isl-t Ólikur frá Leirljós

[Latu]

omat sivut
Kutsutaan: Olikur, Olio
Syntynyt: 16.1.2011, VHKR
Sukupuoli: tamma
Rotu: islanninhevonen
Säkäkorkeus: 139 cm
väri: ruunihallakonkirjava

Koulutustaso: KO:heA, RE: 60 cm
Kasvattaja: Qwertyn Islanninhevoset
Omistaja: Latun Talli
Hoitaja: Mira, joka myöskin kirjoittaa hoitokirjaan.

[Mira]

// Tää nyt ei ole kovin kummallinen merkintä, kunhan hiukan tällästä perustutustumista uuteen hoitohevoseen

15.8
"Perustutustumista"

Aamuaurinko paistoi vielä matalalta, pienoinen usvapeite hillui niittyjen sekä peltojen yllä ja kello lähestyi kahtatoista. Hiukkasen hölmistyneenä kävelin vieraanoloisen maatalon pihaan. Vilkuilin uudelleen ja uudelleen kaikki rakennukset läpi - tavallinen maatalo, ei sen kai kummempi edes täytynytkään olla. Pihamaahan oli painautunut kavioita ja kengänjälkiä, joten ainakin oikeassa osoitteessa taisin olla. Täälä nimittäin haisi kyllä hevosenlannalle, joka oli ehdottomasti merkki siitä, että ainakin tallilla olisin. Katseeni kierteli vielä parisen kertaa ympärilleni, jos pihalta olisi löytynyt joku, jolle olisin voinut esittäytyä, mutta ei - ketään ei ollut paikalla. Kohensin ruskeaa liiviäni, hymyillen sitten itsevarmasti itselleni, kuullostipa se tyhmältä tai ei.

Tepsuttelin tallikengät jalassa isoon rakennukseen, joka luultavasti olisi päätalli. Sulkiessani oven, hyppäsi yhdestä karsinasta esiin hymyilevä mies. Hymyilin tälle itsevarmasti, ja heilautin varovasti kättäni.
"Sä taidatkin olla Mira, se Olikurin uusi hoitaja...?"
"Juu-u, Miraksi minut on kyllä muistaakseni ristitty" sanoin hymyillen ja kävelin lähemmäksi kaksikkoa. "Ja sä taidat olla... Latu?"
"Latuhan minä, tallin toodella arvovaltainen omistaja" mies naurahti. Minä nyökkäsin levittäen virnistyksen kasvoilleni. Toivottavasti hampaissa ei ollut likaa, pitihän saada sivistynyt kuva minusta, joka pesee aamuisin hampaansa - tänään taisi jäädä, kun kiiruhdin heti puettuani tallille...
"Olikur odottelee tallissa. Meet vaan tohon pihalle, ja siitä sitten löydät sinne punaseen pikkutalliin" Latu naurahti, minä nyökkäilin hyväksyvästi. Yhtä nopeasti kuin hän tulikin, katosi hän takaisin karsinaan.

Kävelin ulos tallista, ja siitä suuntasin sitten oikeaan rakennukseen - mikäli itse tajusin, tuntihevoset olivat eri tallissa kuin muut ratsut. Ja tietenkin minä huonona valmistautujana olin lähtenyt tallille ainoana tietona, että Olikur oli islanninhevonen ja väritykseltään harvinaisen lisäksi kirjava. Katsealla etsiskelin erikoisen väristä tammaa. Pian huomasinkin jo erikoisen kirjavan tamman seisoskelevan karsinassaan. Raottelin karsinan ovea, katsellen uteliaan tuntuista tammaa, joka ojensi hieman kaulaansa kuin tarkistaakseen jotain.
"Taidat olla Olikur..." hymyilin kirjavalle tammalle, jonka luokse uskallauduin kipittämään. Tamma hamusi hieman taskujani, mutta lopettelee kun ei saa mitään. Vaikuttaapa ihanalta hoitoratsulta. Rapsuttelin tammaa harjan juuresta, enkä tehnyt liikettäkään lähteäkseni. Pian Olikur jo sulki silmänsä, nauttien minun hiljaisesta sössöttelystäni sekä ylellisestä rapsuttelusta.

"Olet aikamoinen nallekarhu, kun kokoajan kerjäilet näitä rapsutteluja..." naurahdin Olikurille, joka tökkäili minua hellästi turvallaan. Aika tuntui pysähtyneen, kun seisoskelin vain tamman vierellä. Olipas aikamoiset fiilikset, vaikka tämä olikin vasta eka puolituntinen uuden islanninhevoskaverin kanssa. Kipitin nopeasti hakemaan tamman harjaboksin, josta nappasin kumisuan, pölyharjan sekä pehmeänharjan, joilla aloin vuoron perään harjailla. Kun Olikurin pehmoisen karvapeitteen olin saanut harjailtua, suitsitin tämän, laitoin itselleni kypärän ja ohjastin tamman pihalle. Halusin kokeilla hoitoratsuani, ilman satulaa. Vähän aikaa kierreltäisiin jotain peltoja, ja sitten palailtaisiin talliin. Nousin selkään, ja annoin hiukan pohkeita niin, että tämä lähtisi käyntiin. Pian annoin pohjetta, ja Olikur lähtikin lähtikin tasaiseen tölttiin halki peltopolkujen. Pelottomasti tamma hypähti hieman kun eteen sattui oksanketale.

Rauhassa hidastin töltin takaisin käynniksi, ja taputin kevyesti kaulalle. Olikur oli kuin unelma - se mukautui liikkeeseen helposti, ja oli kiltti kuin enkeli. Aikamme käveltyämme kerin ohjat lyhyemmiksi ja ohjasin pohkeella reippaaseen tölttiin. Tamma nosti jalkojaan korkealle, ja korskui hieman. Töltillä käänsin innoissaan pari laukka-askelta ottavan Olikurin takaisin tallin suunnalle. Siinä sitten hidastin tamman reippaaseen tölttiin, sillä en aivan vielä uskaltanut laukata täälä - jos vaikka tamma kompastuisi johonkin... Kun vihdoin hidastin käyntiin, Olikur tuntui vielä puhkuvan intoa hyppelehtiä risujen ja kaatuneiden puiden ylitse, sillä kun ylitimme pienen maaojan, tamma hyppäsi reippaasti sen yli, ja minä vain kikattelin innokkaalle tammalle, joka nosti käskystäni töltin. Talli lähestyi, enää noin parisataa metriä. Kun kävelyt oli ohi, rentoutin mieleni kokonaan ja annoin kuolainta pureskevalle tammalle allani pidemmät ohjat. Tallin pihassa laskeuduin selästä, ja taputin upeaa tammaa kaulalle kiitokseksi mukavasta maastokierroksesta.

Talutin Olikurin tarhalle, ja avasin sen portin, vieden sitten hoitsuni hieman syvemmälle tarhaan. Otin suitset hetkessä pois, ja jätin tamman siihen niin. Toisin pian riimun portille, jotta Latu voisi kai illalla kipaista hakemassa tamman sisälle, jos nyt sen edes hakee, mutta mielestäni minulle sanottiin, että Olikur pitää viedä loppupäiväksi tarhailemaan. Heitin suitset olkapäälleni, ja katsoin kuinka Olikur laskeutui piehtaroimaan. Tamma kierähteli aivan fiiliksissä tarhassaan, ja nousi hetkeksi ravistelemaan, kunnes kävi uudelleen piehtaroimaan niin, että maa ihan pölysi. Kipitin kuitenkin talliin pesemään kuolaimet, ja vein ne takaisin omalle paikalleen. Samalla jätin riimun sekä riimunnarun tarhan portille.

Kipitin taputtelemaan hetkeksi aikaa hellyydenkipeää nallekarhua, joka ravisteli upeita karvojaan tepsutellessaan luokseni.
"Olet upea, upea ja vielä kerran upea islanninhevonen. Kuules, mun sydän suli sulle ihan ensinäkemästä" kuiskasin tammalle, joka katsoi minua korvat hörössä. Olikur oli sympaattisen näköinen, kun se selvästi oli hieman hölmistynyt. Kuitenkin viitisentoistaminuuttia jutusteltuani tammalle, minun piti lähteä tekemään ruokaa, kun oikeen Olikurkin säikkyi vatsassani murisevaa peikkoa.

[Mira]

17.8
"Nuha ei estä elämää"

Nenä punaisena ja niiskuttaen syöksyin hyytävän kylmästä ulkoilmasta sisälle kakkostalliin, josta kantautui korviini korskumista ja hörinää. Olihan se mukava astella lämpimään talliin pois kylmästä tihkusateesta. Alkusyksyn jäätävät päivät olivat aina olleet vihamieheni, minä kun harrastin vilustumista.

Vedin kynsikkäät pois käsistäni, ja hieroin hieman käsiä yhteen lämmittääkseni niitä. Olikurin kepeä hörähdys raikasi käytävällä, kun vihdoin hellitin ja lähdin kipittämään tamman luokse. Laskin olalta löytyvän laukkuni karsinan vasemmalle puolelle, sekö avasin varovasti karsinaa, ja katselin hetken uteliaasti minua ihmettelevää Oliota.

Hetken kuluttua löysinkin itseni jo kantamasta tamman harjaboksia. Laskin sen karsinan eteen, palaten sitten kumisuka kädessä Olikurin luokse.
"Olet kyllä niin suloinen" lepertelin tammalle joka hamuili kättäni tarjotessani sitä sille. Heilautin takaraivossa roikkuvan tummanpunaisen ponihännän hieman sivummas, jottei se tulisi tielle harjaillessani Olikuria. Jalkaan olin nyt löytänyt kunnon jodhpurit, ja laukusta löytyivät minichapsit, sillä ajattelin mennä treenaamaan kunnolla tänään.

Suin tamman kunnolla pölyharjalla, ja aloin sitten pyöräytellä pehmeää harjaa kevyesti tämän upealla karvalla. Rapsutin Olkuria korvan takaa, ihan rauhassa, ja mumisin tälle jotain epämääräistä, mutta hiljaa sekä rauhallisesti. Se saikin aikaan sympaattisen tuloksen - tamma laski päätään rentouttaen niskan ja ummisti hetkeksi silmänsä. Minä kuitenkin jatkoin harjailua tämän lyhyen hellihetken jälkeen. Kello lähestyi kahtatoista, oli aika hiljainen perjantai-aamu. Onneksi olin saanut pitkän viikonlopun, sillä olin kuulema tehnyt ahkerasti töitä - heh, sitä toivoinkin.

Satuloimisessa ja suitsimisessa ei ollut ongelmia - moitteettomasti tamma availi suutaan ja ei pullistellut kun kiinnitin soljilla satulavyön. Hain nopeasti kypäräni, minichapsit jotka laitoin heti jalkoihin sekä ratsastushanskat, jonka jälkeen pailailin hakemaan Olikurin karsinastaan kentälle. Ulkona alkoi aurinko hieman paistaa, mutta taivaalla hillui yleisestiottaen pilviä. Taluttelin reippaanoloisen tamman kentälle, kaartoon, ja laskin jalustimet. Vyötä kiristin reiällä, ja nousin selkään reippaasti. Laitoin jalustimet sopivan pituisiksi, jonka jälkeen kirstin vyötä vielä kaksi reikää. Annoin pohjetta, ja Olikur lähtikin varmaliikkeiseen käyntiin.

Kentän laidalle kerääntyi pari tyttöä katselemaan ratsastustani. Tein pari suunnanvaihdosta, ja nostin töltin. Korkealle jalkojaan nosteleva Olikur puhkui energiaa, mutta totteli pidätteitäni kuuliaisesti. Hidastin käynniksi ja taputin Olikuria kaulalle. Tamma venytti kaulaansa, jonka jälkeen ravisteli hieman kaulaansa.

Syksyisä auringonpaiste helotti ohuen pilvipeiton alta, kun taas minun piti nostaa töltti, jottei Olikur saisi pysytellä liiakseeen käynnissä, ja vaihde suuntautuisi laiskaksi - tuskin se kyllä koskaan sellainen oli. Menin keskiympyrälle tamman kanssa, ja kiersin sen pari kertaa töltissä, kunnes nostin reippaan laukan, joka oli oikein mukava istuttava, ei liian intoapuhkuva ja vauhdikas, vaan hillitty sekä pehmeä.

Lämmiteltyäni ponin huolellisesti ravissa ja reippaassa laukassa molempiin suuntiin, käänsin tamman takaisin uralle. Siinä sitten kokosin ohjat todella lyhyiksi, ja nostin passin, johon Olikur nosti enemmän kuin mielellään. Hienosti tamma passaili kentällä, kunnes hidastin käynniksi. Huokaisin taputellen tammaa kaulalle.

Hetken käveltyämme päätin aloittaa pysähdys-käynti-ravi-laukka-ravi-käynti-pysähdys - sarjan, jota teimme sitten kymmenisen kertaa. Loppulämpäksi tein kymmenisen minuuttia tölttiä melko pitkällä ohjalla, ja kääntymisiä sekä pari laukannostoakin. Olikur käyttäytyi kauniisti, ja teki mitä käskin hyvin nopealla reaktiolla.

Käänsin Olikurin kaartoon, ja taputin tätä kaulalle ennen kuin laskeuduin varovasti selästä. Nostin jalustimet, ja laitoin vyön kolmisen reikää löysemmäksi. Ohjat laskin kaulalta käteeni, ja lähdin reippaasti kävelemään kohti porttia. Samalla sössöttelin upealle issikalle jotain epämääräistä, mutta silti hyvin positiivisella äänellä.

Tamman vein sen karsinaan, jossa otin satulan sekä suitset pois, jotta Olikur pääsisi juomaan ja lepäilemään.
"Perhana..." mutisin hiljaa kun otin vyön pois, ja Olikur vaihtoi asentoaan niin, että jätti etujalkansa varpaalleni. "Kiitosta, senkin varvaskamu" naurahdin kuitenkin, ja taputin kevyesti kaulalle vaikka vaikeaa se satulan alta olikin.

Harjailin tamman hikisualla sekä pölyharjalla, jonka jälkeen laitoin tälle riimun. Riimunvarsi kiinni leukalenksuun, ja menoksi! Taluttelin Olikurin tarhalle, jolle tämän jätinkin. Se ravasi tyytyväisenä hieman kauemmas portista, ja minä kun jäin siihen katselemaan piehtaroimaan käyvää tammankuvatusta.

Suljin portin, askeltaen sitten talliin lastaamaan Olikurin paskat pois. Hain talikon sekä kottikärryn, ja rahtasin ne sitten hoitoratsuni karsinalle. Heittelin paskat ja virtsat pois, jonka jälkeen pöyhin reunoille menneen pehmusteen takaisin keskelle. Sieltä paljastuikin salaperäinen kakkakammio, jonka tyhjensin oitis parilla talikonheitolla. Kipitin sitten kottikärryjen kanssa lantalaan viemään paskoja pois, ja vielä kävin sanomassa tervehdyksen Olikurille, ennen kuin palailin kotiin omalla autolla.

[Mira]

19.8
"Maastoreissu"

Tänään päätin mennä tallille ratsastamaan Olikurin, ja tutustumaan paremmin talliväkeen. Nousin autostani, ottaen sitten takakontista laukkuni. Olikur seisoskeli tarhassa, pää aivan kallellaan kun menin kakkostalliin viemään tavarani, enkä huomioinut jo minuun selvästi kiintynyttä tammaa. Kamat heitin syrjemmälle, en ollut tutustunut talliin kokonaisuudessakaan, joten en totta puhuen edes tiennyt missä hoitajat yleensäkkin viihtyivät. Tänään kuitenkin sen aioin selvittää. Henkäisin ja kävelin reippaasti ulos tallista. Vilkuilin hieman autiota tallipihaa, kuin toivoen että joku olisi hypähtänyt kulman takaa luokseni, mutta ei - kaikkialla oli hyytävän hiljaista. Nyt kävelin itsevarmasti tuntitoiminnassa olevien hevosten talliin, ja siellä sitä väkeä olikin - iloinen puheensorina kantautui korviini aivan oven takaa.

Tassuttelin hymyillen tallikäytävälle, ja vilkuilin minua karsinoista katselevia tyttöjä.
"Oon Mira, Olikurin uus hoitaja" lausahdin hymyillen, ja keikahdin samalla varpaille nojaamisesta takaisin vaakasuoraan jalkaseisontaan. Jännittävää tavata tallityttöjä näissä merkeissä - viimeisimmillä talleilla ne olivat kaikki aina samassa nurkassa juoruilemassa mitä viimetunnilla oli tapahtunut.
"Tervetuloo vaan, mä oon Tezzy" yksi heistä sanoi hymyillen, ja taputti vieressään seisovaa tammaa kaulalle. Monet tytöistä katsoivat hiukan höpsähtäneinä toisiaan, mutta hymyilivät sitten luoden katseen minuun.
"Mooih, oon Vivie. Toivottavasti viihdyt Olikurin hoitajana" toinenkin jo tokaisi kävellen kulmantakaa luokseni. Hymyilin tälle ja asetin kädet ratsastushousujeni taskuihini vilkuillen hieman muita hevosia.
"Ehdottomasti viihdyn, tosi ihanteellinen tamma" hymyilin näille kahdelle, jotka molemmat palasivat muidenkin myötä tallipuuhiin.

Tepastelin hakemaan Olikurin tarhasta. Se ennakoi ja lähti tölttäämään jalka korkealle kohotettuna ympäriinsä tarhaa, kunnes avasin portin riimu kädessä. Rauhallisesti kävelin kirjavan tamman luokse, ja otin tätä kevyesti harjasta kiinni. Ujutuin riimun Olikurille, jonka jälkeen lähdin taluttamaan tätä harjauspaikalle. Sidoin tiukan vetosolmun riimunvarren ja harjauspaalun välille, taputtaen sitten Olkuria kaulalle.
"Katos vaan, Olikur on saanut uuden hoitajan" kuulin selvästi hilpeänpuoleisen äänen takaatani. Käännyin, nähden siinä sitten komean hannoverin, jonka selässä istui nainen.
"Onhan se. Sinua en ole vielä nähnytkään, oon Mira"
"Chao" nainen sanoi hymyillen, ja painoi kätensä ratsunsa kaulalle. Chao. Pitänee muistaa. "Ja tämä tässä on Dinna" hän jatkoi hymyillen, ja taputti oikein kunnolla selvästi siitä nauttivaa tammaa. Nyökkäsin hymyillen, ja taputin hellästi tammaa turvalle.
"Oikein kivalta tää talli vaikuttaa, nyt ainakin tunnen sitten Olikurin ja Dinnan. Toivottavasti opin tuntemaan kaikki täältä" naurahdin Chaolle, ja suin hakemastani harjaboksista ottamalla kumisualla Olikuria.
"Jos me nyt kyllä lähdetään jatkamaan tästä matkaa, mutta toivottavasti sulla on sitten hauskaa täälä tallilla, ja hei, kyllä sä kaikki opit!" nainen naurahti kääntäen hevosensa, ja antoi tälle pohjetta.

Harjattuani Olikurin, laitoin tälle suitset. Tamma avasi kiltisti suunsa kuolaimille, ja pureskeli niitä astellakseen nämä oikein. Satulointikin sujui mainiosti, ilman mitään moitteita. Hieman Olikur pullisteli kun kiinnitin vyötä, mutta se oli nyt sellainen tavanomainen juttu. Tänään ajattelin juoksuttaa, ja ehkä sen jälkeen käväistäisiin pienellä laukkalenkillä. Kiinnitin liinan tamman suitsiin, ja lähdin taluttamaan tätä kentälle. Kentän portilla otin jalustimet pois jalustinhihnoista, ja jätin ne siihen portille, jotteivat ne hakkaisi sekä antaisi vääriä komentoja. Juoksutusraippa käteen - vaikken sitä tuskin tullut käyttämään, ja sen avulla käynnissä Olikur keskiympyrälle. Otettiin lämpäksi kymmenisen minuuttia tölttiä, joka sujui hyvin ilman sen kummempia erikoisuuksia.

Sitten otin pätkiä töltti-laukka-käynti - sarjaa, jotka Olikur teki ilman mukinoita. Tamma kuitenkin otti lähes joka kierroksella askelia suuremmalle ympyrälle, jolloin oli hieman hidastattava, ja nykäistävä tätä lähemmäs, jottei pitäisi kokonaisuudessaan perässä juosta. Se kammosi jotain kentän tallinpuoleisen vasemmassa kulmassa, koska sinne kävellessä tamman korvat kipittivät vapaaehtoisesti niskavilloihin. Päättäväisesti hidastelin tamman käyntiin, ja talutin tämän sensijaan oikealle päätyympyrälle, jotta se kulma ei kammottaisi niin paljon. Ensin tölttiä, sitten laukkaa, ja vielä päälle tölttiä. Kello tikitti joka sekunnilla, lähestyen iltakuutta. Siis minun oli lähdettävä tuntilaisten tieltä kentältä. Hidastin tämän käyntiin, ja kävelin rauhallisesti Olikurin luokse. Talutin tamman portille.

Portilla kiinnitin jalustimet takaisin jalustinhihnoihin, Olikurin tunkiessa päätänsä hamuamaan maasta vaivaisia ruohonkorsia, jotka tallautuivat jok' ikisellä kerralla, kun ihmiset menivät kentälle ratsastamaan. Nousin tamman selkään, ollen tietoinen siitä, että ratsastin ilman kypärää. Pohkeella ohjailin tamman kulkemaan tälläkertaa hieman kauemmas tallista. Päästäisiin hieman revittelemään...
"Hyvä että käytät Olikurin maastossa, se kaipaakin vähän toimintaa" kuulin Latun mukavansävyisen äänen tallin ovelta kulkiessani siitä ohi. Hymyilin vienosti ja katsahduin häneen, ennen kuin katseeni siirtyi taas Olikurin korvien väliin. Pohkeella käskin tammaa reipastamaan laiskan käynnin reippaammaksi.

Reippaat tölttiaskeleet veivät meitä leveällä metsäpolulla. Välillä nostin pari laukka-askelta, mutta en halunnut saada Olikuria liian innokkaalle vaihteelle. Hidastelin puolipidätteellä ja jarrutuksella käynniksi, ja käveltiin sitten jollekkin pellolle. Siinä laskeuduin selästä, ja nostin jalustimet ylös. Irrotin satulavyön, ja vein - raahaten Olikuria mukanani - satulan nojaamaan läheiseen koivuun. Käppäilin jonkun tammen alle nojailemaan, ja Olikur oli sitten siinä rennosti lepuutteli silmiään. Tamma tunki turpansa syliini, etsi ilmeisesti herkkuja. Rapsuttelin hymyillen rentoutunutta tammaa, ja katselin vaaleanpuna-oranssiksi maalautunutta taivaankantta.

Istuskeltiin siinä sitten, tammankuvatus kyllä vähän katsoi minua, että voisinko ottaa suitset pois - ehei, en minä niitä pois ottanut, sensijaan otin ne sen verran pois, että Olikur oli ilman kuolaimia, mutta suitset menivät edelleen korvien takaa ja niin edelleen. Pitelin ohjista tiukasti kiinni Olikurin rouskutellessa kuivunutta ruohoa, jota kasvoi puun alapuolella. Samalla kiristelin tummanpunaisia hiuksiani, sillä ne olivat oikein kunnon ponihännällä. Oli ihan mukavaa vain istua toljotellen auringonlaskua.

Kello oli jotain kahdeksan, kun vihdoin heitin satulan takaisin selkään, ja kiinnitin satulavyön tiukasti kiinni nousten sitten selkään. Ensin kierrettiin töltissä se pelto kerran, ja sitten nostin laukan, joka sujui moitteettomasti. Hypättiin kevyesti pienen maaojan yli, ja laukkailtiin sitten pellonreunassa takaisin tallille. Meni tunti siinä laukkamatkassa, kun kierrettiin pari kaatunutta puuta oikeen puskamaastossa, ja hiukan hyppäiltiin jonkun kaatuneen puun ylitse. Tallilla oli aika rauhallisesti, tyttöjä istuksi katselemassa hoitohevosiaan, ja jotkut harjalivat tai no mitä nyt ikinä tekivätkään, mutta pääasiassa jokainen oli nauttimassa lämpimästä intiaanikesä illasta.

Harjasin Olikurin oikein kunnolla - kumisuka, pölyharja, pehmeäharja, kaviokoukku, naamaharja... Kaikkeen Olikur oli selvästi tottunut, kun ei kärttyillyt yhtikäs. Taputtelin silmänsä sulkevaa tammaa, ja kiinnitin riimunvarren tämän riimuun, taluttaen sitten sen tarhaan. Olikur lähti iloisesti pomppien piehtaroimaan pölyisimpään kohtaan, mutta mitäpä tuosta - arjen pieniä iloja, ei voi muuta sanoa. Vein satulan ja suitset paikoilleen, vielä kävin sitten hakemassa tamman harjaboksinkin. Sitten jo oli aika lähteä kotiin, tekemään ruokaa kämppikselle.

[Mira]

29.8 // Matalankaltaisia Estepomppuja

Kipitin talliin auringonpaisteisesta ulkoilmasta, ja huomasinkin jo Olikurin pään vilkuilemassa tallikäytävällä kuka sisään tallusti. Kävelin tamman luokse, ja taputin tätä turvalle. Sen korvat olivat täysin hörössä, kuin odottaen minun sanovan jotain.
"Iltapäivää Olikur" naurahdin hiljaa, ja suukotin kevyesti tämän turpaa, ennen kuin ujuttauduin halailemaan sitä karsinaan. Olihan se kyllä myöntämättä kummallinen juttu, näin kahdeksantoistavuotiaalta, mutta pääasiassa halusin osoittaa tammalle kuinka pidän siitä. Se vain tyynesti seisoskeli siinä, ja ummisti välillä silmänsä. Tänään kokeilisin pieniä esteitä, ja askellajitreeniä. Ajatuksena siis saada Olikur kunnolla hikoamaan, jonka jälkeen päästäisin tamman lepuulle loppupäiväksi. Kipaisin kippaamaan näin heti alkuun Olikurin ruuat valmiiksi, jotta treenin jälkeen tamma saisi sunnuntaimuonansa.

Satuloin ja suitsitin tamman harjattuani tämän läpikotaisin. Ulkona oli nyt inkkarikesäpäivä, kakskytseittemän astetta ja aika lämmin aurinkokin, joten kastelin pesusienellä hieman lautasten kohdalta. Asetin kypärän päähän, verkkohanskat käsiin, minichapsit jalkaan ja turvaliivin vielä vihreän T-paitani ylle, jotta olisi sitten täysi turvallisuus niitä esteitä pomppiessa. Pidin vielä riimua tamman kaulalla, ja suuntasin kentälle laittamaan pari matalaa pystyestettä kokoon. Näiden ollessa koossa, palasin talliin hakemaan Olikurin. Tamma ravisteli harjaansa talutellessani tätä kentälle. Se oli selvästi virkeä, joten kunnon treeni ei ole koskaan pahitteeksi, jos jaksaa kokeilla tölttiä kun reipastaa omaa kävelyvauhtia.

Satulavyötä kiristin pari reikää, jalustimet alas, ja vielä pari taputusta kaulalle ennen kuin kampesin itseni selkään. Jalustimet laitoin hieman lyhyemmiksi kuin yleensä, vyö vielä reiällä ylöspäin. Pohkeen kanssa ohjasin tamman uralle, pitäen pitkiä ohjia.
"Lämpätääs tammuskaiseni" naurahdin hiljaa tammalle, ja nostin pehmeän töltin. Nojasin hieman enemmän jalustimiin, ja laskeuduin syvemmälle satulaan aiheuttaakseni enemmän painetta. Tamman jalat nousivat korkealle, ja laskeutuivat sulavaliikkeisesti takaisin maahan nousten pian uudestaan.

Kymmenisen minuuttia tölttäiltyäni, ja tehtyäni suunnanvaihdoksia sekä voltteja, hidastin käynniksi antaen pitkän ohjan. Tamma venytti kaulaansa, pärskähtäen kevyesti. Lyhensin ohjat, ja kipaisin vasemmalle päätyympyrälle, antaen pohkeen ja siitä uudelleen, jotta pääsisin laukkailemaan. Olikur nosti ensin töltin, muttei tahtonut nostaa laukkaa, siispä annoin hieman pohjetta uudelleen - siitä se vasta lähtikin, reippaasti laukaten eteenpäin. Sain onnekseni pidätettyä laukkan hillitymmäksi, ja laukkailimme päätyympyrällä aivan tavallisesti viitisentoista kierrosta.

Hidastin töltin kautta käynniksi, mutta pidin lyhyet ohjat. Tamma oli aika vireä, mutta kyllä se siitä kun hiukan pidätteli. Seuraavaksi mielessä olisi hypätä pystyeste, ihan vain vaihtelun vuoksi. Tein ison voltin, töltillä, ja uralta vielä uudelleen isolle voltille, jolla nostin laukan pohjeavuilla helposti. Olikur korskui ravistellen hervottomasti päätään kun lähestyimme vihreävalkoista pystyestettä. Nousin kevyeen istuntaan tarttuen tukkajumalattaren harjasta, ja tammahan se kiihdytti kiitolaukkaan lähestyen kahdenkymmenen sentin pikku- estettä. Pian jo huomasin kuinka Olikur hyppäsi, ja jysähti takaisin maahan - siinähän se tasapaino vasta horjahtikin - ja minä tipahdin perässä.

Istuin hölmistyneenä keskellä kenttää, kun Olikur tölttäsi ympäriinsä kentänlaitaa. Huono alku, hyvä alku, huono este, hyvä este, huono hyppy, hyvä hyppy... Niin se nyt taisi mennä. Kampesin itseni pystyyn, ja taapersin manaten hakemaan Olikurin noukkimasta ruohoa kentänlaidalta.
"Hemmetti, ahteri on kipee...", ärähdin itsekseni, taluttaen niskaa rapsutellen Olikurin uralle. Piti vähän rauhoitella, ja jos vaikka kokeiltaisiin hyppyä maasta käsin. Olikur tallusti tylsityneenä vierelläni, kun manailin itselleni jotain epämääräistä - eh, myöntämättäkin puolet eivät liittyneet mitenkään ratsastukseen, jotenkin vain Miran Manauskerho käynnistyi epäonnisina hetkinä.

Kierroksen käveltyämme lähdin reippaasti etenemään, jotta Olikur nostaisi töltin - ja niin se tekikin, oikein reippaan töltin. Vapautin ohjasotetta hiukan, jotta hyppy onnistuisi paremmin. Pian jo jysähdettiin molemmat hienon hypyn jälkeen maahan, ja taputin tammaa hyvintehdystä työstä kaulalle. Hidastin tämän käyntiin, ja tartuin satulavyöhön leiskuvin silmin.
"Kuules, oot niin kiltti tyttö - vaikka tipuinkin sun selästäs - että ansaitset ilman satulaa ratsastamisen", naurahdin ottaen satulan pois. Rahtasin sen aidalle kököttämään, ja helposti nousin takaisin selkään kahden käteni avulla - sellaisetkin minulle oli onnekseni annettu. Käppäiltiin tamman kanssa letkeästi uralla, pitkällä ohjalla. Kun koski paljaalla kädellä Olion kaulaa, se oli kostea, joten treeni vaikutti jotenkuten tähän.

Puoli tuntia sujui mahtavasti - pari kertaa hypättiin pikkueste, jonka jälkeen jälleen kierreltiin perustreeniä ympäriinsä kentällä. Loppusilauksena sai toimia passipätkä, jonka jälkeen tölttiin, käyntiin, tölttiin ja laukkaan. Latu, ja selvästi tallin arvovaltainen opettaja astelivat kentänlaidalle perässään kuusi tyttöä talutellen avuttomina hevosiaan.
"Hei Mira, me tultaisiin nyt ihan perustunnille", Latu sanoi virne huulillaan. "Ja tässä on Irina, pitää yleensä tunteja mun lisäkseni", hän jatkoi, siirtäen katseensa siististipukeutuneeseen naiseen, joka nyökkäsi minulle vienosti hymyillen. Nyökkäsin, ja käänsin Olion kaartoon. Hyppäsin alas satulasta, taputtaen tammaa kaulalle.
"Joo, ei mitään. Saatiin treenailtuakin ihan kivasti, joten voidaan lähteä ihan koko voimalla lepuulle", sanoin virnistellen Latulle, joka auttoi jotain tyttöä Dinnan selkään. Talutin hymyillen löysillä ohjilla Olikurin satulansa luokse, ja heitin sen keyvesti tämän selkään. Jalustimet ylös, satulavyö toiseen reikään. Tepsuttelin vielä avoimesta portista ulos, ja harjauspaikalle. Joku pikkutyttö hääri pihassa, joten pyysin häntä hakemaan Olikurin riimun, jonka tyttö tekikin nopeasti, ja toi minulle tamman riimun, johon sen kiinnitin. Harjauspaikalle oli jäänyt jonkun varsi, joten miksen voinut käyttää sitä, jos jättäisin sen sitten takaisin?

Pian seisoin harjailemassa Olikuria, joka tutki pientä kuihtunutta ruohotupsua harjauspaikan vierustalla. Hymyilin vinosti jollekkin oranssitukkaiselle pikkutytölle, joka saapasteli itsevarmasti taputtamaan Olikuria.
"Söpö heppa", pikkuinen totesi virnistäen minulle.
"Onhan se. Sitä paitsi ystävällinenkin", naurahdin purren hiukan huultani. En ollut koskaan hyvä pikkulasten kanssa, aina meni ärisemiseksi.
"Haluun tän omaksi, niin voin taputella sitä aina!", oranssitukkainen sinsilmä sanoi rohkeasti, ja kietoi äkkinäisesti kätensä korviaan luimistavan Olikurin kaulan ympärille.
"No, sitten pitäisi osata ratsastaa, ja niin. Meneppä tuonne takaisin äitisi luo, niin voidaan mekin jatkaa hommia", naurahdin nojaten kevyesti Olikuriin. Porkkanapää nyökkäsi juosten kentänlaidalle, siellä ton äiti taisi jo odotellakkin.
"Eh, sori Olio kun annoin ton tapahtuu", kuiskasin tammalle, jonka talutin auringon hyväiltäväksi yhteen tarhoista, samalla heitin muonat mukaan.

//Latu, tähän kirjotteluun sain inspiksen tekemästäsi videosta, haha : D >> www.youtube.com/watch?v=teL3i4gHCWE

// Kun luin tuota niin tiedätkö, tuli sellainen "onpas tuttua"-fiilis, ja sitten luin tuon loppukommenttisi ja olin että kappas vähän arvailinkin. : D Issikoilla hyppäämisessä on vaan jotain kivaa, hauskan eksoottinen olo kun puokkien ja ratsuponien kisaajat kattoo silmät lautasina kun meikä yrittää vääntää pullaissikallani jonkinmoista rataa. XD -Latu