kavahti jotakin rasahdusta, mutta hauskaa oli. Palkintojenjakoon tuli vähän kiire, olin paikalla juuri kun kolmanneksi tullutta kuulutettiin. "Toisena ovat viveca ja Dream's Disney..." Täh? Minäkö toinen! Ei voi olla totta. Halasin Disniä pitkään, joutuen ravaamaan kiireesti vastaanottamaan ruusukettamme. Se kiinnitettiin ratsuni suitsiin. Laukkasimme kummiakierroksen, minä ja muutama muu tuntematon ratsastaja. Taputin Disniä koko matkan ajan. Siihen menivät nekin verryttelyt. Verlyn kuitenkin juoksutti minulle fleecen, jonka saimme vaivalla Disnin selkään. Sitten kävelyttelin sitä hetken. Onnittelin tietysti voittajaa ja minua päin aiemmin kolhinut tyttö kävi pyytelemässä anteeksi. Suuret trailerit alkoivat ajaa hitaasti pois paikalta, ilta alkoi hämärtää. Hyppäsin alas ratsailta, olin väsynyt.

Avasin turtana kaikkia niitä pikkuruisia lettejä, joita olin jaksanut väkertää koko edellisen illan! Disni nautiskeli iltaruokiaan ja minun lahjoittamiani heppanameja. Verlyn oli vähän alamaissa Andren pelleilyn takia, mutta suhtautui lyttyyn menneeseen kisaukseensa hyvin. Hän avusti käärimällä pinteleitä. Letit avattuani siirryin harjaamaan puhtaana kiiltelevää hevosta. Kaviotkin jaksoin vaivoin ottaa vielä lopuksi. Jätimme Disnin omaan rauhaansa, sekin oli varmasti väsynyt. Huomenna olisi tiedossa varusteiden kuuraamista ja Lumon hoitovuoro. Disnille mahdollisesti muutama tuntikin. Kävimme katsomassa suorituksemme pikaisesti, samalla tajusin voivani puhdistaa varusteet valmiiksi. Sen teinkin. Huomiselle jäivät vaan lännenkamat. Avustin radan purkamisessa ja kannoin kahvion heinäpaalit paikoilleen. Tallilla alkoi olla aivan normaalia. Lukuunotamatta täysin uupuneita hoitajia. Latun ratsastukset olivat katselematta ja nappasimme kaikki myymättä jääneet kamat kahviosta mukaamme. Niitä olisi hyvä napostella. Seurasimme silmä kovana miten hevonen toisensa jälkeen vei miestä vähän minne lystäsi. Olihan se melko hupaisaa. Jokatoinen rata meni kuitenkin hyvin. "Noniin, kello on paljon laitetaanhan talli yökuntoon" Latu naurahti kun suljin television. Juoksin talliin silittelemään Disniä ja Lumonkin luona kävin. Kaikki vaikutti olevan hyvin, joten sammuttelimme valot ja laitoimme ovet kiinni.

vivie 7.helmikuuta