ox-t KH Fadiablossom ox

[Latu]

omat sivut
Kutsutaan: Fadia
Syntynyt: 2.2.2011, VHKR
Sukupuoli: tamma
Rotu: arabialainen täysverinen, domestic
Säkäkorkeus: 150 cm
väri: kärpäskimo

Koulutustaso: KO:vaB, RE: 70 cm
Kasvattaja: Kultahuisku
Omistaja: Latun Talli
Hoitaja: Eve, joka myöskin kirjoittaa hoitokirjaan.

[vivie]

Hiirenhiljaa avasin tallin oven ja hivuttauduin sisään, hipaisin mennessäni Disnin ja Lumon kauniita turpia. Pieni syyllisyydentunne sai minut hidastamaan. Disnin vanha pää roikkui unisena karsinan ovella. Se katsoi kummissaan. Jatkoin matkaa, nyt en kyllä alkaisi vetistelemään! Tämä olisi kaikille parhaaksi.

Raotin vieraalta tuntuvan karsinan ovea, sisältä minua katsoi utelias arabinpää. "Moikka vain" kuiskasin ja siirsin hennon otsatukan pois tamman silmiltä. Fadia hörähti unisena ja vaihtoi painonsa toiselle jalalle. Tarkastin pikaiseen, että sillä oli kaikki kunnossa. Tallin ovi kävi, Sandra tuli ruokkimaan hevosia. Astuin käytävälle huhuilemaan tyttöä. "Ai Vivie, mitä sä..." Sandra aloitti. "Niinjoo, tulin auttelemaan aamuruokinnassa kun kesälomaki alko ja sillee. Tiesitkö et hoidan nykyään Fadiaa?" latelin. Yritin pysytellä vauhdilla ruokintaa valmistelevan talliapulaisen perässä. "Joo, jotain se Latu kerto. Hyvä niin, eipä mun tartte sitäkään sekopäätä liikuttaa... Noei! kivahan se on" tyttö vastasi. Mittailimme rehut ja kaadoimme ne niitä tarvitsevien kuppeihin. Minä jouduin annostelemaan heinät. "Lakaisehan tyttö sotkusi pois" tokaisi aamu-uninen Latu raahautuessaan kahvikupin kanssa toimistoon tekemään listoja.

Päätin hoitaa siivoamisen samantien, koska halusin päästä mukaan tarhaamaan hevosia. Kulmasta löytyi yksi enemmän tai vähemmän kärsinyt luuta, jolla aloin huitoa ylimääräisiä timoteitä ja mitälie heiniä karsinoihin. Listan kohdalle päästyäni helpotuin, Fadia menee vain yhden tunnin eli tänään pääsee tutustumismaastoon! Jos siis vaan seuraa löytäisin.

Ensimmäiset tuntilaiset saapuivat, kun lepuuttelin hetkeä aikaisemmin tekemästäni karsinoiden putsausurakasta kipeytynyttä selkääni. Fadden ratsastajaa ei näkynyt eikä kuulunut, joten aloin harjata sitä omatoimisesti. Kimon karva oli kauttaaltaan ruskeiden ja vihreiden tahrojen peitossa. Talvikarvastakin oli joitakin laikkuja jäänyt.

Hain pakista kumisuan, jolla aloin käydä läpi likaisimpia kohtia. Silkkistä talvikarvaa putoili harvakseltaan vastapuhdistettuun karsinaan. Fadia venytti tyytyväisenä ylähuultaan kun ruokkosin sen sään vieruksia, kaulaa ja mahaa. Tammaa oli oikein ilo hoitaa! Haaveillessani unohduin liian pitkäksi aikaa samaan paikkaan ja olin saada kaviosta. Kikatin hyvilläni siitä, ettei uusi hoitsuni ollutkaan ihan lyllerö.

Seuraavana oli vuorossa pölyharja, jolla sutaisin pikaisesti suurimmat pölyt pois hieman kiiltelevältä turkilta. Aikaa oli enää puolisen tuntia, joten hoidin homman loppuun pikaisesti. Kävin Fadian läpi vielä kovalla harjalla, pehmeällä harjalla sekä kiillotusharjalla. Ehdin nipinnapin siistiä tamman harjan ja hännän, sitten paikalle ilmaantuikin ratsastaja. Tyttö oli minuakin pidempi (luultavasti kuitenkin nuorempi) ja hän oli pukeutunut moitteettomasti. Valkeissa housuissa ei ollut tahran tahraa. "Moi" ratsastaja sanoi jäätävästi ja tokaisi odottavansa kentän vierellä. Nimeäänkään ei viitsinyt kertoa. Laitoin pesusta tulleet pintelit Fadian puhtauttaan kiilteleviin jalkoihin. Kymmenen minuuttia satulointiin, hyvin kerkeää. Iloitsin mielessäni.

Kävelin satulahuoneeseen ja keräsin kaikki tarpeelliset tavarat matkaani. "Meneekö Kira oikeesti Fadialla?" kysyi hento ääni satulahyllyn takaa. "Kuka?" puuskahdin. "Ei se nimeään kertonut" valotin. "Aa, on se se. Hei me ei ollakkaan vielä tavattu, mä olen Camilla" tyttö jatkoi tullen satula kädessään luokseni. "Vivie" esittäydyin ja hymyilin. Ehdotin että juteltaisiin myöhemmin lisää, koska en halunnut kamalasti myöhästyttää Kiraa tunniltaan.

Fadia odotteli kärsimättömänä kun asensin sille satulaa selkään. Suloinen vaaleanpunainen huopa oli vähän likainen, se pitäisi pestä. Suitsiessa tamma nosti päänsä ylös ynseänä, muttei se hommaa juurikaan hankaloittanut. "Ollaanko täällä valmiina, tulkaa vain!" Latu huusi ovelta. Unisuus oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kipsuttelin siro Fadde perässäni kentälle, jossa tyytymätön Kira alkoi välittömästi riehua. "Huovassa on tahra, katso! Tämähän on noloa!" Ja niin poispäin, Latu sai tytön pian rauhoittumaan, mutta huopa oli tietysti vaihdettava HETI.

Kiirehdin talliin, onneksi yksi huovista oli sentään tahraton! Kentällä Fadia ei ollutkaan enää ihan niin yhteistyöhaluinen, mutta pian oltiin jo valmiina. Punttasin itseäni puolet isomman tytön ratsaille ja vetäydyin kentän reunalle norkoilemaan.

Kira osoittautui hyväksi ratsastajaksi, vaikkei ehkä ihan Fadialle sopinutkaan. Väistin aivan portin viereen kun Camilla ilmestyi luokseni Chessin kanssa. Juttelimme vähän niitä näitä. Kikatimme kun Fadde päätti olla menemättä siihen samaiseen kulmaan, johon edellä menevän Luffin ratsastaja oli tuiskahtanut sen pukittaessa. Eikä se sitten siihen kulmaan enää mennytkään koko tunnin aikana kertaakaan. Kysäisin maastoon lähdöstä tytöiltä. Molemmat lupautuivat matkaseuraksi.

Ratsastustunnun jälkeen otin Fadian kohteliaasti Kiralta, joka vaikutti halukkaalta poistumaan paikalta välittömästi. Jätimme satulat aidalle, mistä tuli myöhemmin sanomista, ja loikkasimme ratsaille. Fadia tiedotti heti, että se ei pitänyt lainkaan käsien heiluttamisesta, joten yritin pitää ne mahdollisimman paikoillaan. Ratsastimme metsän viileään varjoon. Camilla muistutti, että Latu oli käskenyt tutustumaan rauhassa Faddeen, ettei vaan tulisi erimielisyyksiä. Kikatimme hyväntuulisena, koska Chessi oli luiskahtaa jo käynnissä alas Nepan selästä. Fadialla oli ihanan keinuva käynti, jossa oli helppo istua.

Kaarsimme loivasti vasemmalle, tai minä kaarsin muut perässäni. Ilman taka-ajatuksia. "Ravataanko?" kysäisin ja virnistelin kun muut katsoivat minua kuin vähäjärkistä. "Jos luulet pysyväsi kyydissä" Camilla hymähti ja sitten mentiin. Fadialla oli mukava ravi, mitä ne yhdet oikein pelkäsivät? Jonkin matkan päässä aloin tajuta, ratsuni puri tiukasti kiinni kuolaimeen alkaen kuumua. Mikä meni väärin? Niimpä, kädet unohtui pitää paikoillaan. Kun korjasin asian meno rauhoittui taas. "Vivie KÄYNTII.." Chessi kiljaisi, sitten kuului vaan muks ja Nepa liihotti kauniissa ravissa Fadden rinnalle. "Sattuko?" kysäisin kääntyen selkä hevosen päätä päin. "Ei, mutta ööö... Kannattasko kääntyä..." Tunsin valtavan heilahduksen ja sitten metsää vilisi kaikkialla ja kuului toinen muksahdus. "Putosinks mä?" kummastelin ja rämmin kimon arabin luo. "Sori, tota en ois saanu tehä" hihitin hevosen korvaan.

Kiipesin kivelle, jolta pääsisin takaisin selkään. "Nyt tallille ennen kuin ollaan kaikki ihan mustelmilla" Camilla ehdotti. "Ei mä haluun laukata vielä!" tokaisin. "Tuolla on hyvä suora" selostin ja käänsin jyrkästi oikealle. Kuulin vaan nurinaa, mutten viitsinyt välittää. "Okei, mut rauhassa sitte" Camilla myöntyi, mutta minä ja Chessi olimme mielessämme päättäneet muuta.

Ihana aukea pelto levisi eteemme kun tulimme ulos metsästä. Laukkasin pienen ympyrän toisia odotellessani. Jatkoimme rinnatusten leveällä peltokaistaleella. Fadia halusi päästellä lujempaa, kuten kuka tahansa hevonen tällaisella suoralla. Kahden suuren peltokaistaleen väliin jäi kapeampi kohta, siinä oli hyvä mennä rauhallisemmin, mutta heti kun olimme selvemmillä vesillä annoin mennä. Arabithan ovat nopeita, mutten ollut koskaan uskonut että näin! Oikein vettä valui silmistä kun painelimme täyttä neliä koko pitkän pellon loppuun saakka. Kaiken huipuksi ratsuni vielä liihotteli tienvarsiojan yli yhdellä heilautuksella. Chessi tuli jonkin verran meidän jälkeemme, Camilla viimeisenä. Loppumatkan menimme käyntiä pitkin ohjin.

Istuin puhdistamassa varusteita, jotka olivat jo kriisiavun tarpeessa. Chao ei ollut oikein tykännyt mukavasta nelipätkästäni, mutta minä ja Fadde olimme toista mieltä! Koko illan tamma oli ihanalla tuulella. Harjasin sen ja siivosin karsinan toistamiseen. Kokeilin jopa jalkojen suihkutusta, ilman ongelmia. Hevoset saisi kuulemma yöksi jättää ulos. Ennen lähtöäni siis kävin pikaisesti laskemassa tammuskan tarhaan.

Ilta oli jo pitkällä, mutta seuraavana aamuna tulisin uudelleen. Ihana hevoskesä saisi viimeinkin alkaa!

// viveca

[vivie]

Kesä on sitten ihanaa aikaa! Minulla oli koko päivä törsättäväksi tallilla. Avasin tarhan portin ja huhuilin Fadiaa tulemaan luokse. Tamma katseli minua kiinnostuneena, muttei vaivautunut liikahtamaan. Piilotin riimunnarun selkäni taakse ja kävelin rauhallisesti siron kimon luo. Se antoi helposti kiinni. Siirsin hennon harjan pois hevosen silmiltä ja pyysin sitä seuraamaan.

Astelimme hiljaiselle tallipihalle, oven edessä pyöri tyhjä rehusanko. Fadia kavahti yllättäen taaksepäin, muttei sentään päässyt irti! Onneksi, sillä pihaan kurvasi juuri tyylikäs auto. "Huomenta, koitahan pitää hepo kurissa" päivettynyt nainen virnuili. "Jooo, kukas sä olet?" utelin kun muukalainen tuli lässyttämään Faddelle. "Ai, anteeksi sähän olet Viveca? Olit poissa kun kävin moikkaamassa, mä olen Paula" nainen virkkoi huolettomasti ja selitti kiirehtivänsä aamutallin tekoon. Eikä pyytänyt apua! Oho, vapaa aamu siis. Vihellellen talutin kärsimättömäksi käyneen hoidokkini karsinaansa.

Aloitin aamun harjaamalla Fadian huolellisesti. Otin tamman käytävälle, johon ikkunasta suodattui auringon ensisäteitä. Nostin pakista käteeni mustan kumisuan ja pyörittelin sitä leppoisasti tamman kaulalla siirtyen hitaasti kohti häntää. Fadde irvisteli mielissään. Kumisuasta siirryin kaviokoukkuun. Nostin vasemman puolen jalat, niissä ei ollut mitään. Oikeaan takaseen oli juuttunut muutama multapaakku ja etukaviossa kovaksi tamppautunut hiekkalaatta. Sen poistamisesta hevonen ei pitänyt tippaakaan vaan tönäisi minua selkään ja kuinka ollakkaan lensin rähmälleni lattialle. Suoraan Paulan jalkoihin kikattaen hysteerisenä.

Nainen katsahti minua hämillään, kohautti olkiaan ja käveli hymyillen pois. Tilanteeseen kyllästynyt Fadia polki turhautuneena kaviotaan lattiaan. "Rauhoituhan nyt, itsehän sotkusi aiheutit!" naurahdin ottaen pölyharjan käteeni. Kävin tamman läpi molemmilta kyljiltä, se ei ollut likainen joten uskaltauduin jo satuloimaan. Fadde irvisti rumasti kun heilautin satulan paikoilleen ja kiinnitin vyön. Tällä kertaa se ei viitsinyt nostaa päätään suitsittaessa. Irrotin riimunnarut tamman sivuilta ja talutin sen pihalle.

Aurinko ei ollut vielä ihan noussut, se pilkahteli puuston oksiston takana. Tarkastin satulavyön ja laskin jalustimet alas sitten vaan selkään. Nostin jalkani jalustimeen, ponnistin ja pam... Mitä ihmettä!? Makasin Fadian mahan alla satula seuranani. Se penteleen hevonen! Latun varoituksen sanat kaikuivat päässäni "muista, että se pullistelee..." Noo, ei muuta kuin uusi yritys. Satuloin hoidokkini uudelleen. Tällä kertaa onnistuin.

Hipaisin Fadiaa pohkeellani ja se oli heti liikkeellä, vauhtia oli vähän liikaakin. Annoin hevosen venytellä kaulaansa rauhassa. Käänsin sen kentälle päin. Faddella oli kuitenkin jotain ihan muuta mielessään! Se lähti peruuttamaan täysin vastakkaiseen suuntaan. Komensin sitä napakasti eteen, muttei auttanut. Hetken taistelun jälkeen hevonen päätti hypätä pystyyn, mutta koska en edelleenkään antanut periksi se lähti huokaisten harppomaan oikeaan suuntaan. Minä yksi hevonen nolla. Irvailin mielessäni. Unohdin tietenkin satulaepisodin tässä vaiheessa.

Kentällä otin pikaisesti ravia molempiin suuntiin. Fadia oli innokas liikkumaan, muttei kyllä lähelläkään OIKEIN liikkumista. Se kaahasi matalassa muodossa ilman takajalkoja. Ratsastin päättäväisesti ja pikkuhiljaa kyllästymistään vastaan hangotteleva neito alkoi taas tuntua arabilta. Sen liikkeet kevenivät, vauhti hidastui ja kaula kaartui ryhdikkäämmin. Silitin hiestä kastunutta karvaa ja istuin alas harjoitusraviin. Tein taivutuksia pitkälle sivulle. Fadde kävi kärsimättömäksi ja viskaisi päätään. Kuolaseitti lensi kasvoilleni. "Kiva, kiitti vaan" hymähdin tehden samalla pidätteen. "Kääyntiin jo" jutustelin ja pyyhkäisin kuolat naamaltani.

"Heei! Verlyn, kuin tilauksesta, rakennatkos mulle pienen radan?" anelin kun ystäväni ilmaantui paikalle. "Nojoo, iha nopee" hän vastasi alkaessaan retuuttaa puomeja ja tolppia paikoilleen. "Tähän tulee sit muuri ja vesiestekki" tyttö jatkoi. Nauroin, eihän Fadia sellaisia pelkää.

Odotellessani annoin hevoseni venytellä kaulaansa. Se pärskähteli askelten tahtiin, tylsistymistäkö? Toivottavasti ei. Seurailin sivusilmällä Verlyniä, joka ähki parhaillaan vesimaton kanssa. "Äläs tyttö rei'itä sitä vesimattoa!" Irina motkotti kävellessään maneesille. Meitä nauratti. "Okei valmista" Verlyn huikkasi ja väisti sivummalle.

Kokosin ohjat rauhallisesti käsiini ja ratsastin Fadian takaisin ryhtiin. Se liikkui hienosti ja kulmassa annoin laukkapohkeet. Tamma syöksyi liikkeelle kuin tykin suusta ja veti viiden pukin sarjan. Nostin sen pään ylös ja ohjasin kohti ensimmäistä estettä, joka oli pieni puolessa metrissä kiikkuva pysty. Laskin ponnistuspaikan valmiiksi, että pystyin avustamaan nuorta hevosta oikean ponnistuspaikan kanssa. Se lensi kevyesti yli. Käänsin jyrkästi vasemmalle, siellä odotti edellistä estettä suurempi muuri. Fadde puri kiinni kuolaimeen ja lennähti liikkeelle. Otin päättäväisesti kiinni edestä, mutta tamma päätti itse säädellä vauhtiaan. Se teki valtavan hypyn ja sen jälkeen kavahti yllättäen pystyyn ja minä lensin taas. Verlyn nauroi naama punaisena kun rämmin pystyyn. Fadia katsoi silmät lautasen kokoisena muuria. "Oliko vähän myöhästä säikähtää?" önähdin yrittäen takaisin selkään. Vielä mitä! Fadde väisti aina tyynesti sivuun säikkyen muuria aina kun sai sen näkökenttäänsä. Lopulta Verlyn tuli pitelemään kiinni ja pääsin takaisin selkään.

Ratsastin tamman kiireesti uudelleen muurille, tällä kerralla hyppy sujui paremmin kun oli alkuun saanut vähän sitä estettä säikkyä. Hypyn jälkeen kehuin automaattisesti. Kaksi seuraavaa estettä olivatkin taas ihan tavallisia, viimeisenä eteemme kohosi vesimatto. Vauhti alkoi taas kiihtyä. Tällä kerralla Fadia päättikin tehdä jonkinlaisen ihmeellisen kenguruloikan. Se lähestyi estettä melkein nelissä ja ponnisti kaikilla neljällä jalallaan yhtä aikaa! Ja voi sitä paniikkia minkä se sai kun rysähti esteen päälle ja kahtkoi kolme puomia! Siinä sitten vedettiin hullua laukkaa ympäri kenttää ja mennessä hypättiin muutama pysty. Verlyn kerkesi siinä haipakassa kasata vesimaton uudelleen ja raahata vahingoittuneet puomit sivummalle.

Sain vauhdin taas hallintaani ja aloitin alusta. Tällä kerralla sain ratsuni pysymään rauhallisena ja onnistuimme selviämään muutamalla puomin kolautuksella. Hidastin ravin kautta käynnille ja kehuin Faddea. Se nautti saamastaan huomiosta. Ratsastin radan vielä kahdesti ja kerta kerralta sujui paremmin. Päätin lopettaa siihen siltä päivältä, koska tammalla olisi vielä edessään yksi melko raskas tunti illalla. Verlyn livahti Luffin luo, mutta minä kävisin vielä pikaisesti loppukäynneillä metsässä.

Fadia nuuhki ilmaa innoissaan kun käänsin sen kapealle metsäpolulle. Räksiä lehahteli tuon tuostakin puskista, muttei meitä pelottanut. Ratsastin lyhyen noin kymmenen minuutin lenkin, jonka jälkeen palasin tallille.

Jalkauduin pihalla ja talutin Fadden karsinaansa. Hevonen hyökkäsi heti aamuruokiensa kimppuun, kello näytti yhdeksää joten ne eivät pahasti myöhästyneet. Riisuin varusteet ennätysajassa ja siistin hikisimmät kohdat pehmeällä harjalla. Ennen lähtöäni pudotin porkkanan kaurojen sekaan.

"Moi Vivie!" Fiona huikkasi Kjarnan karsinalta. Vilkutin tytölle ja jatkoin toimistoon. Siellä oli joku erilaista kuin ennen. Istuin sohvalle ja otin kauniisiin laseihin kaadettua mehua... Sitten tajusin. Paikka oli kuurattu lattiasta kattoon ja pöydälle oli katettu mehua ja keksejä hoitajille. Paula oli tosiaan tehokas ihminen! Kylmä mehu viilensi ihanasti ja sitten tuli orjapiiskuri Irina. "Viveca heti auttamaan, rakennetaan muutama maastoeste illan tuntilaisille! Muut ovat jo siellä" nainen vauhkosi lähtien sitten raipallaan ilmaa huitoen pihalle. Huokaisin ja nappasin muutaman keksin matkaan.

Pihalla oli jo tukahduttavan kuuma autoin Annia kantamaan painavaa puulaatikkoa metsäpolulle. "Huhhuh, miksei tähän olisi voinut muutamaa puuta kaataa?" tyttö kummasteli. Asettelimme lootaa mahdollisimman kauas, koska tallille oli tooodella pitkä matka eikä juurikaan huvittanut lähteä. Rata saatiin valmiiksi juuri sopivasti, sitten ruokittiin yhdessä hevoset. Jes!

Kiljaisin kauhusta kun menin seuraavan kerran Fadian luo. Se oli piehtaroinut itsensä kauheaan kuntoon. Odottelin ratsastajaa oikein ilomielin. Tyttö oli onneksi tunnollinen ja oli paikalla ajoissa. Avustin tätä Piiaa harjaamisessa ja varustamisessa. "Muista sitten tarkistaa mahavyö monta kertaa" opastin kun kävelimme pellolle, josta maastorata alkoi. "Alkulämmittely on tässä pellolla" Paula ilmoitti istuen suurelle kivelle. Minä menin siihen viereen heti kun Fadde oli päässyt turvallisesti liikkeelle.

Piia oli jo heti alusta alkaen liian kiltti Faddelle. Hevonen vei tyttöä kymmenen nolla. Odottelin ihan pelolla sitä kun tämä pääsisi hyppäämään. Ratsastajat ryhmittäytyivät jonoksi pellolle ja Paula jakoi viime hetken ohjeita. Jännittynyt pikkutyttö Nepalla aloitti. He eivät päässeet yhdenkään esteen yli, koska molemmat pelkäsivät kuollakseen. Paula antoi periksi. Sitten olikin vuorossa hikimärkä jo valmiiksi Dinna. Se hurjasteli radan läpi muutamassa hassussa sekunnissa. Fadimalla ei oikein sujunut, mutta ihan kunnialla hekin selvisivät. Päätin lähteä tallille odottelemaan.

Illalla ennen kotiin lähtöäni autoin harjasin Fadiman todella perusteellisesti, auttelin hevosten ulosviennissä ja kummastelin miksei Fadde liho vaikka syö päivät pitkät. Hampaissa ei ollut vikaa, sen olin tarkistanut. Kun päästimme hevoset irti ne laukkasivat innoissaan kauemmas meistä. Fadialla oli häntäkin kuin lippu. Nauroin, aurinko alkoi laskea ja minulla oli nälkä. Pelkät keksit eivät oikein riitä ruuaksi. Moikkasin kaikki tutut ja lähdin bussipysäkille.

Mennessäni ajattelin, ettei kesä olisi mitään ilman hevosia ja kaikkia kivoja kavereita, jotka jaksavat paimentaa minua edes vähän.

---

Muutamat sijoitukset: (osallistumisia on enemmänkin)

6.6 kutsu sijat HeC 5/120, HeB 5/122 ja HeB 5/122 (:
7.6 kutsu sijat VaB 6/106
8.6 kutsu sijat HeC 5/120
14.6 kutsu sijat HeB 6/122 ja HeA 10/118
15.6 kutsu sijat HeC 6/120 ja HeA 8/118

// viveca

[vivie]

Taivas enteili sadetta. Marmatin tympääntyneenä sisään talliin, paiskasin oven kiinni perässäni. Toimistossa istuskeli pirteääkin pirteämpi Paula. "Hoitajien maastoretki tänään muistathan?" tämä lirkutteli pyyhkiessään pölyjä hyllyjen päältä. "Pyh, eipä tullut sadekaapuja otettua" tiuskaisin. Nainen katsahti kummissaan ja varmaankin huomasi suuren mustan pilven pääni päällä. "Otahan muutama keksi, minä voin siivota Fadian karsinan tänään okei?" Paula virkkoi ennen astumista tallin puolelle. Otin pöydältä keksin. Se oli pehmennyt, joten ei huvittanut juurikaan syödä. Juuri kun olin paiskaamassa murut tantereeseen ovi aukesi. "Hu-hu-huomenta" tyrskähti minulle tuntematon nainen. Irvistin takaisin. "Kukas sinä olet" onnistuin mongertamaan. "Tarkastaja Päivikki Porkka" tokaisi nainen katsoen minua tuimasti. Hän oikaisi hamettaan ja kerkesin tunkaista keksit suuhuni. "Tuotaaa.. Missähän tallin omistaja on?" Päivikki askarteli. "Bhmph.. Köhköh.. Tuollaaa Espanjassa" Sain täydeltä suultani sylkäistyä. "Hah, niinniin..." Aloitti tuimaakin tuimemmaksi käynyt tarkastaja nro... "Mikäs tarkastajan numero on?" tokaisin. Tämä katsoi minua tyrmistyneenä ja ilmoitti etsivänsä kohteliaampaa juttuseuraa. Saimpahan olla rauhassa!

Päätin jättää kamalat keksit pöydälle kun samassa sisään tornadoi Paula tarkastaja Päivikki Porkan nro. jotain kanssa. He istuivat minua vastapäätä. "Otas Viveca keksejä" Paula tarjosi. Yritin kieltäytyä, muttakun ei... Siinä kaksi naista höpisi ummet ja lammet ja kun minulta kysyttiin niin ei jaksettukaan kuunnella. Onneksi Verlyn porhalsi juuri sopivasti paikalle, kun olin laukomassa taas jotakin totuuksia Päivikille. "Moi kaikille! Aai..täällähän on vieraita, Mä olen Verlyn..." tyttö höpisi ja pelkkä vilkaisu minuun sai häneen vauhtia. "Tulinkin totaaa hakemaan Viviee siis Vivecaa kun se maastoonlähtö on kohta ja..." Verlyn alkoi sopertaa, mutta Paula keskeytti "Ainiin, nyt vauhtia, muuten myöhästytte!" Ja niin me säntäsimme pihalle, minä pahoja keksejä suustani syljeksien.

Otin matkalta mukaani Fadian pakin ja varusteet, jotka ripustin seinälle harjaamisen ajaksi. "Kuka ihme tuo tyyppi oli?" Verlyn kysäisi kun pääsimme pois kuuloetäisyydeltä. "Tarkastaja Päivikki Porkka" irvistin ja aloin samalla sukia Faddea. Silläkin oli huono päivä ja se meinasi tuon tuosta litistää minut seinään tai talloa varpaille, eikä komentaa saanut! Verlyn tajusi jättää minut rauhaan, että voisin hengittää syvään ja yrittää normalisoitua. Vaihdoin harjaa tiuhaan tahtiin ja onneksi pian alkoi olla valmista. Tallissa kuhisi jo, kaikki hoitajat olivat paikalla. Moikkailin nyrpeänä kaikkia. Suutuspäissäni paiskasin raippani lattialle, josta se kimposi Nepan pakkiin. Nappasin sen samantien takaisin. Varustimme hevosemme lähes samaan tahtiin. "Mennäänkö?" kysyi Chao, joka oli lähimpänä ovea. Muut vastasivat innoissaan, minun olisi tehnyt mieli istua keskelle lattiaa jumittamaan.

Ratsaille oli tarkoitus nousta kentältä. Fadia väisteli minua tympääntyneenä ja yritti jopa muutamaan otteeseen potkaistakkin. "Pidänkö kii?" kysäisi Jenla ystävällisesti. "Joo kiitti, etsälähe?" kysäisin ohimennen. "Enhän mä enää hoida" tyttö äimisteli. "Ainii, sori" pahoittelin. Jalkkarit oli onneksi jääneet melkolailla sopivan pituisiksi, mutta parantelin niitä vielä vähän. "Siru menee ekaks... Mut mitenme" kuulin kun muut mietti lähtöjärjestystä. "Ei se voi kärkeen mennä herranjestas, se tyttöhän kaahaa kun päätön!" parkaisi joku. Jotenkin tuntui, että voisi olla asiallista mennä mukaan. Astuin rinkiin ja tuli hiljaista. "Niintotaa.. Vivie jos meet kärkeen?" ehdotti Siru, "Kun Neiti ei välttämättä suostu ja Fadiahan liikkuu melko reippaasti" tyttö jatkoi nopsaan. "Mutta sitten ei kaahailla" muistutti Paula, joka valvoi järjestystä. "Joo, ei" vastasin hajamielisenä, oikeasti en edes kuullut. "Paikkaa voi vaihtaa jos tulee vaikeuksia" muut vakuuttelivat vielä sitten jo lähdettiin.

Ohjasin pitkin harppauksin lonksuttelevan Fadian tielle. Muut ratsastajat ryhmittyivät kaveriensa viereen, joten miksen minäkin. Hidastin Fadden vauhtia ja annoin sen pudottautua Sirun ja Neitin rinnalle. "Moi" sanoin keskittyen ratsuni harjaan. "Moikka, onkos sulla tänään huono päivä?" nainen hymähti. "Näytti aamulla hauskalta kun harjasit Fadiaa, molemmat näytitte myrkyn nielleeltä!" hän jatkoi ja naurahti. "Ai" kummastuin ja aloin nauraa. Mikälie minuunkin mennyt, muttei enää ollutkaan niin tyhmää. Ei edes satanut! "RAVIIN MARS" Kiljaisin ja lähdin painelemaan alamäkeen sellaisella vauhdilla, että olisi paraskin monte-hevonen ollut kateellinen. Fadde liikkui ihan mielellään, vaikka viskoikin päätään ärtyneenä kun paarma ilmestyi siihen pörräämään. Hidastin vähän kun muut alkoivat huhuilla perääni. Ravailimme vaihtelevassa maastossa kauan, kunnes saavuimme tiheään metsään. Siellä olisi turvallisinta kävellä. Annoin ratsulleni vähän vapaammat ohjat.

Pääsimme ulos metsästä kymmenisen minuuttia sinne menon jälkeen. "Laukan paikka" virnuili Siru, mutta minä olin jo menossa. Metsä vilisi molemmilla puolin ja Fadia pukitteli riemuissaan. Toiset pysytteluvät ihan meidän kannoillamme ja kun tuli aika hidastaa he törmäilivät meihin ja toisiinsa. Palasimme rauhallisesti tallille sillä tunnit alkaisivat pian.

Perillä pesin Fadian, jolla olisi muuten vapaa päivä. Vein sen pihalle ja lähdin kotiin.

// viveca

[vivie]

Pahin pelkoni oli toteutunut. Kenttä pöllysi kuin autiomaa hiekkamyrskyn aikaan. Ohjasin Fadian suurelle ympyrälle juoksutusraipan avulla. Tamma ponnahti innokkaasti tanssahdellen laukalle. "Käyntiin hupsu" naurahdin ja sain kuin sainkin Fadian enemmän tai vähemmän rauhattomaan kävelyvauhtiin. Hevonen jojotteli päätään innoissaan apuohista, joita se ei tainnut muistaa käyttäneensä pitkiin aikoihin. Otin sen huomion takaisin itseeni tekemällä muutaman pysähdyksen ja liikkeellelähdön. Fadde totteli todella hienosti, vaikkakin reippaili yhä vähän tarpeettomasti... Vaikeutin harjoitusta pyytämällä hevosen pysähdyksestä raviin. Jokaisella kerralla Fadia kaahasi päättömään laukkaan, ihan kuin ravaaminen olisi ollut maailman vaikein asia. Toruin sitä äänellä ja yritin saada sen rauhoittumaan. Toistin samat harjoitukset toiseen suuntaan. Fadiaa alkoi selvästikin ottaa päähän jossain vaiheessa, koska se jojotteli taas päällään ja pukitteli liikkeellelähdöissä.

Vaihdoin jälleen suunnan. Nyt tamma saisi laukata. Ohjasin Fadian ympyrälle ja pyysin sitä lisäämään vauhtiaan. Kahdesti ei tarvinnut käskeä, sillä hevonen syöksähti raketin lailla matkaan. Hidastin ja nopeutin tempoa vuorotellen, kerran teetin Faddella pysähdyksenkin. Tamma oli ihanan tottelevainen ja se kuunteli todella hyvin. Kehuin sitä samalla kun vaihdoimme jälleen suuntaa. Nyt en enää laskenut sen varaan, ettei neiti kyllästyisi vaan hankaloitin tehtävää heti alkuun. Yksi kierros laukkaa, yksi käyntiä ja niin edespäin. Siitäkös tamma hermostui. Käyntiä ei vaan kertakaikkiaan voinut mennä, kun laukatakkin olisi voinut. Jouduimme ahertamaan tämän samaisen harjoituksen kanssa kauan.

Lopuksi halusin irtojuoksuttaa Fadiaa hetken. Laskin sen irti liinasta ja siinä samassa se oli jo hullussa pukkilaukassa. Hymyilin. Kentän portti oli onneksi kiinni, koska en sitä ollut aikaisemmin muistanut tarkastaa. Istahdin hiekalle katselemaan hoitsuni pärräämistä. Hevonen laskeutui parhaillaan maahan piehtaroimaan. Se pyöri ympäri muutaman kerran, nousi ylös ja oli heti vauhdissa. Hiekkapölly oli tukehduttaa minut aina kun kimo ohitti minut villisti tanssahdellen. Yllättäen hevonen kääntyi aitaa kohti ja hyppäsi yli!

Kapusin pystyyn, puistelin hiekat vaatteistani ja marssin reippaasti tien yli pellolle laukanneen arabineitosen perään. Onneksi muutama hoitaja sattui huomaamaan tilanteen ja tuli auttamaan. Yhteistuumin yritimme napata Fadiaa kiinni, mutta se onnistui aina väistämään ja laukkaamaan onnesta sekaisin kauemmas. Kiinni ottoon tuhrautui puolisen tuntia, Fadde alkoi vaikuttaa siltä ettei huvittanut enää pätkääkään. Sitten se vaan tuli luokseni kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan! Otin kiireesti kiinni suitsista ja napsautin liinan kiinni. Kiittelin avustajiani. Talutin Fadden pienelle lenkille metsään. Tamma säikkyi ihan kaikkea, huvikseen tietenkin eikä suostunut kävelemään millään. Se tepsutti häntä soihtuna vieressäni tallaten aina välillä varpailleni.

Tallilla kiinnitin Fadian käytävälle ja aloin sukia sitä. Tamma nautiskeli, kuten aina. "Tällä kertaa et kyllä ansainnut tätä" mutisin samalla kun selvittelin sen harjasta takkuja. Hevonen ravisti kärsimättömänä päätään. "Vivie nyt vauhtia, se menee seuraavalle tunnille" hoputti paikalle ehättänyt Sandra. Olin unohtanut talutustunnin kokonaan! Laitoin harjaan vauhtia, siistin pikaisesti hiekat pois ja ryntäsin hakemaan tammalle satulaa. Muut odottelivat valmiina kun kiinnitin mahavyön ja huokaisin helpotuksesta, koska minulla oli ollut kaikki muuten valmiina. Lähdin edeltä kentälle. Irina seisoskeli ihmeissään, kun kehaisin että Fadde oli hypännyt kentän aidan yli. Olihan sillä korkeutta nimittäin ihan mukavasti.

Punttasin pikkupojan ratsaille ja säädin jalustinhihnat sopiviksi. Mahavyö tuntui napakalta, mutta kiristin varmuuden vuoksi vielä yhden pykälän. "Kaikki uralle käyntiin pitkin ohjin" Irina komensi alkaen selostaa ratsastajille mikä oli milloinkin vikana. Pyysin Fadiaa kevyesti eteen, samalla sen ratsastaja päätti pamauttaa pohkeensa täysillä hevosen kylkiin ja siitäkös se tulistui. Hevonen nykäisi päänsä ilmaan ja pukitti tympääntyneenä. Pieni aloittelija lensi komeassa kaaressa suoraan Irinan päälle ja alkoi itkeä. "Vie Fadia talliin, se on liian villillä tuulella tälle tunnille tänään" Paula aloitti tiukasti. "Ja varusta Samille Anna, sillä piti olla vapaata mutta..." nainen vielä jatkoi, mutta olin jo matkalla.

Suututti, kun kuulin Irinan mollaavan Fadiaa kävellessämme kauemmas. Minkäs minä sille voin, ettei se ehkä olekaan alkeisratsu. Otin tammalta varusteet pois ja jätin ne seuraavan ratsastajan saataville. Annaa oli onneksi harjaamassa joku tyttö, jolle oli tullut tylsä hetki. Hän sai auttaa varustamisessa ja lupasi mennä myös taluttamaan. Kiitin tuntematonta tyttöä ja painelin Fadden luokse.

Tamma katseli minua katuvaisena. Naurahdin ja silittelin sen silkkistä kaulaa. "Ei se ollut sun vika" huokasin ja kurkottelin käytävältä muutaman harjan. Siistin kimoa, joka torkahti. "Moi Vivie, kerkeetkö auttaa heinien kanssa?" Sandra kysyi. Olin viimeistelemässä harjaustani, joten suostuin mielelläni. Rapsutin vielä hetken Fadian säkää ja se yritti hapuilla kättäni. "Ei hampaita" komensin. "Vivie nyt äkkiä!" Sandra huuteli. Otin Faddelta riimun pois ja siirryin ulos karsinasta rauhallisesti. Sandralla oli jo heinälasti valmiina ja aloimme heitellä hevosille ruokaa. Ne ehtisivät syödä ennen seuraavia tuntejaan, ainakin melkein.

Fadia yritti näykkäistä kun viskasin sille sen annoksen. Komensin sitä lopettamaan. Se hörähti anteeksipyytävästi. Suljin oven, Fadde oli niin herttainen. Ruokintaan kului vain vajaat puoli tuntia, silloin talli oli jo täynnä alkeistuntilaisia ja seuraavan alkavan tunnin kokeneempia ratsastajia. Pienimmät kurkistelivat Fadian karsinaan peloissaan ja kuiskivat keskenään. Pitivät tammaa ihan petona ja kuin tilauksesta se irvisti liian tuttavalliseksi käyneille lapsille, jotka väistivät ovelta kauhuissaan. Seurailin hälinää hetkisen, silittelin yksinäisen oloista Niiloa, jonka karva oli todella likainen.

Pian löysin itseni harjaamasta täysin tuntematonta poniruunaa. Niilo huiski ärtyisästi hännällään ja irvisteli rumasti. En antanut sen jatkaa pelleilyään. Yllätyin kuinka nopeasti ruuna oli edustuskunnossa ja jätin sen karsinaansa. Kauempana näkyi olevan ongelmia, joten menin katsomaan.

Koppava, pyöreä tyttö seisoi Fadian karsinalla. Tamma ei antanut kiinni. Jopas sillä olikin huono päivä. Autoin Lilaa ottamaan Fadden kiinni ja toin sen käytävälle. "Ompas puhdas, eihän sitä tarvitse harjata." Tyttö enemmänkin tokaisi kuin kysyi. "Kannattaa silti, muuten voi tulla hankaumia" muistutin tökäten Lilalle harjan. Hän alkoi nyrpeänä siistiä hevosta. "Mikäs tunti teillä mahtaa olla?" utelin kun palasin takaisin varusteiden kanssa. "Este" tyttö vatsasi. Latu näköjään haluaa Fadiasta estehevosen. Naureskelin mielessäni. Lila vakuutteli pärjäävänsä itsekseen. Varasin kentän reunalta parhaan paikan. Irina katseli tuimasti ja tokaisi, että liika vetelehtiminen voi aiheuttaa laiskistumista. Nauroin taas, jopas oli omituinen päivä. Ratsastajat valuivat kentälle rataa kokoamaan. Vesimatto koituisi tuonkin tyttelin kohtaloksi.

Ja niin kävikin. Vaikka este oli niin pieni kuin se oli mahdollista laittaa, mutta siltikään Fadia ei ottanut askeltakaan sitä kohti. Ei millään. Irina yritti jopa taluttaa, mutta kun ei. Lopulta matto hinattiin pois, ei onnistunut. Irina ei antanut periksi. Matto tuotiin takaisin ja este laitettiin muille korkeammaksi. Muut hyppäsivät radan onnistuneesti. Irina päätyi ajamaan Fadian esteen yli juoksutusraipalla. Nyt kimo sentään laukkasi kohti... ja töks, lennätti Lilan toiselle puolelle estettä. Eikun uudelleen ja sama homma. Pidättelin naurua. Viidennellä kerralla hevonen teki jonkinlaisen hypyn, mutta kolautti kaiken alas. Muilla esteillä se oli oma vauhdikas itsensä ja vei ratsastajaansa minne lystäsi. Kun tunti päättyi Irina komensi minut hypyttämään Fadden muutaman kerran esteen yli.

Painoin huokaisten kypärän päähäni ja hyppäsin ratsaille. Miten MINÄ muka saisin hevosen esteen yli kun se oli saanut tahtonsa läpi niin monesti. Ravasin muutaman ympyrän, sitten laukkasin. Fadia rentoutui vasta pitkän yrittämisen jälkeen. Hämäsin sitä lähestymällä vesimaton vieressä olevaa okseria, mutta juuri ennen hyppyä käänsinkin sen matolle. Hevonen teki valtavan loikan, mutta menipä yli. Kiitin sitä. Hyppäsin seuraavana samaisen esteen toiseen suuntaan. Fadde oli päässyt kaahailuvaihteelle ja annoin sen nostaa laukan vasta vähän ennen ponnistusta. Tamma hyppäsi taas. Kehuin sitä kovasti ja hyppäsin alas selästä. Lilaa ei näkynyt, joten jäähdyttelin Fadian kävelyttämällä muutaman kierroksen kentällä.

Talutin hoitsuni pesupaikalle, kun olimme selvinneet pois auringosta. Varusteet jätin karsinan eteen. Suihkutin tamman pikaisesti läpi, niin ei olisi paarmoissa niin paljoa kestämistä. Sitten vein sen pihalle kaveriensa joukkoon. Huomenna olisi edessä varusteiden puhdistusta, mutta nyt tyydyin viemään ne paikalleen. Siivosin Fadian karsinan ennen kotiin lähtöäni. Vilkutin tyytyväisenä ruohostavalle arabille, jota ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

// viveca

//Hatunnosto ahkerasta kirjoittelusta, ja toinen hatunnosto kisailuista! Näistä ropsahti kivasti hoitopisteitä siulle. :> -Latu

[vivie]

Tänään Fadialla olisi vapaapäivä, mutta jaksoin kaikkien kummastukseksi raahautua tallille. Astahdin viileään rakennukseen, ilmoitustaululla minua kaivattiin kengittäjän avuksi. Varustehuoneessa minua odottaisivat kuitenkin vielä enemmän ja vähemmän kärsineet varusteet. Myönnän milloin lie viimeksi olin ne kerennyt puhdistaa. Aloitin satulasta, joka paljasti pian kauniin mustuutensa... Olin aina kuvitellut sen ruskeaksi, huups. Siitä tuli todella hieno ja lopuksi huitaisin siihen päälle vielä hieman nahkarasvaa. Suitset olivat säädyllisessä kunnossa, joten ne tyydyin pyyhkäisemään vähän kevyemmin, rasvaa eivät saaneet. "Moi vivie" Anni huikkasi säätäen kypäränsä leukahihnaa kireämmälle. "Lähetkö maastoon?" Se kysyi pilke silmäkulmassa. "Sori Fadia viettää lihotuspäivää" myhäilin. "Näyttääpä satula siistiltä" tyttö ihasteli, hipistellen sen takakaarta ja tokaisi samalla ohimennen Blettan ja Fadian mahdollisista varsoista... Siis mitä!? Taaskaan mulle ei ollut kerrottu mitään! Syöksyin heti tenttaamaan Sandralta asiasta, mutten tarkempaa tietoa onnistunut urkkimaan. Tyydyin kohtalooni.

Fadde viuhtoi kiukkuisena tarhan portilla kun menin hetkeä myöhemmin sitä hakemaan. Tamma ei pitänyt tippaakaan kaikkialla pörräävistä hyönteisistä sun muista. Nappasin sen riimunnaruun ja vein talliin. Sisällä ei ollut ötskiä. Siistin Kimon pikaisesti ja vilkaisin kavioita. Missähän se kengittäjä oikein luuhasi. Sen olisi pitänyt tulla viisi minuuttia sitten. "No päivääpäivää, tämä lienee Fadiabloss... No ihansama se kegitettävä hevonen" mies takelteli. "Joo se justiin" nyökkäsin vetäytyen sivuun katselemaan. Fadia ei näyttänyt tykkäävän kaikista niistä vempeleistä, joita mies käytti. Pian oli kuitenkin valmista, eikä tamma onneksi ollut kenkäissyt ketään! Kiitin ja vilkaisin hepan jalkoja. Ne olivat siistit, mutta kuivan oloiset. Kerkeäisin vielä rasvata ne. Ryhdyin tuumasta toimeen. Fadde torkahti hetkeksi, joten sain kaiken valmiiksi ennätysajassa. En tohtinut herättää suloisia uniaan näkevää neitiä. Miksen siis pistäytyisi pikaiseen vaikkapa toimistossa juomassa mehua?

Palatessani takaisin hevonen oli onnistunut riuhtomaan itsensä irti, en tiedä sitten miten. Narujen lukot olivat hajalla ja Fadia liihotti tyytyväisenä edestakaisin käytävässä. Jes, ei muuta kun nappaamaan heppa kiinni. Suunnitelmissa oli mennä syöttämään sitä, joten nappasin liinan mukaani ja talutin tamman pihalle. Aurinko porotti heltiämättä, eikä pilveäkään näkynyt! Istahdin puun alle varjoon ja annoin Fadden ruohostaa vieressäni kiinni tietenkin. Sama hassu paarma pörräsi koko ajan joko minussa tai Fadiassa. Menin neroudenpuuskassani huitaisemaan sitä koivun oksalla. Fadde kavahti kummissaan kauemmas, mutta jatkoi ruokailuaan. Kun lepuuttelin silmiäni keksin sen! Veisin tammuskan järvelle kahlailemaan. Minulla oli shortsit ja toppi joten voisin huoletta viilentäytyä sen kanssa. Niin, juuri siltä ruohonkorrelta jota Fadde oli syönyt kun päähäni pälkähti tämä hullu idea, lähdettiin. Tarvoimme helteessä puoli tuntia, autoja tuli vastaan vähintään kymmenen ja jokainen pölläytti ilmaan valtavan pölypilven. Minä olin tukehtua ja Fadia vaikutti tyytymättömältä. Viimeiset metrit vesirajaan juoksin, muusta rantaporukasta huolimatta. Vierelläni kimo tamma laukkasi häntä villisti pyörien. Jatkoimme vielä veteenkin ja kuinkas ollakkaan kompastuin sukelluksissa olleeseen tyttöön ja sukelsin pää edeltä kaislikkoon. Fadde pysähtyi roiskeiden laskeuduttua alkaen loikkia onnessaan. Se sai aikaan vesisodan, lapset roiskivat MINUA ja Fadia niitä. Reilu jako. Hulautin käteeni osuneella hiekkaämpärillä kunnon vesiryöpyn kiljuvien kakaroiden päälle. Unohdin taistelun tiimellyksessä tarkkailla hulluksi heittäytynyttä hoitsuani. Käännähdin ympäri vasta kun rannalla loikova lihava nainen purskahti nauruun. Kimo polskutti järven selällä, sukellellen välillä. Pienimmät juoksivat kiljuen kauemmas. Huhuilin hevosta nimeltä, peläten että liina jonka toinen pää kellui veden pinnalla, takertuisi johonkin. Lainasin kohteliaasti yhtä uimapatjaa. Seilasin pikapuoliin liinan päähän, loppumatkan hinasinkin uimiseen kyllästynyttä Faddea. Rannalla ihmiset virnuilivat kun könysin hiekalle vettä yhä polskivan arabin kanssa. Pienimmät halusivat ratsastaa, mutta me kieltäydyimme kunniasta. Mainostin vain pikaisesti Latun tallia ja poistuin paikalta, likomärkänä.

Ilta tallilla oli yhtä kaaosta. Olin saanut tehtäväkseni auttaa Irinaa kartoittamaan uudet tuntilaiset tallin listoille ja yritin samalla urkkia Latulta jotain tietoja edes varsan isästä, mutta ei. "Vivie, haloo...? Mikä se Hanneksen sukunimi oli?" nainen tiukkasi. "Se oli Hanne Pulkkinen" toistin. "Sanoit kyllä Hannes, Latu on hyvä ja menee häiritsemästä tai tämä tyttö on kohta aivokuollut! Ei kahta asiaa voi ajatella samaan aikaan" Irina marmatti ja jatkoi kirjaamista.

viveca

[vivie]

Pyörähdettiin vielä muutamissa koulukisoissa (:

20.6 kutsu sija VaB 2/32
21.6 kutsu sijat HeB 6/47 ja VaB 3/32
22.6 kutsu sija HeB 2/47
23.6 kutsu sija VaB 4/32
25.6 kutsu sijat HeC 9/98, HeA 5/57 ja VaB 5/32
26.6 kutsu sija VaB 1/32
28.6 kutsu sijat HeA 3/57

osallistumisia oli yhteensä 80 kutsut 07-16, luokat 1-8.

//Voi apua kun kisaat noin paljon, haittaneeko jos pistän vain sijoitukset? Kun mie oon aatellut että näillä tallin hevosilla kisattaisiin aika harvakseltaan, ja kun Fadiakin on niin nuori vielä niin jos se pari luokkaa aina riittäisi per kisat? :_D -Latu

[vivie]

pahottelut ton kuvan puolesta, hevonen on vähän lässähtänyt ja pitkänaamainen, mutta en enää jaksanu korjata : D

Loppukesän auringosta punaisena hehkuva aavikko täyttyy pöllyävästä hiekasta. Kolme nuorta villihevosta leikkii keskenään aavikkokasvillisuuden seassa, muu lauma tarkkailee niitä kauempaa. Oi että, voisin jäädä tähän lämpöön vaikka loppuvuodeksi...

Ääk apua! Säikähdän pahanpäiväisesti kun herään säpsähtäen päiväuniltani. "Lähdetääs ulkoilemaan kaunotar!" Vivie, se minun hoitajatyttö kailottaa - aivan liian kovaan ääneen. Käännän takamukseni ovelle päin. Jo on ihmisellä otsaa, tulla nyt tuolla lailla säikyttelemään. Innokas neiti kuitenkin änkee takamukseni ohi ja nappaa päättäväisesti kiinni mun otsiksesta. Vivie taluttaa mut pihalle, siellä sataa kaatamalla. Se avaa tarhan portin ja sulkee sen mun perästä. Maa on kuraantunut portin vierestä, joten lähden etsiskelemään vähän kuivempaa kohtaa. Muut saavat olla ihanan kuivassa tallissa tai maneesissa töissä... Niin epäreilua! Hengitän syvään ja hakeudun siihen ainokaiseen kohtaan jossa ei tuule. Torkahdan joksikin aikaa ja ehdin vielä vähän näykkiä sateen kuraamaa heinääkin. Vivie ilmaantuu hakemaan minua talliin ihan riittävän ajan kuluttua. Juoksen harja putkella vastaan.

Tallissa on ihanan lämmintä, karsina on putipuhdas ja olen saanut päiväheinätkin. Alan ahmia korsia innoissani ja eikös siellä jo seiso joku ratsastaja harjapakkinsa kanssa! Vetäisen korvat tiukasti luimuun ja huitaisen päätäni pelottavasti. Ovella kuikuileva täti ei pelästy, se on siis kokenut. Tungen pääni heinien sekaan, enkä anna nostaa sitä ylös. Vivie avittaa naista ja yhdessä he alkavat kuivata minua. Homma ei oikein etene, mutta tunnille on kerettävä. Saan satulan kosteaan selkääni ja lämpimässä vedessä uitetun kuolaimen suuhuni. Salakuuntelen ihan pikkuisen Vivien ja ratsastaja Annelin puhetta. "Sillä on tänään tosi huono päivä, ettei olis ihme jos mikään ei oikeen onnistu" Vivie varoittelee, mutta kyllä minä Annelin muistan. Se on liiankin päättäväinen, vaikkei helpolla tule tänään pääsemään...

...Yksi hevonen hirnuu minulle, pitäisikö mennä? Nostan jalon pääni ilmaan ja hörähdän vastauksen. Laukkaan nelistän alas hiekkadyyniä ja ylös seuraavaa. Lauma pysähtyy odottamaan. Ympärilläni velloo levoton hevosmassa, joka lähtee nelistämään kanssani, kiidämme hietikolla. En ole vähääkään väsynyt, haluan vain jatkaa...

"Anneli ratsasta se hevonen KUULOLLE! Nyt se kyllä haaveilee iltaheinistään" kiljuu naamaltaan punaiseksi mennyt Irina. Vai että iltaheinistä, niin varmaan! Tajuan laukkaavani ihan hullua vauhtia pitkin kenttää. Muut hevoset ovat villiintyä juoksemaan kanssani. Vetäisen jarrut pohjaan ja Anneli tekee komean syöksyn kentän aidan toiselle puolelle. Huppista! Ravaan haistelemaan maassa makaavaa myttyä. Se ei ole ihan helppoa koska aita on korkeahko. Nainen oli ihan kunnossa, hevosten mittapuulla. Käsi vaan... Mikäs se sana olikaan, murtui. Ei sen pahempaa. Lopputunniksi selkääni kapusi itse Irina ja voi sitä vääntöä! Nainen ratsasti todella selkein avuin, mutta vaati ihan liikoja. En minä sentään ihan GP-tasoinen vielä ole! Kuljin mahdollisimman nätisti ja tunti oli onneksi pian ohi.

Kuuntelen tallissa kotoisaa sateen ropinaa kattoa vasten. Tuuli ulvoo seinän toisella puolella. Vivie on asetellut selkääni hikiloimen, että kuivuisin yöksi. Se on tehnyt tehtävänsä ja nyt minulla on ihanan lämmintä. Vajoan täydellä mahalla puhtaalle lattialle.

...Lauma pysähtyy keitaalle, juon pitkään. Vesi on ihanan raikasta kuumuudesta huolimatta. Huomaan vasta nyt paimenia. He ratsastavat hienoilla aavikkohevosilla. Yöksi pääsemme upeaan talliin, saamme niin paljon porkkanoita ja omenoita kuin ikinä haluamme. Minun päähäni asetellaan kaunis riimu. Ihailen tähtitaivasta, talliapulainen kippaa uuden lastin herkkuja eteeni.

Herään Sandran hyvänyön toivotukseen. Valot sammuvat, on ihan pimeää. Enää en unelmoi aavikosta, riittää että tiedän mistä olen kotoisin... Toisaalta eihän täysin villi elämä varmaan tylsää olisi, pitääpä joskus testata.

KH FADIABLOSSOM OX - aavikon kasvatti

// Aivan IHANA kirjoitus, nerokas idea kirjottaa Fadian näkökulmasta... Tästä olis ainesta vaikka novelliksi, nuo haavepätkät tuossa välissä antavat hienon häivähdyksen tekstille... -Latu

[vivie]

Lampilaitumen portilta käsin en nähnyt hevosia lähimainkaan. Sujahdin sähkölankojen välistä melko lyhyeksi kalutun ruohikon läpi lammelle päin. Kurkistin puden takaa; Fadde oli kahlannut mahaansa myöten järveen. Se näytti satumaiselta. Harja ja häntä olivat rumassa takussa, karva oli märkä. Lammella liikkui aavemaisia usvalauttoja. Jos en olisi tiennyt, että Fadia on järvessä olisin saanut sydänkohtauksen. Pimeä yö oli juuri laskeutunut, kännykkäni kello näytti yhtä. Huusin Fadiaa, se hörähti ja kauhaisi vettä leikkisästi. Astelin rannalle tammaa vastaan, sen laiduntoverit nuokkuivat unisina rannalla. Kimo porskutteli luokseni. Se oli likomärkä. Selvittelin märkänä kaulalle painuneet jouhet ja pujotin suitset Fadian päähän. En halunnut rikkoa tunnelmaa puhumalla. Järvellä pörräsi jonkinlaisia valoötököitä, talutin kimon hevosen portille. Sujahdimme vikkelästi ulos, sillä muut yrittivät änkeä mukaan.

Ratsaille pääsin nousemaan suurelta kiveltä. Ohjasin Fadian tien laidalle kävelemään. Se unhkui menohaluja: tanssahteli ja puri kiinni kuolaimeen. Valkoista vaahtoa lensi kasvoilleni kun tamma huitoi sirolla päällään raskasta yöilmaa. Vastaan kolisteli tukkirekka. Näin parhaaksi ratsastaa sekoamispisteessä olevan Fadian ojaan ja pysähtyä sinne odottelemaan. Auto tuli ja meni, hetkeen en nähnyt mitään. Valoisuus oli sokaissut minut. Ratsureima halusi itsepäisesti hypätä pois katuojasta, takaisin tielle. Sen se tekikin ilman sen kummempaa varoitusta. Retkahdin vaarallisesti tamman kaulalle, mutta säilytin tasapainoni. Näkökyky heräsi siinä rysähdyksessä.

Jatkoimme ravissa rauhallisemmalle tieosuudelle. Fadia tuntui unohtaneen kaikkien apujen merkityksen. Kun hidastin se pisti vastaan yrittämällä kiihdyttää ja kun pyysin vauhtia se pysähtyi... Hevonen säikkyi pienintäkin rasahdusta ja teki kaikkensa että olisi saanut rynniä omille teilleen. Ohjiakaan viikari ei noteerannut. Saavuimme metsän parhaalle, pisimmälle ja turvallisimmalle laukkasuoralle. Fadia jännitti selkäänsä ja teki viiden VALTAVAN pukin sarjan. Onnistuin sinnittelemään kyydissä. Tamma suivaantui kun se ei saanutkaan nostaa laukkaa heti suoran alusta - mitäs meni sekoilemaan. Se aloitti taas pelleilynsä ja peruutti koivua päin. FIIIU, Fadde säikähti pahanpäiväisesti ja riisti ihan täydellisesti. Tamma ei kuunnellut sitten yhtään juoksi vaan. Paraskin laukkaratsu olisi jo tässä vaiheessa antanut periksi, mutta sitkeä kimo repi jostakin aina vain lisää vauhtia. Istuin päättäväisesti syvällä satulassa, mutten yrittänyt mitenkään hidastaa. Ajoittain nostin ratsuni päätä, joka lähestyi pukitustasoa. Valkea karva värjääntyi mustaksi hiestä ja tamman hengitys alkoi käydä raskaaksi. Istuin mahdollisimman aloillani ja yritin olla häiritsemättä. Juttelin Fadialle rauhoittavasti ja kun se pudotti aavistuksen hitaampaan neliin tein puolipidätteen ja toisen ja kolmannen. Pikkuhiljaa sain Fadden ravaamaan, en rauhassa mutta ravasipa kuitenkin. Olimme laukanneet hyvän matkaa yli suunnitellun laukkapätkän, olipa saatu tästäkin ikiliikkujasta mehut pihalle! Nostin seuraavalla tasaisella kohdalla melko rauhattoman laukan ja kun tunsin hevosen rentoutuvan siirsin sen takaisin raviin. Viimeisen vartin kimo sai kävellä. Se puuskutti, mutta jaksoi edelleen säikkyä.

Ratsastin laitumen portille, laskeuduin alas selästä ja nykäisin Fadian aidan oikealle puolelle. Sen laumakaverit tulivat nuuskimaan kateellisena. Talutin ylväästi kulkevan Fadden lammelle ja sujautin suitset pois sen päästä. Tammalla olisi riittävästi aikaa palautua päivän tunteihin mennessä, vaikka tuskimpa se niille joutuisi. Istahdin kasteiselle nurmikolle. Edellisiltana ennen tallilta lähtöäni olin joutunut ruinaamaan Latulta yömaastolupaa ikuisuuden. Mies suostui, kunhan lupaisin tuoda arabin ja itseni ehjänä takaisin. Olin pitänyt lupaukseni, vaikka tiukkaa oli tehnyt. Keräsin kamani maasta, oli aika päästää hevoset nukkumaan. Ne olivat varmaan huutaneet levottomana Fadian perään koko lenkkimme ajan. Silitin ohimennessäni ruohoa ahneesti mättävää Faddea, se nosti päätään ja katsoi minuun veikeästi. Sitten se vaan tempaisi päänsä ilmaan, kiljaisi ja laukkasi veteen.

// viveca

[vivie]

Kävelin tallille puolenpäivän aikoihin. Ovella seisoi minulle kaksi ennestään tuntematonta tyttöä. "Moikka, ketäs te ootte?" kysäisin ja katsoin hieman kummissani kaksikon räikeitä vaatteita. "Minnea" aloitti toinen "Oona" jatkoi tytöistä lyhyempi. "Aha, tämä selvä mä olen Viveca sanokaa vaan Vivieksi. Hoidan tuota kimoa arabitammaa, sen nimi on Fadia ja sillä on todella hieno suku. Emä on..." Pulputin pikapuheella, mutta Minnea, jota piti kutsua Minniksi ilmoitti että voi ottaa sukutauluista selvää omine nokkineen jos sellainen kiinnostaisi. Pyysin anteeksi, ehkä vähän liian sarkastisesti ja livahdin sisälle talliin, kaksikko jäi vielä höpisemään omia juttujaan. "Moikka Veera!" tervehdin. Tyttö oli täyttä höyryä lakaisemassa käytävää. "Meinasitko mennä millon kouluttamaan Gazaa?" utelin. "Noo, en tiiä ku mun pitää vielä siivota pari karsinaa..." Veera vastasi jatkaen tehokasta työskentelyään. Miten jotkut jaksaa?

Tuntilistaa ei ollut tehty vielä, marssin siis toimistoon. Irina istui mustekynä kädessään ja piirsi kierros kierrokselta tummuvaa ympyrää listan reunalle. "No huomenta Viveca" nainen hymyili. "Huomenta vaan, tarvitaanko täällä apua vai miksei lista ole jo valmis?" aloitin jo ennen kun ratsastuksenopettaja oli suutaan sulkenut. "Yritän tässä parhaillaan kertoa, jos vaan malttaisit kuunnella. Meille on tullut vähän päällekkäisvarausta eikä kaikille löydy millään sopivia hevosia" Irina selitti. Kiperä pulma, eihän Neitiä voi alkeisratsastajille antaa saati sitten kukaan kokenut halua millään automaatilla ratsastaa... "Ööö.. pidä vaikka tallitunti tai liinassa istuntaa?" ehdotin. Tallitunti olisi hyvä idea, koska suurin osa hevosista osasi käyttäytyä sen verran, että aloitteliakin pystyisi niitä hoitamaan. "Hei, nyt keksin! Ota yksi ratsastaja kerrallaan kentälle liinaan ja muut harjottelemaan hoitamista sisälle?" Irina innostui ideasta ja alkoi jakaa hoidettavia kynä sauhuten. JESS, voisin siis tänään hypätä Fadialla oikein kunnolla! Kaiken lisäksi saisin sen valmiiksi puunattuna. "Kenet muuten otat siihen liinaan juoksutettavaksi? Annan vai?" kysäisin vielä ovelta. "Een, annetaan pikkuisille vaihtelua! Ajattelin ottaa Katriinan" nainen sanoi pilke silmäkulmassa. Kohautin harteitani, mitäs se minua liikuttaa?

Alkeisryhmän nappuloiden ilme oli näkemisen arvoinen. Tunti hevosten puunaamista, jee! Ja sitten vielä sai ratsastaa hetken liinassa Katriinalla. Tästä tulisi niiden elämän paras päivä. Nauroin luokseni tulleen kuusivuotiaan tarmolle. Tämä otti tottuneesti käteensä kumisuan ja ryhtyi töihin. Minä vain komensin Faddea olemaan kunnolla silloin kun se yritti jotakin temppuja. Saimme hevosen kuntoon juuri sopivasti, sitten tenava lähti onnesta sekaisin juoksemaan kentälle.

Talutin Fadian ulos aurinkoon. Tamma haisteli ilmaa levottoman oloisena. Irina oli juoksuttamassa viimeistä oppilasta, alkuverryttelyn voisin tehdä maastossa. Kiristin mahavyötä kolmannen kerran ja varmistin jalustinhihnat säädettyäni, että se oli riittävän napakka. Ponnistin reippaasti ratsaille ja samalla hetkellä kun istahdin satulaan Fadia otti jo kolme raviaskelta eteenpäin. "Hei Vivie! Oota!" huusi se uusi tyttö, Minni. "Mennään samaa matkaa, mä olen lähdössä kotiin" tyttö höpisi hypätessään pyöränsä kyytiin. "OK, mennään vaan tämä kyllä saattaa pelätä tota, tai pelkääkin" hymähdin ja napautin ratsuni liikkeelle.

"Sori muuten kun taisin aamulla olla vähän tyly" tyttö pahoitteli. "Eipä haittaa, ihan ymmärrettävää mä innostun joskus selittämään vähän liikoja" kikatin "Ja mä sanon aina vähän suoraan" nauroi Minni. Tyttö polki sitkeästi minun ja Fadian rinnalla, vaikka ravasinkin aika ripeästi. "Sano jos pitää hidastaa" muistutin kun Fadde yritti nostaa laukkaa - kuten se oli nyt aika usein yrittänyt. "Joo, ei tässä mitään. Mut jos toi ylämäki käveltäis?" tyttö huohotti. "Joo tottakai" sanoin ja aloin jo hidastaa Fadian liidokasta menoa. "Toi on muuten tosi nätti" Minni kehui kimoani. "Eikös, ei Epussakaan vikaa ole... Tai minulle se on ainakin ihan liian iso ja möhkö" ilmoitin. "On se kuitenkin supersöpö" rohkaisin kun tyttö katsoi minua vähän äreän oloisena. "Joo kyllä mä ymmärrän, musta on vaan kiva mennä sellasilla isommilla missä on tekemistä, ite en tulis pärjäämään Fadian kanssa" Minnea luritteli "Te ootte kummiski hyvä pari" se vielä jatkoi. "Mmm.. Niin sä ja Eppukin varmasti kun tutustutte" rohkaisin. Pääsimme mäen päälle, mutta jatkoimme silti kävellen. Fadialla oli tästä omat mielipiteensä ja se yritti kaikin keinoin päästä edes raville. "Arvaa mitä Eppu tänään teki?" Minni arvuutteli. "No? En kyllä yhtään tiedä" hymyilin ja taivutin Faddea aika reilusti vasemmalle. "Se vissiin vähän ymmärsi väärin kun sen alkeisratsastaja tönäs sitä kyljestä, että se väistäis se kaatu polvilleen" tyttö puuskahti. "Se on vähän omaperänen tapaus, miks et opeta sille sirkustemppuja?" tyrskähdin ja Minneakin nauroi. "Mä käännyn tästä, huomiseen!" vilkutin tytön perään ja siirsin Fadian reippaalle raville.

Palatessamme tallille kenttä oli vapaa. Pyysin Tezzyä ja Veeraa kasaamaan minulle esteradan. Toisten ahertaessa laukkasin Fadialla molempiin kierroksiin ja sain sen kulkemaan uskomattoman hyvin. Paremmin kuin koskaan, ehkä olin lopultakin oppimassa jotakin. "Laitetaanko me sulle yks trippelikin?" Tezzy varmisti "Joo, laittakaa vain" vastasin. Tein laukasta hallitun pysähdyksen kentän portille. Fadde jauhoi kuolaimiaan kärsimättömänä. Se leikki päällään ja kuopi maata. "Nyt kyllä lopetat tuon hölmö" nuhtelin tammaa, joka oli murtaa nenäni levottomalla pään viskelyllään. Rata valmistui melko ripeästi.

Ohjasin todella levottoman Fadian ensimmäiselle pystylle. Juuri ennen hyppyä tamman korvat painuivat luimuun ja palasivat melkein heti normaaliin asentoonsa. Hyppy onnistui ihan hyvin. Kaarsin hypätäkseni trippelin. Sellaiset esteet saattavat ottaa Fadiaa joskus nuppiin, joten pidin sen lyhyenä ja tiukasti pohkeiden välissä. Tamma ponnisti kaikilla neljällä jalallaan, mutta selvisi jotenkuten yli. Ratsastin kaksi ensimmäistä estettä uudelleen. Fadde puri kiinni kuolaimeen ja halusi rynnätä. Ratsastin sen voltilla takaisin kuulolle ja yritin uudelleen. Tällä kerralla selvisimme ihan kunnialla. Kehuin ratsuani. Ja eikun uudelleen! Lopulta nautimme molemmat. Meno ei ehkä ollut ihan suoraan oppikirjasta, mutta hyvin se meni.

Hoidin Fadian nopeasti kuntoon, että se pääsisi nopeasti takaisin laitumelle. Illalla puhdistin tamman pölyiset varusteet, nyt niistä voi varmaan nähdä jo oman kuvansa. Toivotin hepoille hyvät yöt ja lähdin kotiin tavallista aikaisemmin.

// viveca

[Eveliina]

Ensimmäinen kerta
- tiedonhakuja ja tutustumista Latun Talliin
23. Joulukuuta 2011

Oli luminen talviaamu. Matkasin bussilla lähimmälle pysäkille, hyppäsin ulos ja katsoin taivaalle. Lunta tuli suurina hiutaleina, vaikkei määrässä ollutkaan kehumista. Katulamppujen valot kimmelsivät niiden sisällä. Ihmettelin, miten isä oli päästänyt minut tallille päivää ennen aattoa. Olin kai tiellä. Parempi niin. Pääsinpähän ennen joulua tutustumaan Fadiaan.
Astelin hämyiseen pihaan ja katselin ympärilleni. En oikeastaan nähnyt paljon mitään. Seisoin siinä, katsoin talleja ja huokaisin. Mistä minä tietäisin oikean tallin? Suunnistin ensimmäiselle rakennukselle, jonka näin. Se oli melko suuri talli, ja uskoin löytäväni sisältä yhteyshenkilöitä, jotka voisivat informoida vähän tallin puolesta.

Jatkuu...