til-o Kill My Dreams

[Latu]

omat sivut
Kutsutaan: Midas
Syntynyt: 17.6.2011, VARL
Sukupuoli: ori
Rotu: tilasto
Säkäkorkeus: 158 cm
väri: ruunikko

Koulutustaso: koulutetaan vasta, IRTO 120 cm
Kasvattaja: Magnus Andersson
Omistaja: Sandra
Hoitaja: Etsinnässä

[sandra]

[jatkoa Luffin kirjasta.]

Kahvikupillisen jälkeen lähdin kakkostalliin. Otin esille Midaan harjapakin, ketjuriimunnarun ja suitset. Vein ne Midaan karsinalle ja lähdin hakemaan pojua tarhasta. Midas tuli luokseni portille katselemaan. Avasin ylemmän sähkön ja kävelin sisälle tarhaan. kiinnitin riimunnarun riimuun ja avasin sähkön uudestaan.
- tulehan poju nyt ulos sieltä. Pääset vähän lenkille sieltä laiskottelemasta.
Talutin orini talliin ja laitoin kiinnitin molemminpuolin riimunnarulla karsinan oviaukkoon.

Harjasin Midaan huolellisesti molemminpuolin ja hemmottelin sitä hieromalla. Puhdistin kaviot huolellisesti ja suukotin ohimennen Midaksen tuurpaa. Laitoin Midaksen harjat kasaan ja otin sen suitset, joista irroitin ohjat. Laitoin Midakselta riimun kaulalle ja suostuttelin sen avaamaan suunsa kuolaimille, jotta saisin suitset päähän. Kiinnitin ketjunriimunnarun kuolaimien lävitse itseensä ja otin tallikäytävältä kypärän, en todellakaan halunnut arvaamattoman hevoseni kanssa joutua ongelmiin maastossa.

Talutin Midaan ulos tallista ja suuntasin pikku maastoihin. Midas katseli uteliaana ympärilleen ja kuunteli luonnon ääniä. Lehdet sen kavioiden alla kahisivat ja hiekka rahisi kävellessämme eteenpäin polulla. Ajattelin päivääni. Mitä olin oikein mennyt tekemään, että ansaitsin tämän kaiken pahan? Pysäytin Midaksen hetkeksi ja taputin sen kaulaa.
- Mites on poju, lähdetkö hetkeksi kentälle hyppäämään tämän jälkeen?
Midas Heilutteli päätään aivan kuin sanoakseen kyllä. Naurahdin sille ja annoin sen turvalle pusun.
- Olet toivoton tapaus. Milloinkohan pääsen menemään kanssasi ensimmäiset esteet?

Jatkoimme matkaa hetken käynnissä ja sitten rohkaisin itseni hölkkäämään. Midas alkoi hidastaa vauhtia, mikä ei todellakaan ollut sen tapaista.
- Poju, kerrohan mikä nyt on? sanoin sille sen lopulta pysähdyttyä.
Midas katseli eteenpäin, käänsi päätään ja katsoi. Käänsin katseeni samaan suuntaan ja näin miten sarvipää katselimeitä. Se oli komea hirviuros. Kaivoin kännykkäni esiin ja otin siitä kuvan. Lopulta hirvi lähti kävelemään syvemmälle metsään ja uskalsin jatkaa Midaan kanssa matkaa.

Lopulta pääsimme takaisin tallille. Talutin Midaan kentälle ja päästin vapaaksi. Aloin rakennella pientä estettä, jotta Midas pääsisi taas vähän hyppäämään, se kun niin tuntui nauttivan puuhasta. Tein sille aluksi vain pienen ristikon, arviolta 30cm korkean. Rakensin sen perään suhteutetulle välille pystyn. Ohjasin kävelevän hevoseni raviin ja kohti ristikkoa. Midas katsoi hetken edessä olevaa haastetta ja päätti rohkeasti lähteä leikkiin mukaan. Tasapainoinen hyppy näytti kauniilta, vaikka se olikin pieni, Midaan voimakkuus näkyi siinä. Alastulossa ei ollut pientäkään epätasapainoa ja Midas jatkoi laukassa pystylle.

Hypyn jälkeen ohjasin Midaan uudestaan ristikolle ja pystylle, jonka jälkeen rauhoitin sen hetkeksi kävelemään. Korotin pystyä kymmenellä sentillä ja pyysiin Midasta menemään vielä kertaalleen esteet, nyt tosin takoperoisessa järjestyksessä

Lopulta Midas sai nauttia kävelemisestä rauhassa ja purin itse esteet. Otin riimunnarun ja kävelin Midaksen luo ja kiinnitin riimunnarun kuolainrenkaiden lävitse. Talutin pari kierrosta Midasta, jotta se vähän rentoutuisi ja olisi valmis ulkoilemaan. Kävelimme talliin ja laitoin Midaan seisomaan poksiinsa. Otin sen riimun ja laitoin kaulalle. Irrotin leuka ja turpahihnan ja sujautin suitsien niskahihnan käsivarrelleni. Laitoin riimun paikoilleen ja kiinnitin Midaan molemmin puolin.

Jonne käveli talliin ja viitoin häntä tulemaan lähemmäs.
- Hei Jonne.
- No moi.
- Viitsitkö hetken katsoa Midasta, kun käyn hakemassa sen fleecen?
- Tottahan toki.
Kävelin varustehuoneeseen ja kaivelin Midaan fleeceviltin esille. Oli taas aika totutella käyttämään lämmikkeitä. Palasin takaisin ja laitoin loimen roikkumaan hetkeksi. Harjaisin vielä Midaan huolellisesti ja suukotin sen turpaa. Hieroin sen tähteä, mikään ei ollut Midaasta mukavampaa, kuin otsan rapsuttelu.
- Noh, laitetaankos loimi päälle, poju?
Otin loimen ja laitoin sen Midaalle. Midas häselsi tuttuun tapaansa ja olikin talloa varpaani. Lopulta viimeinenkin remmi oli kiinni ja uskalsin ottaa Midaan irti karsinan oviaukosta käsiini.

Jäin hetkeksi Midaan tarhaan. Se mussutti vielä vihertävää ruohoa. Istahdin pienelle kivelle ja uppouduin omiin ajatuksiini. Katselin Midasta, kun se katseli naapuriin ja vilkaisi toiselle puolelle. Se hirnahti ja kutsui naapurinsa näin paikalle. Naurahdin sille. Oikea hurmuri, ajattelin.

. ,,, Sanzy, kuuletko?
havahduin ääneen. Se oli latun ääni.
- Äh.. uppouduin omiin maailmoihini, vastasin.
- Lähdit niin nopeasti silloin... Joko pystyt puhumaan? Siis tarjoitan kertomaan tapahtuneesta? Puhuminen yleensä auttaa.
Vilkaisin pikaisesti ympärilleni ja taputin viereistä kiveä, jolle Latu istahti. Aloin kertomaan hänelle alusta asti, mitä oli tapahtunut ja hän kuunteli. Lopulta sain taas halauksen osakseni. Painauduin vasten Latua ja annoin kyynelten tulla.

En aluksi tajunnut, että kännykkäni oli alkanut soida vaan tajusin sen vasta, kun Latu mainitsi asiata. Katsoin näyttöä, siinä luki "Äiti soittaa". Vastasin nyyhkyttäen:
- Haloo?
- Äiti täällä, olet ollut siellä jo aika pitkään, pitäisikö sinua kohta tulla hakemaan?
- Öm... snif... en oikein tiedä... pitäisi vielä tehdä pari asiaa, nyt kun kuitenkin olen täällä. (huomaa, Midaan loimea hakiessa vei varusteet paikoilleen).
- Ai. No soita sitten kun tulen.

- En halua lähteä kotiin, sanoin latulle hetken kuluttua, kun olin taas saanut itkukohtauksen.
- voitko kertoa miksi? hän kysyi.
- On vain niin vaikea olla kotona, kun ei ole kumpaakaan vanhempaa, eikä voi soittaa rakkaalleen.. Tuntuu siltä, ettei kukaan oikein välittäisi minusta tai tekemisistäni enää, ihan kuin minulla ei olisi arvoa tässä maailmassa.
- Hei, äläs nyt, ilman sinua Midas voisi olla jossain kurjassa paikassa, sille olisi jo lyöty satula selkään, siitä ei olisi pidetty huolta tai jotain muuta yhtä kauheaa ja sitten Luffi, kuka sitä sitten hoitaisi?
- Luffilla kuitenkin olisi joku todella pirtsakka tyttö hoitajana, vaikka tyttöystäväsi! Mistä minä tietäisin ja Midas saattaisi olla vielä Ruotsissa, samalla tilalla ja sitä koulutettaisiin ratsuksi..
- Hei, mikä on..? Itke vain, jos se helpottaa, puhu, jos haluat, kyllä minä kuuntelen.
- Kaikki vaan.. Tuntuu menevä päin..., sain sanottua ja purskahdin taas itkuun.
- Kyllä se siitä paranee. Kaikilla on huonoja jaksoja, kukaan ei ole täydellinen, en varsinkaan minä, Latu sanoi lohduttaakseen minua.
Painoin pääni ja mietin. Lopulta tunsin, kuinka leukaani kohotettiin ja huulet tavoittivat omani. Vastasin Latun suudelmaan. En tahtonut sen loppuvan, se tuntui niin epätodelliselta.

Hetken pahin painajaiseni kävi toteen ja suudelma loppui. Latu veti minut tiukasti vasten itseään ja huohotimme.
Hetken kulutta Latu avasi suunsa ja sanoi:
- Jää yöksi tänne, voin nukkua sohvalla, jos se helpottaa.
- Kai se käy...

Ja näin sitten jäin Latun luokse tallille yöksi.

// Oon maailman nopein kommentoimaan, tiiän. :--D Ja btw seuraava kuka nauraa mulle tän harrastuksen takia niin voin sanoa että löysin mie sitä kautta ainakin tyttöystävän, jos en muuta. Pöwpew. -Latu

[Reetta]

Juu siis tässä se ensimmäinen hoitotarina multa

7.12

Nyt kyllä jännitti, ensimmäinen päivä Midaksen kanssa nimittäin. Äiti oli hoitopäätöksestäni jaksanut nalkuttaa viimeisen viikon. 'Siinä on paljon vastuuta, ku sitä viel koulutetaanki' niin se äiti oli kommentoinut moneen kertaan.

Saapuessani tallille heti koulun jälkeen minua vastassa oli pirteä Sandra, joka kertoi jotain perusasioita Midaksen hoitamisesta. Kuuntelin häntä korva tarkkana ja yritin istuttaa kaiken tiedon mieleeni.
"Sähän voisit vaikka harjata sen ja vaikka talutella sitä tuolla kentällä", Sandra ehdotti, kun saattoi minut kakkostallille.
"Ookoo", myönnyin ja astuin sisälle talliin. Sandra jatkoi matkaansa päätallille.
Minut vastaanotti talliin hevoset uteiliaineen katseineen ja hörähdyksineen. Suunnistin Midaksen karsinalle. Se tuli heti ovelle katselemaan minua. Annoin sen haistella kämmentäni ja astuin sitten sisälle karsinaan.
"Öh. Heippa", puhelin varovasti hevoselle. Se pukki minua hieman turvallaan ja hapusi takkini huppua olkapääni yli. Vai että tämmöinen tapaus täällä, ajattelin naureskellen.
Silittelin Midasta kaikessa rauhassa kaulalta ja välillä puhelin sille jotain.
"Mä oon sitte Reetta, sun uus hoitajas", höpötin sille pieni virne kasvoillani. Lopulta päätin alkaa harjaamaan sitä, kuten Sandra oli ehdottanut.
Kiinnitin Midaksen oikeaoppisesti ja ryhdyin harjaamaan sitä varovaisesti kaulasta. Midas steppasi hieman hermostuneena paikoillaan. Hyssyttelin sitä hieman. Mitäs se Sandra kertoi Midaksesta hoidettaessa... kärsimätön? Siltä se vähän vaikutti.
Harjasin Midaksen sen steppailusta välittämättä reippaasti. Vein harjapakin pois ja palasin karsinalle hakemaan hevosen.
Maiskautin Midaksen ulos tallista ja talutin sen ulos.
"Missä täällä on kenttä?" kysyin naurahtaen eräältä vastaan tulevalta blondilta.
"Tuolla noin", tyttö osoitti kenttää, joka näkyi ihan selvästi, minä itse olin vain hätiköinyt.
"Ootko uusi täällä? Kenties Midaksen hoitaja?" tyttö kysyi hymyillen nätisti. Nyökkäsin ja taputin Midasta kaulalle.
"Tervetuloo vaan", tyttö jatkoi hymyilemistään. Kiitin ja jatkoin matkaani Midaksen kanssa kentälle.
Taluttelin sitä kaikessa rauhassa ympäri kenttää hyräillen hiljaa. Midas käveli reippaasti rinnallani. Maiskautin hieman ja lähdin hölkkäämään tarkoituksena ravata oripojan kanssa. Midas pyrähti reippaaseen raviin ja jäin jo hetkeksi jälkeen.
Jos Midaksella voisi jo ratsastaa, olisin ehdottomasti noussut sen selkään, mutta tämä oli parin muun edellisen hoidokkini jälkeen ihan mukavaa ja leppoista. Olipahan paljon touhuttavaa Midaksen kanssa.
Vietettyämme melkein tunnin kentällä, alkoi sataa lunta hiljalleen. Vaikutti siltä, että nyt lumi oli tullut jäädäkseen. Edellisenä päivänä lunta oli satanut ainakin kymmenen sentin puuterilumi kerros maahan.

Palasimme Midaksen kanssa takaisin talliin, jossa hääräsin vielä hetken sen kanssa. Juttelin myös parin tallitytön kanssa, täällä vaikutti olevan mukavaa porukkaa !

Tällänen. Loppu jäi vähän tönköksi eikä tullut kovin pitkä, koska sisko hoputtaa pois koneelta

HM 1

[sandra]

Astuin ulos autosta kylmään ulkoilmaan. En nähnyt rakasta Latuani missään, joten suunnistin saman tien toimistolle. Siellä Latu järjesteli papereitaan, eikä kuullut tuloani. Koputin seinään ja hymyilin Latulle, joka käänsi katseensa minuun.
– Ai, sinuakin näkee täällä. Tules tänne antamaan pusu, hän sanoi.
Kävelin pari askelta hänen luokseen ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Suukotin häntä huulille pari kertaa ja sitten otsalle.
– Lähdetkö tänään ratsastamaan kanssani maastoon? Kysyin häneltä.
– Voinhan minä lähteä. Millä aikataululla olet liikenteessä?
– Ajattelin laittaa Midaalle ensiksi satulan selkään ja juoksuttaa hetken liinassa ja sitten itrohypytyskujaan hetkeksi. Lopuksi aion vielä lähteä Luffilla maastoon. Ja sain luvan jäädä luoksesi yöksi. Äiti menee jonnekin illanviettoon ja tulee myöhään kotiin. Voin auttaa iltatallissa.

Kävin rakentamassa kentälle irtohypytyskujan ja lähdin sen jälkeen hakemaan Midasta tarhasta. Midas tuli nätisti ulos portista ja seurasi minua talliin, kunne pysähtyi. Yritin maiskutella sen liikkeelle, mutta ei.
– Hei poju, mikä on? Tulisit nyt, pääset hyvään harjaukseen ja liikkumaan, sanoin ja nykäisin kevyesti narusta. Lähdin kävelemään uudestaan kohti tallia, mutta Midas pysyi vain paikoillaan. Maiskutin sille, mutta se vain seisoi. Laitoin narun sen selän yli ja tarkastin jokaisen jalan. Vasen etunen oli viileä, eikä kaviossa näkynyt mitään, tosin mutalumipaakun alta ei näkynyt paljoa. Kokeilin vasemman takajalan, sekin oli viileä, nostin kavion ilmaan eikä siinäkään näkynyt mitään ylimääräistä. Kiersin toiselle puolelle ja tarkastin oikeaa etusta, sen kavio ei tuntunut viileältä eikä Midas suostunut nostamaan sitä. Katselin hetken ympärilleni ja näin Miron kävelevän ulkona, huikkasin hänelle ja viitoin tulemaan luokseni.

– No, mikä on ongelmana.
– Midaksen oikea etukavio on kuuma eikä se suostu nostamaan kaviota ylös. Epäilen, että sillä voisi olla kaviopaise, mutta en ole varma... Kerroin
– Haluatko kokeilla, saadaanko se yhdessä nostamaan jalkaansa? Miro kysyi, - jos sinä yrität nostaa ja minä yritän työntää sitä lavalta?
– Okei.
Miro alkoi työntämään ja minä yritin nostaa jalkaa, lopulta Midas suostui nostamaan kavionsa maasta ja katsoin sitä. Vaikka se oli yhtä mutasotkua, aloin puhdistaa sitä kädelläni. Lopulta painelin varovaisesti kavion pohjaa ja huomasin, miten se yhdestä kohdasta aristi jalkaansa.
– Melko varmasti kaviopaise, Midas pitäisi saada karsinaan ja soittaa eläinlääkäri. Käytkö hakemassa Latun toimistosta, niin päätetään, miten toimitaan.

Miro ja Latu tulivat pitkältä tuntuneen ajan jälkeen luokseni, mutta todellisuudessa ei ollut mennyt viittä minuuttiakaan.
– Mikäs täällä on? Eikö polle suostu tulemaan karsinaan kipeän kavionsa vuoksi? Latu kysyi.
– Ei. Eläinlääkäri pitäisi pyytää tutkimaan kavio... Mutta Midas ei voi jäädä tähän seisomaan, se pitää saada karsinaansa lepäämään, voisiko joku yrittää houkutella sen ruualla karsinaan? Miro, olisitko kiltti?
– Käyn hakemassa vähän kauroja, Miro sanoi ja suuntasi rehuvarastolle. Latu kokeili Midaksen kaviota.
– Sen kavio on aika kuuma, pitäisi varmaan saada ympärille jotain kylmää, voitko hakea vähän lunta? Sillä voisi ympäröidä kavion, jos emme saa sitä liikkumaan.

Miro palasi kaurakauhallisen kanssa ja saimme lopulta Midaksen liikkeelle ja omaan karsinaansa, vaikka siihen menikin ontuvan hevoseni kanssa jonkun aikaa.
– Käyn hakemassa vähän lisää alusia sille, jotta sen on mukavampi seistä, sanoin Latun etsiessä eläinlääkärin numeroa kännykästään.
Toin Midakselle kärryllisen alusia ja jäin kuuntelemaan kun Latu selitti tilannetta loppuun ja toisti ilmeisesti asian olevan kiireellinen ja kertoi vielä osoitteen. Aloin rapsuttelemaan Midaksen kaulaa ja hieromaan sen säkää. Miro oli lähtenyt jatkamaan töitään ja Latu jäi luokseni katsomaan Midasta, joka nyt lepuutti oikeaa etujalkaansa ja nojasi karsinan seinään. Tarjoilin sille kämmeneltäni aina silloin tällöin kauroja. Latu tarkasti aina välillä kavion ja jalan.

Olimme odottaneet ikuisuudelta tuntuneen ajan ja vihdoin eläinlääkärin auto ajoi pihaan. Latu lähti eläinlääkäriä vastaan ja itse jäin Midaksen seuraksi. Pian eläinlääkäri ja Latu kävelivät talliin ja tulivat Midaksen karsinalle. Eläinlääkäri astui sisään karsinaan ja tarkasti vielä minulta, mikä jalka oli kyseessä. Kerroin, että se oli oikea etujalka. Hän tutki jalan kokonaan ja tunnusteli kaviota, pian hän otti pihdit laukustaan ja etsi niillä paiseen. Midas onnistui tempaisemaan jalkansa irti eläinlääkärin otteesta ja nousi hieman takajalkojensa varaan.
– Soo poju, soo. Olehan nyt rauhassa, sanoin eläinlääkärin väistäessä pois alta. – Se ei tykkää, yleensä kengittäessäkin se pitää rauhoittaa, voisitko antaa sille?
– Eiköhän se järjesty, hän sanoi ja alkoi etsiä rauhoittavaa laukustaan. Pian pistoksen jälkeen Midas alkoi silminnähden rentoutua. Hieroin sen selkää samalla, kun eläinlääkäri tutki jalan uusiksi. Lopulta hän aukaisi kavion.
– Hyvä poika, kehuin sitä.
– Kavio on hyvin arka ja luulen, että se tarvitsee siihen lääkekuurin. Määrään sille myös viikoksi kevyttä liikuntaa, ei ollenkaan laukkaa, ravia vain vähän ja liikutusta vain puolituntia kerrallaan vähintään viikon ajan. Jos aristaa vielä sitten, liikuntaa kannattaa jatkaa samanlaisena, eläinlääkäri kertoi ja kaivoi laukustaan reseptivihon ja kynän ja kirjoitti minulle reseptin.
Annoin hänelle osoitteeni, johon laskun voisi lähettää.

Midas sai jäädä sisälle. Epäilin pitkälle venyneen syksyn aiheuttaneen paiseen kavioon, maa oli ollut kovin mutaista tarhoissa paikoin. Kävin täyttämässä sille heinäverkon, jotta sillä olisi jotain tekemistä. Kiinnitin sen karsinaan.
– Hyvä poju, saat nyt levätä pari päivää, sanoin Midakselle ja annoin pusun sen turvalle.

[jatkuu Luffin kirjassa]

[Reetta]

12.12


Parkkeerasin mautoni Latun tallin parkkipaikalle. Kävelin siitä tallille, suoraan Midaksen karsinalle, jossa Sandra oli.
"Moi Reetta!", tämä tervehti huomatessaan minut.
"Hei", tervehdin takaisin ja jäin seisomaan Midaksen karsinan ulkopuolelle Sandran vierelle.
Hän kertoi minulle pari päivää sitten Midaksella ilmenneestä kaviopaiseesta.
"Eläinlääkäri määräsi sille kevyttä liikuntaa noin viikoks, ei laukkaa ja aina jotain puoli tuntia kerrallaan", Sandra selitti. Nyökkäsin ja astuin Midaksen karsinaan.
Ryhdyimme yhdessä harjaamaan Midasta, kumpikin sen toisella puolella.
"Olitko suunnitellut jotain erikoista tänään?" hän kysyi minulta kurkaten hevosen selän yli. Kohautin olkapäitäni ja mutisin kieltävän vastauksen. Jatkoimme harjaamista jutellen.

Harjattuamme Midaksen Sandra lähti kotiin ja minä lähdin Midaksen kanssa maneesiin. Tämäkin hoitokerta menisi vain talutellessa.
Midas käveli hitaasti rinnallani kohti maneesia. Aukaisin maneesin suuren liukuoven ja suljin sen sitten perässämme.
Kiersimme pari kertaa maneesin ympäri, teimme siinä samalla pari volttia. Maiskautin Midaan raviin. Aluksi se hieman kompasteli jalkoihinsa, mutta sitten se löysi hyvän ja rennon tahdin, johon minäkin kerkesin.
Ravasimme aina pitkillä sivuilla ja lyhyillä sivuilla jatkoimme voltteja. Ravatessa Midas nakkeli päätään hieman, niin että meinasi osua minuakin, mutta rauhoittui joko omasta tahdostaan tai sitten se todellakin ymmärsi minua, kun ärähdin sitä lopettamaan.
Loppukäynnissä kiersimme enää vain puolta kenttää. Vilkaisin kännykkääni, puolituntia oli kulunut, joten olisi kai hyvä palata takaisin lämpimään talliin. Sormeni olivat jo aivan jäässä.

HM 2

Eipä tullut kovin pitkä tarina, saattaa olla hieman tylsäkin. Sori

[sandra]

Midas vaihtanut nyttemmin omistajaa ja tallia.