sh-t Kristallikide NU

[Latu]

Omat sivut

Kristaa hoitaa Erica, joka myöskin kirjoittaa hoitokirjaan.

[erica]

Kolmiodraamaa

Puhelimeni soi. Näytöllä lukee Latun puhelinnumero. Arvaan jo, mitä asiaa hänellä on. Hän tietenkin ihmettelee, että milloin aion taas tulla tallille. Onhan tässä muutama päivä vierähtänyt läksyjen ja kokeiden kanssa puurtaessa, mutta kun en saa möhliä näitä tulevia kokeita, tai äiti varmasti kieltää minua menemästä tallille enää ikinä. Jos tahdon vielä edes joskus käydä tallilla, niin minun on pakko petrata koulunkäynnissä. Olen kuitenkin suunnitellut meneväni taas piakkoin tallille. Onhan Emiliaakin joskus hoidettava. Tosin olen jo sopinut Latun kanssa, että sen ajan kun en ehdi ratsastaa Emilialla, Latu huolehtii tamman liikunnasta ajamalla ja juoksuttamalla sitä. Onhan valjakkoajotaitojakin joskus hyvä vähän muistella. Havahdun ajatuksistani puhelimen piristessä toisen kerran. Nostan luurin korvalleni.
- Erica täällä.
- Hei, Erica. Milloin aioit tulla tallille?
Arvasinhan minä.
- En tiedä, ehkä jo tänään. Oliko jotain erityistä?
- Haluaisin sinun tulevan tänään.
Latun ääni paljastaa, että minun on tosiaan tultava tänään. Huokaisen ja työnnän koulukirjat sivuun.
- Miksi, Latu? Onko siellä jotain ongelmia?
- No, ei oikeastaan. Minä vain ajattelin...
Latu vaikenee hetkeksi.
- Ajattelit mitä?
- Ajattelin kysyä sinulta, haluaisitko ryhtyä hoitamaan myös Kristaa. Lynn aikoo lopettaa sen hoitamisen.
Toisessa päässä tulee hiljaista. Minäkin hiljenen. Hoitamaan myös Kristaa?
- Mutta minulla on jo Emilia...
- Niin, niin. Mutta kyllä kai sinä nyt pystyisit samalla hoitamaan Kristaakin. Ei sitä tarvitse edes ratsastaa. Ja voisit olla sen koulutuksessa mukana.
- Jaaha.
- Olisit nyt kiltti, Erica. Kukaan muu ei ole vielä suostunut, heillä ei ole aikaa. Enkä halua sille mitään uutta hoitajaa, jonka taidoista en tiedä mitään. Sinä olet taitava, Erica. Luotan, että osaisit kouluttaa Kristan oikein.
Hiljenen toistamiseen. Latu luottaa minuun ja on valmis jopa anelemaan minua. Krista on kaunis ja hieno varsa. Ehkä minä tosiaan voisin hoitaa myös sitä.
- Okei. Yritetään, sanon lopulta.
- Hyvä! Tule tallille niin pian kuin mahdollista, Latu hihkaisee ja sulkee puhelimen.
Mihin olenkaan nokkani pistänyt?

Tallin pihalla Latu odotteleekin jo minua. Riimunnarun päässä hänellä on kauniin värinen nuori suomenhevostamma. Krista on kuulemma parivuotias, eli ei enää mikään ihan pikkuvarsa. Silti sen hoitaminen tulee varmasti olemaan hyvin erilaista kuin aikuisen hevosen.
- Heipä hei! Latu hihkaisee ja nostaa kättään.
- Hei, vastaan ja juoksen kaksikon luokse.
Krista nostaa pientä, kaunista päätään ja katsoo minuun tummilla silmillään. Sen silmissä on ilkikurisuutta ja lempeyttä. Varsaharja on alkanut kasvaa ja tamman otsatukka on valunut hieman sen silmille. Tamma hirnahtaa ja steppailee Latun vierellä nykäisten välillä terävästi riimunnarusta. Näyttää vähän siltä, että se ei oikein tiedä mitä haluaisi tehdä mutta jotain ainakin: "En mä haluu tässä kykkiä!".
- Krista on oikeasti tosi kiva varsa, Latu pälpättää. - Sen kanssa pitää vaan olla johdonmukainen, niin kaikki sujuu hyvin. Se on vähän tämmöinen tohelo, mutta tarkoittaa aina hyvää ja on tosi kiltti.
- Joopa joo ja jaapa jaa, tuhahdan katkaistakseni puhevirran. - Anna se naru minulle niin testaan itse millainen se on!
Latu vaikenee ja ojentaa riimunnarun minulle. Samassa minulla on käsissäni pikkutamma, joka on kuin elohopeaa. Se surraa ympärilläni ja yrittää tökkiä minua liikkeelle.
- LOPETA! karjaisen sille ja läpsäytän kämmenelläni tamman ryntäitä. - Minun kanssa ei pelleillä!
Krista jähmettyy salamana paikalleen. Taidan olla vähän ankarampi kouluttaja kuin Latu, sillä tamma näyttää vallan hämmästyneeltä yllättävästä raivostumisestani. Myös Latu katsoo minua kuin kummajaista. Joo. Taidan olla paljon ankarampi kouluttaja kuin Latu. Ehkä vähän liiankin ankara, mutta hevoset ovat kyllä muuttuneet minun käsissäni aiempaa hyväkäytöksisemmiksi.
- Kun minä olen narun päässä niin mikään riehuminen ei tule kuuloonkaan! ärähdän tammalle. - Onko selvä?
Krista katsoo minua suurilla silmillään ja puhaltaa ilmaa sieraimillaan, niin että pakkasilmaan jää leijumaan höyrypilvi, josta auringonsäteet kimaltelevat. Tuo taisi olla myöntävä vastaus. Nykäisen narusta ja lähden kävelemään ympyrää tallipihalla. Krista lähtee seuraamaan minua iloisesti hölkäten. En hyväksy sitä, vaan pysähdyn ja peruutan tamman takaisin lähtöpaikalle.
- Käyntiä, neiti Hoppu, murahdan tammalle ja lähden taas kävelemään.
Tällä kertaa Krista seuraa minua käynnissä. Joka kerta kun sen lapa jyrää minun ohitseni, otamme pysähdyksen ja peruutan tamman ryntäistä painamalla niin, että se on kokonaan takanani. Se saa kiriä sen verran, että sen pää on minun kohdallani, mutta ei sen enempää. Aluksi se yrittää rynniä ylitseni, mutta otan tiukan linjan enkä kerta kaikkiaan päästä sitä ohittamaan ilman rangaistusta - takaisin peruuttamista. Pian tamma ymmärtää, että epäkunniottavalla rynnimisellä ei pääse mihinkään vaan joutuu ainoastaan pyörimään samaa puuduttavaa ympyrää uudestaan ja uudestaan. Kun Krista kävelee siististi, menemme kentälle ja kävelemme pari kertaa sen ympäri.
- Saanko päästää sen irti että näkisin sen liikkeet? kysyn Latulta.
Mies nyökkää, joten irrotan narun Kristan riimusta ja huitaisen nyt irtonaista narua pari kertaa ilmassa, jotta neiti älyäisi laittaa vauhtia töppösiin. Se lähteekin heti sellaiseen pierupukkilaukkaan että heikompaa hirvittäisi. Naureskelen juuri sen toilailuille, kun katseeni osuu tarhassa seisovaan Emiliaan. Siellä pikkuponi seisoo, takkuisena ja mutaisena, kuin sitä ei olisi hoidettu pitkään aikaan. Se katsoo minua ja Kristaa hyvin surullisena, kuin se ajattelisi että olen vaihtanut sen nuorempaan ja isompaan hevoseen.
Yhtäkkiä hetkestä valahtaa kaikki ilo ja hupaisuus kuin musta aukko olisi juuri niellyt ne. Tunnen itseni hirveäksi petturiksi. Minä vain täällä pidän hauskaa uuden hoitsuni kanssa, kun Emilia on ollut monta päivää vailla hoitajaa. Se on varmasti odottanut minua tulevaksi, ja nyt kun olen viimein tullut, mitä teen? Otan toisen hevosen hoidettavakseni!
Samassa Kristan hoitaminen ja kouluttaminen eivät tunnu enää lainkaan hyviltä ajatuksilta. Mitä oikein ajattelin? Minulla on Emilia, minun rakas Emiliani, enkä tarvitse muita hevosia. En varsinkaan mitään raisua suomenhevosvarsaa. Katson Kristan menoa hetken. Äsken tuntui siltä, että voisin hyvin hoitaa kahta hevosta samaan aikaan. Nyt tuntuukin, että minun on valittava Emilian ja Kristan välillä.
- Latu, ota sinä Krista kiinni ja vie talliin. Minun on mentävä Emilian luo.
Latu katsoo minua hämmentyneenä mutta nyökkää. Säntään ulos kentältä, kohti Emilian tarhaa. Emilia seisoo tarhan nurkassa, pää alhaalla ja turkki takkuisena. Näyttää että se itkisi. Huudan sitä nimeltä, mutta se ei reagoi. Se vilkaisee minuun tummilla silmillään mutta painaa sitten katseensa jälleen maahan. Sen vilkaisu on täynnä syytöstä, surua ja vihaa, mutta vielä pahemmalta tuntuu kun se ei katso minuun. Ihan kuin se ei tuntisi minua enää. Mitä olen mennyt tekemään?

Säntään Emilian luokse ja kierrän käteni sen kaulan ympäri. Halaan sitä, suukotan sitä ja silittelen sitä. Rapsutan sitä sen kutiavimmista kohdista, selvitän sen harjaa sormillani ja kuiskaan sille anteeksipyynnön. Se korvat liikahtavat ja katse kiinnittyy jalleen minuun. Katse on edelleen jotenkin alakuloinen. Purskahdan itkuun. Itken sen kylkeä vasten ja silittelen sitä. Soperran sille, kuinka tärkeä se on minulle ja yritän kertoa, etten ikinä jättäisi sitä, mutta sanani tukahtuvat. Sanat eivät riitä kertomaan, miten pahoillani olen sille ja miten surullista on nähdä se niin masentuneena kuin se on nyt. Tahdon sen olevan jälleen iloinen. Niinpä aikani halailtuani sitä vien sen talliin ja harjaan sen huolella. Sitten talutan sitä ympäri tallin pihaa ja yritän kaikin keinoin piristää sitä. Vien sen syömään lumen alta paljastuneelle ruohotupsulle, annan sen tervehtiä tarhassa olevia hevosia. Se tulee jälleen iloiseksi, mutta minä en.
Sillä vaikka kuinka pahalta se Emilian kannalta tuntuukin, niin tahdon silti hoitaa myös Kristaa. Sillä kun olen nyt nähnyt Kristan, kouluttanut sitä ensimmäisen kerran, niin en voi enää perääntyä haasteesta. On jatkettava. Minä en koskaan jätä kesken sitä, minkä olen aloittanut.

Niinpä, kun Emilia on jo karsinassaan mussuttamassa heiniään, hiivin jälleen Kristan luokse. Alan harjata Kristaa huolella niin, että se lopulta kiiltelee puhtaana. Se täyttää vasta pian pari vuotta, mutta se on jo reilusti Emiliaa isompi. Siitä tulee iso, hieno tyttö. Mutta ennen sitä se on saatava kunnolla koulutetuksi, sillä muuten se sitten isona jyrää ihmiset ihan kuusi-nolla. Sen on opittava tavoille, ennen kuin se on niin iso että se alkaa tulla vaaralliseksi. Niinpä sen kanssa on oltava erityisen tiukkana, tiukempana kuin Emilian kanssa. Se alkaa ihan perus hoitotilanteista, kuten harjauksesta. Jos se yrittää pyöriä, kiellän sitä. Se yrittää myös varsamaisesti testailla minua hampaillaan, mutta läpsäisen sitä kaulalle.
- Olet ihan liian iso kokeilemaan ihmisiä hampaillasi! torun ja luon tammalle kiukkuisen katseen.
Krista näyttää siltä kuin se nolostuisi - se ikään kuin painuu kasaan joutuessaan haukutuksi lapselliseksi. Sen jälkeen se ei enää yritä moisia varsahihhulitempauksia. Saan harjata sen rauhassa. Putipuhtaana hopeanruunivoikko varsa näyttää entistäkin upeammalta.
- Kuules, Kristallikide NU, sanon varsalle. - Minusta tuntuu, että sinusta tulee vielä jotain suurta!
Kuin vastaukseksi tamma nyökäyttää päätään.

// Semmoinen vilperi on Krista. :V Se on kyllä sinällänsä hirveän kiltti, mutta energiaa tuntuu löytyvän ihan liikaa, aivan kuin nuoressa hevosessa sitä ei olisi muutenkin tarpeeksi... -Latu

[erica]

Juoksutusta

Kiskon Kristan juoksutusvyötä kireämmälle - jotenkin se tuntuu liikkuvan pyöreän suomenhevosnuorukaisen yllä aika paljonkin. En uskalla ajatellakaan, mitä tapahtuisi, jos vyö pyörähtäisi ympäri kun sivuohjat ovat siitä kiinni suoraan tamman kuolaimissa. Varusteiden on oltava kunnolla. Pahaksi onneksi Krista on jo oppinut, että mitä tahansa vyötä vastaan kannattaa pullistella. Mikään pallomahan tökkiminen tai läpsiminen ei auta, sillä Krista on päättänyt taistella vastaan kaikin voimin. Ärisen sille painokelvottomia manauksia ja kiskon vyötä naama punaisena. Mutta Kristakin on hevonen, ja senkin on välillä vedettävä henkeä. Uloshengityksen hetkellä kiskaisen vyön voimakkaasti niin kireälle kuin saan. Krista huiskauttaa häntäänsä ja luimistaa korviaan. Se ei taitanut tuntua kivalta.
- Valitan, neitiseni, mutta jotenkinhan vyö oli saatava tarpeeksi kireälle, sanon tammalle ja rapsutan sitä lohdutukseksi.
Krista katsoo minua niin nyrpeän oloisena, että ei siihen ole oikeasti edes voinut sattua. Se vain ei tykännyt kiskaisusta.
- Odotatkin siinä kiltisti, kun haen sivuohjat ja liinan, komennan tammaa.
Krista hirnahtaa ja nyökäyttää päätään.
- Senkin pöhelö, nauran ja lähden hakemaan tarvikkeita.
Kun sivuohjat ja liina on napattu mukaan, suitsista on irrotettu ohjat ja olen kiskaissut nahkakäsineet käsiini, lähdemme kentälle.

Kentällä aloitamme kävelystä. Kävelytän Kristaa pari kierrosta kentän ympäri liinasta. Tamma on innokas, muttei rynni kuten eilen taluttaessa. Alkukäyntien jälkeen aloitamme varsinaisen juoksutuksen. Ohjaan Kristan ympyrälle liinan ja juoksutusraipan avulla. Päätän kiinnittään sivuohjat vasta myöhemmin, ensin tamma saa vähän venyttää kaulaansa. Aluksi kävelemme pientä ympyrää, mutta pian napautan maata raipalla ja maiskautan.
- Ravi! komennan.
Krista lähtee reippaaseen raviin heti komennon kuultuaan.
- Hyvä tyttö! kehun tammaa. Sen korvat kääntyvät ääneni suuntaan.
Krista taitaa tulkita kehut hidastuskäskyksi ja siirtyy käyntiin. Maiskutan sille uudestaan ja nostan raipan korkealle sen takana. Se älyää käskyn ja lähtee taas ravata kopsuttelemaan. Maiskutan tammalle tahtia, ja se lähteekin yllättäen melkoiseen kiitoraviin. Se ei ollut tarkoitus! Yritän rauhoitella tammaa äänellä ja ohjata sitä pienemmälle ympyrälle, mutta se vain riuhtoo vastaan ja heiluttelee päätään ylhäällä.
- Kääyynti!
Venytän sanaa mutta sanon sen äänekkäästi, jotta tamma älyäisi minun olevan tosissani. Vedän liinasta jo vähän kovempaa yrittäen kiskoa tamman pienemmälle ympyrälle ja käyntiin. Se vain kiihdyttää ja kiihdyttää, silmänvalkuaiset kiukusta muljahdellen. "Minähän en sinua tottele!", sen kiukustunut ilme puhuu. Suutun sille takaisin ja napautankin raipalla maata. Juoskoon sitten, mutta ainakin minun tahtiini.
- Joko hidastat tai juokset siinä maailman tappiin asti! ärjäisen tammalle. - Omapa on valintasi, mokoma uppiniskainen aasi!
Krista venyttää askeliaan laukkaan. Se on vähintään yhtä kovapäinen kuin minä, mutta minäpä aion saada tahtoni läpi. Krista saa luvan totella minua, mutta ilmeisesti minun on ensin juoksutettava se läkähdyksiin. Kyllä muuten sekin käy! Hoputan tammaa juoksemaan reippaammin. Se alkaa vähitellen puuskuttaa, ja nyt tiedän tilaisuuteni tulleen. Ohjaan sen pienemmälle ympyrälle pikku hiljaa. Lopulta se antautuu. Näen sen siitä, kuinka se laskee päänsä alas kunnioittavasti, kertoen että olen voittanut. Se hidastaa mukisematta käyntiin ja pysähtyy käskystä.
- No niin, äkäpussi, mutisen tammalle asettaessani sivuohjia paikoilleen ja vaihtaessani juoksutusliinan puolta. - Nyt me vaihdamme suuntaa ja sinä unohdat hölmöilyt, sovitaanko näin?
Krista katselee minua hieman happamana mutta tottelee käskyäni, kun käsken sitä kävelemään ympyrää toiseen suuntaan.

Loppujen lopuksi työskentely sujuu hyvin, sillä Krista on jo purkanut kiukkuiluenergiansa. Se tottelee käskyjäni mukisematta ja löytää varsin hienon työskentelymuodon, ja lopetammekin juoksutuksen melko myönteisiin tunnelmiin. Vastaisuudessa on vain muistettava, että tämä tamma osaa olla hyvinkin jääräpäinen sille päälle sattuessaan.


Tilannekuvaa Kristan kiihdytysspurtista by Erica

// Juoksutus onkin hyvää valmistautumista kolmivuotiaana alkavaan ratsukoulutukseen, muistathan vain ettet pyydä siltä mitään liikaa -muodot, peräänannot tms. se kyllä ehtii oppimaan kunhan kaikki peruskäskyt ovat sille selvää kauraa. Ajaminen on myöskin hyvää harjoitusta, itse olen Kristaa nyt avustajan kanssa jo ohjasajanut ja se sen on kyllä oppinut yllättävän hyvin! -Latu

[erica]

Ainut laatuaan

- Kristaa! Emiliaa! Tulkaas nyt, tänne jäätyy! huhuilen tammoja laitumen portilta.
Suuri joukko tammoja katselee minua tarhan nurkasta. Hytisen portilla käsissäni Emilian vaaleanpunainen riimu ja Kristan mustat päitset. Ulkona sataa taas uutta lunta - minä kun luulin että talvi on jo ohitse. Toissapäivänä ripsutteli vettä, mutta nyt taas pyryttää ja pakkasta on kymmenisen astetta. Maiskutan ja viheltelen portilla, jotta hoidokkini älyäisivät tulla luokseni ilman ajojahtia. Lopulta ne saapuvatkin luokseni portille, toivoen kaiketi pääsevänsä sisälle lämpimään syömään. Emilian söpö pinkki loimi on kastunut kauttaaltaan, tamma on varmaan taas piehtaroinut kinoksessa. Kristallakin on paksu loimi yllään, kuten useilla muillakin laitumen tammoilla. Nauraen katselen, kun muutkin laitumen tammat lompsivat porttia kohden. Kaikki haluavat suojaan lämpimään talliin.
- No, menkäähän te muut kauemmas, hätistelen hevosjoukkoa. - Kuuletko sinä, Ämmä? Hus! Eikö sana kuulu, Gaza? Nyt pois siitä, Lola ja Laulu, äläkä yhtään yritä tunkea siitä portista ulos, Adde!
Kun olen komentamalla ja narua huitomalla karkottanut muut otukset luotani, otan omat hoitsuni kiinni. Ensin Emilian, koska Krista ei taatusti jaksaisi seistä paikoillaan kun kiinnittäisin Emilian riimua. Niinpä nappaan Emilian kiinni ja talutan sen Kristan luokse ottaen sitten senkin turvallisesti narun päähän. Lähden kävelemään kahden tamman kanssa kohti tallia. Latulla on taas Emilian kanssa joku valjakkoajoharjoitus, joten pääasiallisena tehtävänäni on taas Kristan koulutus. Vien tammat karsinoihinsa ja vietän Emilian kanssa hetken aikaa höpöttelemällä sille ja halailemalla paksua pikkutammaa. Se on minulle edelleen tosi tärkeä, vaikka hoidankin myös Kristaa joka varsana kaipaa vähän enemmän huomiota. Kun Latu saapuu karsinalle aikomuksenaan varustaa Emilia valjakkoajoon, luikahdan Kristan luo.

Puunaan parivuotiaan suomenhevosen huolellisesti mahdollisimman edustavaksi, sillä enhän tietenkään tahdo liikkua takkuisen ja märän pikkuneidin kanssa. Krista nauttii huolenpidosta vaikka keksiikin välillä höpsöjä temppuja, kuten paidanhelmani maistelemisen ja hiusteni sotkemisen turvalla. Kiellän kaikenlaiset pölhöilyt tiukasti, sillä eihän melkein aikuisen hevosen sovi sellaisia harrastaa. Harjauksen jälkeen kiinnitän Kristan riimuun juoksutusliinan (siksi että se on riimunnarua pidempi) ja suuntaamme maneesiin suojaan lumipyryltä.
Maneesissa ei ole ketään, tosin eipä tallilla ole hiihtolomalla kamalasti väkeä kuhissut. Vähän aikaa taluttelen Kristaa ympäri maneesia, mutta pian siirrymme päivän varsinaiseen aiheeseen - maastakäsittelyyn.
Minulla on taskussani iso kasa kuivia leivänpaloja motivaatioksi, ja aloitammekin pienellä venyttelyllä. Aluksi Krista ei venytä kaulaansa vaan yksikertaisesti peruuttaa tai kääntyy päästäkseen herkun ulottuville. En palkitse sitä vielä, sillä tahdon sen ymmärtävän mistä on kysymys. Autan sitä vähän käsillä ohjailemalla, ja pian se käsittää homman jujun. Kun se on päässyt kiinni jutun juoneen, se taipuu mukavasti ja venyttää päätänsä vaikka maailman ääriin saadakseen herkun. Venyttelyn lopuksi annan sille vielä ekstraherkut, ne se on ansainnut venyttyään niin hyvin.
Venyttelyn jälkeen alan pyytää tammalta erilaisia tehtäviä. Kannustuksella ja motivoinnilla saan sen menemään vaikka miten päin. En kuitenkaan vaadi varsalta liikoja, vaan pyydän vain peruutusta, käyntiä, ravia ja pari sivuttaisaskelta. Erityisesti ravissa tamma lähtee hyvinkin reippaasti hölköttämään perääni muttei kuitenkaan ohittele ja saa näin ollen isot kehut. Tietenkin.
Kun tamma toimii hienosti liinan päässä, otan sen irti ja vien maneesin laidalle odottelemaan. Sitten alan ohjailla tammaa ilman narua ja pääosin ilman kosketusta. Aluksi yritämme peruutusta. Kävelen tammaa kohti ja ikään kuin työnnän sitä käsilläni taaksepäin, vaikka oikeastaan en koske siihen laisinkaan. Krista ymmärtää käskyni hienosti ja alkaa peruttaa kaula kauniisti kaarellla, kuin ylpeillen että kyllä minä tämmöiset osaan. Kehun tammaa ylenpalttisesti ja annan sille muutaman herkun. Herkut syötyään se kuolaa tyytyväisenä hihalleni ja katsoo silmiini suloisesti. Rapsutan sen otsaa ja kehun sitä hienoksi tytöksi. Seuraavaksi kehotan tammaa seuraamaan ja lähden kävelemään. Krista epäröi hetken paikoillaan. Vilkaisen sitä sivusilmällä. Siinä se seisoo, pää ylhäällä, harja samettisena pitkin kaulaa valuen, silmät ymmyrkäisinä. Kutsun sitä hiljaa, ja se lähtee seuraamaan minua. Aluksi se ottaa pari epäröivää askelta ja jää taas tuijottamaan minua. Olen ehtinyt useiden metrien päähän siitä.
- Tule vain, kuiskutan hiljaa.
Se valaa Kristaan itsevarmuutta. Tamma lähtee seuraamaan minua ja ottaa muutaman raviaskeleen pysyäkseen perässä. Sen jälkeen se seuraa minua kuin koira. Välillämme on pari metriä tilaa, ja niin on hyvä ollakin. Hevonen kunnioittaa johtajansa omaa tilaa. Krista pitää välimatkan koko ajan saman mittaisena, lisäten vauhtia kun minäkin lisään ja hidastaen kun minäkin hidastan. Hetken kuluttua lähden hölkkäämään ja maiskautan suullani. Vilkuilen, kuinka Krista heilauttaa päätään. Vaalea harja leijuu ilmassa tamman heitellessä hetken ajan yllättyneenä päätään. Se on melkein pysähtynyt, mutta hetken ihmeteltyään se lähtee raviin ja hölkkää välimatkamme jälleen sopivaksi. Sitten se taas seuraa minua kulkien täsmälleen samassa tahdissa kanssani. Se on ihmeellistä. Ikään kuin sulaudumme yhteen, yhdeksi olennoksi. Pysähdyn, ja Kristakin pysähtyy. Mutta kun kutsun sitä, se rohkaistuu tulemaan lähelleni ja tietenkin ottamaan tarjoamani herkut. Halaan nuorta suomenhevosta. On se vaan niin ainutlaatuinen otus.


En ole tästä erityisen ylpeä, mutta jospa se nyt on julkaisukelpoinen. Sanoma varmaan käy selväksi. Rakas Krista <3

// Sie se olet ahkera piirtämään, tässä justiinsa teen päivitystä pisteidenkeräilyyn -piirtämällä tulee saamaan plussapisteitä. : ) Hienoa että Kristan kanssa sujuu, kyllä siitä vielä hieno ratsu saadaan. -Latu

[erica]

Säihkyy kuin Kristallikide konsanaan


HYI RUMA! Siis eikunsiis, tämä on nyt tällainen lyijykynäpiirros kun halusin kerrankin panostaa varjostukseen eikä se meikällä oikein värien kanssa onnistu. Ja onhan sitä kiva joskus poiketa normeistaan. :)

Se on mukavaa vaihtelua tehä välillä jotain uutta, siehän oot intoutunut piirtämään! -Latu

[erica]

Tulevaisuudensuunnitelmia

Krista steppaa innoissaan ympäriinsä, kun kiinnitän sivuohjia paikoilleen. On jälleen aika juoksuttaa nuorta tammaa, kolmivuotissyntymäpäivä ja odotettu sisäänratsastus kun kolkuttelevat ovella. Tänään tavoitteena on saada tamma liikkumaan mahdollisimman elastisena ja tasapainoisena, jotta ratsastajan alla liikkuminen helpottuisi. Tamman valkoinen harja heilahtelee ja kevyen kullankeltainen karvapeite kiiltelee kevätauringon valossa kun se tanssahtelee innokkaasti ympäriinsä.
Kun pääsemme työskentelemään, tamma on heti innokkaasti siirtymässä raville. Annan sen kuitenkin ravata vasta viiden minuutin alkukäyntien jälkeen. Tamma näyttää liikkuvan vasempaan kierrokseen paremmin kuin oikeaan eikä meinaa millään myöskään nostaa oikeaa laukkaa, joten treenaamme oikeaa puolta pidempiä jaksoja kerrallaan. Ongelma on kuitenkin luultavasti helpompi ratkaista kun päästään ratsaille, jolloin hevosta voi ohjata tarkemmin ja lihasten kehittymistä voi säädellä paremmin.
Krista on siitä hieno hevonen, että se työskentelee täysillä joka hetki ja osaa itsenäisesti käyttää takaosaansa liikkeen moottorina eikä lompsottele etupainoisena. Kyllä siitä tulee vielä loistava ratsu!


Paras varsa jota maa päällään kantaa on kasvanut jo aika isoksi! <3

// Niinpä, tajusinpahan vasta itsekin että ihan kohtahan Krista täyttää jo kolme ja alkaa ratsastajaan tutustuminen. :O Eihän sillä vielä "kunnolla" voi ratsastaa, mutta tuntuu se silti jännältä että Kristan selkään kiivetään jo! Ja sie se piirtelet vaan niin ahkerana, sieltä ne hoitopisteetkin tulee 8) - Latu

[erica]

Ensikertalainen

- Kuule Erica, mitä jos sisäänratsastettaisiin Krista tänään? Latu kysyy minulta ohi mennessään.
Mykistyn. Tätä hetkeä olen odottanut kauan, ja saan osallistua siihen kuten olen toivonutkin. Jännitys pulppuilee sisälläni. Kaikki hetket Kristaa kouluttaessani olen pitänyt mielessä, että pian sen selkään noustaan ja olen koko ajan tähdännyt siihen, että tammalla on kaikki mahdolliset valmiudet hetkeen, joka tuntuu nuoresta hevosesta stressaavalta. Latu on kuulemma jo esitellyt satulan tammalle aiemmin, joten se osaa kantaa painoa selässään. Kerran hän kuulemma laittoi tammalle Floran lännensatulan ihan vain testiksi, miltä suurempi paino tuntuu selässä.
- Ilman muuta sisäänratsastetaan, nyökkään innoissani. - Mikäs satula me laitetaan sille? Sillähän on jo suitset.
- Vähän haaveilin että sponsoroisit varusteidenhankinnassa kun ostit Emiliallekin ne prinsessavarusteet, Latu kiusaa. - Mutta siis joo. Ajattelin laittaa Haikun satulan sille. Jos se nyt sopii, minusta tuo Krista on vähän Haikua pyöreämpi. Vaan katsotaan.
- Kyllä minä ostankin Kristalle varusteet, virnistän. - Kunhan se kasvaa täysmittaansa, jotenkin vieläkin kasvaa hurjaa vauhtia. Etenkin leveyssuunnassa, pienempänä se oli aika laiha.
Latu naurahtaa ja vetää minut mukaansa Kristan karsinalle. Sovitamme Haikun nahkaisen yleissatulan tamman päälle ja laitamme sille suitset. Nuori tamma on aivan rauhallinen, kyllähän se on ennenkin varusteet päällä liikkunut. Tästä harjoituskerrasta vain tulee aika erilainen.

Talutamme Kristan kentälle. Olen odottanut, että Latu nousisi ensin itse Kristan selkään, mutta hän lausuukin yllättävän käskyn.
- Erica, nousepas sinä ensin Kristan selkään, kun olet kerta kevyempi kuin minä.
Tuijotan miestä sanattomana. Mitä ihmettä hän hourii?
- Mutta enhän minä ole ikinä sisäänratsastanut hevosta! kiljaisen.
- Jokaisen pitää aloittaa joskus, Latu toteaa. - Tulepas, niin autan sinua vähän.
Latu punttaa minut ylös neuvottuaan minua jäämään hetkeksi selkään makaamaan vatsalleni, jotta Krista saisi totutella painoon. Niinpä kiipeän selkään mutta jään kerrassaan typerään asentoon roikkumaan sinne. Krista alkaa stepata ympäriinsä, mutta Latu nykäisee sen ohjista.
- Nyt rauhoitut, nuori neiti, jos et halua tiputtaa hoitajaasi pää edellä alas, hän komentaa tammaa. - Heti kun se rauhoittuu, voit nousta hitaasti istumaan.
Kun Krista hetken kuluttua rentoutuu, nousen hyvin hitaasti ylös makuuasennosta ja nostan jalkani toiselle puolelle satulaa. Krista alkaa jälleen steppaamaan, mutta Latu rauhoittelee sitä ja tamma rentoutuu pian uudelleen.
- Muista, että et saa tässä vaiheessa käyttää ohjia lainkaan, ja myös pohkeet on pidettävä paikallaan, Latu neuvoo. - Tamma opetetaan avuille vasta kun se on tottunut ihmiseen selässään. Istunnalla voit hieman myödätä ja vaikuttaa käännöksissä, se on kuitenkin tärkeä apu hevoselle.
Latu taluttaa Kristaa pari kertaa kentän ympäri, ja minä istun mahdollisimman hiljaa paikoillani. Pohkeet pidän kevyesti kiinni tamman kyljissä, jotta se tottuisi niiden läsnäoloon. Tamma osaa jo ohjasavut ajon jäljiltä, mutta tässä on edettävä hitaasti. Nyt Kristalle on tarpeeksi sulattelemista siinä, että selässä on ihminen. Raukka on vähän hermona eikä ymmärrä mistä on kyse, mutta rauhoitelemme molemmat sitä. Tällä ensimmäisellä kerralla on yksi ainoa tavoite: saada hevonen rentoutumaan ratsastaja selässään. Ensimmäisillä kerroilla on oltava taluttaja, joka tuo turvaa hevoselle ja antaa apuja, jotka hevonen tietää jo entuudestaan.
- Parin päivän päästä minä nousen selkään, jotta saisimme avut opetettua tammalle varmasti oikein, Latu kertoo taluttaessaan tammaa. - Saat kuitenkin olla joka kerta mukana avustamassa minua ja tukemassa tammaa. Ensimmäisillä kerroilla on hyvä olla joku tuttu ihminen lähellä, jolloin tamma ei tunne oloaan turvattomaksi.
Lopulta Krista kävelee kiltisti pitkin uraa. Pysähdymme ja minä jalkaudun, ja Krista saa tietysti pari makupalaa oltuaan reipas ja rohkea. Kyllä siitä vielä kelpo ratsu saadaan!

// Jukupätkä, todellakin Kristasta tulee vielä oikein hieno ratsu, hieno ja kaunis hevonen ylipäätänsä! 8) Ja höhö, ei siun oikeasti niitä varusteita tarvitse ostaa, eihän se hoitajien velvollisuuksiin kuulu tuhlata rahaa -tosin jos haluat harjoja, suitset tms. ostaa niin enhän mie voi estääkään, enkä aiokaan estää ;) Satulasta siun ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, on helpointa jos mie sen itse ostan tai kokeilen sopisiko joku vanha satula tammalle -se kun on niin oma taistelunsa löytää sopivalla hinnalla hevosen selälle jetsulleen sopiva satula, ja saada se sopimaan vielä ratsastajan kankullekin... -Latu

[erica]

Varusteita ratsunalulle

Päätin viimeinkin panna tuumasta toimeen ja lähdin tylsänä sunnuntaipäivänä kiertelemään hevostarvikeliikkeitä aikomuksenani hankkia ratsunraakile-Kristalle varusteita. EQP:stä löytyikin lopulta se juuri Kristalle sopiva ihanan limesävytteinen varustesetti, jonka sitten tietenkin nappasin mukaani. Summa oli päätähuimaava, ja säästötilini on nyt todellakin nollilla. Toisaalta onko parempaa tuhlaus, anteeksi, sijoituskohdetta olemassakaan? Tavallaan tämä oli sponsorointi Kristan tulevaisuudelle. (Latu saa luvan sponsoroida sitä piirtämällä Krissusta aikuiskuvan!)

Mutta siis, linkki varustesivulle: XXX!

// Lisäilen linkin varuteisiin Kristan sivuille, ja aikuiskuvasta teen niin hienon kuin pystyn. >8)) Vielä vähän pompottelen että teenkö heti rakennekuvan vaiko jonkun vapaamman, mutta joka tapauksessa Kristan arvoisen! -Latu

[erica]

Runoilua

Hei c'mon nyt ihminen,
liikettä niveliin!
En tajuu miks sä hidastelet
kun hauskaa on tulossa niin!

Tänään sä taas varmaan kipuut mun selkään
ja liikkelle vaihteeks komennat.
Vaan mullapa on idea ja pelkään
että sä maahan tipahdat.

Sillä mä aion ottaa mallia
toisesta hoitoponistas -
aion heittää takapäätä ylös kohti tallia
ja saada sut irti nahkasatulastas.

Ensin ihan kiltisti liikun,
nätisti kaulaa jo pyöristän.
Sitten kun siellä rentona kiikut
mä selkää vähän köyristän.

Mä heitän vuoroin pyllyä ilmaan,
vuoroin hyppään takajaloillein.
Innokkaasti kroppaa veivaan
ja saan sut maahan selälles.

Komea on sun ilmalento
kun satulasta mätkähdät.
Vaan tiedän ettei oo pitkä ilo
jos sä käämisi käräytät.

Niinpä ihan kiltisti mä astelen sun viereesi,
tuijotan sua anovasti nappisilmilläin.
Vaan vieläkään sua ei naurata sun hassu ilmalentosi
tujotat mua kiukkuisena, ollaan napit vastakkain.

Tahtojen taisto kehittyy taitaa
jos en jonnekin liukene.
Lähden pötkimään pitkin kentän laitaa,
taakseni en vilkaise!

Huudat kurkku suorana
ja vihaisena kiroilet
vaan mä tääl pihan toisel laidalla
hevosenhymyä virnuilen.