pre-t Quema of Picar

[jenny]

Katriina suostui kerrankin tulemaan kiltisti laitumelta, koska kaverit olivat lähteneet jo omille teilleen, ja neiti oli jätetty sinne yksinään. Itse olin paljon paremmalla tuulella, ja uskoakseni Katriinakin kulkisi tänään paremmin. Itse asiassa olin paljon paremmalla tuulella, ja mieleni teki hyppelehtiä ja nauraa. Kevättä rinnassa. Näkyi olevan Katriinallakin, sillä se ei ollut vielä kertaakaan yrmyillyt minulle. Tällaisia päiviä voisi olla paljon useammin.

Tallissa olin hieman jännittynyt, sillä päätin mennä ensimmäisen kerran maastoon, ja mietin, pyytäisinkö kaverin vai en. Päädyin siihen tulokseen, että nuo varmasti pelkäisivät minua vieläkin sen viimeisen rähinän jälkeen, eli ehkä vaan jättäisin suosiolla väliin. Ei kai Katriinan mitään temppuilla pitäisi? Eihän? Katriina alkoi hermostua hermoilustani, ja minun oli pakko nauraa itselleni - turhaa kaikki tyynni. Tietysti me osattaisiin maastossa kulkea. Koska nauroin ilman mitään näkyvää syytä, keräsin taas katseita itseeni, ja näin taidankin ansaita arvonimen "Vuoden sekopää". Jatkoin hihittäen harjaamista, ja muiden ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoisia. Vedin henkeä, ja koitin jatkaa harjaamista perusilmein. Heitin satulan selkään, ja satulavyön kiristyessä, Katriina viskoi häntäänsä ja luimi, mutta ei siinä mitään sen suurempaa ongelmaa ollut. Kun koitin laittaa riimua kaulalle Katriina jotenkin karkasi, mutta näppärästi se pysyi kuitenkin tallissa, ja suitsetkin meni päähän.

Istuin selässä, miettien minne nyt suuntaisin. Olin lähtenyt päämaastoille, ja tie risteytyi. Katriina päätti puolestani, ja kääntyi oikealle, joten oikealle siis mentiin. Mietin millaista maastoa edessä mahtaisi olla, ja päästäisinkö koskaan laukkaamaan. Eteen tuli täydellinen ravipolku, joten kehotin Katriinan raviin. Katriina näyttää toimivan oikein hyvin myös maastossa. Auta armias jos edellisellä kerralla olisin lähtenyt maastoon. Ravailin siinä hetkisen, kun eteen tuli jonkinnäköinen niitty. Täydellinen hankilaukoille. Kokosin ohjia hieman enemmän, ja annoin laukkapohkeet. Katriinasta olisi todella laukkaratsuksi, sellaisen räjähtävän lähdön se otti. Jäin ikävästi suusta kiinni, mutta minkäs teet. Ja kun Katriina innostuu, ei voi olla mitään muuta kuin pukkeja. Ja niitä tuli. Hölskyin selässä avuttomasti, kun hevonen painelee pää viidentenä jalkana silmissä hullun kiilto silmissä. Ainakin lopulta pääsin rytmiin mukaan, ja se oli pitkästä aikaa hauskaa. Pettymykseksi niitty loppui pian, ja oli hidastettava.

Katriina seisoi tallin pihalla lievästi höyryten, onhan se hangessa laukkaaminen raskasta kun tarkkaan miettii. Taputin sitä ja ohjasin sen kohti tallia, jossa se pääsi omaan karsinaansa. Avasin satulavyön, ja alta paljastui hikeä. Vein satulan oikealle paikalleen, ja palasin, ottaen Katriinalta kutittavat suitset pois. Pesin kuolaimet ja toimitin ne koukkuunsa, jonne ne kuuluvatkin. Sitten aloin seilaamaan ympäri satulahuonetta - etsin kuivatuslointa. Lopulta luovutin, ja päätin pyytää apua. Ensimmäinen vastaan tuleva ihminen oli Tuuli, jonka joskus vilaukselta olen nähnyt.
- Ööh...hei, aloitan, jotta saisin henkilön pysähtymään.
- Hei, ei ollakaan kunnolla vielä tavattu, olen Tuuli, vastaa punahiuksinen nainen. Äänestä jotenkin kuultaa pirteyttä ja ylivilkkautta.
- Ei kai ollakaan, olen Jenny, vastaan, vieläkin epäillen, mahtaisinko päästä itse asiaan, vai lörpöttelisinkö tässä vain.
- Hauska tutustua, mutta pitääkin tästä rientää, Tuuli sanoo, ja on jo lähdössä, kun pysäytän hänet.
- Ei...kun sitä minun piti kysyä, että missä mahtaa olla Katriinan kuivatusloimi? kysyn nopeasti, ennen kuin tuo ehtii kadota.
- Aaa, olisit heti kysynyt, Tuuli vastaa, ja lähtee satulahuoneeseen. Oletan, että minun pitäisi seurata, joten lähden harppomaan Tuulin perään. Hän on jo taikonut jostain loimen, jonka ojentaa minulle.
- Olkaa niin hyvä, menen tästä nyt, Tuuli ilmoittaa, ja katoaa sekunneissa jonnekin. Itse lähden Katriinan luo, ja heitän loimen sen niskaan. Annan sen kuivatella, kunnes heitän loimen takaisin kuivatustelineeseen, ja lähden bussipysäkille. Pitää ottaa joskus tuo maasto uusiksi.

// Sie oot kyllä osoittautunut sen verran ahkeraksi tyypiksi että miun puolesta voit hyvinkin lisätä plakaatin "aktiivinen" esittelyysi. :) - Latu

[jenny]

Ehkä tästä sittenkin jotain tulee,
Jenny ei enää tahdo että Katriinasta
muuttuu hevosfilee. Laitumella
tulee kiltisti perässä, antaa kiltisti
Jennyn pysytellä etunenässä.
Fiilikset on tytöllä korkealla, ennen
Katriina oli vain pakosalla.

Oliko se sittenkin vain toiveunta?
Jennyllä vaihtui nyt ajatussuunta.
Katriina temppuilee entiseen malliin,
Ei auta vaikka sen veisin kaltereilla
varustettuun talliin. Jenny huokaisee
toistamiseen, Katriina temppuilee vain
huvikseen.

Ratsastaessa sama homma jatkuu,
Katriina täällä ollaan edelleen, kukkuu!
Entä jos nuo temput huomiotta jättää,
se ehkä Katriinaa hätkähdyttää.
Johan muuttui ääni kellossa, pian
ollaan taas kouluratsun malliin menossa.
Kyllä tää tästä, tullaan vaan hiukan perästä

Olisin tässä muuten este- ja kouluvalmennukseen menossa, tai, homma on vielä auki, mutta luulisin että asia sopii kaikille.

// En pääse yli miten kivoja nää siun runot oikeasti on! *w* Kyllä mie uskon että Chaolle sopii jos valmennukseen menet, voithan sie vaikka laittaa hänelle mailia ja vielä varmistaa. C: -Latu

[jenny]

Kouluvalmennus Jenny & Quema of Picar, valmentajana Nezi
Katriina tuntui heti alusta alkaen kuuliaiselta, ja suoritti tehtävät oikein mallikkaasti. Istunta oli meidän pääjuttu, ja sitä hiottiinkin kaikkein eniten. Kun istunta oli saatu pysymään sellaisena kuin sen kuulukin, harjoiteltiin pohkeenväistöjä, ja Katriina tuntui todella mukavalta, ja pisti jalat oikein kunnolla ristiin. Avotaivutuksissa Katriina pisti hiukan vastaan, mutta lopulta saatin sekin sujumaan oppikirjan mukaan. Sulkutaivutukset mentiin niin vienosti sipsutellen että ai että. Laukka pyöri mukavasti, ja ravi oli letkeän tasaista. Onnistunut tunti oli.

Estevalmennus Jenny & Quema of Picar, valmentajana Inna

Katriina kävi kuumana heti kun huomasi että pääsisi hiukan hyppimään, ja oli siinä keskittymistä, että Katriina ehtisi jalkojaan nostaa. Tarvittiin aluksi nuo apupuomit, kun ei siitä muuten mitään olisi tultu, läpi oltaisiin vain menty. Loppua kohden Katriina alkoi keskittymään enemmän, ja saatin mentyä rataakin.

// Tässä nyt tällanen lyhyt sepustus miten nuo valmennukset meni, en jaksanut kirjoittaa mitään kilometrin mittaista. :)

Yosh, mie huikkailen valmennuksista Chaolle niin hän voi lisätä niitä Katriinan sivuille. :) -Latu

[jenny]

- Katriina! Odota! Älä juokse sinne! sanat kaikuivat metsässä. Mieltäni painoi huoli. Katriina juoksi aina vain kovempaa, ja jalkani painoivat kuin lyijy. Tuntui kuin olisin vain juossut paikoillani. Satoi ja pilviä halkoivat salamat. Saavuin juuri jyrkänteelle, nähdäkseni kuinka Katriina yritti jarruttaa, mutta liian myöhään.
- Eiiiii!

Heräsin hikisenä ja vieläkin paniikissa. Nousin istumaan, ja vedin henkeä. Vain unta. Erittäin, erittäin, erittäin pahaa unta. Sydämeni tykytti hurjaa tahtia, mutta palasi pian normaaliin sykkeeseen. Radiokelloni näytti puolta kuutta. Tiesin etten saisi enää unta, joten nousin ylös. Nostin paljaat jalkani kylmälle lattialle, ja vaihdoin vaatteni. Saisin ainakin tarpeeksi aikaa valmistautua kouluun. Hiiviskelin keittiöön, ja toivoin etten herättäisi ketään. Äitini ei ainakaan olisi järin iloinen, mutta nukkuikin niin sikeästi, ettei taatusi heräisi vaikka talo kaatuisi. Nappasin korista omenan, ja pureskelin sitä samalla kun käynnistin tietokoneen. Naputin kärsimättömänä näppäimistöä. Että sen pitikin viedä niin vietävän kauan!

Koulu oli viimeinkin loppunut, ja olin ehtinyt tallille astil. Katriina näytti suopeammalta, tai sitten vain kuvittelin. Oli miten oli, kiltisti se kuitenkin käyttäytyi. Uskalsin jättää sen karsinaansa hoitotoimenpiteiden ajaksi. Tietysti Katriina oli kierinyt siellä loskassa, kun nyt nämä (jippii) loskakelit sitten alkoivat. Huokaisin, ja tartuin piikkisukaan. Heti järeät aseet käyttöön, niin ehkä saisin karvan kiiltäväksi ensivuoteen mennessä. No ei, liioittelin vain ihan pikkuisen. Puolessa tunnissa sain satulan selkään ja suitset päähän, ja voitaisiin mennä. Päätin lähteä maastoon, kun niin kivaa edellinen kerta oli.

Aurinko lämmitti mukavasti, kun minä, ja kävelevä karvakasa jolkotimme tiellä. Halusin kääntyä tällä kertaa vasemmalle, ja mennä katsomaan mikä sieltä vastaan tulisi. Käänsin risteyksessä vasemmalle, ja jatkoin reippaassa käynnissä matkaani. Hetken kuluttua vastaan tuli taas risteys, ja päätin kääntyä taas vasemmalle.
- Muista Jenny, käännyit kaksi kertaa vasemmalle, hoin itselleni. Jos kuitenkin unohtaisin asian, (yllätys) osasihan Katriina aina kotio. Tai sitten ei. Eli olisi parasta muistaa. Eteeni avautui täydellinen laukkapolku, joten nostin sen enempää jahkailematta laukan, ja lähdin viilettämään hurjaa kyytiä. Me molemmat nautimme kyydistä, mutta pian oli pakko hidastaa, sillä näin alikulkutien, ja sen yläpuolella vilkkaan tien. Mitenköhän tännekin päädyin? No, ei auttanut kuin kääntyä.

- Mieti nyt Jenny. Käännyit kaksi kertaa vasemmalle, eli kun tulet takaisin, sinun on käännyttävä vasemmalle...ei vaan oikealle. Pyh, liian vaikeaa, huokaisin. Ei minuakaan ollut älyllä pilattu. - Tulitte suoraa tietä, ja eteen tuli risteys. Käännyitte vasemmalle, ja nyt, kun tulitte takaisin, teidän täytyy kääntyä oikealle. Eikö niin Katriina? kysäisin siltä, ikään kuin se olisi jotain ymmärtänyt. Se vain heilautti kärsimättömästi päätään, joten päätin kääntyä siis oikealle. Toivottavasti se olisi oikea suunta. Ei kulunut kauankaan, kun eteeni tuli taas risteys. Järkeilin, että minun oli käännyttävä taas oikealle, ja pian seisoinkin tallin pihalla. Kiitin hevosta, ja heilautin itseni alas. Vein Katriinan talliin, ja otin siltä varusteet pois. Järkeillessäni risteyksessä oli kulunut enemmän aikaa kuin kuvittelin, ja minulla oli todella kiire bussiin. Otin kamppeeni ja lähdin hölkkäämään pysäkille. Toivoa saa että ehtisin ajoissa.

// Chaolta tuli paljon kiitosta siitä miten ahkera olet ja kiitti valmentautumisesta Katriinan kanssa. :) -Latu

[jenny]

Eihän tuo mittään, ei tämä edes työstä käy :)

"Katriina mitä ihmettä sä teet,
ne oli mun uudet kuteet! Saanko
mä viedä sut teurastamolle, ihan
totta, yrittäisit edes polle! Etkö sä
tajuu, ei niitä saa syödä, tai
tulee Jenny, ja saattaa lyödä."

Ehkä ei pitäisi uhkailla, Katriina
yrittää karkailla. "Se oli hei vitsi
vaan, älä ota kaikkee niin tosissaan."
Katriina loukkaantuu entisestään,
voi pojat, pääsenköhän mä edes
sen selkään? Ehkä se siitä ajan
myötä, ei sillä ettei sinne kiipeäminen
hirvitä.

Eihän se humma olekaan
pitkävihainen, vähän vain kärt-
tyinen. Ratsastaessa mennään kaula
mutkalla ja väärinpäin, ei kun miten se
menikään? Kaula suorana ja oikeinpäin.
Jenny on taas iloinen, ei haittaa vaikka takkia
vähätuloisen, ei välttämättä saa enää entiseen terään.

// Jälleen kerran hienoa runoutta, lisää, lisää! 8) - Latu

[jenny]

Pitäisi varmaan käydä useammin kun yksi ilta rupesin oikein miettimään että oliko se Katariina vai Katriina.

- Hyökkäykseeeeeen! pikkuveljeni huusi kurkku suorana, ja lähti keppi tanassa ja kattila päässä juoksemaan ympäri taloa. Tietystihän koirakin siitä villiintyi, ja ne kaksi kauhukakaraa yhdessä juoksivat milloin keittiössä ja milloin olohuoneessa.
- Koittakaa nyt olla vähän hiljempaa! koitin karjua kaiken melun päälle, mutta se vain villiinnytti kauhukakaroita entisestään. Lämäytin kirjan kiinni, ja lähdin jahtaamaan pikkuveljeäni. Kun vihdoin sain hänet kiinni, tartuin hänen hihastaan, ja pysäytin hänet. Se saattoi lopettaa pikkuveljen meluamisen, mutta koira jatkoi edelleen.
- Etkö vieläkään muista että rajut sisäleikit on kielletty? tiuskaisin veljelleni kärttyisästi.
- Ei mitään ainakaan mennyt rikki joten ei tämä leikki ole kielletty, veljeni vastasi ärsyttävään tapaansa.
- Aaaaargh! Minä tulen hulluksi! Lähden tallille, kerro äidille. Tai ihan miten vain, minulla on kännykkä.

Olihan tallille jokunen seitsemän kilometrin matka, mutta en todellakaan olisi jaksanut olla siinä talossa enää sekuntiakaan. Ja äkkiähän minä sen kävelisin, niinkuin olin tehnytkin. Talli näkyi jo kaukaa, ja aikaa oli mennyt vain puolisen tuntia. Pisteet minulle. Juoksin vielä viimeisen mutkan, kunnes olin tallin ovella. Vilkuilin tarhoihin, mutten nähnyt Katriinaa siellä, joten se oli ilmeisesti viety jo sisälle. Työnsin raskaan oven syrjään, ja voimakas haju iski heti nenääni. Haistelin hajua oikein kunnolla, ennen kuin astuin sisään. Olin jopa oppinut Katriinan karsinan sijainnin, ja kävelin sinne suoraan.

Siinähän se rakas yrmyilijä seisoi, mutaisena kuten aina kevätsäällä. Otin riimusta kiinni, ja talutin sen vain riimusta pitäen käytävälle, jossa luonnollisesti laitoin sen kiinni molemminpuolisesti. Kauaa en siinäkään jahkaillut, vaan lähdin hakemaan harjoja. Palattuani aloitin kovan jynssäämisen, ja ilokseni huomasin, että talvikarva putosi lähes kokonaan vain rapsuttamalla piikkisualla. En olisi enää täynnä karvoja, ja kaikki lika lähtisi siinä samalla, eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Oli Katariinallakin varmasti kuuma, kun sää alkoi lämpiämään. Tosin talvikarvan alta paljastui harmaa karva, jonka pitäisi olla ainakin astetta vaaleampi. Mutta kyllä se siitä, kun kesäkarva vaan pääsee tuulettumaan. Sehän näyttäyisi huomenna jo paljon paremmalta. Koitin rapsutella kaiken pois, mutta mahan alle jäi huvittavia pitkiä karvoja, kuin myös jalkoihin, ryntäisiin ja leukoihin. Vaihdoin kovaan harjaan. Suuri osa hilseestä ja pölystä lähti, eli ahkerasti vaan kun harjaa niin ehkä sieltä tulee se oikea väritys näkyviin. Pölyharjalla vielä sutaisin läpi, ja hain sitten uuden riimun, jonka olin muistanut raahata mukaan. Asetin sen kaulalle, ja siirsin riimunnarut siihen. Vanhan heitin harjakoppaan odottamaan.

Heh, olinpahan sitten saanut oikein loistoidean. Menisin Katriinan kanssa ilman satulaa. Ehkä se menisi ihan hyvin. Tai sitten tippuisin selästä ennen kuin ehtisimme edes ravata. Talutin Katriinan ulos ihanan aurinkoiseen ilmaan, joka sai selvästi Katriinankin piristymään. Suljin kentän portin, ja hyppäsin penkiltä Katriinan selkään. Neiti oli heti lähdössä juoksemaan, mutta suostui pysymään käynnissä. Tunnustelin itsekseni Katriinan selkää. Onneksi neidille oli kertynyt hieman vararengasta talven aikana, joten selän luut eivät mitenkään voimakkaasti takapuolessani tuntuneet. Se oli oikeastaan aika mukava selkä hevoselle.
- Onko sinulla rasittavaa veljeä? juttelin Katriinalle, joka heilautti päätään. - Ei varmaan. Ja jos olisi, en usko että se vetäisi vertoja minun veljelleni, jatkoin rauhallisesti. Jatkoin lörpöttelyäni, kunnes tajusin että olisi ehkä aika ravata. Annoin ravipohkeet, ja Katriina suorastaan hyppäsi raviin. Menetin tasapainoni ja tumps.

Hetken ajan mietin missä oikein olen, kuten aina jos putoaa hevosen selästä. Se oli aika kevyt putoaminen, eikä mihinkään sen kummemmin sattunut, jonka totesin tunnusteltuani kaikki raajat läpi. Sitten lähdinkin jo juoksemaan Katriinan perään, joka oli pysähtynyt haistelemaan lantakasaa. Nappasin ohjat, ja vein Katriinan uudestaan korokkeelle, josta hyppäsin selkään. Annoin suoraan ravipohkeet, joka meni taas jotenkin ihmeellisesti hyppäämällä, mutta pysyin kyydissä. Ravi pompotti, muttei se mitenkään erityisesti sattunut. Hiukan piti hidastaa tahtia, kun neiti oli niin innokas menemään. Se kuunteli kuitenkin oikein kiltisti, ja kulki jopa kuolaimella sitten pienen juoksemisen jälkeen. Kaikki mitä yritin sujui todella mukavasti, ja laukannosto oli varmasti paras asia, mitä sillä ratsastuskerralla yritin. Katriina nosti sen todella herkästi, ja lähti pehmeään laukkaan. Olisin ehkä voinut jatkaa koko päivän, mutta Katriina alkoi jo huohottaa ja hikeentyä, joten annoin sen hidastaa käyntiin, ja annoin pitkät ohjat.

Otin iloisena suitset pois Katriinan suusta. Kerrankin kaikki sujui kuin unelma! Olkoon kotona vaikka tuhat meluavaa pikkuveljeä, mutta Katriina osasi kyllä aina piristää. Käytin kuolaimet vesiasiassa, ja ripustin ne roikkumaan paikalleen. Tanssahtelin takaisin käytävälle, ja vein Katriinan riimusta pitäen takaisin karsinaansa. Jäin vielä rapsuttelemaan sitä harjan juuresta, ja jätin sen sitten karsinaansa alahuuli lerppuen.

// Haha ei tuo mitään, ihan aktiivinenhan sie olet ollut, jotkut kirjoittaa vieläkin harvemmin. C: Sitä paitsi sie kirjoitat aina laadukkaita ja hyviä tekstejä, joten niitä kelpaakin odottaa. -Latu

[jenny]

Innostus taas laantunut kaikkeen netissä, kun ulkona on niin ihana ilma, että ei paljon kyllä koneella istuskella. Muutenkin minusta on tullut laiska, joten ei auta muuta kuin runoa kehiin.

"Oho, tuolta löyty voikukka!"
huudahtaa tää meidän elukka.
Kun sitä Katriina iloa katsoo,
tulee vähän sellainen olo
että jassoo. Hennoneeko
tuotakaan nyt tuolta pois ottaa,
kyllähän tää Jennyäkin hauskuuttaa.

No nyt se sitten yrmyksi taas
muuttus, sehän tästä vielä
puuttus. Ehkä jos sen lahjoo
kiltiksi, niin ei se sitten pistä
ranttaliksi. Kyllähän tuo tuosta
kivaksi taas muuttuu, kunhan
pitää huolta ettei sillä oo aihetta suuttuu

Tässä tää päivä taas meni,
olihan tää kyllä hyvä treeni.
Tässähän oikein silminnähden
lihakset kasvaa, kun yrittää
Katriinaa takaisin reitille
lastaa.Tulkaapa vaikka itse
koittamaan, ei taida kukaan
tulla voittamaan.

// Älä huoli, et ole ainoa, vaikka kone ei olisikaan rikki niin olisin varmaan siltikin ainakin vähän normaalia hiljaisempi kun ulkona on niin kiva höösätä kaikkea näin kivoilla kesähelteillä. 8> Kevytlukuinen runo sopii siis tähän miunkin meininkiin. -Latu

[jenny]

Nyt et ainakaan voi väittää aktiiviseksi.

Pyyhkäisin hikikarpaloita otsaltani. Oli vietävän kuuma, ja hyväosaisemmat olivat viettämässä päivää rannalla, kun minä tappelin Katriinan kanssa, että saanko nyt putsata ne kaviot vai en. Aloin olla jo raivon partaalla, sillä kavioissa oli kuivaa savea, joka muistutti sementtiä. Viidennen kerran Kattriina repäisi kavion pois, ja yritti potkaista pois tuota pientä ärsyttäjää, joka sitkeästi nosti sen kavioita.
- Haista kuule...uhosin Katriinalle, ja koitin parhaani mukaan olla huutamatta ääneen. Hevonen katsoi minua viattomasti, ja lähdin karsinasta. Huikkasin Latulle, joka siinä käytävällä nyt sattui pyörimään. Heti kun Latu astui karsinaan, Katriina käyttäytyi kuin enkeli, ja nosti jalat kiltisti, ja antoi Latun häärätä ihan rauhassa.
- Tuo hevonen saa minut raivon partaalle! huudahdin puoliääneen, samalla kun tuo miehenköntys virnisti minulle.
- Se on katsos tämä taika. Olen niin hurmaava että kaikki naiset ovat sulaa vahaa käsissäni! Latu virnisti vieläkin leveämmin.
- Idiootti, naurahdin ja mottasin tätä kevyesti. - Kiitos avusta, ja häivy, kehotin miestä, ja lähdin itsekin satulahuoneeseen, josta nappasin suitset. Kyllä, olin lähdössä maastoon ilman satulaa.

Hetken päästä istuin Katriinan pehmeässä selässä, ja tunnustelin sen askelia. Olin kääntänyt Katriinan kohti lampea, koska se oli ainut sopiva paikka näin kuumalla ilmalla. Ratsastushousut olin jättänyt kotiin, ja shortseilla ja T-paidalla köpöttelin kevyesti tietä pitkin. Katriina ei ollut sitten yhtään vireä, kai kuumuus siihenkin vaikutti. Koitin hiukan hoputtaa sitä, sillä halusin nopeasti edes veden lähelle. Käänsin sen pienelle kinttupolulle, ja kävelimme aikamme. En viitisinyt yhtään kovempaa mennä, kun maastossa oltiin, ja ihan mitä vaan olisi voinut tapahtua. Joo joo, olihan yksin uimaan meneminen melko riskialtista, mutta olihan minulla kännykkä. Saavuin lammikon rantaan, ja kipusin alas selästä. Olin laittanut vaatteiden alle uikkarit jo valmiiksi, joten vetäisin vain paidan ja shortsit pois, ja lähdin ensin Katriinan kanssa tutustumaan jalkasin tuohon niin outoon lammikkoon. Ei kyllä tainnut olla ensimmäinen kerta, sillä Katriina olisi kävellyt melko varmasti suoraan pienelle pulahdukselle, mutta en päästänyt. Vein sen takaisin rantaan, ja kapusin kiven päältä uudestaan selkään. Sitten lähdimme melkein juoksemaan kohti lampea, koska Katriinalla oli kiire. Kun vesi hipoi varpaita, tajusin sen olevan juuri sopivan viileää. Katriina meni aina vain syvemmälle, kunnes ui, ja itse lähdin sen vierelle uimaan, kunnes olin aivan poikki, ja kiipesin itse takaisin selkään. Tajusin olevani jo liian kaukana, ja koitin kääntää ja vääntää Katriinaa päinvastaiseen suuntaan.

Rannalla annoin Katriinan hetken kuivatella ja nyhtää jostain ruohoa, ja itse vedin vaatteet päälle. Nousin siitä samaiselta kiveltä taas takaisin selkään, ja käänsin Katriinan kotia kohti. Kohti aivan liian kuumaa tallia.



En ole kyllä mikään mestaripiirtäjä, mutta itse tein tietokoneella.