rp-t Fluffy

[Latu]

omat sivut
Kutsutaan: Luffi
Syntynyt: 1.10.2010, VHKR
Sukupuoli: tamma
Rotu: saksalainen ratsuponi
Säkäkorkeus: 136 cm
väri: papurikkokimo

Koulutustaso: KO:vaA, RE: 110 cm
Kasvattaja: -
Omistaja: Latun Talli
Hoitaja: Sandra, joka myöskin kirjoittaa hoitokirjaan.

[Kaori]

Is This My Dream?

12.08.2011

Seison laukku kädessäni jonkin sortin maalaistallin pihassa. Voi helkkari, olen ihan yksin tällaisessa uudessa paikassa hevosten keskellä. Nyt alkaa itsetuntokin hiipua pois. Mähän oon kohta ihan valkonen! Toljotan paikkaa toistamiseen. Hienolta se näyttää, ihmettelen vaan että eikö kaikkia kärrätä tänne heppojen sekaan. Ainakaan tallilla ei miljoonaa ihmistä näytä olevan.
Nyt mä meen sisään tonne ja etsin Luffin. Tosiaan, astelen ripeästi tallia kohti ja vilkuilen koko ajan ympärilleni. Jeesus, kukaan ei onneksi ole näkemässä kun tämmönen koulutyttö talsii tallille.

Sisälläpä se vilske on. Mitä jostain vähästä määrästä mä sitten puhuinkaan. Kierrän vähän tallissa. Kun lähden kävelemään, joudun liiskaantumaan seinään- vastaan tulee parikymppinen nainen, joka taluttaa rautiasta hevosta. Mitä mä roduista tiedän, mutta arvelen sen hannoveriksi. Nainen pysäyttää hevosen nähdessään minut.
"Moi! Mä en oo sua täällä nähnytkään! Ootko sä Minnea tai Oona?"
"Oona mä olen", rauhoitun hetkellisestä ällistyksestä.
"Tervetuloa, mä oon Chao ja tässä on Dinna- mun hoitsu. Hoidan Katriinaakin, se on andalusialainen", nainen kertoo. Chao. Painetaan mieleen.
"Kiitoksia, osaisitko sä neuvoa mulle, mistä löytää Luffin luo?" tajuan kysyä.
"Tuolla on Luffin karsina", Chao viittoo. Nyökkään ja sanon hei Chaolle, joka maiskauttaa Dinnansa liikkeelle. Että tämmöstä väkeä, nice. Ainakin oli kiva vastaanotto! Chaolle plus.
Kun oikea karsina löytyy, tiiraan sisälle varsin hanakasti. Suloinen ratsuponitamma kääntyy katsomaan minua ja pärskähtää. Kysyykö se mitä mä täällä teen? Se on megasöpö!
"Moi, mä oon sun uusi hoitaja, Oona!" esittelen ja asetan laukkuni karsinan eteen. Luffi katsoo minua suloisesti. Samassa läheltäni kuuluu iloinen ääni:
"Hei!"
"Moi!" vastaan ennenkuin käännyn katsomaan tulijaa. Taas uusi tuttavuus, toivottavasti se tallinomistaja, niin voin pyytää ohjeita, oliko sen nimi...
"Latu?"
"Juu, Latuhan mie oon. Sä olet kaiketi Oona?" mies kysyy.
"Kaiketi juu", punastelen.
"Kiva kun aloitit Luffin hoitamisen. Pidätkö hyppäämisestä?"
"Arvaa vaan! Mä rakastan sitä!" nauran ja hymyilen.
"Sitten Luffi on sulle täydellinen. Se hyppäsi vähän aikaa sitten itsensä korkusen aidan yli", Latu kertoo. Itsensä korkuisen?? Eikä!
"Ittensä?" toistan.
"Juu. Mutta se siitä sitten, tervetuloa! Oletko jo tavannut ketään?"
"Öö..." mutisen ällistyneenä.
"Joo... yhen kivan naisen... Chaon! Ja Luffin ja sut."
"Chaon? Hienoa! Mä lähenkin, mene vaan Luffin luo sinne karsinaan. Pyydän Chaon neuvomaan sua vähän", Latu selittää ja lähtee. Morjens, tallinomistaja. Kai pitäis tutustua tähän poniin?

Avaan karsinanoven. Ei mua jännitä, varma pitää aina olla, mutta vähän on hassu olo saapastella hoitsun karsinaan, jota ei ole ikinä ennen nähnyt. Eihän se mua tajua hoitajakseen? Iik!
"Moi, poni! Mä olen Oona, kuten sanoinkin", toistan ja ojennan käteni Luffia kohti. Se haistelee minua vähän.
"Sä oot ihan pölynen! Saisinko mä harjata sua?" kysyn lempeästi. Poni ravisteleeja harjaansa ja katsoo minua.
"Eli joo? Oota, mä otan tosta harjat ja kaviokoukun", ounastelen ja kierrän nopeasti harjakopalle. Hitto, mä olen saanut hoitsun! Se on niiin söpökin...
Harjat eksyvät käsiini, ja laitan ne kaltereiden väleihin. Otan käteeni ensin kumisuan, jolla pyöritän likaa pois. Osa Luffin karvasta on nimittäin täynnä savea!
"No niin, tyttö. Mitä sä haluaisit tehdä tänään?" kysyn. Olen omistanut koko päivän hoitsulle, se ei saa mennä patsasteluksi. Luffi pärskähtää taas ja heilauttaa harjaansa niin, että se hulmuaa.
"Veikkaan, että sä tahdot ulos. Me voidaan tehdä talutus tai jotain kivaa", ehdotan. Vaikka poniagilityä! Mä ehdotan tota Latulle, jos se antais luvan!

Kun olen harjannut Luffin ja puhdistanut sen kaviot, alan suunnitella ohjelmaa.
"Mä taidan nyt mennä kysymään Latulta, saanko mennä poniagilityä", sanon ja taputan ihanaa ponia. Päätän ottaa sen kyselyreissulle mukaan- laitan riimun päähän. Luffi antaa laittaa riimun tosi kiltisti ja odottaa nätisti lupaa tulla. Maiskutan Luffille.
"Tulehan, tyttö!"

Pihamaalla näen Latun. Kiiruhdamme häntä kohti ravissa, ja Latu näkee meidät.
"Ai terve! Mihinkäs teillä noin kiire on? Sujuuko yhteispeli?"
"Joo, mä tulin kysymään, sopisko sulle, että me mentäis Luffin kanssa poniagilityä tossa ulkokentällä. Esteitä, pujottelua ja sellasta", ehdotan.
"Tottakai, täysin vapaasti, ei lupaa tarvitse joka kerta sitten kysyä", Latu vastaa. Kiitän ja käännyn ympäri. Jeeesss! Me saatiin lupa!
"Hienoa! Mennään talliin, niin mä saan puettua sulle suitset. Otetaan suojatkin, jotta sä voit hypätä helposti", suunnittelen ja silitän Luffin kaulaa. Lähden sitten johtamaan tietämme talliin.
Kun olemme perillä, sidon Luffin käytävälle ja haen sen suitset. En olennaisesti tiedä, missä satulahuone on, joten kysyn sitä ohi menevältä tytöltä.
"Moi! Mä oon Luffin uus hoitaja, Oona. Osaatko neuvoa varustehuoneeseen?"
"Ai moi! Jeccu, Annan hoitaja, ja joo! Meetkö sä ratsastamaan?" tyttö tiedustaa.
"Meen ulkokentälle poniagilityä", kerron.
"Poniagilityä? Voinko mä tulla mukaan? Annaa pitäis vielä liikuttaa", Jeccu hymyilee.
"Tietysti voit!"
"Okei, haetaan sitten yhdessä suitset!"

Vaihdamme Jecun kanssa lauseita ja haemme suitset.
"Otanko mä martignaalin? Eihän sitä voi kiinnittää?"
"Ei sitä tarvii ottaa, kunhan haet ne suojat", Jeccu huolehtii.
"Okei, mä kipasen ne. Jos nähään tossa pihalla", ehdotan ja pinkaisen Luffin karsinalle.
Kun viimein olen ottanut neljä keltaista suojaa ja tuonut ne ponin luo, veikkaan, että Jeccu on jo ulkona.
"Okei, mennään, ja nopsaa nyt. Jeccu odottaa", hymyilen ja kyykistyn. Kokeilen Luffin jalkoja ja asetan suojat paikoilleen. Luffi laskee päänsä alas ja kurkkaa minua. Naurahdan kevyesti siirtyen samalla toiselle puolelle. Taputan Luffin kaulaa, kun kyykistyn narun alta ja laitan suojat paikoilleen.
Sitten suitset. Riimu kaulalle. Voi jumalauta jos tää ei anna laittaa suitsia! Mä olen hukassa! Mutta ei, Fluffy antaa laittaa suitset kiltisti päähänsä, vaikka vähän ihmetteleekin, kun otan ohjat pois ja siirrän riimunnarun niiden tilalle.
"Nyt mentiin", sanon kiireisenä. Jeccu saa varmaan musta huonon kuvan...

Mutta pihalle kävelee tasan samaan aikaan kun me ruunikko ratsuponi, joka tosin on kymmentä senttiä korkeampi kuin Luffi. Huh!
"Moi! Mennäänkö?"
"Joo!" huikkaan Jeculle ja tulen hänen viereensä taluttamaan Luffia. Luffi menee kiltisti. Toivotaan, ettei se mitään megahyppyjä tee, mä en pysy perässä. Tai ehkä... joo! Mä otan liinan tosta aidanpielestä!

Vetäisen liinan kiinni Luffin suitsiin ja laitan talutusnarun roikkumaan siitä paikasta, jossa liina oli.
"Pidä sä näitä, mä voin tehdä radan", ilmoitan Jeculle, joka ottaa Luffin viereensä ja toljottaa.
20 minuuttia mä siinä touhuan, ja hevoset on aika kyllästyneitä. Vastaanotankin Luffin mielelläni ja annan Jecun aloittaa.
Jeccu pyytää Annalta ensin käyntivolttia, josta hän nostaa ravin puomeille. Seuraavana on kohtalaisen matala ristikko sekä pujottelu, jotka edetään ravissa, ja viimeinen voltti annetaan mennä laukkaa. Mä en kyllä oo niin varma...
"Mennään, Luffi", hymyilen ja maiskutan ponin reippaaseen käyntiin. Ensin voltti, joka kääntyy ikävästi soikioksi, ja jonka korjaamme toisella voltilla. Sitten kävelen puomien toiselle puolelle ja kutsun Luffin raviin. Hyvin menee. Sitten este, jonka Luffi hyppää korkealta, noin metrin Luffi hyppää, vaikka ristikko on noin 40 cm. Pujottelu on vähän kiitoa, ja lopulta laukkaa. Halaan Luffia. Hyvin meni.

Oona & Luffi 1HM

[Kaori]

Togeter

16.8.2011

Just joo. Pitkästäkö aikaa kävelen Luffin luokse.
"Morjens, karvapallo. Tänään olis ratsastuksen vuoro", tervehdin mumisten. Luffi hörisee hiljaa. Heti kun mulla on paha olo. Tylsää, koulussa tuli yllätyspistari. Älä unta näe, mä en todellakaan selvinnyt.
"Mä käyn etsimässä Latun", sanon ja yritän piristyä. Silitän Luffin turpaa kaltereiden välistä.
Matkalla Latun luo näen pirteän tytön taluttamassa kärpäskimoa arabitammaa.
"Moi! Tiedätkö sä missä Latu on?" kysyn. Paras pelata helpoimman kautta.
"Moi! Vivie, ja joo, se on maneesissa", tyttö vastaa. Hän pysähtyy ja katsahtaa minua. Nyt se huomas mun olotilan.
"Oona, Luffia hoidan... Toiko on sun hoitsu?"
"Fadia, joo. Sä näytät vähän alakuloselta, onko joku vialla?" Vivie kysyy. Jaa jaa, kivahan toi on mutta mä en nyt jaksais jutella...
"Koulussa meni ihan surkeesti. Eipä muuta. Nyt meen pyytämään Latulta lupaa ratsastaa Luffil-"
"Kyllä sä saat sillä ratsastaa! Maneesissa on jonkin sortin esterata."
"Kiitti", käännyn kannoillani ja pingon talliin. Siihen jäi se Vivie, sori kuule!


Luffi toljottaa suitsia vähän hämmentyneenä. Ne heiluvat kädelläni, kun suin nopeasti tamman karvaa. Pikaharjaus riittänee. Saan toisenkin puolen valmiiksi parissa minuutissa. Luffi on siis varustusta vaille valmis.
"Okei, tyttö, laitetaan sulle suitset!" sanon ja asetan ohjat Luffin kaulalle. Kuolaimet suuhun, otsa-ja niskahihna paikoilleen, otsaharja otsahihnan yli ja remmit kiinni. Jou, mä oon valmis! Eiku ainiin, satula.
"Kuule poni. Et sitten hyppää korkealle", mutisen ja laitan satulan. Mutta hei, missäs martignaali. Roikkuu karsinanovessa. Ei kun mä oon uuno! Ja paketti puretaan ja martignaalit laitetaan ja sitten pikkuponi saadaan liikkeeseen. Mä heitän päälleni kypärän ja turvaliivin, ja varmaan näytän ihan aasilta, kun talutan ratsuni auringonvaloon.
"Maneesiin..." hoen ja taputan Luffia. Raippa kourassa mä yritän saada selkoa tästäkin. Luffin suojat kopisevat vähän toisiaan vasten.

Latu seisoo maneesissa laskemassa esteitä. Hän näkee mut ja Luffin, seisahtuu ja huudahtaa:
"Moro, Oona! Here again! Susta ei oo kuulunu. Tallin henkinen tuki. No, hyppäämään tulit? Satulaan vaan, mä säädän esteet!" Henkinen tuki? Mulla on joku ongelma! No, Luffi, easy.
"Ja sitten selkään. Luffi, sä olet aika pieni", sanon. Vedän jalustimet alas ja nostan jalkani jalustimeen. Pian olen selässä.
Tarkastan vielä vyön ja jalustimien pituudet, ja ohjaan kimon uralle. Noloa!
"Se on aika tykki, jarruttele sitten kunnolla", Latu ohjeistaa.
"Okei!" sanon ja hermostun vähän. Annan Luffin kävellä pari kierrosta.
Tamma on kyllä aika reipas, ennemminkin jarruttelen sitä ensin. Katson myöskin, että se on kuulolla ja alan suunnittelemaan alkyveryttelyä. Luffi kävelee hyvin. Pyydän siltä voltteja joka sivulla, sekä pysähdyksen ennen voltille kääntymistä. Toistan jutun vain pari kertaa, ja vaihdan tehtävää. Tällä kertaa pyydän pienellä varauksella Luffia raviin. Se menee aika kivasti, ei se niin kova ole. Vielä ainakaan, mä oon niin down!
"Okei, Luffi! Testataan vähän sun liikekykyä. Eli ratsastusradan teitä, uria ja pysähdyksiä", kuulutan ja painan jalkani ponin kylkiin. Se tottelee.
Luffi on ihana. Se ei kiihdytä. Annan sille kunnolla puhtia. Tamma jaksaa tehdä juttuja. Päätän ottaa vähän laukkaa ennen hyppyjä. Luffi vastaa tähän liiankin myöntävästi.
"Prr!" joudun hidastamaan, kun tamma ampaisee liikkeeseen. Rauhallisuus on tipotiessään. Kantapäät alas, käsillä jarruttaa, istunta taakse... Luffi hidastaa vähän. Saan sen laukkaamaan nätisti koko uraa.
"Juu, istu syvällä vaan! Luffia voi ihan kunnolla käskeä, jos se ei hidasta!" Latu ohjeistaa. Päätän testata yhden hypyn, joka on ristikko vähän uran sisäpuolella. Annan Luffin jatkaa laukkaa ja ohjaan sen esteelle. Mun pitää olla tavallisessa istunnassa, jotta Luffi pysyy vähän hitaampana. Hallittu sipsutus on kunnon kaahausta- ja mä pidän täysiä kiinni. Nousen esteistuntaan, ja vaihdan esteen jälkeen ravin. Täähän hyppää ja kovaa! Luffi hyppäsi korkealle.
"No niin, nyt radalle. Heti laukkaa!" Latu huutaa. Pamautan Luffille pohkeet ja pyydän sen radalle. Todellakin, vedän ohjista ja pyydän, ettei Luffi... Mä en selviä! Iik! Luffi on niin tykki!
"Radalla ratsuponitamma Fluffy ratsastajanaan Oona Honkasalo!" Latu kuuluttaa. Mun sukunimi, voi ei. Luffi näkee edessään vain houkuttelevan metrin korkean esteen. Nojaan eteen, annan mennä, istun syvällä satulassa ja ponnistan kevyeeseen istuntaan. Luffi hyppää korkealle. Se hyppää varmasti satakolmekymmentä, vaikka este on 90 cm. Minähän en kyydissä pysy! Luffin ponnistus on odottamattoman iso. Se hyppää, ja sinkoudun alastulovaiheessa maahan. Mä oon hermona. Latu nauraa melko kovaa, kun nousen pyyhkimään hiekkaa kypärästäni. Luffi juoksee täysillä ja hyppii. Mä kävelen hitaasti, mutta toivon, ettei se sotke jalkojaan ohjiin, jotka roikkuvat irtona.
"Luffi!" kutsun. Latu toipuu naurustaan ja tulee kiinniottamaan Luffia.
"Mä voin ottaa sen kiinni", sanon ja kävelen Luffin luo. Se antaa hakea, mutta energiaa puhkuu. Tuttuun tapaan takaisin satulaan. Eka kerta, kun ratsastan hoitsulla, ja oon jo alhaalla. Pidän Luffin ohjat ja käsken sen uudelleen radan alkuun.
"Fluffy ja Oona Honkasalo! Ratsasta!" Ja toden totta ratsastan. Pidän itseni tiiviisti satulassa, annan Luffin nousta ja nojaan eteen. Se meni hyvin. Hevosta ei ole ihan helppo pysäyttää tuosta vaan. Jatkan seuraavalle. Turha kuvitella, että olisin huippu, mutta Luffi ylittää sen ihan nätisti, kaahaten. Pidän itseäni rauhallisena, mutta totta puhuen pää on tulikuuma ja otsa hiessä. Luffi menee lujaa. En saa sitä hitaammaksi, mitä edes yritän! Pidän ohjia käsissä.

Tunnin jälkeen suihkutan Luffin hiestä. Se on rauhassa, ja sohin letkulla jalat sekä vartalon.
"Meni se ihan kivasti."
Haluan ratsastaa Luffilla uudestaan, mä oon tykänny.

Oona & Luffi 2HM

/50 minuutissa tämmönen. Yritin saada todentuntuisuutta mukaan, että vähän aito. Nämä on sitten niitä mun ajatuksia. I hope you like this (enkuntaito BUU)

[Kaori]

You´re On My Mind

26.08.2011

"HUH!" puuskutan tallin pihassa. Olen tullut lenkkeillen Luffin luo- kolme kilometriä reppu selässä. Mä olen kyllä ihan läkähtynyt. Huono kunto. Se kai sitten piinaa mua joka nurkassa. Huoh. Huoh. Miksi pitää olla tätä? Äiti saa hakea mut. Ihan varmana saa.
Niin, minä talsin talliin ja kiidän Luffin luo.
"Hei, tyttö", sanon ja hymyilen. Avaan karsinan oven ja vetäisen riimun sekä narun käsiini. Luffi antaa kiltisti laittaa riimun, ja maiskautan vähän. Mä aion viedä Luffin ulos.


Luffi kävelee perässäni tosi kiltisti. Se kurkistelee ympärilleen, ja tajuaa, minne ollaan menossa. Avaan tarhanportin ja päästän Luffin sinne.
"Luffi, mä meen putsaamaan sun karsinan", sanon.

[sandra]

Tuijotan tyhjyyteen.. Minua ei voi sen enempää tympiä fysiikka. En vain yksinkertaisesti tajua mistään mitään, vaikka matikka on yksi vahvimmista aineistani. Vihdoinkin kello soi. Läiskäisen tyhmän kirjan laukkuuni ja ajattelen vain Luffia, jota aion mennä mahdollisimman pian katsomaan.

Koulun loputtua suuntaan kotiin, missä teen pikaisesti läksyni ja käväisen koneella päivittelemässä feisbuuk statukseni. Nappaan nopeasti kaapista pari palaa sokeria takkini taskuun, ennen kuin lähden tallille. Toivottavasti ne kelpaisivat Luffille, eikä Latu hirveästi suuttuisi, kun hemmottelen neidin aivan piloille.

Minulla kamala olo, ihan kun en tietäisi mitä tehdä, joten suuntaan päättäväisesti(tai sitten vähän vähemmän päättäväisesti) kohti päätallia. Toivon löytäväni sieltä jonkun, joka osaisi esitellä minulle paikkaa. En haluaisi etsiä kaikkea omin päin, se ei ole minun tapaistani. Haluan opetella tallin tavoille ja tutustua ”ammattilaisen” kanssa hoitsuuni. Vihdoin löydän toimiston. Koputan oveen ja avasin oven.

Latu istuu ränsistyneen näköisen tuolin edessä ja katselee papereita.
- Hei… sanon varovaisesti.
- aa.. Terve. Ja siinä olit..? Latu vastaa kiireisen oloisena.
- Sandra, se Fluffyn uusi hoitaja, vastan.
- Jaa jaa.. Haluaisitkos tavata Luffin? hän kysyy ja kasaa samalla nopeasti paperit järjestykseen. Se oli jotain, mitä olin aina halunnut oppia tekemään, omat paperini olivat mikä missäkin ja kaiken lisäksi aina hävöyksissä!
- No, en kai muuten olisi edes tullut tänne..?
- Niin niin, no, eiköhän sitten lähdetä, Luf on nyt ulkona, joten voimme hakea sen ja voit sitten aloittaa tutustumisen ihan perus jutuista. Onkos sinulla mitään erityistä mielessäsi?
- Öm.. Haluaisin harjoitella hevosen esittämistä.. Kai se onnistuu?
- Juu.

Kävelemme Latun kanssa hakemaan Luffin sisälle. Matkalla Latu kertoo yksityiskohtia ja hyviä huomioita Luffista ja siihen liittyvistä tavaroista ja käytännöistä. Latu antaa minun hakea Luffin tarhasta. Takaisin tallille kävelemme kolmisin, itse olen Luffin vasemmalla puolella ja Latu on sen oikealla puolella. Laitan Luffin karsinaansa ja otan siltä päitset pois. Latu lähtee hakemaan Luffin suitsia ja harjoja.



Tarjoan Luffille sokeripaloja, jotka otin kotoa


Harjaan Luffin huolellisesti.
(jatkuu)

[sandra]

Jatkoa:
Harjaamisen jälkeen laitoin Luffille suitset ja kiinnitin kuolainrenkaisen läpi ketjunarun. Lopulta lähdin taluttamaan Luffia kentälle, jossa harjoittelin esittämistä. Aluksi Luffi intoili hirveästi, koska kentällä seisoi pieni este. Lopulta Luffi rauhoittui ja sain jotain aikaiseksi. Päätin lopettaa onnistuneeseen poseeraukseen. (kuva 2)

Esittämis harjoituksen jälkeen säädin ketjunarua. Luffi vetäisi päätään ja tietysti ketju pääsi luiskahtamaan pois kuolaimista. En ollut yhtä nopea kuin hoidokkini, joka oli valinnut suunnakseen pienen esteen, joka sijaitsi keskellä kenttää. Tunsin, kuinka pienenin häpeästä. Katselin avuttomana kuin hidastettua filmiä. Tiesin tulevan, mutten voinut vaikuttaa siihen mitenkään. Sain jotenkin ihmeen kaupalla huudetuksi:
- Luffi, EI!
Koin pian itseni hiekanjyvän kokoiseksi. (kuva 3)

Luffi ravaili tyytyväisenä kentän toisessa päädyssä ja kuulin juoksu askeleita. Latu ilmaantui kuin tyhjästä ja otti Luffin kiinni. Yritin saada ylpeyden rippeistäni kiinni, mutta kuitenkin astelin punaisena kuin tomaatti konsanaan Latun luokse.
- Pääsikös neiti karkuun sinulta? Latu kysyi.
- ... Juu... vastasin vaisusti.
- Ehkä olisi nyt parasta viedä se sisälle harjaukseen. Kai saat sen yksin takaisin tarhaan?
- Enköhän.

Latu talutti Luffin talliin ja otin siltä siellä suitset pois. Ripustin ne karsinan ulkopuolelle koukkuun odottamaan ja harjasin Luffin huolellisesti. Rapsuttelin sitä säästä ja juoruilin luokkani söpöistä pojista ja heidän hauiksistaan. Lopulta otin riimun ja laitoin sen Luffin päähän. Kiinnitin riimunnarun ja avasin karsinan oven. Lähdin itsevarmasti taluttamaan hoitsuani tallista tarhaan.

Palatessani onnistuneelta talutusreissulta talliin aloin miettimään. En tiennyt missä Luffin tavaroiden paikat olivat! Onnekseni joku käveli juuri silloin sisään talliin. Käännyin katsomaan. Näin itseäni paljon vanhemman naisen lyhyen esteraipan kanssa seisomassa tallikäytävällä. Hän katsoi minua vähän ihmeissään. Nainen näytti minusta hirmu pelottavalta, itselläni oli nimittäin tätiratsastajista huonoja kokemuksia.
- Anteeksi, mutta tiedätkö missä näitä säilytetään, piipitin ja loin silmäyksen Luffin harjapakkiin ja suitsiin.
- Aa. Sinä olet se Luffin uusi hoitaja. Ja totta kai tiedän. Olen muuten Irina, mikä sinun nimesi on? ystävällinen äänensävy yllätti minut. Aloin kelaamaan kuka oli Irina, olin kuullut nimen.. raks raks raks, BLING! Hän oli tallin ratsastuksen opettaja, josta Latu oli ohimennen maininnut. Irinan puoleen kannattaisi kääntyä kaikissa ratsastukseen liittyvissä asioissa.

Irinaa näytti minulle Luffin tavaroiden paikat ja auttoi minua niiden paikoilleen laittamisessa. Vilkaisin kelloa. Olin jo kuluttanut enemmän aikaa kuin olin suunnitellut. Kai se aika vain kulkee nopeammin mukavan tekemisen parissa.

// Sie se sitten oot ahkera piirtämään, iiiiiiso plussa siitä ja toinen plussa hyvistä, kivasti kirjoitetuista teksteistä! Keep rolling on, -Latu

[sandra]

Kaisse käy et jos ilmoittelen itteeni ja luffii kisoihin, ni ilmotan tähän..? + Piirtäinen helpompaa, koneella vaik sais olla 24/7 viikonloppusin, tulee silti mielummin piirrettyy noit kuvii, eikai haittaa, jos piirrän muittenkin pollein kuvii? Toi vika kuva ihan näin niinku ku katoin eurosportilta estekisoi ni innotti kokeilee erilaista kuvakulmaa. Ja tuo ihan oikeesti eka hevoseni takaapäin 8'P Ja sori et piirsin itteni tikku-ukkon ku ei osaa ihmisii niin näyttäväst tehä. Eikä sitä keksi mitään järkevöö kirjotettavaa ku keskel yötä, varsinkaan kun ei ole päässyt ratsastamaan veri looooooooong time.

// Joo, sitä justiinsa toivonkin että kisoista kerrotaan päiväkirjaan niin on helpompi pysyä laskuissa. :> Ja se on kiva että jaksat piirtää, siinä on vain se että kun nykyisin hevosten sivuilla kuvatila on rajattu, niin en voi kamalaa kasaa lisätä -esimerkiksi Dinnan sivu venyy kohta hurjasti. Jos siis joitakin kuvia ei heti näy sivuilla, niin viimeistään sitten kun olen uuden ja kätevämmän tavan esittää kuvia keksinyt, lisään ne. Ja voithan sie toisistakin hevosista piirtää jos tahdot. : )

/// No ajattelin tos koulmatkal tnä, et jos osallistun kisoihi ni varmaan saatan niistäki kirjottaa ja toho kuva ongelmaan; Oisko joku Latun tallin hoitajien tekemien kuvien Galleria?

[sandra]

[sandra]

Osoitteeseen: vtallipisara.suntuubi.com/?cat=40 kisaamaan esteitä luokat:
3. 60-70cm
4. 70-80cm
5. 80-90cm

[sandra]

Itkin rakkaan Midakseni kaulaa vasten. Kaikki oli pilalla! Isä oli pakannut laukkunsa ja lähtenyt viikko sitten, äitini oli määrännyt minut kotiarestiin viikoksi ja kieltänyt kaiken hauskan, sain korkeintaan katsoa telkkarista salkkarit, jos sitten niitäkään. Äiti huudatti musiikkia täysillä, niin eihän hän edes ollut oma äitini, vaan isäni uusi vaimo, vain kymmenen vuotta minua vanhempi. Isä sanoi hyvästit, koska vaimonsa ei enää jaksanut häntä. Niin isä oli juonut äitini kuolemasta asti, viimeiset 8 vuotta.

Kotiaresti oli loppunut, mutta se oli vain kaiken pahan alku ja juuri. Luulin aamulla, että koulussa olisi aivan normaali meininki, seiskat ja kasit juoksisivat ja huutaisivat käytävillä, ysit jossain nurkassa tekemässä omiaan ja osa heistä pelaamassa korttia. Se oli niin sitä perus meininkiä. Kun saavuin kouluun, en huomannut mitään erikoista. Aulassa riisuin takkini ja vilkaisin sinne tuotua pöytää. Pöydällä oli valokuva valkoisissa kehyksissä ja sen vieressä valkoinen kynttilä. Kuvassa oli Maria, minun tyttöystäväni. Haukoin henkeäni, en voinut uskoa, ei, ei, EI! Ei hän voinut olla kuollut!

Astelin täristen opettajien huoneen ovelle. Englannin opettajani tuli luokseni ja näki murtuneen ilmeeni. hän kysyi, mikä nyt oli hätänä. kysyin:
– Onko... ma..maria... kuollut..?
– Olen pahoillani, mutta kyllä. Maria on valitettavasti siirtynyt eteenpäin.
silmissäni sumeni ja opettajan sanat sekoittuivat toisiinsa. Lopulta oli vain tyhjyys. se tuntui kestävän ikuisuuksia. sekunteja, minuutteja, tunteja, päiviä.. jopa vuosia. Harhailin pimeässä, kun näin jotain ja yritin juosta sen luo, se vain pakeni. Se tuntui lopulta.

Yhtäkkiä kirkas valo sokaisi minut. Suljin silmäni ja avasin ne varovaisesti uudestaan. Huomasin kirkkaan valon johtuvan katossa olevasta lampusta. Vilkaisin sivulleni ja tajusin missä olin, päivystyksessä, hoitaja luki lehteä, ilmeisesti jonkun piti olla koko ajan luonani.
– mm.. äännähdin, jotta hän ymmärtäisi minun heränneen, mitään järkevää en osannut sanoa.
– Ai hei, sinä oletkin herännyt. Olen sairaanhoitaja Anna ja sinun kannattaa nyt vähän levätä ennen kuin nouset jalkeille.

Lopulta äitini tuli hakemaan minut. Lääkäri kirjoitti minulle viikon verran sairaslomaa. Koko matkan kotiin äiti kyseli minulta, mutten pystynyt keskittymään hänen kysymyksiinsä. Tiesin vain, että ainoa paikka jossa voisin purkautua, oli talli.
– Äiti, käydään nopeasti kotona ja sitten viet minut tallille.
– Mitä?
– Minun täytyy päästä katsomaan Midasta.
– Selvä, mutta muista soittaa kun tulen hakemaan.

Niin sitten päädyin tänne, Midaksen tarhaan, jossa sain olla rakkaan hevoseni kanssa. Latu talutti Rommia omaan tarhaansa ja näki minut. Niin, olihan se epätavallista, että koululainen on koulupäivän aikana tallilla. Laitettuaan Rommin tarhaan hän tuli luokseni Midaksen tarhaan.
– Hei Sanzy, mikä nyt?
– hän.. hän on.. kuollut..
– Kuka..?
– hän.. En kyennyt sanomaan nimeä itkultani. Lopulta tunsin lämpimän halauksen. Midas lähti kävelemään pois, joten minun oli annettava Latun pitää minua pystyssä.
– Kyllä se siitä sitten.

En muista kuinka kauan seisoimme siinä, mutta sadekuuro ajoi meidät sisälle talliin.
– Haluaisitkos auttaa minua, nyt kun kuitenkin olet täällä? Saisit muuta ajateltavaa kaiken lisäksi. Tuolla satulahuoneessa on muutama satula, jotka kaipaavat putsausta.
Kävelimme yhdessä satulahuoneeseen, missä Latu otti esille satulasaippuan, vesiämpärin ja pari pientä pesusientä. Hän antoi minulle Luffin satulan, jota aloin pesemään. Lopulta huomasin ajatuksissani pesseeni samaa kohtaa jo jonkin aikaa.
– Latu, ei tästä tule mitään... Lähdetkö kanssani maastoon? Ehkä se helpottaisi.. Muuten hankaan vielä tämän satulan puhki.
– Noh.. En tiedä kannattaako sinne maastoon lähteä tuossa kunnossa, mitä jos vain ottaisit Luffin sisälle ja harjaisit sitä? Se voisi rauhoittaa.
– Selvä.. Kiitos hirveästi seurastasi, en tiedä miten olisin pärjännyt yksinäni.
Laitoin Luffin satulan paikoilleen ja otin sen harjapakin hyllystä. Kannoin pakin Luffin karsinan luokse ja lähdin hakemaan Luffia tarhasta.

Pieni tihkusade ei minua haitannut eikä Luffiakaan. Luffi seurasi minua kuuliaisesti taliin, missä päästin sen vapaaksi karsinaan. Otin harjapakin karsinan sisäpuolelle ja vedin oven kiinni. Harjailin kaikessa rauhassa Luffia monella eri harjalla, mutta lopulta kyyneleet veivät minusta voiton. Käperryin lopulta karsinan nurkkaan kaviokoukku kädessäni. Nyyhkytin hiljaa itsekseni, Luffi katsoi minua muutaman kerran, mutta en vain jaksanut enää välittää.

Maria oli ollut minulle kaikki kaikessa, hän lohdutti minua vanhempieni riidellessä, iloitsi kanssani hyvistä hetkistä ja hän oli vienyt kaikki salaisuutemme mukanaan hautaan. Mieleeni tulvivat ne kaikki tärkeät muistot; ensimmäinen suudelmamme, yökyläilyt, juoruilut, hyväilyt, kaikki se yhteinen ihanuus, hänen hymynsä, vihreän harmaat rajatut silmänsä, vaaleat kevyesti kiharat hiuksensa vasten poskeani. Nyt se kaikki oli ohitse.

Tunsin käden silittävän hiuksiani ja avasin unen pöpperössä silmäni. Latu katsoi minua huolestuneen näköisenä.
– Taisit nukahtaa. Aloin huolestua kun sinua ei näkynyt Luffin karsinassa ja sen karsinan ovi ei ollut lukossa. Tule niin keitän sinulle kahvit.
Latu auttoi minut ylös ja puisteli minusta purut pois. Luffin Latu oli vienyt ulos minua herättämättä, ilmeisesti olin ollut kovinkin syvässä unessa.

Kävelimme päärakennukselle. Eteisessä riisuin kenkäni. Latu ohjasi minut olohuoneeseen sohvalle istumaan. Latu puuhaili hetken keittiössä ja toi sitten tarjottimella kaksi tyhjää kahvikuppia, sokeriastian, maitopurkin ja suklaakeksejä olohuoneen pöydän ääreen.
– Onko parempi olo?
– Juu... taidan näyttää aivan hirveältä..
– No, jos ottaa huomioon sen, että nukuit karsinassa, et näytä, mutta olet varmaan nääntymäisilläsi. Et ilmeisesti kerennyt syödä koulussa mitään?
Kun hän sanoi sen, tajusin, että minulla oli aivan hirveä nälkä. Olin tehnyt vaikka mitä, enkä ollut syönyt mitään. Nappasin varovaisesti yhden suklaakeksin ja aloin syödä sitä. Latu näytti helpottuneelta, kun sai minut syömään. Ilmeisesti hän oli ollut todella huolissaan minusta. Eihän se nyt sovi antaa huonoa kuvaa itsestään vanhemmille.
– Irina tulee kohta pitämään tunteja ja hän tarvitsisi taluttajaa, koska eräs vakituisista on sairastunut. En ole saanut ketään kiinni, joten lähtisitkö auttamaan?
– En nyt oikein tiedä. Eikö Sandra ole tulossa?
– On. Ajattelin vain, että sinusta olisi mukava auttaa Irinaa tunnilla.
– No, en tiedä pystynkö nyt keskittymistä hirveästi vaativaan työhön. Voisin ottaa Midaksen ja talutella ihan maastossa.
– no, jos niin tahdot. Onhan se oma hevosesi. muista olla varovainen, ties mitä mörköjä siellä metsässä asustaa.
– Onkohan se kahvi tippunut? kysyin vain tarkoituksenani saada Latu hetkeksi pois näköpiiristä, jotta voisin hengähtää ja antaa suojamuurini laskeutua.

[to be countinued]

// Jatkoa innolla odottaen, harvinaisen erikoista tekstiä D: -Latu

[sandra]

siskokset.net/jpr/index.php:n estevalmennukseen 16.10.2011 Luffilla.

// Kiitoksiva~ Oonko vähän typerä mutta haluatko selventää että millainen on listatyylinen valmennus? Oon aina ollu kommentti/tarinavalkoissa vaan... -Latu

// Hei, tää on munkin ekakerta listaus valkas.

[sandra]

Sandra - Fluffy – oioioi, niin sitä valmentajalla nousi pala kurkkuun jo toisen kerran saman ryhmän aikana,
ei siellä kentälle ihan noin kovaa tarvitse kaahata, hyvä ettette liukastuneet. Ihan ehdottomasti Luffin kanssa
täytyy harjoitella temponsäätelyjä esteiden välissä aluksi pienemmillä esteillä (ei 90cm esteitä saman tien).
Ei siinä mitään, ihan nätisti poni hyppäsi, mutta meno oli oikeasti todella vaarallisen näköistä.


Tuo kommentti siitä valkasta, mihin osallistuin.

[sandra]

Tässä ny tällänen oikein kesäinen kuva kylm än talven vastapainoksi, ajatuksena alunperin piirtää siut rommin tai haddin selkään, mut tädää.. minä luffilla 8'o

// Kesä I miss you. :C Vihaan talvea, jos et oo huomannu lol -Latu

[sandra]

Nyt joulun aikana olen tehnyt kuvia, väkertänyt aamulla päivällä ja aina yötämyöten, kuvasadon parhaimmistoa tässä


Tämä kuva osana tarinaa, jota melkein sain kirjoitettua eilen...


Nyt kun tuota lunta on tullut niin tottakai ensilumien kunniaksi pientä kisailua pollejen kanssa on, kuka on nopein ensilumen sataessa ;'>


Ja Luffi se vaan jaksaa juosta 8'> Tätä tein vaan sellaset 6 tuntia, eka meinasin tehän lyikkäreil, mut ne on kadoksissa 8'<


Fadia tahtoisi takaisin sisälle lämpimään, vihdoinkin kun se talvi tuli!

[sandra]

Lufvi:
ilmoitettu tänne: piirroshepat.proboards.com/index.cgi?action=display&board=tilnayt&thread=88&page=1