sh-t Kaukorakas KND

[Latu]

Omat sivut
rautias sh-tamma
sk 156 cm
syntyi 21.7.09 VHKR
Hoitajana Veena, joka myöskin kirjoittaa hoitokertomukset.

[veena]

"Selvä, nähdään pian", ja suljin luurimen.
Latu oli kertonut puhelimen välityksellä Railasta tietoja ja ajo-ohjeita tallille. Lähes kahden vuoden tauon jälkeen minulla oli vihdoinkin aikaa hankkia itselleni hoitohevonen, ja sähköpostiin tulleista ilmoituksista ehdottomasti kivoin oli Nuuhkun tallin Kaukorakas KND eli Raili. Ravisukuisista hevosista itselläni olikin jo useamman vuoden kokemus, kun anoppilasta löytyi kymmenpäinen suomenhevos- ja lämminveriravuri lauma. Tästä kumminkin ehkä alkaisi Latun kanssa yhdessä Railan koulutus ratsutukseen eteenpäin, mutta tietenkin raveja silmällä pitäen. Oivoi, tästä tulisi niin hauskaa!

Kylmän kirpeä pakkasviima puhalsi kasvoihin, ja saivatkin heti poskeni punoittamaan. Startatessani kylmän kakeaa autoa suostui se hiljakseen käynnistymään, ja sainhan minä heti aamusta liikuntaa, kun ikkunoiden rapaamisessa meni tovi jos toinenkin. Autoon päästyäni oli se onneksi jo hieman lämmennyt, joten oli aika lähteä ajamaan kohti Nuuhkun tallia. Silmät sirrillä katselin tieviittoja, ja pian vasemmalle puolelleni aukesi iso laidun, jonka vieressä tönötti punainen tallirakennus sekä keltainen talo. "Tämä se on!", innostuin ja korvasin pihaan.

Auton äänen kuultua asteli pihaan mustatukkainen nainen, huivi vyötettynä tiukasti nenään asti.
"Heippa!", Latu tervehti.
"Hei vain. Ei tänne ollut lainkaan vaikea löytää", kerroin helpottuneen.
"Aivan, mitä minä sanoin! Mutta jos kurkataan ensin Raila, ja sitten tilat?", Latu kysyi.
"Sopii paremmin kuin hyvin", ja lähdin seuraamaan mustahiuksista naista rivakoin askelin lumen narskuessa jalkojeni alla.

Pian nuokuimme aidan laidalla katsomassa tarhaavia hevosia, ja olin lumoutunut nähdessäni pitkästä aikaa hevosen. Se tuoksu ja tietynlainen olotila, mikä tulee kun katsoo hevosta suoraan silmiin. Se on jotain niin valloittavaa sekä uskomatonta. Kuinka hevonen ajansaatossa omistautuu ihmiselle täysin, ja on vain tämän sekä luonnon armoina. Se tunne syöksähti sisälleni hyvin nopeasti, turvantunne.
"Tuo siniruutuloiminen on Raila. Ihmettelen kovasti ellei se tule aidalle kyhnäämään", Latu esitteli.
"Voi miten kaunis!", inahdin, ja ajattelin mielessäni tulevaisuuttamme yhdessä.

Pian vieressäni seisoi liki 160cm hevonen, joka katsoi pää kenollaan uutta vierailijaa, ja hivuttautui lähemmäs. Latu sanoi menevänsä käymään tallissa, niin saisin hetken aikaa tutustua Railaan kunnolla. "Hei Raila. Olen uusi hoitajasi", ja silitin sitä sen vaaleanpunaisesta turvasta. Olin haltioissani siitä, miten upea Raila olikaan. Latu oli harvinaisen oikeassa siitä, että Raila pitää nähdä luonnossa, sillä sanat eivätkä kuvatkaan riitä kertomaan tästä hevosesta mitään. Innolla jo odotin hoitotuokioita sekä yhteisiä uumoiluja kesäisillä pelloilla minä istuen maassa toppi päällä, ja Raila vieressä syöden tuoretta heinää puhumattakaan talvipäivän lumisista maastoreissuista laukaten tai kärryillä ajaen. Olen ikuinen haaveilija, joista toivon mukaan joskus tulee totta..

Kaunis maalaistalli oli eritoten mieleeni, josta huokui lämminhenkisyys sekä tietynlainen nostalgia. Latu oli tehnyt loistavan valinnan ostaessaan tilan, koska ikinä ennen en ole näin viihtyisään talliin edes törmännyt. Löysin Railan karsinan, jonka ovessa roikkui sininen riimunnaru sekä toispuoleisesti roikkuva nimikyltti. Kuvankäsittelijänä voisin Ladulle luvata, että uuden nimikyltin kyllä mielelläni tekisin. Latu sanoi, että karsinanovet saa vaikka liimailla täyteen kuvia hevosista. Innoissani suunnittelin avaavani jo photoshopin, ja tekemään hienoja juttuja Railan karsinanoveen kuin harjalaatikkoonkin.

Hetken Latun kanssa juteltuani, rutiineihin ja Railan varusteisiin tutustuttua sain luvan hakea tuon tamman talliin. Latu sanoi, että saisin itsekseni jäädä touhuilemaan Railan kanssa, kun joutui lähtemään käymään kaupassa, jotta saisi perheelleen ruokaa tehtyä. Pian tallissa oli hiljaista, ja minä yksin hoitohevoseni kanssa. Päättäväisesti nappasin riimunarun mukaani, ja kävelin kohti laidunta. Portille tullessani olikin Raila jo vastassa heiluttamassa päätään, ja odotti varmaan pääsevänsä syömään. "Tulehan kultsi! Hoidetaan sinut oikein hyvin", ja talutin Railan talliin, jonka loimi kahisi liikkeiden mukaisesti.

Kaunis rautias tamma seisoi käytävällä odottaen minua, että kipaisin hakemaan harjalaatikon. Astelin talliradion soittaman musiikin tahtiin Railan vierelle, ja silittelin sitä. "Olet niin kaunis. Toivottavasti meillä yhteistyö alkaa sujumaan..", puhuin Railalle, joka painoi päätänsä alaspäin, ja laittoi silmiään kiinni. Ei kuulosta todelta, eihän? Ei niin, mutta ottaen huomioon Railan luonteen sekä sen, miten avoimesti ottaa uudet ihmiset huomioon, niin en epäile lainkaan. Tämä on jo rakkautta ensisilmäyksellä, ainakin minun puoleltani! Nappasin harjalaatikosta käteeni vihreän pölyharjan, ja rupesin harjaamaan Railan pitkää talviturkkia. Tämän jälkeen vuorossa oli jouhet, joista löytyikin yön jäljiltä puruja. Raila oli tänään helppo hoidettava, mutta tutustumisen vuoksi hoidin sitä melkeinpä tunnin, ja kerroin omasta menneisyydestäni miesten, hevosten ja koulujen saralta. Raila kääntöi välillä päänsä minua kohti ja katsoi kuin olisi ymmärtänyt kaiken mitä puhuin.

Tämä ilta kävellään käsi kädessä, ihmisten edessä. Älä sinä muiden katseista välitä sillä me ollaan yhdessä. Ne ei tiedä mitään, ne ei kuulu tähän tarinaan joka harvoille luetaan
Radiosta soi Jenni Vartiaisen ihmisten edessä- biisi, ja minut valtasi yllättäen turvantunne. Vieressäni seisoi kookas suomenhevostamma, Railaksi kutsuttu, joka painoi päätänsä alaspäin rapsuttaessani sitä korvien takaa. "Kyllä meistä ystäviä tulee, vai mitä?", kysyin Railalta jonka silmät huokuivat ystävällisyyttä sekä rehellisyyttä. "Varmasti sinä osaat olla joskus oikea neiti, mutta olet juuri ihana tuollaisena mammana. Olet paras ystäväni", lausuin Railan korviin hiljaisesti ja kevyesti. Railan vielä seisoessa käytävällä päätin laittaa sen hetkeksi karsinaan, jotta voisin harjata sen loimen sisäpuolelta ylimääräiset irronneet karvat pois. Pidin karsinanovea raollaan Railan tutkiessa puhdasta karsinaansa, ja syötin sille yhden porkkanan kiitokseksi kivasta päivästä. Loimen harjattuani laitoin sen sille takaisin päälle, ja talutin sen ulos.

"Heippa rakas! Tulen huomenna, sopiiko?", ja samassa Raila käänsi päänsä kohti minua, heilautti sitä ja juoksi laumatovereidensa luokse heinien kimppuun. Kävin vielä tallissa siivoamassa jälkeni sekä lakaisin tallikäytävän tuottamastamme liasta. Tämän jälkeen nousin autoon, ja käynnistin sen.

Ajaessani pois tallipihasta katsahdin taustapeiliin sanoen "Olet paras ystäväni.."


(Toivottavasti kuvan tuominen tähän onnistui. Ellei, niin voit kopioida linkin ja katsoa sen. :-) Tarina saattoi olla vähän sekava, mutta idean päästä en saanut täydellisesti kiinni, vaikka inspiraatiota onkin.)

[veena]

"Mitähän me tänään tehtäisiin?", kysyin Railalta istuessani laitumen aidalla, ja tämä vieressäni miettien elämän suurimpiakin kysymyksiä. Mielessä kerkesi käväistä talutusreissu maastossa tai kentällä, sillä vielä en uskaltanut selkään mennä ennenkuin olen tutustunut tammaan aivan kunnolla. Tosin kyllähän juoksutuskin voisi olla mukavaa puuhaa tai ilman satulaa köpöttely. Täytyisi varmaan soittaa Latulle ja kysyä, että mitä sitä voisi tehdä tänään hoitamisen lisäksi. Olihan kello vasta kymmenen aamupäivällä.
"Mutta Raila-Rakas, menen nyt siivoamaan karsinasi!", ja annoin hellän suukon Railan turvalle ja lähdin kävelemään kohti punaista tallirakennusta.

Napsautin radion seurakseni päälle, ja tervehdin lehmiä Emmaa ja Nannaa, jotka märehtivät omissa paikoissaan. Eilisen esittelykierroksen jälkeen löysin helposti kottikärryt sekä talikon, joten nyt olisi vain ajankysymys milloin olisin valmis. Minä kun tuppaan olemaan pikkutarkka karsinoiden siivoamisen kanssa.
"Hei Vilma! Olen tänään lähes koko päivän kokouksessa, joten en pääse vasta kuin illalla tallille. Jos vain viitsit, niin voisitko antaa hevosille päivärehut? Ohjeet löytyvät rehunurkkauksesta. Uskallan päästää sinut jo Railan kanssa ratsuttelemaan, joten tee mitä keksit! Jos tulee ongelmia, niin soitahan. ) Kiitoksia hurjasti!
- Latu"
Railan karsinanovessa oli seuraavanlainen viesti, ja olin aivan uskomattoman iloinen kun minuun jo luotetaan tällä tavalla. Tokihan minä hevoset ruokin, ja keksin Railan kanssa tekemistä jos jonkinmoista. Olihan minulla vain pelkkää aikaa tämä viikko! Ja mikä parasta - tallilla saisin viettää aikaa niin paljon kuin haluaisin. Pian sieraimiini kantautui märän heinän tuoksu, ja heräsin uumoiluistani takaisin tähän maailmaan. "Niin, se karsina", muistin. Lauleskelin talliradion mukaan, kun heitin likaisia alusia pois Railan karsinasta. Kyllä Raila oli kerennyt sotkea, mutta hetkessä karsina tyhjeni likaisista alusista, ja oli aika tyhjentää kottikärryt. Kävin vielä ylimääräiset kikkaret siivoamassa pois, ja vein puhdasta purua tilalle. "Noin! Eiköhän Railan nyt kelpaa olla muhkeassa karsinassaan."

Tavarat vietyäni pois lorautin ämpäriin vettä, otin mukaani kauhan ja tiskiharjan, jotta pääsisin kiillottamaan Railan juoma- ja ruokakupin. Hinkattua aikani kuppeja sain ne viimein loistamaan puhtautta, ja kyllä Railan kelpasi sitten syödä ja juoda! Kun aamulla en kerennyt mitään syödä, niin istahdin tallihuoneeseen syömään juustovoileipiäni ja omenan, jonka olin kerennyt mukaan napata. Nälkä kurisi jo vatsassa, ja samalla syödessäni luin hyvin vanhoja Hevoshulluja. Kyllä kertakaikkiaan rakastan Lena Furbergin sarjiksia! Uskomattoman hyvin osaa kuvittaa ne, ja etenkin yksi suosikeistani on Tuuvan talli. Tuleekohan täällä joskus samanlaista kuin Tuuvan tallilla? Ainahan sitä voi toivoa.. ;o) Löysin käsiini myös hoitokirjoja, joita ajankuluksi lueskelin kun aikaa oli. "Hmmh. Onkohan minun jorinat liian pitkiä soperrettavia? Muilla kun ovat näin kauniita ja lyhyitä.. No, olenpa ainakin omanlaiseni, hih!", puhuin itsekseni tallihuoneessa suu täynnä omenaa. Samassa muistin eilen tekemäni nimikyltin Railalle, ja kaivoin sen laukustani esiin. Virheitä ei onneksi löytynyt, ja kontaktimuovikin oli onnistunut, ei ryppyjä. Otin laukustani myös teipin, ja kävin laittamassa kyltin kiinni Railan karsinanoveen. (kuva)

Nappasin sinisen rimmunnarun käteeni, ja lähdin hakemaan Railaa laitumelta. "Raila! Tules tänne, niin pääset hoidettavaksi", huudahdin tammaan päin, joka hirnahti ja lähti kävelemään hangella kohti minua. (kuva). "Hei taas! Tässä olisi neidille alkupalaa, kelpaako?", ja ojensin Raila-Rakkaalle oranssin, muhkean porkkanan. Talliin mentäessämme Raila keskittyi rouskuttelemaan porkkanaa, ja katseli samalla vienosti tallipihaa sekä kauniin aurinkoista päivää. Jälleen kerran Raila seisoi käytävällä riimunnaru heitettynä sään päälle, ja roikkuen toiselta puolen suurinpiirtein lavan kohdalla. Raila oli irti käytävällä, kun laitoin tallinovet kiinni, ja hain harjapakin. Takaisin tullessani Raila oli puhuttelemassa Marttoja (Emmaa ja Nannaa), jotka taisivat juoruta keskenään tallin kuumimpia asioita. "Raila! Tulepas takaisin, niin laitan sinut kiinni", ja tamma katsoi minua koiranpentuilmeellä kuin sanoakseen "Onko minun pakko..?", mutta eihän hoitamisesta olisi mitään tullut jos Raila olisi seikkaillut ympäri tallia minun yrittäessä harjata sitä.

Viime yönä satanut lumi oli hyvin märkää, joten olihan sitä jäänyt kiinni Railan vuohiskarvoihin tämän tarpoessa polvia myöten lumessa. Irrotin lumipaakit nätisti pois, ja pääsin jatkamaan harjausta pölyharjan kanssa, jota seurasi sitten dandyharja ja piikkusuka. Jouhet selvitettyäni otin kaviot, joissa olikin kamalat tierat. Etsin käsiini vasaran, joka löytyi kymmenen minuutin sisällä, ja sain poistettua lumipaakit tamman kavioista.
"Huh! Nyt olisit valmis. Eikä aikaa mennyt kuin.. lähemmäs puolituntia", selitin uinuvalle Railalle taputtaessani sitä kaulalle.
"Mmh.. Toivottavasti Latu ei ikinä myy sinua! Olet nyt jo minulle hyvin tärkeä", kerroin Railalle, joka oli taas painanut päänsä kohti maata.
Pitkään aikaan en ollut hevosta nähnyt, kuten kerroin eilen, ja olen hyvin yllättynyt kuinka minulla ja Railalla jo yhteistyö pelittää. En olisi uskonut, että Nuuhkun talli todellisuudessa olisi näin viehättävä, mutta toisin kävi. Taidan Latu nyt olla teidän riesana useamman kerran viikossa, kun vallan innostuin uudesta hoidokista! ;-) Tässä vähän osviittaa siitä, mitä ajattelin kun Latu oli laittanut useamman sähköpostin minun kanssani Railasta.

Mietittyäni taas omia päätin lähteä hakemaan Railan varusteita. Vaaleansininen satulahuopa koristi Railan mustaa yleissatulaa, jonka nappasin käsiini, ja mustat aachenturpanhihna- suitset löytyivät myös mukaani. Otin varuilta mukaan Railan jännesuojat, kun maastoon olisimme menossa. Vielä hieman tuntematon maasto sai kylmät väreet kiirimään pitkin selkäpiitäni, mutta onneksi takataskustani löytyi Latun piirtämä kartta maastoreiteistä, jotka huomattavasti helpottaisi suunnistustani. Tosin ikinä en ole ollut kunnon suunnistaja taikka tietoinen siitä, mistä juuri mentiin.
Käytävällä kuopiva Raila halusi ehdottomasti seuraa, mutta kun kuuli kilisevän satulavyön lopettu se oitis touhunsa. "Mitä sinä kuovit? Enhän minä edes ollut kauaa poissa", ja Raila heilutteli päätään tukka hulmuten rivakasti. Aloin laittamaan innokkaalle Railalle pukineita päälle, ja itseäni alkoi hieman jo vatsanpohjasta kipristelemään, kun mietein minkälainen Raila olisi ratsastaa. Kuulemma se olisi reipas, mutta apuja kuunteleva, joten se jää nähtäväksi maastoon. Napsasin kypärän kiinni, ja olimme valmiita lähtemään.

"Hop! Ooh, en muistanutkaan, että olisin näin jäykkä! No, onhan viime ratsastuskerrasta aikaa jo pari vuotta", kerroin paikalla seisovalle Railalle noustuani selkään. Säätäessäni jalustimia sopivan mittaisiksi lähti Raila kävelemään jo kovaa vauhtia kohti metsätietä.
"Nyt! Pysyt paikalla tai tehdään se väkisin", komensin Railaa, joka pyöri ympäri hysteerisesti. Vihdoista viimoin sain jalustimet säädettyä, ja päästin Railan liikkeelle. Pehmeät liikkeet omistava Raila kulki vauhdikasta käyntiä, mutta annoin sen mennä, sillä olihan tammalla ollut jo jonkin aikaa vapaata. Hetken käveltyämme aukesi eteemme pitkä suora, ja päätin pyytää Railalta laukkaa. Tämä ei mennytkään kumminkaan suunnitelmieni mukaan vaan Raila lähti kaahottamaan kovaa ravia eteenpäin. "Äääh! Pysähdy jo!", ja annoin Railalle kunnon pidätteet kunnes se hidasti käyntiin. Heittäydyin takapuoli pois satulasta kohti Railan kaulaa, mutta sain koottua itseni hyvin nopeasti takaisin paikoilleni. Huokaisin, ja pyysin uudelleen laukkaa. Sieltä se nousi kuin nousikin, ja tamma laukkasi kohtuu vauhdilla eteenpäin harja hulmuten vauhdin mukaisesti.
"Ah, ihanaa! En muistanutkaan kuin ihanaa on laukata! Ja vieläpä aurinkoisena talvipäivänä", turisin itsekseni, kun auringon säteet pilkistivät puiden lomasta. Laukan jälkeen laskin raviin, ja sitä kautta käyntiin. Käännyimme pian ympäri, ja otimme samassa kohdassa laukan, jonka jälkeen ravasimme hetken, ja sitten sai Raila loppumatkan kävellä löysin ohjin. Matka sujui kuin sujuikin vallan hyvin, mutta onnekseni maastossa ei tullut tähän aikaan ketään vastaan. Mahtavat kaikki olla jo puurtamassa töissä sekä koulussa.

Tallipihassa pysäytin Railan, ja halasin sitä selästä käsin oikein kunnolla. "Olet sinä söpö touhottaja!", hihkaisin ja hyppäsin pois selästä. Hikeen kerennyt tulla Raila pääsi tallissa pesukoppiin hoidettavaksi, ja juotin sille hailakkaa vettä. Otin hikisistä kohdista märällä sienellä, ja kuivasin Railan sen omalla brodeeratulla pyyhkeellä. Laitoin sille loimen selkään, ja vein sen takaisin ulos. "Kohta saatte hepat päivämuonat!", sanoin ja päästin tyytyväisen Railan laiduntelemaan muiden kanssa.

Varastosta kävin hakemassa heinät hevosille sekä muut rehut, ja jaottelin ne jokaiselle omaan paikkaansa. Upeasti jokainen söi omat muonansa eivätkä menneet toistensa kauroille. Kävin vielä tallissa, ja huomasin Totin karsinan olevan helppo siivottava, joten ajankuluksi siivosin senkin. Kun kaikki olivat valmista lattian lakaisua lukuunottamatta vein tavarat pois, suljin talliradion ja lakaisin vielä käytävän. Työt tehtyäni kävin hyvästelemässä vauhti-Railin, halasin sitä ja annoin sille porkkanan. "Rakas, lähden nyt! Tulen varmasti illalla vielä käymään, jos Latu tarvitsee rankan päivän jälkeen apua. Heippa vain!", ja lähdin tyytyväisenä kohti kotia.


(Anteeksi valkoinen taustapohja :-D Ei oikein ottanut tulta alleen tuo läpinäkyvyys taustan kanssa, kun tein sen liian myöhään. Tarina voi olla pitkästyttävä, taas, mutta toivottavasti selkoa saa! Kaikki piirrokset olen siis itse tehnyt, mitä linkkien takaa löytyy :-) Saa julkaista Railan sivuilla jos haluaa).

[veena]

Tuon yhden hymiön pitäisi olla " : o )", ilman välejä.

[veena]

Lähdin vielä illasta uudelleen tallille Latun avuksi iltatalliin sekä tervehtimään varmasti hieman väsynyttä Railaa, joka touhotti niskalimassa maastossa. Aikomuksena oli myös kertoa Latulle tämän päivän tapahtumat, niin tietäisi mitä ollaan tehty.

"Hei Vilma! Tulitko vielä uudestaan tallille?", Latu kysyi
"Heippa! Kyllä vain. Tulin auttamaan sinua iltatallin kanssa", kerroin
"Voi kuinka kiva! Tuo kokous oli aika mehut vievä, joten apua tarvinkin, kun muita täällä ei ole tänään käynyt", hän sanoi
"Aivan. Oltiin tänään Railan kanssa maastossa. Hyvin meni kaikinpuolin, vaikka vauhtia löytyikin liiemmin! Mutta silti on se niin kiva", hihkuin
"Hyvä kuulla. Railalla on tapana tuo vouhottaminen, mutta hyvä kun sait pidäteltyä. Millainen lenkki tuli käytyä?", kysyi Latu
"Mentiin tuonne metsätielle, ja käännyttiin lähellä olevaa maatilaa. Kivan piristävä reissu oli", kerroin
"Niin just. Se on kiva reissu, ja mikäli muita hoitajia näkyy lähipäivinä, niin kysele seuraksi maastoon!", Latu sanoi
"Joo, sen voisin kyllä tehdä", ja kiirehdin siivoamaan Tipun sekä Veran karsinoita.

Ilta sujui mukavasti Latun kanssa puhellen, ja Railan kanssa viettäen aikaa karsinassa. Kylmän hyytävä pakkasviima kiiri sisälle talliin ovien ollessa auki, joten kävin laittamassa ne kiinni, kun Latu harjaili Markusta ja lauloi Kari Tapion tahtiin samalla jalkojaan vipatellen allaan.
"Tämä on hyvä biisi!", Latu kerkesi sanomaan ennen kuin laulu jatkui
"On kyllä", sanoin takaisin ja loin Railaan uuden katsekontaktin. Sen elämäniloiset ja rauhalliset silmät saivat minut tuntemaan aina jotain suurta, ja uskomatonta turvan tunnetta. Aivan kuin se muistuttaisi entistä hoitohevostani, joka asuu nyt ties missä. Näiden kahden eläimen silmät olivat aivan samankaltaiset, mutta enemmän Railan kanssa tunsin yhteyttä kuin entisen hevosen kanssa. Se yhteys on jotain niin suurta, ettei sitä voi sanoin kuvailla taikka edes näyttää. Se täytyy itse kokea oman hevosen/hoitohevosen kanssa, ja silloin voi sanoa "Minä ymmärrän tuon maagisen tunteen". Se on jotain niin käsittämätöntä, miten noin iso eläin antautuu kokonaan ihmiselle, ja on sen armoilla, aivan kuten ihminen hevosellekin. Tunne on melkein yhtä voimakas kuin kirkkaan keltaisen ja oranssin sekoittaman värinen auringonnousu, kovan vastatuulen kirous tai tunne kun yöllä nukut, ja tunnet itsesi tipahtavan jostain. Tuo on se tunne, joka on lähimpänä kuvailuani.

Hellän pusun, rapsutuksen korvien taakse annettuani nousin hiljakseen ylös uinuvan Railan vierestä, ja suuntasin itseni kohti autoa. Tämä harrastus on rikkaus.

[veena]

Vilma ja Raila maastossa menossa kohti kotia 18. marraskuuta

[veena]

Tänään olisi varmasti luvassa Nuuhkun tallilla tohinaa, kun suurinosa hoitajista olisi tulossa paikalle. Itse tapani mukaan jännitin hurjasti uusia ihmisiä, mutta ehkäpä tästä saataisiin kunnon jengi kasaan! =) Haaveilua haaveilun perään.
Mikäli vain innokkaita olisi tälle päivälle, niin mielelläni lähtisin porukalla maastoon. Ja tietenkin perinteiset leikkimieliset laukkakilpailut olisi otettava, ja tietenkin supernopsa Raila voittaisi ne 100-0! Isoina minä ja Raila varmasti juostaan jo kilpaa Amerikoissa laukkaradoilla, kun helpostihan tuo pyöreä mahainen tamma menee solakasta täysiverisestä *naur*

Tallipihassa minua vastaan tulivat Mibula ja Alina, jotka kovasti hihkuivat uusista hoitohevosistaan.
"Hei! Olen Railan hoitaja Veena, Vilmaksikin saa kutsua", tervehdin tyttöjä
"Heippa! Minä olen Mibula, hoidan Veraa", kertoi Mibula hieman ujosti
"Moi, minä taasen Alina. Hoidokkinani toimii Geisla", puolestaan Alina vastasi itsevarmasti
Lähdin sitten hetken aikaa juteltuani kävelemään kohti tallia, ja kaksikko ryntäsi ihailemaan kyynärpäät aitaa vasten ja kämmenet poskillaan hoitohevosiaan. Kävin kurkkaamassa tallin puoleen, ja siellä ei vielä toistaiseksi ketään näkynyt. Kaipa lisää hoitajatyttöjä tulisi sitten vähän myöhemmin, niin pääsisin heihinkin tutustumaan. Olin innoissani uusista hoitajista, kun nyt olin pari kertaa yksin käynyt. On hienoa saada tutustua uusiin ihmisiin, ja mikä parempaa - he käyvät samalla tallilla kuin minä!
"Hei Martat. Mitäs neideille tänään?", kysyin lehmiltä, jotka katsahtivat toisiinsa ja sitten ivallisesti minuun. Emma muuki muutaman kerran, ja yritti kaivaa taskujani minkä kerkesi, mutta puolestaan silmiripsiään räpyttelevä Nanna katsoi kainosti minua ja häpeili Emman tekemisiään. "Hih, olettepa te sitten pari", hymyilin iloisesti lehmien puoleen, ja tarvoin katsomaan Rakkaan karsinaa. "Voi sokerihuurrettuni minkä olet tehnyt..", inahdin kun katsoin Rakkaan karsinaa. Olipa tamma kerennyt yön mittaan myllätä karsinansa ylösalaisin, ja siinä olisi sitten työtä jos tarpeeksikin. Huokaisin syvään, ja lompsin kohti varastoa hakemaan kottikärryt sekä talikon.

Kottikärryt olivat puoliksi käytävällä sekä karsinan puolella, ja aloin siivoamaan karsinaa reunoista lähtien karistellen purut talikon lävitse aina keskelle karsinaa, jossa oli tuossa tovissa hädin tuskin kymmentä enempää puhtaita puruja. "Ja taas saadaan hakea kuormallinen puruja", ihmettelin suuresti, miten niin jokseenkin siisti hevonen sai karsinansa tähän kuntoon.
"Tuota Vilma.. Missä kottarit ja talikot ovat?", kysyi pian ujo ääni kottareiden takaa
"Hui kamala!! Säikähdin ihan valtavasti kun olin niin ajatuksissani, mutta niin. Seuratkaa minua", ja lähdin kernaasti näyttämään siivousvälineiden paikkoja.
"Kiitoksia kovasti!", Alina ja Mibula kiittivät
"*Köh* Tuota noin. Kun karsinat ollaan siivottu, niin tuletteko juomaan kahvia taukohuoneeseen?", rohkenin kysymään
"Toki! Olisi kiva tutustua paremmin", Alina sanoi, ja minä nyökkäsin sekä hymyilin ystävällisesti.
Jatkoin pian karsinan siivousta hiki virraten pitkin selkäpiitäni, sillä olinhan kohta ollut karsinan kimpussa jo useamman tovin. Viimein sain karsinan näyttämään puhtaalta, joten jo toisen kerran kävin tyhjentämässä kottikärryt ja kipaisin hakemaan puhtaita puruja. Nyt olisi Railalla taas puhdas karsina, jossa saisi pyöriä mielensä mukaan - odottamatta kumminkaan huomista siivottavaa.

"Lähteekö joku taukohuoneeseen kanssani?", kysyin
"Me voidaan tulla!", Alina hihkui
Toistaiseksi muita hoitajia ei vielä näkynyt, mutta eiköhän heihin kerkeä tutustumaan muulloinkin!
"Vilma, oletko sä minkä ikäinen?", Mibula kysyi
"Täytin pari kuukautta sitten kahdeksantoista. Entäs te?", esitin vastakysymyksen
"Mä olen kuusitoista", Mibula kertoi
"Joo, mä olen saman ikäinen", Alina sanoi heti perään
"Niin juuri. Mietein tässä, että lähtisittekö maastoon mun kanssa?", rohkenin kysymään
"Joo! Mä ainakin haluun mukaan", Alina sanoi
"Mulla olisi huomenna koe..." hetken hiljaisuus "Mutta tottakai tuun!", Mibula hihkui
"Hih, jee! Kiva päästä yhdessä maastoon", innostuin
"Opiskeletko sä Vilma jossain?", Mibula kysyi
"Joo. Opiskelen media-assistentiksi. Ens viikolla alkaisi työssäoppiminen", kerroin
"Ai, kiva! Mutta mitä se tekee?", kysyi Mibula
"Voin suuntautua valokuvaajaksi, web-sivujen suunnittelijaksi, graafiseksi suunnittelijaksi, toimittajaksi..", sanoin
"Hei siistiä! Saat ottaa sitten musta ja Verasta kuvia!", sanoi Mibula
"Mutta unohtamattakaan mua ja Geislaa!", Alina korjasi perään
"Toki voin ottaa, eihän siinä mitään ongelmaa ole", kerroin.
Taukohuone kaikui pian naurusta, kun Mibula ja Alina kertoivat koulunsa ihmisistä sekä niiden toilailuista - puhumattakaan heidän ihastuksistaan, jotka opiskelivat lukiossa.

Porukalla lähdimme hakemaan juttutuokion jälkeen hevosia hoidettavaksi, ja Alina sekä Mibula halusivat hoitaa hevoset karsinassa. "No, kyllä me viihdytään Railan kanssa käytävällä!", hihkaisin vietäessämme hevosia talliin. Jännityksellä odotin mitä tämän kertainen maastoreissu toisi mukanaan, mutta uskottelin itselleni, että varmasti paremmin menisi, koska kavereitakin oli mukana. Kipaisin hakemaan Rakkaan harjalaatikon, jotta saisin muut kiinni harjauksessa, kun vallan jäin silmät sydämen kuvioisena pussailemaan Rakkaan turpaa, ja silittämään kaulalta.
Harjalaatikon kannen nojatessa seinää vasten harjailin Rakasta pölyharjalla, jonka jälkeen sukaisin sen dandyharjalla läpikotaisin. Mibula ja Alina laittoivat jo hevosille suitsia, kun minä keskityin selvittämään jouhia sormin. Harjasin jouhet vielä kovalla harjalla, ja juoksin hakemaan Rakkaan varusteet. Pian satulavyö oli kiinni, ja Rakas odotti suitsia päähänsä. "Odottakaa hetki! Laitan vain äkkiä suitset, niin voidaan mennä", ja kiinnitin samalla viimeisen suojan etujalkaan kiinni. Kalisevat kuolaimet Rakas otti hyvin vastaan, ja oli valmiina lähtöön.
"No niin tytöt, mennään!", hihkuin innoissani, jälleen. Tallipihassa nousimme hevosten selkään, ja matka oli valmis aloitettavaksi.

"Nostetaanko tässä laukka?", kysyin tytöiltä
"JOO!", molemmat olivat innoissaan.
Laukkasimme lumista tietä lumipöllyten perässämme, ja Rakas vaihtoi vaihdettaan astetta kovempaan, jolloin Mibula ja Alina jäivät hieman jälkeen. "Rakas on vähän vauhdikas!", huusin tytöille nauraen, kun Rakkaan harja hulmusi samaa aikaa silmilleni.
"Ohhoh! Olipas siinä kauramoottorissa vauhtia!", naurahti Alina
"Ette voi arvata, minkälainen eilinen oli, hih!", sanoin
"Vitsi mitkä maastot, oon aivan rakastunu! Kivaa tutustua uusiin ihmisiin", Mibula sanoi
"Sanos muuta! Ja kiitos samoin", kiittelin punaposkista Mibulaa
Illan hämärtyessä yllättävän nopeaa päätimme kääntyä takaisin. Kikatuksemme kaikui ympäri avoimia metsiä, ja hevoset tarpoivat kohti tallia innokkaina sekä vauhtia puhkuen.
"Otetaanko tuossa pellolla laukkakisa? Se kuulemma oikaisee tallille!", Alina kysyi
"Otetaan, joo!", sanoimme yht'aikaa Mibulan kanssa
"Heh, mehän ollaan Nuuhkuntallin Hepojengi!", ja repesimme kaikki nauruun.
Tähdet ilmestyivät tummalle taivaalle, ja puolikuun loistossa lumi kimmelsi kauniisti. Hevoset pärskivät rauhallisessa ravissa odottaen laukka-apuja, ja olivat valmiita kilpailemaan toisiaan vastaan. Olin varma, että Rakas voittaisi koko mittelön jos antaisin sen vain mennä. Mainetta ja kunniaa Rakkaalle sekä minulle! Mietein mielessäni nauraen.

"Än, yy, tee nyt!", Alina kuulutti ja kaikki lähtivät samanaikaisesti laukkaamaan kohti ison pellon toista päätyä. Rakas laukkasi aluksi hyvin rauhallisesti kaikkien muiden perässä, mutta puoleen väliin tultuamme annoin sille valtuudet laukata tukka hulmuten kohti maaliviivaa. Rakas vaihtoi vaihdetta yllättävänkin nopeaa, ja pian Mibulan sekä Alinan päälle pöllysi irtolumi ja pelkät kaviot viuhuivat siinä vauhdissa.
"Jeee! Hyvä Rakas, me voitettiin!", hihkuin ja nauroin samanaikasesti sekä halailin sen kaulaa
"Odotas vain! Kyllä me Veran kanssa vielä voitetaan teidät, hah!", nauroi Mibula
"Geisla onkin paras! Me voitettiin omasta mielestä", hihitteli Alina
"Hihi, Nuuhkulan Hepojengi", ja naurumme kaikui jälleen.

Pian tallipihassa hevosten selästä hypähti pois punaposkiset, rakastuneet hevostenhoitajat. Tallissa itse kukin ansaitsi punaposkisen omenan turpansa alle sekä vähintään tuhat pusua ja kunnon rutistukset paksuille kauloille. Miten hienoa onkaan, että lähes kaikki hoitajat tulevat näin hyvin toimeen! No, en ole vielä muihin törmännyt, mutta varmasti meillä kaikilla tulee olemaan vielä yhtä hauskoja maastoretkiä kuin nyt. Katselin Rakkaan sielukkaita silmiä, kun Mibula ja Alina ryntäsivät ovelle.
"Tule Vilma! Mennään syömään taukotupaan ja juomaan lämmintä kaakaota!", molemmat pyysivät, ja lähdin mieluusti mukaan. Annoin Rakkaalle hellän suukon turvalle, ja lähdin lopsimaan tyytyväisenä kohti tallihuonetta. Tämä on se tunne, se tunne, josta olen puhunut!