ph-t Vintage Sweeties

[Latu]

Vilman omat sivut
Kutsutaan: Vilma
Syntynyt: 8.1.2010, VHKR
Sukupuoli: tamma
Rotu: paint horse
Säkäkorkeus: 158 cm
väri: perlino splashed white

Koulutustaso: KO:heA RE:80 cm, westernin alkeet
Kasvattaja: Tuotu USAsta
Omistaja: Latun Talli
Hoitaja: Anni, joka myöskin kirjoittaa hoitokirjaan.

[Anni]

Ihanaa! Vapaa maanantai ilman tekemistä. Mikä olisikaan sen parempi hetki kuin käydä taas pitkästä aikaa Latun Tallilla, vaikka hiukan hävettikin... Katsoisivatko ihmiset pahasti heti kun saavun tallille? Saisinko Latulta saarnan siitä, kun en ollut käynyt pitkiin aikoihin hoitamassa, ja nyt kun lopultakin sain laiskan minäni aktivistumaan niin tämä likkapa vaihtoi hoitsua.

Kun parkkeerasin autonrämäni pihalle, hiivin hiljaa kuin tonttu sisälle talliin. Olin varmasti naurettavan näköinen, mutta pelkäsin niin saavani vain kuraa niskaani. Voi siis kuvitella millaisen slaagin sain, kun olin törmätä lantaa laappaavaan Sandraan tallissa.
"Ai moi, suakin näkee täällä vielä, kiva juttu!" Mutta muuta mainintaa poissaolemisestani en saanut, ja oloni helpottui hieman jutellessani niitä näitä Sandran kanssa. Ehken olekaan ikuisesti kirottu tässä paikassa.
Aikani läpätettyäni lähdin hakemaan Vilmaa tarhasta. Se oli säilynyt ihmeellisen puhtaana, vaikka tarha olikin ollut mutainen. Vain ohut pöly- ja mutakerros verhosi neitiä, ja laittaessani narua kiinni riimuun totesin että saisin kuivan mudan rapsuteltua pois.
Sidoin Vilman ulkopuomiin ja harjasin sitä siinä pitkään ja antaumuksella, tutustuen siihen huolella. Olen varovainen ihminen, ja vaikka tänään olisinkin saanut Vilmalla ratsastaa niin päätin jättää sen seuraavaan kertaan: en nimittäin ole nähnyt edes miten se menee tunneilla, ja minulla oli nyt vain Latun ja Sandran sana siitä että Vilma on mitä kiltein hevonen. Kyllä se ainakin siinä harjatessa siltä vaikutti, lupsutellessaan korviaan ja kuunnellessa kun linnut liversivät puissa. Voi miten ihana ihana ihana kevätsää.

Ensimmäinen tapaamiskertamme jäi tuntiin, ja tiesin myöskin että harjaaminen oli turhaa -veisin Vilman takaisin tarhaan ja siellä se likaantuisi uudestaan, mutta olinpahan saanut vähän tutustua tyttöön. Olin oikeastaan ylpeä siitä että sain hoitaa Vilmaa, niin erikoisen näköinen, kiltti ja upea heppa se vain oli.

[Jonne]

25.10.2011 Takaisin westernin pariin

Mä olin päättänyt alkaa vahvistaa Vilman western-osaamista, nyt kun se ei enää tehnyt tuntipollen hommia, ja se saattoi keskittyä pelkästään tähän. Vilma osasi kuulemma perusjutut jo valmiiksi. Kertaus on kuitenkin opintojen äiti, eikä Vilman osaaminen jäisi perusjuttuihin vaan siitä tulisi kunnon konkari! Okei, saisi kyllä nähdä että mitä tästä tulisi, mutta yritys on kova..

Vilma tuli tarhassa kiltisti vastaan, vetäen perässään muutaman muunkin tammarouvan ihmettelemään. Vilma näytti selvästikin nauttivan päästyään takaisin tutun tyttöporukan luo tarhailemaan, jossa sillä oli oma paikkansa jo valmiina ja tallin rutiinit olivat muutenkin tutut. Me Vilman kanssa vielä tutustuttiin toisiimme, pikkuhiljaa, mutta yhteistyö pelasi kyllä moitteetta. Vilma oli todella kehtityskelpoinen hevonen siitä huolimatta, ettei se ollut enää mikään nuori ilmestys. Pikaisen harjauksen jälkeen mä laitoin inkkarihepalleni naruriimun ja narun, ja sitten mentiin kentälle. Ensin pienenä muistutuksena me käveltiin siinä ympäri kenttää, tehden pysähdyksiä ja käännöksiä, ja lopuksi naru roikkui Vilman kaulalla ja tamma itse seuraili mun liikkeitä ilman kosketusta. Eipä sillä, ei makeaa mahan täydeltä, ja työn kimppuun! Näin alkuun kannatti tehdä myötäysharjoituksia, josta jatkettaisiin yhdellä ohjalla ratsastamiseen, ja siitä täyteen western-varustukseen suitsia myöten. Toisaalta taas tästä voitiin myös lähteä kehittämään ohjaustekniikkaa ilman suitsia ja riimua. Mä seisoin Vilman lavan kohdalla ja varmistin, että se kuunteli mua. Sitten mä aloin kelata löysää narua hitaasti itseäni kohti, niin ettei siitä tarvinnut edes vetää, vaan että Vilma vain tuntisi että narun päässä on jotain. Jutun juju alkoi pian valjeta tammalle, ja se käänsi yhtäkkiä päänsä mua kohti.
"Hyyvä, hieno tamma!" mä kehuin sitä ja rapsutin kunnolla harjanjuuresta.
Itse myötääminen saattoi näyttää tahattomalta pään kääntelyltä, mutta hevonen on herkkä eläin ja reagoi pienempiinkin vihjeisiin. Sama juttu tehtiin muutaman kerran kummaltakin puolelta, ja joka kerralla Vilma vastasi. Oikea puoli sillä oli hieman jäykempi, mutta eiköhän homman saisi helposti korjattua. Sitten myödättiin alaspäin: narusta vedettiin yksinkertaisesti alaspäin. Se oli selvästikin vaikeampaa, mutta pieni nytkähdys alaspäin riitti onnistumiseen. Enempää mä en viitsinytkään vaatia heti ensimmäisellä kerralla. Sitten tuli vielä vähän hankalampi harjoitus: naru kiersi Vilman selän päältä toiselle puolelle, eli kun narusta veti, mä seisoinkin eri puolella mihin paine oli Vilmaa vetämässä. Suuri osa hevosista, joita käsiteltiin enimmäkseen vasemmalta puolelta, ei osannut myödätä vastakkaiselle puolelle taluttajan kanssa, koska sellaista tilannetta ei useimmiten satu kohdalle. Nytpä tuli! Narua sai vetää sen verran, että se meni kireälle, kunnes se löystyi Vilman myödätessä. Positiivinen yllätys!

"Eiköhän tässä ollu tarpeeks tälle päivälle", mä juttelin Vilmalle siinä ollessani. Se tutkiskeli ja haisteli mua ja mun vaatteita ujostelematta, mutta liian läheiseksi käydessään mä työnsin sen pois. Ei mitään henkilökohtaista. Hyvältä heppakaverilta tulisi myös vaatia sitä omaa tilaa joissakin asioissa, eikä Vilma saanut hamuta jokaikistä taskua herkkujen toivossa. Onneksi se tuntui tietävän sen itsekin, eikä alkanut näyttää nyrpeää naamaa. Täytyy kyllä sanoa, että Vilma oli niitä harvoja hevosia, joiden kanssa synkkasi heti - jotkut hevoset tuntuivat sulkevan uudet ihmiset ulkopuolelle, toiset taas ajattelivat enemmänkin itseään tutkiessaan uudet tuttavuudet läpikotaisin, ja jotkut taas olivat siitä väliltä. Niitä joiden kanssa kemiat eivät vaan kohtaa. Joitakin hevosia otti myös päähän liika 'pomoilu', ne eivät kestäneet auktoriteettia ja lakkasivat kiinnostumasta.

Vilma torkkui karsinassa, kun mä harjailin sitä ilman kiirettä. Mä kokeilin, olivatko jalat kunnossa, opettelin tamman väriläikät ulkoa, ja silittelin sen läpikotaisin, jotta sitten osaisin tunnistaa, oliko jokin huonosti. Mä vilkaisin myös hampaat kaiken varalta. Lopuksi mä vielä hieroin Vilman vuohiskuoppia - jörömpikin kallio herkistyy varmasti, hevosista vuohiskuoppien hemmottelu on ihanaa! Vilman suu lupsui ja korvat luiskahtivat veltoiksi, eivätkä silmät tahtoneet pysyä auki. Vielä Vilma ei uskaltanut kuitenkaan laittaa silmiä kiinni mun läsnäollessani, olinhan mä vielä aika uusi kaveri sille. Kun mä sitten laitoin karsinan oven kiinni perässäni lähtiessäni, Vilma havahtui ja katseli mun perääni. 'Hei, entäs se korva- ja niskahieronta? Entä mun jouhet, koska ne laitetaan?'

[Jonne]

27.11.2011 Kuulumisia ja kommelluksia

Tarinointi on jäänyt vähän vähemmälle, mutta toivottavasti mua ei vedetä hirteen. Kiitos!

Lyhyessä ajassa oli ehtinyt tapahtua paljon, sekin, että Vilmalle syntyi orivarsa Perro. Joskus innokas pikkupoika pääsi käymään äippänsä hermoille, ja tulipa sellainenkin ilmiö huomattua, että tarhassa muut tammat antoivat Vilmalle vähän mammalomaa ja huolehtivat varsasta kuin omastaan. Melko hassua, mutta ilmeisesti niinkin voi käydä. Ja mitä tuli Vilman western-treeniin, se sai jäädä kunnes Perro ei olisi enää niin riippuvainen emästään. Nyt me käytiin lähinnä kolmistaan lyhyillä maastolenkeillä tallin läheisyydessä ja harjoiteltiin maastakäsin myötäilyjä ja väistättämisiä. Toki Perrollekin olisi tulossa käytöskoulua, mutta mä en tahtonut imprintata sitä liikaa itseeni, joten eiköhän jatkettaisi ihan hissukseen..

Niin ja vielä niistä kisoista. Melko heikosti meni, mutta ei aina voi voittaa.. Ei edes joka kerta. Vilma oli tuntunut verkassa jotenkin löysältä, ja rouva oli mukamas yhtäkkiä unohtanut länkkäavut kokonaan. Niin harvoin kuin niitä mökömököpäiviä Vilmalle sattuikaan, pitikö sen tulla juuri kisapäivänä? Noh, radalle mentiin lähinnä enkkuavuilla ja tynnyrikisa madeltiin etanavauhtilaukalla. Ei mikään päivänpiristys se kokemus, mutta tulipahan koettua.