at-r Zloj VEC

[Latu]

Zlojin omat sivut
Kutsutaan: Zloj
Syntynyt: 27.5.2009, VHKR
Sukupuoli: ruuna
Rotu: ahalteke
Säkäkorkeus: 155 cm
väri: tummanruunivoikko

Koulutustaso: KO:heA RE:100 cm
Kasvattaja: Vecno Stud
Omistaja: Latun Talli
Hoitaja: Criselda, joka myöskin kirjoittaa hoitokirjaan.

[criselda]

Astelin reippain askelin tallia kohti. Kotini oli vain vajaan kilometrin päässä tallilta, joten pääsisin usein käymään. Tallin tienhaara häämötti jo, mutta ihmetyksekseni tienhaarassa hääräili punatakkinen mies. Kun tulin lähemmäs, huomaisin miehen naputtelevan sulaan kohtaan puukylttiä, johon oli kaiverrettu: Latun talli. Tuijotin miestä hetken.
"Ai perskutarallaa!" mies ärähti kun löi vasaralla sormeensa. Tyrskähdin, ja Latu kääntyi äkäisesti katsomaan. Hänen jäinen katseensa suli, kun tunnisti minut.
"Ai, criselda! Mitäs siinä tuijotat?", hän kysyi äkäisesti.
"Oon menossa tallille. Onks Zloj tarhassa vai tallissa?", kysyin.
"Tallissa", Latu tuhahti. Nyökkäsin ja lähdin pikakävelyä tallille päin. Latu vaikutti mukavalta, ehkäpä jopa oli sitä.

Zloj kökötti karsinassaan. Muutama pikkutyttö sähelsi karsinan edessä satulan kanssa, mutta he siirtyivät heti kun tulin.
"Tarvitsetteko apua?", kysyin. Hetken he epäröivät, sitten punapipoinen tyttö nyökkäsi.
"Meidän pitää laittaa satula Andrelle.", hän sanoi. Nyökkäsin ja otin satulan punapipolta. Kävelimme yhtä matkaa karsinalle. Huomasin ettei yksikään tytöistä näyttänyt kahdeksaa vuotta vanhemmalta. Punapipoinen tyttö avasi minulle Andren karsinan oven. Pelkäsin ovesta ryntäävän ihmissyöjäponin, joka yrittää karata. Mutta vastassani seisoi ystävällisen näköinen poniruuna, jota pienin tyttö rapsutteli mutkattomasti. Heitin satulan Andren selkään ja kiristin satulavyön sopivalle kireydelle.
"Miks sä oot täällä?", violettipipoinen tyttö kysyi.
"Olen Zlojin hoitaja.", sanoin mutkattomasti ja taputin ponin kaulaa. Tytöt nyökkäsivät ja lähtivät hakemaan suitsia. Astelin Zlojin karsinalle ja vilkaisin sisään. Ruunivoikko ruuna seisoi juoden ahnaasti vesiautomaatista. Avasin oven varovasti. Zloj käänsi korviaan ja kuopaisi kaviolla alusiaan kuin kysyäkseen: "kuka olet?". Astelin Zloj'n luokse. Ruuna nosti päänsä vesiautomaatista ja pärskähti. Se peruutti muutaman askelen hirnahtaen terävästi.
"Kaikki hyvin poika, en tee mitään pahaa.", rauhoittelin ruunaa. Se ei sitä ilmeisesti rauhoittanut, sillä sen kauniit korvat olivat pystyssä kuin tikarit ja se kuopi alusiaan. Lopulta ruuna rentoutui ja tuntui uskovan etten olisi vaaraksi. Se laski päänsä ja hörähti kutsuvasti. Taputin sen silkinsileää lihaksikasta kaulaa ja suljin karsinan oven.

Hain Zloj'n hoitopakin satulahuoneesta. Minulla meni oikeastaan hetki löytää se. Monet pikkutytöt hääräilivät kilttien tuntiponien karsinoissa. Eniten huomioni kiinnitti Vilmaksi kutsuttu paint-tamma. Minun oli pakko pysähtyä katselemaan tammaa hetkeksi. Se hirnui kysyvästi. Taputin sen silkinsileää turpaa ja jatkoin etsintääni. Lopulta eksyin satulahuoneeseen. Kaksi tyttöä seisoi siellä puhumassa. Tunnistin heidät Siruksi ja Jenlaksi. He keskeyttivät puuhansa ja tervehtivät minua.
"Heippa, olet varmaan criselda, Zloj'n hoitaja.", Jenla tervehti.
"Joo", myönsin, "etsin Zloj'n hoitopakkia." Jenla osoitti nurkkaan, jossa oli epäsiisti kasa hoitopakkeja. Samassa harmaantuva nainen ilmestyi satulahuoneeseen. Hän napsautti kieltään. Huomasin sivusilmällä että Jenla suoristi selkänsä.
"Vai että täällä sitä juoruillaan!" nainen kivahti tiukasti. "Anna ja Neiti seisovat ruokkoamattomina karsinoissaan! Mitä tämä merkitsee?", hän murisi. Sitten hän huomasi minut.
"Ja kukahan sinä olet?", hän kysyi.
"Olen criselda, Zloj'n hoitaja.", vastasin.
"Sitten harja kauniiseen käteen ja ruunaa ruokkoamaan, minä menen opettamaan tuntilaisia, ja Annan sekä Neidin on parempi olla valmiina seuraavaa tuntia varten!" nainen kääntyi kannoillaan ja marssi ulos. Jenla ja Siru vilkaisivat toisiinsa.
"Siis kuka toi oli?", kysyin.
"Irina, ratsastuksenopettaja.", Siru ehätti vastaamaan. Nyökkäsin ja nappasin hoitopakin kainalooni. Kipaisin Zloj'n karsinalle. Ruuna hörisi ja tunki samettista turpaansa kalterien raosta. Avasin karsinan ja astuin sisään.

Harjasin lihaksikasta lapaa vakain käsin. Zloj puuskutti hiukan nauttien. Taputin sen kylkeä ja kuljetin kättäni pitkin sen linjakasta selkää lautasille asti. Zloj huokaisi ja hörisi. Vaihdoin pölyharjan kumisukaan ja harjan sillä rytmikkäästi ruunan kylkiä. Zloj hirnahti pistävästi kun Jenla talutti hevosen sen karsinan ohitse. Pian koko ruuna oli puunattu. Nappasin sen kaviokoukun ja puhdistin kaviot niin että kengät kiilsivät. Samassa huomasin Latun seisovan karsinan ulkopuolella tarkastelemassa työtäni äänettömästi. Zloj hamuili niskaani.
"Hienoa työtä!" Latu ilmoitti avaten karsinan oven minulle. Nyökkäsin hänelle ja soin upeimman hymyni. Hyvästelin Zloj'n ja lähdin kotiin iloisin mielin.

// Tykkään tosi paljon sinunkin kirjoitustavastasi, jatka samaan malliin! : ) Näitä on ilo lukea -Latu

[criselda]

Tulin tallille vielä auttamaan Latua iltatallin teossa. Avasin oven ja olin törmätä kiireiseen tummatukkaiseen tyttöön, jota en ollut aamulla nähnyt.
"Öh. Hei.", tyttö huokaisi tuskaisesti ja yritti kannatella edessään olevia kottikärryjä. Tuijotin häntä kysyvästi. Hän oli selvästi täysi-ikäinen, tosin hän näytti vain 15-vuotiaalta paksussa toppatakissaan, ulkohousuissaan, rukkasissaan ja sinisessä villapipossaan jonka alta törrötti tukko tummia hiuksia.
"Sandra", hän esittäytyi. "Äm, voisitko väistää?", hän kysyi topakasti. Hyppäsin syrjään kun Sandra tuuppasi kottikärryjä kohti lantalaa. Astelin kummissani talliin ja suoraan Zloj'n karsinalle. Ruuna muisti minut ja hirnahti. Taputin sen turpaa ja annoin sille suukon. Sitten Zloj veti turpansa pois ja alkoi herkutella appeellaan. Latu oli käytävän päässä ruokineen.
"Voinko auttaa?", kysyin.
"Ai, hei vain criselda", Latu sanoi, "on tapana tervehtiä, mutta kyllä voit." Hän tuuppasi käsiini apeämpärit.
"Anna ruoat lopuille, jotta pääsen kiinni paperihommiin.", hän sanoi. Sitten hän huomasi käyttäytyneensä kovin tylysti.
"Olen vähän jälkijunassa paperinpyörityksestä... Jos viitsit...", hän naurahti levottomasti ja rapsutti niskaansa. Nyökkäsin ja hymyilin.
"En minäkään tykkää paperihommista, tai siis-", aloitin, mutta Latu oli jo mennyt.

Antaisin ruoat vielä Nathille, Niilolle, Annalle, Nennalle, Andrelle, Vilmalle, Disnille ja Kikalle. Joutuisimpa puurtamaan! Mutta onneksi se oli hauskaa. Keräsin apetynnyrit ja lähdin Nathin karsinalle. Tamma työnsi päätään höristen ja pöristen haistaessaan apepuuron. Taputin tammaa ja kaasin appeet tamman ruokakaukaloon. Se hörähti ja kävi ruokiensa kimppuun. Samoin tein lopuille hevosille. Olin hiestä märkä kun sain homman loppuun. Kävelin toimistolle. Latu istui pöydän ääressä rästitöidensä ääressä. Hän siirteli papereita ja kirjoitti jotain papereiden yläreunaan.
"Sain koput ruokittua!" ilmoitin. Latu nyökkäsi ja naputteli laskinta hajamielisesti.
"Muista ottaa numerot muistista!" hihkaisin ovelta. Kuulin Latun sadattelevan ärräpäitä ja aloittavan kaiken alusta.

Törmäsin Sandraan taas tallissa. Hän näytti nyrpeältä.
"Lannanluominen on inhottavaa!" hän sähähti, "vielä kun on ylimääräisiä hevosia tallissa! Lumo ja Eppu!" hän murahteli.
"Öm. Mitä toimenkuvaasi kuuluu?", kysyin töksähtävästi.
"Luoda lantaa, etsiä jalustimia ja niin edelleen.", Sandra vikisi. Joku hevosista hirnahti ruokatauon päätteeksi. Sandra kiiruhti toimistoon kertomaan Latulle luoneensa lannat. Joku potkaisi karsinanoveaan. Astelin ympäri tallia ja törmäsin Irinaan.
"Herranen aika laps, mitä sinä vielä täällä teet?!" hän parahti, "kellohan on vaikka mitä! Latu on semmoinen huithapeli että antaa kakaroiden juosta ympäri tallia puoliyöhön!" Minua lähinnä nauratti Irinan huoli.
"Minäpä sanon sille ukkoraiskalle suorat sanat, oppiipahan..", Irina mörisi. Naurahdin hiukan.
"Kaikki hyvin! Kaikki hyvin!" tyrskin. Irina mulkoili minua ja jatkoi juputustaan.
"Mokomakin ukkoraiska antaa kakaroiden häiritä hevosparkoja puolilleöin, kauhean nokkavia tallityttöjäkin on nykyään! Ei vain minun nuoruudessani... Ja se Sandra, mokoma huithapeli sekin, orit liikuttamatta...", Irina jupisi ja asteli ulos. Uskalsin vihdoin nauraa ääneen. Sandra ilmaantui toimistosta.
"Mikäs noin naurattaa?", hän kysyi murahtaen.
"Kellohan on vaikka mitä! Latu on semmoinen huithapeli että antaa kakaroiden juosta ympäri tallia puoliyöhön!" matkin Irinan kimeää ääntä.

Lähdin kotiin vasta kahdeksan jälkeen, kun Latu oli nukahtanut papereidensa kanssa, toivoen että ne joskus selviäisivät itsekseen..

[criselda]

Kiristin lihaksikkaan ahaltekeruunan satulavyön. Lähtisin maastoilemaan Zloj'n kanssa. Tarkistin vyön kireyden kahteen kertaan - ei olisi mukavaa pudota satulan kanssa tielle ja ihmetellä kun ruunikko ahalteke laukkaa pois. Sujautin kuolaimet ruunan suuhun ja vedin niskahihnan korvien yli. Zloj höristeli korviaan kun kiristin leukahihnan. Sipaisin turpapehmustetta etusormellani ja hain kypärän satulahuoneesta. Talutin ahalteken ulos. Ulkona käänsin jalustimen oikein päin ja työnsin jalkani jalustimeen. Punnersin itseni satulaan. Hapuilin toisella jalallani jalustimen oikeaan kohtaan ja annoin käyntiavut ruunalle. Zloj heitteli hetken päätään ennen kuin suostui lähtemään kauniiseen kaarevaan ja korkeaan käyntiinsä.

Käänsin ruunan Latun Tallin tienhaarassa tielle, joka veisi maastopolulle. Autoja ei tullut, joten nostin ravin. Myötäsin harjoitusravissa liikettä ja nojasin eteen päin. Punainen Audi kurvasi yllättäen mutkasta varmasti sadan kilometrin tuntivauhtia routaisella tiellä. Ruuna säikähti ja oli nousta pystyyn. Pidätin sitä puolijäisellä tienkaistaleella. Ruuna steppasi, kun Audi tuli lähemmäs. Yhtäkkiä se puri kiinni kuolaimeen ja lähti kiitolaukkaamaan päinvastaiseen suuntaan. Pompin satulassa hervottomasti ja toivoin ettei ruuna loukkaisi itseään osittain liukkaalla ja routaisella tiellä. Kiristin ohjia mutta ruuna oli pelon vallassa eikä kuunnellut enää yhtikäs mitään. Audi kaasutti rinnallemme ja tööttäsi torvea. Zloj nousi puolittain pystyyn ja kaahasi tallille vievän tienhaaran ohi.
"ZLOOJ!" kiljuin satulassa ja roikuin satulakaaressa. Nojasin eteen päin. Audi tööttäsi taas.
"Saakutan idootti!" kiljuin kuskille, kun ruuna nosti kamalan kiitolaukkansa. Tiesin että joko ruuna kaatuisi tai humpsahtaisi lumiseen ojaan. Tai jäisi auton alle. Mikään noista vaihtoehdoista ei ollut mieleeni. Että pitikin lähteä maastoon ilman kaveria. Audi kaahasi ohi töttäilemättä ja katosi horisonttiin. Zloj ei hidastanut, vaan se kaarsi ojanpientareelle. Sen etujalat luisuivat kiitolaukasta ojaan, ja sen suuri kuusisataakiloinen ruho putosi perässä. Se hirnui kimeästi. Lensin satulasta ojan toiselle puolelle. Kylkeni osui routaiseen multakikkareeseen, ja se teki kipeää. Zloj kaatui täydellä voimallaan ojan reunaa vasten, ja sen jalat sätkivät hetken ilmassa. Tarrasin sen ohjiin ja yritin saada ilmaa. Laskeuduin sen pään viereen ja rauhoittelin ruunaa. Hetken päästä kampesimme itsemme ojasta tielle. Zloj ontui jalkaa jonka päälle se oli pudonnut. Tiesin ettei Latu syyttäisi minua. Ehkä. Se oli sen Audikuskin syytä.

Tallille päästyämme Irina, Sandra sekä pari muuta jotka olivat tallipihalla, kuulivat koko stoorin.
"Onneksi et pudonnut sen audin renkaiden eteen!" Sandra päivitteli. Irina ja Latu tutkivat jalan, ja totesivat että vain lihas oli venähtänyt, ja parin-kolmen päivän lepo tekisi muutenkin ruunalle terää.