sh-t Hopean Hallava

[Latu]

Hallan omat sivut
Kutsutaan: Halla
Syntynyt: 24.12.2010, VHKR
Sukupuoli: tamma
Rotu: suomenhevonen
Säkäkorkeus: 160 cm
väri: tummanruunikko

Koulutustaso: KO: HeA RE: 70 cm (nuori)
Kasvattaja: Hopeapajun Kartano
Omistaja: Latun Talli
Hoitaja: Riikka

[Cimilla]

Hyvä päivä

" ...ja älä anna sen sitten käydä niskan päälle ja muista että kun se käyttäytyy hyvin sitä pitää kehua ja päläpälä ... " kuuntelin Latun ohjeistusta puolella korvalla ja katselin samalla karsinassaan rauhallisena nuokkuvaa suokkitammaa. Aina välillä se nosti päätään mulkaisten pälättävää Latua pahasti, mutta jatkoi sitten nukkumistaan. Vilkaisin haikeana käytävän toiselle puolen jossa Moonan vanha karsina häämötti tyhjyyttä täynnä. En minä tammaa kauaa ehtinytkään hoitaa ennenkuin sen oli aika jatkaa matkaa toisaalle. Latun ja muun tallijengin rohkaisemana päätin kuitenkin jatkaa hoitajanhommia tämän karsinassa torkkuvan äkäpussin kanssa. Ehkäpä meistä tulisikin hyvät ystävät, ken tietää, ajattelin itsekseni.
" ... onks tää nyt selvä? " Latu päätti puheensa ja tarkasteli minua arvioivasti. Ilmeisesti hän tuumi että olisiko minusta vastusta tallin kauhulle.
" Joojoo, kyllä me pärjätään, mee sä vaan jatkamaan kahvinjuontias vai mitä sä ny tallinomistajana ikinä teetkin... " naurahdin ja Latu murahti hiljaa.
" Juuh, no onnea vain " mies virnisti ja loi viimeisen katseen tummanruunikkoon tammaan joka kumautti toisen takakavionsa karsinan oveen mielenosoituksellisesti. Hymyilin rauhallisesti katsellen minua kiukkuisesti mulkoilevaa tammaa ja nappasin riimunarun käteeni.
" Noniin Halla, jos mä nyt vaikka harjaisin sut näin aluks ", totesin ja astelin määrätietoisesti karsinaan.

" No kuinka monta kertaa se lyttäs sut kuus-nolla tantereeseen? " kuului ensimmäinen kommentti minun astellessa tunnin päästä taukotupaan. Näin Vivien virnistelevän penkillä muutaman muun kanssa ja naurahdin pienesti.
" Älä hupsi, ihan hyvin se meni ", vastasin ja nappasin repustani juomapullon.
" Jaa, no mites? " joku kysyi kiinnostuneena ja niin minä istahdin persuuksilleni selittämään minun ja Hallan pientä harjaustuokiota.
" No sain sen sidottuu kiinni ihan kunnialla, mutku alotin harjaamisen ni johan alko tapahtua! Eka ajattelin että ' ei herranjumala tää syö mut elävältä ' mut kyl se siitä sitten rauhottu ja anto mun koskee itteensä. Ei se hetkekskään lakannu mulkoilemasta mua mutta eipä ainakaan yrittänyt murskata ihan totaalisesti. Sit mä vaan jotain juttelin sille niitä näitä, mut vähät se mun hömpötyksestä välitti, kunhan jurotti paikoillaan alistuneen näkösenä ja hamuili karsinanoven kaltereita hampaillaan ", selostin jokseenkin onnellisena. Kyllä minä tammasta pidin, kovastikkin, itseasiassa juuri sen vähän haastavampi luonne kiehtoi minua jollain hullulla tapaa.
" On se ihana... " totesin yksinkertaisesti ja jätin tytöt suu auki taukotupaan lähtiessäni talliin.

Pakkasin Hallan harjat sen hoitopakkiin tyytyväisenä itseeni ja varsinkin tammaan, ilmeisesti sillä oli jollain tasolla suht hyvä päivä. Harjat ynnämuut hoitovälineet käytävältä kerättyäni vein ne takaisin paikoilleen ja palasin tallikäytävälle. Halla menisi tänään estetunnille, mutta vasta parintunnin päästä, joten päätin ruveta aikani kuluksi lakaisemaan tallin lattiaa. Tartuin seinän vierustalla lojuvaan vanhaan luutaan ja aloin huiskia sillä puruja ja heinänkorsia pois kulkuväylältä. Saatuani homman valmiiksi laitoin luudan takaisin paikoilleen ja käppäilin ulos.

Tallia siistiessäni en ollut huomannut ajan kulua ja tajusin että tuntilaisia alkoi jo virrata pihalle. Palasin siis sisälle ja jäin norkoilemaan Hallan karsinan eteen kunnes siihen ilmestyi pitkänhuiskea harvinaisen hyvännäköinen poika joka tapitti Hallaa kiinnostuneena.
" Tää on siis Halla ", poika totesi virnistäen tamman luimistelulle.
" Mhh, joo ", sopersin nolona ja yritin sukia sotkuisia hiuksiani pois naamaltani.
" Ok, no mä ratsastankin sitten tällä. Mun nimi on Sami. Ootsä töän hoitaja vai mitä sä siinä roikut? " poika sanoi katsellen minua arvioivasti päästä varpaisiin.
" Äh, joo. Mä alotin tän hoitamisen justiinsa. "
" Nii ja oon Cimilla... " lisäsin hieman nolona ja vilkaisin pojan hymyileviä ruskeita silmiä.
" Okei ", Sami vain totesi ja lähti varustehuoneeseen hakemaan tamman kamoja. ' Jaha no tää pärjää ilmeisesti itekkin ' ajattelin hieman närkästyneenä pojan töykeydestä ja lähdin kentän laidalle odottelemaan muiden tyttöjen kanssa tunnin alkua. Tämä olisi nähtävä!

Tunnin alkaessa ratsukot valuivat hitaasti kentälle ja kaikki tallitytöt seisoivat aidan vierellä innokkaasti kuiskutellen. Pian kentälle saapuva Latu otti kuitenkin ohjat käsiinsä ja kajautti ilmoille kuninkaallisen käskynsä:
" Kaikki joilla ei ole hoidokkia tunnilla tai muuten vain on parempaakin tekemistä, hajaantukoon nyt häiritsemästä tätä estehyppelöä! " Suurin osa tytöistä kaikkosikin pian muihin hommiin, mutta muunmuassa Vivie jäi kanssani seisomaan kentän laidalle seuraamaan tuntia, myös Fadia oli nimittäin tunnilla.

Tunnin ollessa puolivälissä ratsukot olivat pärjänneet kohtalaisen hyvin ja muutama jopa saanut Latulta harvinaista herkkua, eli kehuja. Halla oli kulkenut suht nätisti, sen kummempia temppuilematta. Esteiden hyppy oli myös Samin ohjeistamana sujunut oikein hyvin.
" Täytyy kyllä myöntää että vaikkei toi jätkä kovin mukava olekkaan ni ainakin se osaa ratsastaa... " totesin Vivielle katsellen pojan herpaantumatonta keskittymistä Hallan esteelle ohjaamiseen. Vivie nyökkäsi hajamielisen näköisenä ja katseli Fadian menoa uneksien. Pian Latu pystytti aivan meidän eteemme kentän laidalle noin seitkytsenttisen trippelin jota monet tuntilaisista katsoivat hieman kauhuissaan.
" No niin hypätkääs nyt toi että Latu voi olla teistä ylpee... " mies virnisti ja meni takaisin kentän keskelle istumaan valkoiseen muovituoliin.

Fadia ratsastajineen aloittivat tehtävän ja siro tamma liiteli esteen yli kauniisti pienellä ilmavaralla. Sitten olivat vuorossa Sami ja Halla. Tamma laukkasi hyvää reipasta laukkaa esteelle ja höristi korviaan innokkaana. Sami antoi sen kuitenkin kiihdyttää turhan paljon ja Halla sekosi askelissaan. Tamma pysähtyi kaviot sauhuten esteen eteen ja kauhistunut poika lensi puomien sekaan kuin lintu. Hyppäsin oitis kentän aidan yli ottamaan Hallaa kiinni ja Latu käveli takamustaan pitelevän pojan luo. Maanittelin vapaudestaan nauttivaa tammaa hetkisen kunnes sain silkkaa oveluutta käyttäen tartuttua sen ohjista ja talutin sen Latun ja Samin luo.
" Ootsä okei? " kysyin myötätuntoisena pojalta.
" Juuh, vähän perssuuksista vaan kirpaisi... " Sami vastasi virnistäen ja hymyilin hänelle pienesti ojentaessani paikoillaan steppailevan tamman pojalle.

Tunnin päätteksi kävelin ratsukon luo ja tarjouduin auttamaan Samia varusteiden riisumisessa. Hän kiitti autuaasti avustani ja liukeni paikalta lääkitsemään takamustaan. Tartuin Hallan ohjiin ja talutin hikisen tamman talliin. Riisuessani Hallalta varusteita juttelin sille samalla niitä näitä:
" No ethän sä nyt niin kamala oo, ja kai toi Samikin on ihan siedettävä... Ja tavallaan aika söpö! " hihitin tammalle joka vilkaisi minua silmänvalkuaiset välkkyen.
" Joojoo, tä on pian ohi... " totesin ja harjasin Hallan hikisen karvan suoraksi taputtaen sen jälkeen tamman kaulaa tyytyväisenä.

// Siun kirjoitukset ne on vaan aina yhtä laadukkaita, ilo on näitä lukea -ja hyvä ettei Halla sen pahemmin ekana päivänä kiukutellut. : D -Latu

[Cimilla]

Sottapytty

" Murhh, tules nyt, en mä jaksa tässä koko päivää seistä... " mutisin ja naputin turhautuneena jalallani maata. Halla mulkaisi minua tarhastaan ja käänsi takamuksensa mielenosoituksellisesti porttia kohti.
" Ärh, ihan sama! " puuskahdin ja kipitin tarhaan aidan alitse nappaamaan jääräpäistä konia kiinni. Halla mulkoili minua epäilevästi ja olisi selvästi nauttinut tarhailusta lämpimässä auringonpaisteessa pitempäänkin, ellen olisi pyydystänyt sitä ketterästi kiinni. Tamma tuhahti ja ravisteli harjaansa alistuneena.
" Hehe, ethän sä nyt oikeesti mikään ilkee oo, hupsu... " huokaisin hymyillen ja taputin tamman kaulaa tyytyväisenä. Talutin superlaiskan tamman talliin ja aloitin kakkaisen-karvan-puhdistus-operaation.

Hinkatessani hampaat irvessä Hallan karvasta eilisiä kuivuneita kuraläikkiä Irina ilmestyi raippaa tomeran näköisenä heilutellen karsinan eteen.
" Halla menee tunnin päästä koulutunnille. Laitas vauhtia siihen putsaukseen, jotta se koni näyttää edustavalta! " Irina totesi napakasti ja lähti marssimaan varustehuoneelle päin. Tuijotin tyrmistyneenä naisen perään, mutta päätin sivuutta hänen hieman määräilevän äänensävyn ja jatkoin hommaani mietteliäänä. Halla oli melko huonolla tuulella ja se näkyi ja tuntui! Tamma riuhtoi itseään irti karsinann seinästä ja yritti jatkuvasti talloa varpailleni. En kuitenkaan välittänyt tamman temppuilusta vaan jätin sen kokonaan huomiotta kunnes se lopetti ja alkoi nuokkumaan silmäluomet lörpällään karsinan nurkassa.

Tuntilaisten saapuessa tallissa kävi melkoinen vipinä ja vilske kun hoitajat ja tuntilaiset ryntäilivät sinne tänne etsien ratsujensa varusteita. Seisoskelin Hallan karsinan edessä ja pian siihen ilmestyikin suurin piirtein minun ikäiseni tyttö joka hymyili minulle ystävällisesti.
" Oletko sä Hallan hoitaja? " tyttö kysyi ja aloitti jo tamman harjapakin kaivelemisen.
" Juu, sä et varmaan tarvii apua? " vastasin katsellen miten tyttö aloitti tamman harjaamisen tottuneesti.
" Een ", kuului itsevarma vastaus Hallan karsinasta. Nyökkäsin hymyillen ja päätin lähteä käymään taukotuvassa.

Lösähdin tyttöjen viereen taukotuvan sohvalle ja kuuntelin vilkasta hevoskeskustelua puolella korvalla. Osa jutteli tunneista, osa hoidokeistaan ja osa taas muusta kuin tallijutuista. Itse en jaksanut puhua pukahtaakaan, Hallan kuraisen karvan putsaaminen oli vienyt viimeisetkin mehut minusta, puhumattakaan takana olevasta rankasta koulupäivästä.
" Mitäs, siellä ois taas karsinoiden siivoamista. Ainakin Hallan, Luffin ja Neidin karsinat on vielä siivoamatta... " joku huikkasi jostain sohvan uumenista.
" No kai mä nyt Hallan karsinan sit hoitajana siivoan? " naurahdin keveästi ja nousin ylös laiskanlinnastani.
" Joo eiköhän tunti alkanut jo, talli on varmaan tyhjä. Mä voisin tulla sun seuraksi siivoamaan Neidin karsinan nyt saman tien, ettei jää sitten viime tippaan... " Sara totesi ja kölysi ylös ihmisjoukon keskeltä. Moikkasimme muita tyttöjä ja lähdimme yhdessä hakemaan kottareita.

Iskin talikon tuoreeseen lantakasaan ja nostin jätökset käytävällä seisoviin kottareihin. Pyyhkäisin hikeä otsaltani ja hyökkäsin seuraavien kikkareiden kimppuun. Olin huomannut että Hallalla sattui välillä olemaan paha tapa sotkea kakat karsinan turpeeseen, joka valitettavasti vaikeutti siivoamista huomattavasti. Mutta minä en valittanut, miksi olisin. ' Saanhan minä niin paljon takaisinkin... Kunhan vaan me totutaan toisiimme niin meistä tulee varmaan hyvätkin ystävät! ' mietin itsekseni ja hymyilin ajatellessani tummanruunikkoa hieman ärhäkkää hoidokkiani lämpimästi.

[riikka]

"Hyrrrr..." Hampaani kalisivat toisiaan vasten, kun kävelin kohti Latulaa. Olin arvioinut sään väärin ja lähtenyt liikkeelle ohuilla verkkahousuilla, pitkähihaisella paidalla ja ohuemmalla tallitakillani. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävelisin talliin hoitajana. Olin käynyt Latulassa tunneilla jo muutaman vuoden, kunnes rohkenin kysyä hoitajan pestiä (ja kun sellainen vapautui...). Nyt olin Saanut kontolleni Hallan. Tuon tuittupäisen ja sitkeän määrätietoisen suomenhevostamman. Latu oli Hallaa hoitsuksi kysyessäni varoitellut ja antanut neuvoja "Sano sille selkeesti että oot pomo, niin se ei käänny toisinpäin..." & "Se vaatii vaan aluks vähä jämäkkyyttä, niin se rupee luottaa suhun." Juu. Kyllähän mä osasin jämäkkä olla, mutta kerran kun on saanu korviinsa huhun jostain kipakammasta hepasta ja sen tekosista, pakostakin se pistää jännittämään. Mutta toisaalta, jotenkin pidin Hallasta. Muistin tamman ehkä vuosi sitten kun menin sillä estetunnilla. Tamma vei minua ensimmäiset 15 minuuttia tunnista miten sattuun, mutta sitten sain neidin rauhoittumaan, ja unelmahan se oli.


Puhkuin intoa, ja taitoin viimeiset sata metriä tallin oviaukolle nopeasti. Sisällä tallissa huomasin tallissa muutaman hoitajan, jonka tunsin nimeltä. Vinkku, Veera ja Sara?? Minua jännitti, koska en niin kovin hyvin hoitajakaartia tuntenut, kun tunneilla olin vain käynyt. Nappasin nopeasti Hallan riimunnarun käteeni, ja lähdin taas viileään talvi-ilmaan. Kävelin kohti Pihattoa, missä Halla odottelikin jo Diorin kanssa.


"Moikka tyttö!" sanoin samalla kun pujahdin ylimmän langan ali sisään pihattoon. "Hushus!" ajelin Dioria, joka tuli heti tekemään tuttavuutta. Olin juuri napsauttamassa narua kiinni päitsiin, kun Halla käänsi minulle peränsä, ja lähti ravailemaan häntä korkealla ympäri pihattoa. "Halllaaa! *Naks *Naks" maiskuttelin ja huutelin suokkitammaa, joka ei näyttänyt kuulevan mitään. Lähdin tarpomaan jo aivan kylmänkankeana kohti kaunista suomenhevosta joka oli pysähtynyt hetkeksi katselemaan maneesin edustaa. "Noh? Mitäs kummaa siellä on? Annas kun minäkin tulen katsomaan" lähestyin hevosta rauhallisesti puhuen ja sain kuin sainkin natun kiinni päitsien alapuolella houkuttelevasti riippuvaan metallirenkaaseen. Jäin hetkiseksi rapsuttelemaan sitä kaulalta. Halla kääntyi katsomaan minua, kuin kysyäkseen "Oletko tosissasi? Sinähän uskallat rapsuttaa minua!" Naurahdin ja käännyin kävelemään kohti porttia, missä Dior jo odotti. "Ei tyttö. Sinä et tule nyt mukaan" sanoin sille lohduttavasti, ja heilautin riimunnarun päätä sen silmien edessä, ja niin sain tilaa avatakseni portin ja pyöräyttääkseni Hallan turpa porttia päin sen ulkopuolelle. Suljin portin ja lähdin kävelemään kohti Heinäladon seinää.


"Noniin, odotappas sinä tässä, niin minä käyn hakemassa tuolta sisältä jotakin kivaa..." puhuin Hallalle samalla kun kiinnitin sitä seinässä olevaan metallirenkulaan. Lähdin kohti tallia, kunnes kuulin takaani kavioiden kuopimista. Katsoin taakseni, ja näin kuinka suokkineiti oli aloittanut projektin "vapaus"... Se yritti avata solmua, millä olin sen seinään äskettäin kahlinnut. No, käyn hakemassa sisältä harjat, ja toivon että tullessani takaisin Halla seisoo vielä kiltisti omalla paikallaan. Sisällä tallissa tartuin koriin, missä luki "Hopean Hallava". Kahmaisin sen käteeni, ja lähdin kohti ulko-ovea.


Käännyin nurkan takaa seinustalle johon olin äskettäin kiinnittänyt Hallan. Katselin pari sekunttia äimistyneenä tyhjää seinustaa, jossa riippui vain riimunnaru ja sen päässä oranssit päitset. Älysin laskea harjakorin kädestäni, irrottaa narun ja päitset seinästä ja lähteä kiertämään pihaa ympäri. Ei. Käännyin takasin talliin päin. Kävelin kiireesti käytävälle, jossa olin äsken nähnyt hoitajia. "Hei! Voitteks te auttaa? Halla tais karata..." sanoin hieman tärisevällä äänelläni. Mitä helvettiä? Tämä oli hoitajastarttini, ja minä karkuutin hoitsuni! Vaaleahiuksinen tyttö kääntyi ja lähti mukaani "Joo mä voin auttaa. Se on tehny ton ennenkin..." ymmärtääkseni Vinkku oli lähtenyt mukaani. Juoksimme tallipihaa ympäri, ja katselimme milloin millekkin suuntaa...

"Täällä se on!" kuului huuto maneesilta päin. Kiirehdimme kohti ääntä, ja näimme Latun joka piteli käsisään Rommia, Hallan joka seisoi Fadian kanssa päät vierekkäin, toinen vain toisella puolella aitaa. "Voi ei..." sanoin ja kiirehdin Hallan luo. Tällä kertaa tamma antoi minun ottaa itsensä kiinni ensimmäisellä yrittämällä. Käännyin katsomaan Latua riimunnaru toisessa kädessäni kasvoillani pahoitteleva ilme. "Sori... ei mulla ollu tarkotus aiheuttaa harmia..." pääsi huuliltani samalla kun hankasin toisen kenkäni kärkeä toisella kengänkärelläni. Yllätyksekseni näin kun Latu ja Vinkku nauroivat kummatkin maha kippurassa, samalla kun minä ja Halla katsoimme heitä ymmällämme. "Haha! Hahahah! Ei tuosta ollut mittään haittaa ainakaan minulle, mutta oli tuo kyllä ehkä hauskin hoitajastartti minkä oon ikinään nähny....! Hahahaha!" Latu nauroi. "Niin! Tulit sinne talliinki niin apaattisen näkösenä" Vinkku lisäsi. Tunsin kuinka helpotuksen aalto värähti lävitseni. "Minä luulin etten saisi enää hoitaa Hallaa, kun karkuutin sen ekalla kerralla... " Minäkin aloin nauraa.
Ehkäpä tämä olikin ihan hyvä alku uralleni Hallan hoitajana.
Katsoin kaunista tammaa silmiin, ja näin jossain syvällä sen katseessa ilkikurisen pilkahduksen... Ja sitten. Tamma hörähti!
Painoin kasvoni sen harjaa vasten ja olisin voinut jäädä siihen loppuelämäkseni, jollei minulla olisi ollut niin helkutin kylmä.
Harjattuani Hallan vein sen takaisin Diorin seuraksi, kävin sanomassa vielä muille tallilaisille heipat, ja lähdin. Ajatuksissani, että seuraavalla kerralla voisin jopa uskaltaa ratsastaa...
//Riikka

// Hieno kuva heti ensimmäisessä postauksessa. Ja ootkin ensimmäinen joka on käynyt täällä tunneilla ja vasta sitten alkanut hoitamaan, etkä vain pölähtänyt paikalle. Propsit siitä! -Latu

[riikka]

Lumi narisi jalkojeni alla, kun kävelin pihatolle hakemaan Hallaa. Tänään kokeiltaisiinkin sitten ratsastaa...
"Hallaaa!" huutelin tammaa portilta. Kaksi tammaa katselin minua kauempaa korvat hörössä, ja kun ne tunnistivat ihmisen tulleen naru kädessä portille, ne (kuin yhteisestä sopimuksesta) nostivat laukan, ja hienoisella sutimisella saivat vauhdin pysähtymään ennen sähkölankaan törmäystä.
"Noniin tyttö, nyt katotaan miten meijän yhteistyö onnistuu..." puhuin sille samalla kun kiinnitin riimunnarun sen päitsiin. Aukaisin portin ja pyöräytin Hallan ulos pihatosta.

Lähdin kävelemään kohti tallipihaa ihmetellen Hallan käytöstä. Tamma ei ollut kertaakaan temppuillut pihatossa. Kuin taika, juuri sillä hetkellä Hallan mielestä löntystin liian hitaasti ja tamma vetäisi päänsä ylös, harja hulmuten se lähti ravaamaan. Minä tiestysti roikuin narun toisessa päässä voimakkaan suomenhevosen vietävänä. Pian sain kuitenkin tukevaa maata jalkojeni alle.
"Halla! Pysähdy! Nyt heti!!!" karjuin hevoselle, ja se pysähtyi ja käänsi päänsä niin että se näki suoraan minuun. Siinä seisoimme, minä ja Halla varman 5 minuuttia paikoillamme. Halla pää käännettynä minuun korvat hörössä, riimunnaru roikkui kuin turhana siltana välissämme. Minä seisoin tamman oikealla puolella hattu höpsösti vinossa kylmä pakkasilma hengityksessä höyryten.

Maneesiin Hallaa taluttaessani ihmettelin miten kiltti Halla oli tänään ollut. Ei minkäänlaista temppuilua tai merkkiäkään siitä että se haluaisi testata tai olla ilkikurinen... Huhhuh! Olin aivan sekaisin. Avasin Maneesin luikuoven, ja talutin Hallan keskelle maneesia suljettuani oven. Nostin ohjat sen pään yli. Yritin esittää rentoa, mutta tottapuhuen minua jännitti perkeleesti, enkä oikein tiennyt miten päin minun pitäisi olla. Jännitys oli oikeastaan hyvin suloista, pientä orastavaa kujeilun tunnetta tuolla mahassani tunsin. "Nonnin halla, otettaisko nytten ihan rauhassa?" kysyin tammalta, samalla kun ponnistin itseni sen leveään selkään. Maikautin kerran puristaessa samalla pohkeillani hellästi tamman kylkiä. Halla astui askeleen, toisen ja pysähtyi. Kokeilin uudestaan, mutta tamma pysyi paikoillaan. Seuraavaksi otin raipan mukaan, ja tamma lähti kuin lähtikin verkkaisesti liikkeelle. Potkaisin siihen vähän enemmän vauhtia, ja sitten kuljimme pari kierrosta maneesia ympäri reippaassa kivassa käynnissä. Pyysin Hallaa nostamaan ravin, ja tamma (hyvin vastahakoisesti hampaat pitkällä) sen tekikin. Tunsin miten suupieleni kaartuivat ylöspäin. En edes huomannut hevosen kiihdyttäneen laukkaan, ja tekevän äkkijarrutuksen ennen kuin oli liian myöhäistä. Siinä minä lensin istumaan hallan sään päälle. En tiedä istuinka satulassa vai tamman kaulalla. Kai jossain siinä välissä, ja sitten liuin kädet edellä maahan, Hallan seisoessa paikoillaan. Kun käteni kohtasivat maan, jäi minun ja hevosen väliin niin vähän tilaa, että minun täytyi jatkaa matkaani selälleni, jollen halunnut jäädä käsinseisontaan Hallan lapaa vasten. Vikellysmestarihan minusta tulisi! Sen päätin sillä hetkellä kun makasin pää Hallan etujalkojen vasemmalla puolella vain 20 cm päässä hevosen alta, katsellen hallan lähestyvää turpaa. Pian pitkät turpakarvat hipoivat otsaani ja nenänpäätäni. "Sainpas sinut pirulainen!" huudahdin kun sieppasin tamman kaulalla roikkuvat ohjat käteeni, ja vääntäydyin ylös. Se siitä hienosta päivästä jona Halla on aivan kuin enkeli... Nousin hitaasti mutta varmasti takaisin tamman selkään, ja se tuntui vaistoavan, että sen kannatti kuunnella apujani vaivaisen tunto- ja kuuloaistinsa kanssa parhaansa mukaan. Loppulämpimät sain vedettyä rauhassa, Hallan käyttäytyen mutkattomasti.
Kun olin saanut Hallan harjattua, suukotin sitä kerran turvalle. "Heihei pirulainen..." toivotin sille vienosti hymyillen.

[riikka]

Siitä oli taas pitkä aika, kun viimeksi kävelin kohti Latun tallia ja hoitohevostani Hallaa, jonka hirnunnan kuulin jo autopajan edustalta.
-Huhhuii, se on vissiin sitten odotellukkin jo mua.... tuhahdin itsekseni ja jatkoin matkaani kohti tallia. Tallilla sieppasin Hallan nimellä varustetusta naulasta sen oranssit päitset ja riimunnarun, ja lähdin kohti pihattoa.
-Hallaaa! huutelin ja näin kauniin tamman odottavan minua portilla. Kävelin sitä kohti käsi ojossa, ja hivuttauduin alimman langan ali tarhaan jo valmiina napsauttamaan riimunnatun paikoilleen, mutta Halla ei. Se pyörähti takajalkojensa varassa ympäri, ja lähti laukkaamaan vastakkaiseen suuntaan muutaman pukin säestyksellä.
-Samperi! kirosin ja lähdin sen perään. Eikai siinä muutakaan voinut...
Hippasleikkiä jatkui noin 15 minuuttia, kunnes lopulta oma kuntoni petti ja lysähdin vasten aitaa huohottaen samalla rajusti.
- Riikka, Riikka... Minäkun luulin että sinä enemmänkin näihin ihmisiin päin oisit suuntautunu.... kuulin äänen korvani vierestä ja pyörähdin pelästyneenä ympäri.
- Latu! Perkele! ossaat sinä sitte olla törkee! kivahdin ilkikurisesti tallin omistajalle.
- Oikeestippa.. Mikäs tuolla on? kysyi Latu osoittaen ruskeaa suomenhevostammaa.
Kohautin olkapäitäni ja huokaisin - En mä vaan tiiä. Tuollanen se on ollu ihan koko ajan, mutt pakko mun on se kiinni saaha, kun kerta alotinkin...
Latu pujahti myös sisään tarhaan, ja ilmeestä päätellen hänkin halusi saada tuon ilkimyksen nalkkiin.
- Minä menen täältä päin ja ajan sitä sitten sinne. hän sanoi ja käveli Hallaa kohti. Pian suuri Suomenhevonen laukkasi kohti minua, hidastaen ensin raviin, käyntiin ja pysähtyi lopulta kokonaan eteeni. Juuri kun kohotin kättäni, riuhtaisi tamma päänsä ylös ja kirmasi taas tiehensä.
-Sori, mut mun pittää nytten mennä, on niin paljo asioita hoiettavana. sanoi Latu selvästi pahoillaan siitä, että joutui jättämään minut yksin tuon keskimääräistä isomman pirun kanssa.
- Voit Halla olla kuule varma, että kun minä jottain alotan niin teen sen loppuun asti! HALLAAAAA! Huusin, ja ensimmäistä kertaa koko päivänä se katsoi minua suoraan silmiin, kuin kysyäkseen "mitä sie huuat? Meillähän on kaikki ihan hyvin..." niin. Kai hevosella joka elää pihatossa paksun talvikarvan kanssa on helppoa ja kivaa, mutta entäpä pieni heiveröinen tallityttö, joka ei ole varautunut jahtaamaan ilkikurista termiittiä kahta tuntia 15 asteen pakkasessa. Enää en jaksanut. Kylmä tunkeutui vaatteideni alle, ja hampaani kolisivat toisiaan vasten.
- Halla... tule nyt tänne... sanoin vielä kerran, ja sitten en voinut enää mitään silmäkulmistani ulos pyrkiville kyynelille. Istahdin kylmään lumiseen maahan ja hautasin kasvoni polviini. "Miksi juuri nyt? Miksi juuri täällä?.... Oma elämäni oli kääntynyt parin vuoden aikana päälaelleen, ja kävin säännöllisesti psykiatrin vastaanotolla, josta minulle oltiin jo aiemmin määrätty masennuslääkkeet."
Minulla ei ollut hiiren harmainta muistikuvaa siitä, kuinka kauan olin istunut paikoillani, mutta sitten erotin raskaat askeleet aivan edestäni. Pian tunsin Hallan lämpimän hengityksen niskassani. "Se tuli! Se tuli lohduttamaan minua...!" Liikutuin Hallan käytöksestä entistä enemmän, ja se ei hevin auttanut itkukohtauksen loppumista. Nauroin ja itkin vuorotellen, joku asiasta tietämätön olisi saattanut luulla että kyseessä olisi ollut hullu psykopaatti ja mieleltään järkkynyt hevonen. Nousin hitaasti ylös ja otin Hallan kiinni vihdoin onnistuneesti. Tamma hörähti minulle lempeästi, ja kurottauduin suukottamaan sitä turvalle. Sitten avasin portin ja lähdin taluttamaan tammaa kohti tallia. Tallissa kiinnitin Hallan käytävälle, jossa näin Annan karvaisen pepun takana kyhjöttävän Lauran.
- Ai moi!Sä olitkin tääll. Haittaaks jos harjaan Hallan tässä sun takanas? kysyin
- Moi Riikka! Eikai siitä nyt mittään haittaakaan oo...
Siinä me harjailimme Lauran kanssa hoitsumme samalla räpättäen kuin viimeistä päivää kaikesta mitä sylki suuhun toi.
Lopuksi vein Hallan takaisin pihattoon, jolloin ulkona olikin jo pimentynyt.